Kun tieto Viipurin tapahtumista levisi muualle Suomessa, niin herätti
se kaikkialla vakavan päätöksen ryhtyä taisteluun anarkiaa vastaan.
Olihan itsestään selvää, että venäläiset bolshevikilaumat ennen pitkää
käyttäisivät saamaansa "vapautta" Suomessa samoin kuin sitä käyttivät
veljensä Venäjällä. Oli itsestään selvää, että päävihollisemme
sittenkin oli venäläinen sotaväki, joskin päävaaranamme olivat omat,
harhaanjohdetut kansalaisemme. Omien johtajiensa pettämänä tuli monesta
rehellisestä työläisestä maankavaltaja, petturiraukka, joka saa ikänsä
katua lyhytnäköisyyttään.
Suomen kansan oli yhdessä käden käänteessä ratkaistava monta tärkeää
kysymystä. Jos mieli vapautua venäläisestä painajaisesta, niin täytyi
samalla ryhtyä kansalaissotaan, ja siihen ei kellään olisi ollut halua.
Mutta toisinkaan ei käynyt päinsä! Koettaen kaikin keinoin suhtautua
sovinnollisesti omiin työläisiimme ja kohdistaen kaiken toimintansa
venäläisen sotaväen poishäätöön, loukkasi Suomen kansa siinä määrin
erinäisten sosialistijohtajien vallanhimoisia pyyteitä, että nämä
ryhtyivät halveksittaviin konnan töihin.
Päävihollisemme oli venäläinen sotaväki, tai ainakin piti olla,
päävaaramme punakaarti! Kohta olivat kuitenkin osat vaihtuneet:
venäläinen sotaväki poistui suurimmaksi osaksi Venäjälle ja vain
johtajia jäi korkean palkan vuoksi palvelemaan punakaartia, joka
muuttui myös pääviholliseksemme: _vapaustaistelusta oli tullut
kansalaissota!_
Samaan aikaan kun Karjalan ja Savon miehet taistelivat itselleen
vapaata paluutietä ensi retkeltään Kämärän asemalla, samaan aikaan
annettiin Helsingissä merkki punakaartin liikekannalle panoon. Mutta
ensimäisenä "virallisena" kapinapäivänä eli siis tammik. 27 p:nä
vastasivat pohjalaiset kapinajulistukseen tavalla, joka taisi
hätkäyttää "smolnalaisia" Siltasaarellakin: Oravaisissa, Raippaluodolla
j.m.m. paikassa riisuttiin venäläiset sotamiehet aseista! Ja seuraavana
yönä alottivat kokoontuneet suojeluskuntajoukot sotatoimet Vaasan
kaupungin valtaamiseksi, joka teko oli suoritettu seuraavana aamuna klo
10.
Paitsi Vaasassa, riisuivat suojeluskuntalaiset 28 päivänä myös
Uudessakaarlepyyssä, Pietarsaaressa, Närpiössä, Vähässä Kyrössä,
Lapualla ja Seinäjoella olevat ryssät aseista. Seuraavana eli
kolmantena kapina-päivänä oli Ilmajoen ja Kokkolan venäläisten vuoro.
Seuraavina päivinä käytiin taisteluja eri paikoista, kuten Oulun ja
Kristiinankaupungeista, ja suoriutuivat suojeluskuntalaiset kaikkialla
voittajina.
Kohta olikin valkoinen Suomi muodostanut rintamansa etelästä hyökkääviä
punaisten ja ryssien yhdistyneitä laumoja vastaan. Kohta olivat myös
rintaman takana olevat tehdasalueiden punakaartit kukistetut ja
suojeluskunnat voivat keskitetyin voimin ryhtyä rintamataisteluun,
luomaan Suomen suojamuuria, valkoista armeijaa ja hoitamaan sekasortoon
vaipuvia yhteiskunnallisia asioita.
Onnellinen Pohjanmaan kansa, jolla oli jääkärien tuomia aseita, pitkiä
ja lyhyitä, lähemmä kymmenen tuhatta! Niillä varustettuna pystyi se
valtaamaan kaupungin toisensa jälkeen ja hankkimaan itselleen uusia
aseita. Toisin oli Karjalassa: Antrean esikunta oli pahemmassa kuin
pulassa, kun eivät aseet riittäneet lähimailleenkaan eikä mistään ollut
lisää tiedossa. Täytyi tyytyä vain 6-700 vanhaan berdaniin ja muutamaan
kymmeneen erimalliseen kivääriin ja niillä tulla toimeen siksi, kunnes
viimeinkin Kuopion valtauksen, 8.2. jälkeen tuli 300 venäläistä
kolmenlinjan kivääriä ja vähäinen määrä ampumavaroja.
Tällainen oli tilanne tammikuun lopulla ja helmikuun alussa, jolloin
ryhdyttiin ratkaisemaan Suomen kansan sekä lähintä että kaukaisinta
kohtaloa. Tällainen oli tilanne Karjalassa ja muualla Suomessa hetkenä,
jolloin ryhdyttiin luomaan uutta, valkoista Suomea.