-- Saitko pahoja uutisia, kultaseni? kysyi neiti Mills ojennettuaan
kirjelipun Pollylle, kun tämä eräänä päivänä kotiutui. Oli kulunut
muutamia viikkoja Jennyn saapumisesta.
Polly kertoi kirjeen sisällön ja lisäsi:
-- Kai minun pitää mennä auttamaan Fania, mutta mielelläni en lähde.
Tytöt puhuvat vain omista asioistaan eivätkä ne juuri huvita minua.
Minä olen ulkopuolinen ja he hyväksyvät minut vain Fanin takia. Minä
istunkin vain jossakin nurkassa ompelemassa, kun toiset nauravat ja
lörpöttelevät.
-- Siellähän sinulla olisi hyvä tilaisuus puhua Jennyn puolesta. Hän
tarvitsee työtä, ja nuo nuoret neidit ompeluttavat varmaan paljon.
Jenny on erittäin taitava käsistään, ja häntä alkaa huolestuttaa,
jollei hän pian pääse ansaitsemaan. En tahtoisi, että hän on onneton
ja tuntee itsensä riippuvaiseksi. Hän tarvitsee vain kunnolla
palkattua ompelutyötä tullakseen toimeen. Kyllähän minäkin sitä
saisin juoksemalla tuttavieni luona, mutta en millään ehdi ennen kuin
saan Müllerit matkaan. Täällä he ovat yhteiskunnan ruokittavina,
mutta tulevat lännessä toimeen omin neuvoin. Siksi olen kerännyt
heille matkarahoja, ja niin pian kuin saan heille vielä kokoon
vaatteita, lähetän heidät matkaan. Tällä tavoin saa ihmiset auttamaan
itseään. -- Ja neiti Mills naksutti tarmokkaasti isoja saksiaan
leikatessaan pientä punaista flanellimekkoa.
-- Se on totta, ja minäkin auttaisin, jos vain tietäisin mistä
aloittaisin, sanoi Polly.
-- Kukaan meistä ei voi tehdä kaikkea mitä tahtoisi, mutta aina
voi tehdä parhaansa, ja se on jo hyvä. Aloita Jennystä, kultaseni.
Kerro noille tytöille hänestä, ja ellen erehdy pahasti, he auttavat
auliisti, sillä yleensä rikkaiden ihmisten piittaamattomuuteen
ei ole niinkään syynä kovasydämisyys kuin tietämättömyys tai
ajattelemattomuus.
-- Luulen kyllä, että minulle nauretaan, jos koetan puhua heille
vakavasti sellaisista asioista, sanoi Polly suoraan.
-- Sinä tiedät kuitenkin, että sellaisia asioita on olemassa,
haluaisit auttaa puutteenalaisia ja annat arvoa niille, jotka
työskentelevät heidän hyväkseen, eikö niin?
-- Tottakai!
-- Etkö siis voi kestää vähän pilkkaa hyvän asian vuoksi? Sanoit
eilen, että haluaisit tulevaisuudessa toimia parhaasi mukaan
naisasian hyväksi. Se ilahdutti vanhaa sydäntäni, sillä olen varma,
että aikanaan vielä lunastat lupauksesi. Mutta Polly, periaate ei
ole mistään kotoisin, ellei ihminen sen vuoksi kestä naurua eikä
kylmäkiskoisuutta.
-- Minä kyllä tahtoisin olla lujaluonteinen, mutta en haluaisi
ihmisten puhuvan siitä, varsinkaan niiden, jotka eivät ymmärrä
tarkoituksiani. Ja olisin heti tyttöjen hampaissa, jos yrittäisin
saada heidät ajattelemaan järkevästi tai ihmisystävällisesti. Nyt he
jo sanovat minua vanhanaikaiseksi ja sanokoot. Mutta ei ole hauskaa,
kun he osoittavat pitävänsä minua kiihkoilevana naisasianaisena,
sanoi Polly, jonka mieleen oli jäänyt monta ylimielistä hymähdystä
ja letkausta, jotka hän tosin oli antanut anteeksi, mutta muisti
vieläkin.
-- Heikkojen, köyhien ja vähäosaisten hoivaaminen, toisin sanoen
kristillinen armeliaisuus, on peräisin lähes parin tuhannen vuoden
takaa, ja vain ne, jotka rehellisesti noudattavat silloin annettua
kaunista esimerkkiä, saavat kokea mitä on oikea maallinen onni.
Vaikka minä en kiihkoilekaan naisten oikeuksien puolesta, lisäsi
neiti Mills hymyillen Pollyn synkkyydelle, he voisivat mielestäni
tehdä aika paljon toistensa hyväksi, jos lakkaisivat pelkäämästä
'mitä ihmiset sanovat' ja edistäisivät sydämestään kaikkea, mikä
tekisi heidät ja heidän kanssasisarensa niiden oikeuksien arvoisiksi,
jotka Jumala on antanut heille. Keinoja on niin monia, että minua
ihmetyttää, kun he eivät huomaa käyttää niitä hyväkseen. Mutta
puhuminen ei auta, sillä vain harvat osaavat sen taidon. Mutta
toivoisin jokaisen tytön ja naisen oppivan tuntemaan velvollisuutensa
ja uhraamaan hiukan aikaansa ja mielihalujaan toistensa hyväksi.
Sillä työtä on paljon ja vain naiset kykenevät sen parhaiten
tekemään, mikäli haluavat.
-- Minä koetan, sanoi Polly, josta tosin oli tärkeämpää pysyä
neiti Millsin suosiossa kuin uhrautua naissukupuolen hyväksi.
Pollyn tapaisen ujon ja herkän tytön oli vaikeata ruveta puhumaan
Jennyn puolesta, ja herttainen vanhus tiesi sen, sillä vaikka hänen
hiuksensa olivat harmaat ja kasvot ryppyiset, hän oli mieleltään
vielä nuori ja muisti hyvin omat tyttöaikaiset koettelemuksensa.
Mutta hän tiesi myös, että vilpittömällä ja suorasukaisella Pollyllä
oli enemmän vaikutusvaltaa toisiin kuin itse aavistikaan. Muiden
auttaminen koitui sitä paitsi Pollyn omaksi parhaaksi, koska se
jalosti häntä enemmän kuin ulkonainen menestys, jonka kyllä helposti
saavutti noudattamalla hienon seuraelämän sääntöjä. Pollyssa oli
hyvää ainesta, ja neiti Mills käyttäytyi vain oman periaatteensa
mukaan yrittäessään auttaa häntä. Viisas vanhus huomasi, että Polly
oli tullut siihen ikään, jolloin tytöstä äkkiä kehittyy nainen ja hän
alkaa vaatia elämältä muutakin kuin huvituksia.
Polly pohti asiaa pukeutuessaan ja Jennyn toimiessa kamarineitona,
eikä tämä lainkaan aavistanut, mitä uusi ystävä aikoi tehdä hänen
hyväkseen, jos vain saisi kylliksi rohkeutta.
-- Ovatko ne teekutsut? kysyi Jenny, kun Polly hänen suureksi
ihastuksekseen oli saanut ylleen kahisevan mustan silkkipukunsa,
sillä hän piti Pollya täydellisenä kaunottarena.
-- Pikemminkin esitelmätilaisuus, vastasi Polly naurahtaen. Jennyn
avuliaisuus ja ihailevat katseet vahvistivat päätöstä, jonka neiti
Millsin pieni saarna oli synnyttänyt hänessä.
Astuessaan paria tuntia myöhemmin Shaw'n olohuoneeseen hän näki
edessään masentavan rivin hienosti pukeutuneita tyttöjä, jokaisella
runsaasti koristeltu käsityöpussi, ompelurasia tai laukku. Kielet
liikkuivat huomattavasti vikkelämmin kuin neulat heidän valkoisissa
käsissään, kun he ompelivat hihoja nurin päin, sekoittivat
flanellinuttujen selkä- ja etukappaleet tai tuhersivat napinreikiä.
-- Olit kiltti, kun tulit näin aikaisin. Istu tähän Bellen ja neiti
Perkinsin väliin, ja tästä saat oikein sievän puvun ommellaksesi,
ellet tahdo jotain parempaa, sanoi Fanny ottaen Pollyn ystävällisesti
vastaan ja sijoittaen hänet sellaiseen paikkaan, jossa arveli hänen
parhaiten viihtyvän.
-- Kiitos, mutta ottaisin valkaisemattoman pumpulipaidan, mikäli
niitä on tekeillä, sillä paidat ovat vielä tarpeellisempia
kuin batistimekot, vastasi Polly ja istahti omaan nurkkaansa
mahdollisimman nopeasti, sillä ainakin kuudet lornjetit kohosivat,
eikä hän pitänyt tuijottelusta.
Neiti Perkins, kolean näköinen nuori nainen, jolla oli
aristokraattinen nenä, kumarsi kohteliaasti ja jatkoi työtään, jolle
kaksi timanttisormusta jakoi loistettaan. Vilkasluonteinen Belle
sen sijaan nyökkäsi hänelle hymyillen, siirsi tuolinsa lähemmäksi
ja alkoi kuiskutellen kertoa Trixin ja Tomin viimeisestä riidasta.
Polly kuunteli kiinnostuneena ja ompeli samalla uutterasti vilkaisten
silloin tällöin tutkivasti neiti Perkinsin puvun hienoja röyhelöitä.
Tämä arvon neiti istui hievahtamatta kuin kuvapatsas ja työnsi
siroilla sormillaan pari pistoa minuutissa.
Kesken kertomusta Bellen korviin kantautui toiselta puolen pöytää
katkelma vielä mielenkiintoisemmasta juorusta, ja hän sukelsi suin
päin keskusteluun jättäen Pollyn kaikessa rauhassa kuuntelemaan
ja ihailemaan nuorten neitien sukkeluutta, älykkyyttä ja lempeätä
mielenlaatua. Vaikka huoneen täytti vilkas taukoamaton puheensorina,
Polly erotti kuitenkin pätkiä hienon maailman uutisista, jotka
olivat omiaan vähentämään hänen kunnioitustaan yhteiskunnan kermaa
kohtaan. Muuan kaunotar vakuutti, että Joe se-ja-se oli viime
tanssiaisissa juonut niin paljon samppanjaa, että hänet oli täytynyt
lähettää kotiin kahden palvelijan saattamana. Toinen teki tiettäväksi
sen pöyristyttävän seikan, että Carrie P:n häälahjoista olikin
puolet vuokrattu tilaisuutta varten. Kolmas juorusi, että vaikka
rouva Buckminster käytti tuhannen dollarin päällystakkia, hänen
poikansa eivät saaneet kuin yhden lakanan vuoteisiinsa. Ja neljäs
lörppöliisa kertoi seurueelle, että eräs tietty henkilö ei ollut
koskaan kosinut erästä toista tiettyä henkilöä, vaikka asianomaiset
olivat levittäneetkin sellaisen huhun. Viimeksimainittu uutinen
nostatti sellaisen hälinän, että Fannyn piti jo kehottaa kokousta
päiväjärjestykseen.
-- Tytöt, tytöt, teidän on juteltava vähemmän ja ommeltava enemmän
tai muuten ompeluseuramme joutuu häpeään. Tiedättekö että meidän
osastomme lähetti viime kuussa vähemmän töitä kuin mikään muu osasto,
ja rouva Fitz-George sanoi, ettei hän käsitä, kuinka viisitoista
nuorta naista saa niin vähän aikaan.
-- Emme me puhu tippaakaan enemmän kuin vanhemmat naiset. Olisittepa
kuulleet heidän jaaritteluaan viime kerralla. He saavat vain sen
takia niin paljon valmista, kun vievät työt kotiin ja teettävät ne
ompelijattarillaan ja ottavat sitten itselleen koko kunnian, väitti
Belle, joka oli aina ihastuttavan suorapuheinen.
-- Siitä muistuukin mieleeni, että äiti sanoi nyt tarvittavan niin
paljon vaatteita kuin ikinä saamme valmiiksi, sillä talvi on ankara
ja köyhät kärsivät suurta puutetta. Haluaisiko joku ottaa kotiinsa
ommeltavaa joutohetkikseen, kysyi Fanny, joka oli tämän toimeliaan
hyväntekeväisyysseuran puheenjohtaja.
-- Ei missään nimessä! Kaikki minun vapaa-aikani menee käsineiden
korjaamiseen ja vaatteiden kunnostamiseen, vastasi Belle.
-- Mehän kokoonnumme jo kerran viikossa ompelemaan -- minun
mielestäni ei meiltä voi vaatia enempää. Ja onhan meillä muutakin
tekemistä. Köyhät valittavat aina ankaraa talvea eivätkä koskaan
ole tyytyväisiä, huomautti neiti Perkins ja väläytteli timanttejaan
ommellessaan nappeja esiliinan nurjalle puolelle.
-- Kukaan ei voi vaatia minulta enempää, jos muistaa mitä minun
on puuhattava kesään mennessä, sanoi Trix tärkeänä. Kolme
ompelijaa ompelee minulle minkä kerkiää, ja oikeastaan tarvitsisin
neljännenkin. Mutta kaikilla on kiire ja he vaativat niin hirvittäviä
työpalkkoja, että olen hukassa. Taidan pian aikaa joutua itse
ompelemaan.
-- Siinähän olisi Jennylle työtä, ajatteli Polly, mutta ei rohjennut
kokouksen kestäessä korottaa ääntään. Hän päätti puhua asiasta kahden
kesken Trixin kanssa.
-- Työpalkat ovat kalliita, mutta unohdat että eläminenkin on
nyt paljon kalliimpaa kuin ennen. Äiti ei koskaan anna meidän
tinkiä ompelijoiden palkoista, vaan haluaa että maksamme heille
kunnollisesti ja säästämme jossakin muussa jos tarve vaatii, sanoi
Emma Davenport, hiljainen kirkassilmäinen tyttö, jota toiset nuoret
neidit pitivät vähän omituisena, koska hän pukeutui yksinkertaisesti
isänsä miljoonista huolimatta.
-- Kuulkaa mitä tuo tyttö puhuu säästäväisyydestä! Anteeksi, tehän
taidattekin olla sukua keskenänne? sanoi Belle ääntään hiljentäen.
-- Hyvin kaukaista, mutta olen ylpeä siitä, sillä hän ei säästäessään
kitsastele toisessa asiassa ja komeile toisessa. Jos kaikki
noudattaisivat Davenportien esimerkkiä, työläisten ei tarvitsisi
nähdä nälkää eikä palvelijoista olisi puutetta. Emmalla on minun
jälkeeni yksinkertaisin puku täällä ja kuitenkin heti huomaa, että
hän on hieno nainen, sanoi Polly lämpimästi.
-- Ja sinä olet toinen, vastasi Belle, joka oli aina pitänyt Pollysta.
-- Hiljaa tytöt! Trixillä on puheenvuoro.
-- Jos he edes käyttäisivät rahansa oikein, en sanoisi mitään.
Mutta heidän pitää olla yhtä hienoja kuin muidenkin ja niin hyvissä
vaatteissa, että emäntää tuskin erottaa palvelijasta. Meidän
keittäjällämme oli esimerkiksi samanlainen hattu kuin minulla.
Ainekset olivat kyllä halvemmat, mutta yleisvaikutelma ihan sama.
Ja hän oli jopa niin julkea, että käytti sitä minun nähteni. Minä
kielsin sen, ja hän lähti tietenkin matkoihinsa. Isä suuttui niin,
ettei antanut minulle hartiahuivia, jonka oli luvannut tänä vuonna.
-- Se on tosiaan häpeällistä! huudahti neiti Perkins, kun Trix
hengästyneenä vaikeni. -- Palvelijat pitäisi velvoittaa pukeutumaan
palvelijoiden tavoin, kuten ulkomailla on tapana. Silloin heistä
ei olisi harmia. Neiti Perkins oli äskettäin palannut pitkältä
Euroopan-matkalta ja tuonut tullessaan ranskalaisen kamarineidon.
-- Perky tekee toisin kuin saarnaa, kuiskasi Belle Pollylle, kun
neiti Perkins syventyi keskustelemaan naapuriensa kanssa. -- Hän
antaa kamarineidolleen vanhoja vaatteitaan. Ja eräänä päivänä, kun
Betsey herrasteli kadulla emäntänsä tulipunaisessa samettipuvussa,
herra Curtis luuli häntä neiti Perkinsiksi ja kumarsi hänelle. Mies
on sokea kuin yölepakko, mutta tunsi kuitenkin puvun ja sieppasi
kohteliaasti hatun päästään. Perky ihailee herra Curtisia, ja siksi
hän kiukuissaan löi kamarineitoa, kun tämä kikattaen kertoi jutun.
Betsey on yhtä tyylikäs kuin Perky ja paljon sievempi. Perky tietää
sen, ja se vain pahentaa asiaa.
Polly ei voinut olla nauramatta, mutta kävi vakavaksi kuullessaan
Trixin sanovan ikävystyneellä äänellä:
-- Uh, olen kyllästynyt noihin kerjäläisiin. Heistä on varmasti
puolet petkuttajia. Jos heidät jätettäisiin omiin hoteisiinsa,
he menisivät töihin ja pitäisivät huolen itsestään. Yleensäkin
hyväntekeväisyydestä pidetään liian paljon ääntä. Kyllä meidät saisi
jo jättää rauhaan.
-- Hyväntekeväisyyttä ei harjoiteta koskaan liikaa! puuskahti Polly
unohtaen äkkiä arkuutensa.
-- Niinkö! Minä rohkenen kuitenkin olla eri mieltä, vastasi Trix
nostaen lornjetin silmilleen ja katsoen Pollya pitkin nenän vartta.
Ollessaan Trixin seurassa tai puhuessaan hänen kanssaan Polly aina
kiihtyi ja tuli taistelunhaluiseksi. Hän koetti voittaa ärtymyksensä,
mutta turhaan, ja kun Trix heittäytyi mahtavaksi, Pollyn teki mieli
läimäyttää häntä korvalle. Lornjettia Polly inhosi erityisesti,
sillä Trix ei ollut sen likinäköisempi kuin hänkään, mutta oli
vain olevinaan, koska se oli muotia, ja hän käytti tuota viatonta
lasinkappaletta masentaakseen ne, jotka rohkenivat vastustaa häntä.
Kopea katse, joka seurasi hänen pilkallisen kohteliaita sanojaan, sai
Pollyn kuohahtamaan. Hän karahti tulipunaiseksi ja vastasi silmät
leimuten:
-- Tuskin meistä monikaan on niin itsekäs, että voisi elää kaikessa
rauhassa, kun pikku lapset näkevät nälkää ja meidän ikäisemme nuoret
tytöt päättävät päivänsä, koska ovat niin köyhiä, ettei heillä ole
muuta valinnan varaa kuin elää synnissä tai kuolla.
Hälinä vaikeni äkkiä, sillä vaikka Polly ei korottanut ääntään, siinä
huomasi kumminkin selvää suuttumusta; se ei voinut olla koskettamatta
edes tyhjänpäiväisintä tytönhupakkoa, koska kiihkeinkään seuraelämä
ei pysty sentään kuolettamaan naisen sydäntä. Trix häpesi, mutta
koska tunsi yhtä suurta vastenmielisyyttä Pollya kuin tämä häntä
kohtaan eikä ollut yhtä jalomielinen kuin Polly, hän etsi tyydytystä
kiusoittelusta. Polly ei tiennyt, että siihen oli salaisena syynä
Tom, joka asetti hänet usein esikuvaksi morsiamelleen, ja siksi tämä
nuori nainen inhosi Pollya kaksinverroin.
-- Puolet sanomalehtien kauhujutuista on kyhätty vain huomion
herättämiseksi. Ja olisi mieletöntä uskoa niihin, ellei nyt
välttämättä tahdo kiusata niillä itseään. Ja mitä rauhaan tulee, niin
minä en kaikesta päättäen saa nauttia sitä niin kauan kuin minun on
pidettävä silmällä Tomia, sanoi Trix ärsyttävästi.
Pollyn neula naksahti poikki, mutta hän ei välittänyt siitä, vaan
vaiensi teräväkielisen Trixin sanomalla:
-- Minä uskon mitä olen itse nähnyt ja kuullut. Teidän elämänne on
niin onnellista ja turvattua, ettette pysty tajuamaan kurjuutta.
Mutta jos näkisitte siitä edes vilauksen, koskisi sydämeenne yhtä
kipeästi kuin minunkin.
-- Onko sinulla tosiaan sydänkipuja? Joku viittasi siihen suuntaan,
mutta en uskonut, koska näytät niin hyvinvoivalta.
Se oli sydämettömästi sanottu, paljon sydämettömämmin kuin kukaan
saattoi aavistaa. Polly kalpeni. Belle huomasi sen ja ehätti
auttamaan osoittaen enemmän hyvää tahtoa kuin harkintaa.
-- Sinä taas et pysty kärsimään sydänkipuja. Mutta Polly ja minä emme
ole vielä niin vanhoja, että olisimme tulleet koviksi ja kylmiksi.
Sen sijaan olemme yhä niin hupsuja, että säälimme onnettomia ja
erityisesti Tom Shaw'ta, lisäsi Belle hiljemmin.
Se oli kaksinkertainen pistos, sillä suoraan sanoen Trix ei ollut
enää mikään nuori tyttönen, ja Tomia pidettiin yleisesti hänen
uhrinaan. Trix punastui, mutta ennen kuin hän ehti uudelleen ladata
ja laukaista, Emma Davenport, joka piti tällaista kiistaa häijynä ja
sivistymättömänä, ehätti väliin.
-- Minua on aina ihmetyttänyt, miksi me kaikki luemme kyllä
mielellämme köyhistä ihmisistä ja itkemme heidän surkeaa kohtaloaan,
mutta todellisessa elämässä emme ole heistä kiinnostuneita.
-- Luultavasti taitava kerronta saa meidät ihailemaan köyhyyttä,
mutta kyllä minusta todellisuuskin on kiinnostavaa -- köyhyyskin, jos
vain oppii sitä oikein näkemään ja ymmärtämään, sanoi Polly hiljaa
ja siirsi tuolinsa neiti Perkinsin kylmästä läheisyydestä Emman
lauhkeaan ilmapiiriin.
-- Mutta mitä sitten olisi tehtävä? En käsitä millä tavoin me tytöt
voisimme auttaa enemmän kuin jo autamme. Meillä ei ole rahoja
hyväntekeväisyyteen, ja vaikka olisikin, emme osaisi käyttää niitä
oikein, sillä eihän meidän sopisi mennä nuuskimaan törkypesiä ja
metsästää tarvitsevia, sanoi Fan, joka viime aikoina oli ruvennut
ajattelemaan muutakin kuin itseään ja tunsi päivä päivältä kasvavaa
kiinnostusta lähimmäisiinsä.
-- Kovin paljon emme kai voi auttaa, ainakaan vielä, mutta on
muutamia laiminlyöntejä, jotka lankeavat luonnostaan meille, sanoi
Polly ompeluksensa äärestä. -- Tiedän perheen, jossa talon emäntä
ja tytär ottavat heti sydämelleen jokaisen uuden palvelijan. Heille
opetetaan hyviä tapoja, annetaan kirjoja luettavaksi ja keksitään
silloin tällöin kunnollista ajanvietettä, ja he tajuavat pian,
ettei heitä pidetä työjuhtina, joiden on nälkäpalkasta aherrettava
minkä jaksavat, vaan perheen apulaisina, joita arvostetaan heidän
uskollisuutensa vuoksi. Talon rouva tuntee vastuuta palvelijoistaan.
Pollyn lopetettua monet tarkkaavaiset silmät huomasivat, että Emma
oli punastunut ja hänen suunpielissään karehti ujo hymy osoittaen,
ketä Polly sanoillaan tarkoitti.
-- Niin mainiossa talossa palvelijoista tulee sitten kai vallan
pyhimyksiä? tokaisi parantumaton Trix.
-- Ei. Harvat ovat pyhimyksiä edes vierashuoneissa. Mutta kaikilla
palvelijoilla on hyvä olla siinä talossa, olivatpa sitten kiitollisia
tai eivät. Ehkei minun olisi pitänyt puhua tästä, mutta halusin vain
osoittaa, että jotain me tytötkin pystymme tekemään, voimme ainakin
luoda paremman yhteishengen perheen ja palvelijoiden välille. Ja
kyllä me kykenemme tekemään jotain muutakin, jatkoi Polly lämmeten.
-- Useimmilla meistä on kyllä rahaa pikku turhuuksiin, mutta heti
kun pitäisi maksaa esimerkiksi ompelijan lasku, olemme kauhean
köyhiä. Emmekö voisi luopua jostain turhuudesta ja maksaa ompelijalle
kunnolla?
-- Minä ainakin lupaan maksaa! huudahti Belle, joka tunsi äkkiä
omantunnonpistoksia siitä, että oli tinkinyt liinavaatelaskustaan
voidakseen kustantaa lisäkoristeen uuteen pukuunsa.
-- Kas, Belle teki jo parannuksen. Vahinko ettei se kestä viikkoa
kauempaa, sanoi Trix.
-- Sepä nähdään! tokaisi Belle päättäen mielessään, että pitäisi
lupauksensa vaikkapa vain 'tuon riivinraudan' kiusaksikin, joksi hän
herttaisesti nimitteli entistä koulutoveriaan.
-- No nyt saamme nähdä sitten Bellen ratsastamassa täyttä
laukkaa uudella keppihevosellaan. En yhtään hämmästy, vaikka hän
rupeaisi saarnaamaan vankikopeissa tai jakelemaan lentolehtisiä
naisasianaisten kokouksissa tai ottaisi kasvatikseen jonkun ihanan
ryysymekon, sanoi Trix, joka ei koskaan voinut antaa anteeksi sitä,
että Bellellä oli loistava iho ja niin runsas tukka ettei hänen
tarvinnut koskaan käyttää irtokiharoita.
-- Voisin minä tehdä pahempaakin, kuten muutamat neidit, jotka
pääsevät sanomalehden palstoille hullutuksistaan, sanoi Belle
opettavaisesti.
-- Eiköhän pidetä vähän taukoa ja levätä sillä aikaa kun Polly laulaa
meille. Esitäthän meille jotakin? Kaikki haluavat kuulla lauluasi ja
pyysivät minua kysymään.
-- No, siinä tapauksessa laulan mielelläni. Ja Polly meni auliisti
pianon luo.
Polly ei ollut koskaan niin surullinen, hämmentynyt tai haluton,
ettei olisi mielellään laulanut, sillä laulaminen oli hänelle
luonnollinen keino tunteiden ilmaisemiseen, yhtä vaivatonta kuin
hengittäminen. Hetken hänen kätensä hapuilivat koskettimilla, kun hän
mietti mitä soittaisi, sitten kuuluivat ensimmäiset tahdit lempeän
surumielisestä sävelmästä, ja hän alkoi laulaa "Huokausten siltaa".
Polly ei tiennyt miksi valitsi juuri sen, mutta vaisto näytti osuneen
oikeaan, sillä vanhan laulun sävelet koskettivat kuulijoita. Polly
lauloi paremmin kuin milloinkaan, sillä hänen mielessään väikkyi
Jenny, ja se valoi ääneen aitoa tunnetta. Laulu vetosi tyttöjenkin
sydämeen, ja kääntyessään ympäri Polly huomasi heidän kasvoillaan
lempeämmän ilmeen, joka ilmaisi heidän unohtaneen typerän riidan ja
turhanpäiväiset ajatuksensa.
-- Tuo laulu saa minut aina itkemään, ja silloin tuntuu kuin minulla
ei olisi oikeutta olla onnellinen, sanoi Belle pyyhkien peittelemättä
kyyneliään karkeaan pyyheliinaan.
-- Onneksi ihmiset ryhtyvät harvoin noin epätoivoisiin tekoihin,
sanoi toinen tyttö, joka harvoin luki sanomalehtiä.
-- Ikävä kyllä se ei ole niin harvinaista. Vain kolme viikkoa
sitten tapasin tytön -- meitä nuoremman mutta ei sen kummemman kuin
mekään --, joka oli yrittänyt päättää päivänsä vain siksi että oli
masentunut, sairas ja köyhä.
-- Kerro meille hänestä, pyysi Belle innokkaasti.
Polly tunsi laulun raivanneen tien asialleen ja kertoi rohkaistuneena
Jennyn tarinan esittäen sen niin elävästi, että tytöt herkesivät
ompelemasta; ja kun hän lopetti, muidenkin kuin lämminsydämisen
Bellen silmät olivat kosteina. Trix oli aivan lyöty ja neiti Perkins
suli niin, että hänen kädellään kimmelsi kyynelhelmi, joka voitti
timanttien säihkyn. Fan sieppasi äkillisestä mielijohteesta arvokkaan
posliinilautasen, pani sille viiden dollarin setelin ja kuljetti sitä
ympäri toistaen Pollyn sanoja:
-- Tytöt, tahdottehan auttaa Jenny-rukkaa aloittamaan alusta
paremmalla onnella.
Oli ilo nähdä miten nopeasti sievät kukkarot aukesivat, kuinka
jalomielisesti jokainen antoi yltäkylläisyydestään ja miten
riemukkaat kättentaputukset Belle sai heittäessään lautaselle
kultaisen sormustimensa ja sanoessaan puoleksi hämillään, puoleksi
iloisesti:
-- Saat tämän! Minulla ei ole ikinä rahaa, sillä jostain syystä se ei
pysy kukkarossani. Mutta en voi päästää lautasta ohitseni panematta
siihen jotakin.
Kun Fanny toi keräyksen Pollylle ja tämä kokosi rahat kiitollisena
tytöt toivoivat, että heillä olisi ollut enemmän annettavaa.
-- En voi kylliksi kiittää teitä, sanoi Polly ääni väristen. -- Nämä
rahat ovat Jennylle suureksi avuksi, ja kun hän saa tietää, miten
hyvästä sydämestä lahja on annettu, hän ilahtuu kaksin verroin. Sehän
osoittaa, että hänellä on ystäviä ja maailmassa on tilaa hänellekin.
Antakaa hänen vastapalvelukseksi ommella teille, sillä hän ei pyydä
almuja vaan työtä ja vähän ystävällisyyttä. Antamalla hänelle
molempia autamme häntä parhaiten.
-- Annan hänelle niin paljon ompelutyötä kuin hän ikinä haluaa. Ja
hän voi asua meillä niin kauan kuin työtä riittää, ellei hänellä ole
kotia, sanoi Trix armeliaisuuden puuskassaan.
-- Kiitos vain, mutta hän ei tarvitse asuntoa. Neiti Mills on jakanut
kotinsa Jennyn kanssa ja pitää häntä tyttärenään, vastasi Polly
ylpeänä neiti Millsin puolesta.
-- Onpa hän kultainen! huudahti Belle.
-- Minä haluaisin oppia tuntemaan hänet, kävisikö se päinsä? kuiskasi
Emma.
-- Tietysti! Tutustutan hänet mielelläni kehen hyvänsä. Neiti Mills
on hiljainen, vaatimaton vanhus, mutta tekee suunnattomasti hyvää ja
opettaa miten järkevimmällä tavalla voi auttaa hätääkärsiviä.
-- Kerro miten! Tahtoisin mielelläni täyttää velvollisuuteni, mutta
en osaa, sanoi Belle.
Tyttöjen kasvot muuttuivat vakaviksi ja neulat suihkivat
vikkelämmin, kun heidän valppaisiin nuoriin aivoihinsa tulvi uusia
ajatuksia ja suunnitelmia niistä tositapauksista ja onnistuneista
avustustoimenpiteistä, joista Polly kertoi kuten oli kuullut neiti
Millsin kertovan. Tytöt kuuntelivat niin kiinnostuneina, että
unohtivat tavanomaisen rupattelunsa, osittain kai siksi, että asiat
olivat heille uusia ja outoja. Mutta niin kauan kuin innostusta
kesti, se oli vilpitöntä ja teki heille hyvää. Monet unohtivat sen jo
viikon kuluttua, mutta Pollyn yritykset eivät menneet vallan hukkaan,
sillä Emmasta, Bellestä ja Fannysta tuli Jennyn uskollisia ystäviä.
Ja he auttoivat häntä niin auliisti, että tyttörukasta tuntui kuin
hän olisi syntynyt uuteen ja onnellisempaan maailmaan.
12