_Jaakko Pärn_ on Viron kansan etevimpiä nuoria kirjailijoita, joka itse
syntyneenä kansan rivissä ja eläneenä sen keskuudessa myös
kertomuksissaan pysyy sen hänelle hyvin tunnetuissa oloissa. Sentähden
on myös Kansanvalistusseuran toimikunta katsonut sopivaksi yhdistää
jonkun hänen tekemistään kertomuksista Seuran toimitusten joukkoon.
Kertomuksessa, joka on siveelliselle pohjalle rakettu, ilmestyy
runollinen henki; hieno tunto sekä tarkka sieluntilojen ja mielenalojen
huomaanto; se kuvaa miten ahkeruus ja kestäväisyys voittaa
vaikeimmissakin oloissa ja kelpaa siten kehotukseksi eteenpäin
pyrkiville meidänkin maassamme. Sen ohessa tarjoo kertomus kuvaelman
veljeskansamme oloista, joka nähtävästi on tehty totuuden mukaan ja
sellaisena sangen arvokas. Suomen kansalle ei tosiaan ole liian usein
tarjottu tietoja sen heimokansojen elämästä eikä vaiheista. Siinä
suhteessa on vielä suuri velka suoritettava, suuri tehtävä edessämme.
Vieraantuneet olemme heistä, eksyneet vieraiden kansojen kesken. On jo
aika muistaa sitä juurta, josta lähdimme, sitä heimoa, johon kuulumme.
Lähinnä meitä ovat siinä kohden Virolaiset. Tuottakoon tämä kirjanen
jonkun, jos vähäisenkin lisäyksen tietoihimme sukulaiskansoistamme.
Niille lukijoistamme, jotka kentiesi eivät ennaltaan tunne mitään Viron
kansasta, tahdomme ilmoittaa, että se kansa vielä tämän vuosisadan
alussa eli orjuudessa. Melkein samaan aikaan kuin meidän maahamme,
tuotiin heillekin kristinusko; saksalaiset ritarit Kristuksen nimessä
valloittivat maan ja jakoivat sen keskenänsä, ja jokainen piti
omaisuutenaan niin hyvin pellot ja kylät, kuin myöskin niiden entiset
asujaimet ja omistajat. Nämä tehtiin orjiksi ja pysyivät tässä orjuuden
tilassa monta sataa vuotta, siksi kuin viimein vuosina 1816 ja 1819
orjat julistettiin vapaiksi, se on, ne saivat oikeuden lähteä minnekä
tahtoivat avaraan maailmaan; maat tietysti yhä jäivät herrojen haltuun.
Vapaa oli nyt Viron kansa, mutta ilman varoja, ilman tietoja se yhä jäi
itse asiassa koviin kahleisin. Voidaksensa elää täytyi heidän
vastaanottaa torppiensa hoitaminen niillä ehdoilla, joita herrat
katsoivat parhaaksi määrätä. Kertomuksemme kuvaa muutamia niitä
epäkohtia, jotka tämä asianlaatu synnytti, ja miten ahkeruudella ja
ymmärryksellä onnistuu niistä selvitä.
Itse kirjantekijästä saatamme antaa seuraavat tiedot. Syntynyt on hän
10 Lokak. vuonna 1843 Torman pitäjässä Tarton tienoilla. Hänen isänsä
oli "talukoha rentnik," joka sana parhaiten vastaa, mitä ovat meidän
maassamme torpparit eli mökkiläiset. Perheessä oli ennen häntä kuusi
sisarta ja yksi veli. Kun poika oli puolen vuoden vanha, muutti perhe
kylästä, jossa se siihen asti oli asunut, yksinäiseen metsätaloon, joka
kuitenkaan ei ollut kuin ruotsin virstan matkassa kirkolta. Äiti opetti
poikaansa lukemaan ja isä kirjoittamaan, ja yhdeksän vuotiaana pantiin
hän kansakouluun, jossa oli opettajana eräs Adam Jakobson, tunnetun
kansanjohtajan C. T. Jakobson vainajan isä. Jälkimäinen, joka oli
ainoastaan kolme vuotta nuorta Pärniä vanhempi, oli tällä tavoin hänen
lapsuuden tuttaviaan ja on arvattavasti suuressa määrin vaikuttanut
toisen toimiin ja vaikutus-suuntaan. Nuoruutensa aikana ovat he yhdessä
rientäneet läpi metsäin ja mäkien, laaksoin ja vainioitten, ja miehinä
ovat he yhtä tietä käyneet, kertoo Pärn itse. Molemmat ovat osaksi
samalla, osaksi eri aloilla koettaneet olla kansansa opettajina. Pärn
jatkoi eteenpäin koulunkäyntiänsä, ollen kuitenkin kesällä kotona
koto-askareita toimittamassa tai karjassa käymässä, ja opittuansa
saksan- ja venäjänkieltä kävi hän vielä kaupunginkoulua kolmatta
vuotta, jonka jälkeen hän muutti Tarton opettajaseminariin, joissa
molemmissa opetus annettiin saksankielellä. Vuonna 1869 Elokuussa sai
hän ensimmäisen paikkansa Pöltsamaan saksalaisessa koulussa Viliandin
maalla. Tässä tulee suomalaiselle lukijalle huomauttaa että koulu oli
saksalainen, vaikka aiottu virolaisille lapsille; sellaisia kouluja on
perustettu jokaiseen seurakuntaan sekä Viron että Lätinmaalle, ja
niiden kautta ovat saksalaiset toivoneet voivansa kokonaan
saksalaistuttaa nämä kansat. Kun nämä tuumat eivät ollenkaan sopineet
nuoren opettajan kansallisiin mielipiteisin, ei kummeksine kun kuulee,
että hän siellä ollessaan pian joutui tuliseen riitaan pitäjän
kirkkoherran Maurauchin kanssa, joka on tunnettu saksalaismielisen
papiston mitä kiivaimmaksi edustajaksi, ja joka tietysti tahtoi pitää
silmällä, että koulussa päästäisiin sille määrätyn tärkeän tarkoituksen
perille. Jo v. 1871 muutti nuori opettaja pois, saatuansa vasten
tahtoansa Lihulassa Läänemaassa uuden paikan. Siellä hän elää vielä, ja
sanotaan että kansa kyllä on häneen tyytyväinen, mutta että sielläkin
vallitsee huono sopu saksalaisen kirkkoherran kanssa. Siellä on hän
myös kirjoittanut useimmat kirjansa.
Kun hän on kansansa innokas ystävä, eivät monet epäkohdat, jotka hänen
maassansa vallitsevat, voineet olla paikoin teroittamatta hänen
kynäänsä, ja kun maakuntien valppaat sensorit ovat karsineet kovimmat
paikat pois ennen painamista, huomaa muutamissa kertomuksissa
vajavuuksia, joihin oli syynä sensorin sakset eikä kirjoittajan
laiminlyönti. Se onnettomuus on kuitenkin ainoastaan vähässä määrin
tullut tässä käännetyn kertomuksen osaksi.
Kaikkiansa on Pärnin kirjoituksia tähän asti erikseen painettu
kymmenkunta pientä vihkoa, joista useat sisältävät jonkun kertomuksen,
muutamat myöskin tarkoittavat opetusta (mehiläisten hoidosta,
kirjoitustyöt koulussa ja kotona). Tekijän ollessa vielä nuori
saattaa ehkä vastedeskin odottaa paljon hänen kynänsä tuotteita.