FRANS. Sallikaa minun ensin vetäytyä hetkeksi syrjään vuodattamaan
säälin kyynel tuhlaajaveljeni takia -- minun pitäisi iäti olla vaiti,
sillä hän on teidän poikanne, minun pitäisi iäksi salata hänen häpeänsä
-- sillä hän on minun veljeni. -- Mutta ensimäinen surullinen
velvollisuuteni on totella teitä -- siksi antakaa minulle anteeksi!
V. MOOR. Voi Kaarle, Kaarle! Tietäisitpä, miten käytöksesi kiduttaa
isäsi sydäntä! Tietäisitpä, että yksi ainoa iloinen uutinen sinusta
lisäisi kymmenen vuotta ikääni, tekisi minut nuorukaiseksi -- sen
sijaan että nyt jokainen sanoma saattaa minut askelen lähemmä hautaani!
FRANS. Jos niin on, vanhus, niin jääkää hyvästi, -- muutoin repisimme
kaikki jo tänään hiukset päästämme arkkunne ääressä.
V. MOOR. Jää! -- Yksi lyhyt askel on vielä otettava, -- tehköön hän
tahtonsa! (Istuutuen). Hänen isiensä synnit etsiskellään kolmanteen ja
neljänteen polveen, -- täyttäköön hän tehtävänsä!
FRANS (ottaa kirjeen taskustaan). Tunnette kirjeenvaihtajamme.
Katsokaa! Antaisin sormen oikeasta kädestäni, jos voisin sanoa häntä
valehtelijaksi, katalaksi, myrkylliseksi valehtelijaksi -- --
Tyyntykää! Saatte suoda anteeksi, etten anna teidän itse vielä lukea
kirjettä. Ette saa vielä kaikkea tietää.
V. MOOR. Kaikki, kaikki, -- poikani, säästät minut kulkemasta
kainalosauvoin.
FRANS (lukee). "Leipzig, 1 p. toukokuuta. -- Ellei minua sitoisi lupaus
olla salaamatta sinulta, rakas ystävä, vähintäkään siitä, mitä voin
saada tietooni veljesi elämästä, niin ei koskaan joutuisi syytön kynäni
tällä tavoin syypääksi julmuuteen sinua kohtaan. Sadat kirjeesi
vakuuttavat minulle, että tämäntapaisten sanomain täytyy raadella sinun
veljensydäntäsi; on kuin näkisin sinun jo tuon kunnottoman, tuon
kurjan" -- (vanha MOOR peittää kasvonsa). Luen vain lievimmät kohdat,
isä, "-- tuon kurjan takia kyynelissä kylpevän", ah, ne vierivät, -- ne
tulvivat säälin virtana poskiani alas -- "on kuin näkisin jo vanhan,
hurskaan isäsi kuolonkalpeana" -- Jeesus, Maaria! Näytättehän siltä jo
ennenkuin tiedätte paljon mitään.