Joskin valmistelut kauttaaltaan olivat keskeneräisiä, asestus
vajavainen ja miesten harjoitus kokonaan puutteellinen, niin herätti
loukattu oikeudentunne kumminkin valtavan kansannousun Karjalassa,
jonne "Viipurin esikunta" tiedoitti tapahtumat tammikuun 19 ja 20
päivien välisenä yönä. Kaikkialla levisi myöskin tieto taistelusta
Taavetin asemalla, jossa taistelussa kaatui ensimäinen jääkäri
Suomessa, nim. Lauri Pelkonen Pyhäjärveltä (V. 1.).
"Pyrkimällä käytettävissänsä olevien mahdollisuuksien rajoissa tukemaan
Suomen Senaatin toimenpiteitä järjestyksen ja kansalaisrauhan
palauttamiseksi maahamme lähettävät kansalaiset Itä- ja
Pohjois-Karjalasta, jossa viestit viipurilaisesta punakaarti-anarkiasta
ovat nostattaneet tuhansissa miehissä valtavan liikkeen tätä
kansallista häpeätä vastaan, Suomen Hallitukselle ja sen
Puheenjohtajalle tervehdyksensä ja luottavan tunnustuksensa!"
Näin ilmoittivat Senaatin herra Puheenjohtajalle kantansa Karjalan
miehet.
"Viipurin esikunnan" tiedoituksen johdosta kokoontui eri pitäjistä
suojeluskuntalaisia, jotka Joensuusta saamallaan junalla ja jääkäri
Salmisen johdolla lähtivät Viipuria kohti. Sitä mukaa kuin lähestyttiin
Karjalan pääkaupunkia kasvoi joukko muutamasta kymmenestä useampiin
satoihin miehiin, jotka tiistaina 22 päivänä marssivat Loikkasen
ylikäytävältä kaupunkiin ja valtasivat rautatienaseman. Mutta vielä
samana yönä oli näiden joukkojen pakko vetäytyä kaupungista, sillä
venäläinen sotaväki uhkasi ryhtyä punakaartin puolelle, jos jotain
mellakoita sattuisi puhkeamaan. Ainoa avoin tie kaupungista johti
länttä kohden ja niinpä marssivatkin Savon ja Karjalan miehet
Venäjänsaarelle odottamaan asioiden kehittymistä Viipurissa.
Turha oli Karjalan Kansalaisliiton kirjelmä Viipurin sotilas- ja
työläisedustajain toimeenpanevalle komitealle -- tarvittiin aseellista
toimintaa! Kirjelmä oli näin kuuluva:
Suomi on heti sen jälkeen, kun se Venäjän nykyisen hallitus-vallan ja
muutamien muiden Euroopan valtain tunnustamana on ryhtynyt toimimaan
itsenäisenä tasavaltana, joutunut vaikeuksiin maan sisäisten olojen
järjestämisessä. On tässä asiassa ilmennyt sellaista erimielisyyttä eri
kansaluokkien välillä, jota ei ole voitu näinä tasavaltamme ensi
viikkoina poistaa. Mutta kun maan laillinen eduskunta on parastaikaa
koossa, elää kansa siinä lujassa luottamuksessa, että eduskunta
yhdessä, asettamansa hallituksen kanssa, jo läheisessä tulevaisuudessa
pystyy korjaamaan ne epäkohdat, mitkä saattavat olla todellisena
aiheena eri kansaluokkain välillä huomattuun erimielisyyteen.
Kuitenkin on yhteiskunnassamme aineksia, jotka eivät luota enemmän
hallituksen kuin eduskunnankaan hyvään tahtoon ja vilpittömyyteen, vaan
lietsovat kansaan sitä luuloa, että kaikki valta heiltä molemmilta on
riistettävä ja annettava laillisesta yhteiskuntajärjestyksestä
välittämättömien järjestöjen haltuun. Niitten valtiollisten puolueitten
yläpuolelle, jotka kansanvaltaisimpain periaatteiden mukaan valitussa
eduskunnassa ovat edustettuina, pyrkii kohoamaan joukkokunta, joka
tosin on lähtenyt meikäläisestä sosialidemokraattisesta puolueesta,
mutta joka jo jonkun aikaa on eri puolilla maata toiminut ilman sanotun
puolueen johdon ohjausta.
Tämä joukkokunta, joka tunnetaan punaisen kaartin nimellä, toimii
aseellisena järjestönä ja tekee tekoja, jotka ovat saaneet tämän lakiin
perustuvaan yhteiskuntaelämään tottuneen ja rauhallista kehitystä
rakastavan kansan suoranaisen kauhun valtaan. Kansalaisten omaisuutta,
vapautta ja henkeä on ryhdytty ei ainoastaan uhkaamaan, vaan myöskin
tuhoamaan.
Tämä tilanne on pakottanut kansalaisia eri valtiollisista puolueista
liittymään yhteen puolustaakseen henkeään ja omaisuuttaan sekä
pitääkseen yhteiskunnassa yllä edes jonkinlaista järjestystä. Ja tämä
yhtyminen on ollut sitäkin pakottavampaa, koska maan hallituskin on
vailla sitä voimaa, mikä tarvitaan kansan keskuudessa toimimaan
päässeiden kansanvaltaista yhteiskuntaamme hajoittavien ainesten
hallitsemiseksi.
Myöskin meidän paikkakunnallamme Viipurissa on kauan häiritty
järjestystä ja uhattu ja turmeltu kansalaisten omaisuutta ja henkiä. Ja
viime päivinä on tilanne siinä suhteessa käynyt yhä uhkaavammaksi.
Tämän johdosta on maaseudun kansan puolesta lausuttu jyrkkä vaatimus,
että järjestys läänin pääkaupungissa on väestön itsensä järjestämillä
voimilla saatava palautetuksi. Ja kansa on sitä varten lähtenyt,
liikkeelle ja lähenee tarpeenmukaisesti varustettuna kaupunkia.
Karjalan Kansalaisliiton Eduskunta on katsonut velvollisuudekseen
saattaa tämän niiden järjestöjen tietoon, jotka tällä paikkakunnalla
edustavat Venäjän valtakuntaa ja valtaa, siinä hartaassa toivossa, että
nämä naapurimaan edustajat tuntisivat oikeat syyt Karjalan maamiesten
esiintymiseen täällä. Ja me lausumme sen hartaan toivon, että arvoisa
komitea pitäisi tarkkaa huolta siitä, etteivät venäläiset sotamiehet
millään tavoin vaikeuta niitä ponnisteluja, mihin yhteiskunnan
säilyttämisen tarkoituksessa täten ryhdytään. Tarkoitus ei ole
häiritä ketään tahi rajoittaa kenenkään vapautta, ei työmiehen eikä
porvarin, ei venäläisen eikä suomalaisen, mutta jos tarve vaatii,
aineellisellakin voimalla vastustaa ja tukahuttaa kaikkia laittomia
tekoja. Kansan miehet tahtovat tänne tulollaan saada varmuutta siitä,
että myöskin niissä kansalaispiireissä kaupungissa ja muissa
liikekeskuksissa, joiden ruumiilliseksi ravitsemiseksi kukin heistä saa
ponnistaa kaikki voimansa ja jakaa vähäiset varastonsa, ymmärretään
säilyttää yhteiskunnallinen järjestys ja lain turva.
Viipurissa 22 p:nä tammikuuta 1918.
Karjalan Kansalaisliitto.
Ja tuloksettomiksi jäivät myös hallituksen edustajain
sovittelu-neuvottelut, joita tammikuun 24 päivänä käytiin punakaartin
ja työväen järjestöjen edustajain kanssa. Punaiset eivät hyväksyneet
senaattori Louhivuoren ehdotusta, että "vangit molemmin puolin joko
vapautettaisiin tai jätettäisiin laillisten viranomaisten tutkimuksen
ja toimenpiteitten varaan ja että kumpikin kaarti pitäisi aseensa,
mutta alistuisi hallituksen käskettäväksi ja käytettäväksi, jolloin
maaherra olisi kummankin ylin päällikkö läänissä." Päinvastoin
tahtoivat he pidättää itsellään kaikki edut ja riistää ne toisilta.
Varhaisesta aamusta myöhään yöhön kestäneet neuvottelut raukesivat
silleen ja Venäjänsaarella olevat joukot jäivät edelleen
uhkanalaisiksi. Kun ravinnonsaanti kävi päivä päivältä hankalammaksi ja
yllätyksien vaara yhä suuremmaksi, jätti joukko sunnuntaina tammikuun
26 päivänä majapaikkansa saatuaan sitä ennen tiedon hallituksen
julistuksesta, jolla suojeluskunnat tehtiin hallituksen joukoiksi.
Eversti Aminoffin johdolla jääkärien Hämäläisen, Sainion, Salnisen,
Sihvosen, Branderin ja Strömbergin johtaessa eri osastoja, taistelivat
retkeläiset itsellensä tien Sainion ja Kämärän asemien luona
vihollisten linjojen läpi Antreaan. Nämä taistelut, joissa
vapaustaistelumme vaati ensimäiset veriuhrit, olivatkin ensimäisiä
suurempia yhteenottoja Karjalassa ja saivat niissä punaryssät lämpimät
löylyytykset, jota todistavat kaatuneiden ja haavoittuneiden suuret
lukumäärät.
Tätä ennen olivat eri paikkojen suojeluskuntalaiset ryhtyneet
puhdistamaan kotoisia nurkkia, vallaten Hiitolan ja Antrean asemat,
riisuen Sortavalassa ja muuallakin olevat venäläiset sotamiehet
aseista, ennenkuin ne olivat ehtineet saada bolsheviki-hallituksen
salaista sähkösanoma-määräystä ryhtyä taistelemaan punakaartin
riveissä. Sotamiehiltä saadut vanhat berdan-kiväärit ammuksineen olivat
erittäin tervetulleita sotasaaliina huonosti asestetuille
suojeluskuntalaisille.
Erittäin mainitsemista ansaitsevaa oli rautjärveläisten johtajan
luutnantti, nyttemmin kapteeni, _Astolan_ henkilökohtainen toiminta
ja vaikutus näinä tärkeinä hetkinä. Hänen johdollaan valtasivat
suojeluskuntalaiset _Vuoksenniskalla_ venäläisten silloisekseen
runsaat ampumatarve- ja asevarastot: kuusi 3-tuuman tykkiä, kaksi
käyttökunnossa olevaa konekivääriä vöineen, 10 laatikoissa eri
osissaan olevaa konekivääriä, 5,000 kranaattia ja shrapnellia, noin
70,000 kappaletta kiväärin ja konekiväärin patruunia ja paljon muuta
välttämätöntä sotilastavaraa. Pari automobiilia ja runsas öljy- ja
bentsiinivarasto jäi niinikään sotasaaliiksi.
Ilman näitä venäläisiltä sotilailta saatuja aseita olisi
vapaustaistelumme saanut jo alunpitäen ikävän käänteen, sillä
aseettomalta lannistuu pian sekä innostus että rohkeus ja ennen pitkää
olisi tärkeä Vuoksen rintama täytynyt jättää. Nyt sen sijaan pystyttiin
innostuksen vallassa hätyyttelemään lähenteleviä punaryssiä
_Karisalmen_ aseman lähettyvillä radan varrella.
"Viipurin esikunta", jonka olojen pakosta täytyi siirtyä pois
kaupungista, asettui Antreaan. Siihen kuuluivat jääkärit
Lindström--Hägglund, Mata--Henriksson, Nysten--Strömberg sekä
insinöörit Kuusela--Puhakka ja Kuparinen--Kehvola.
Eversti Furumark--Värnhjelm, joka myöskin saapui Antreaan, otti
ylijohdon, luutnantti -- sittemmin kapteeni Storm Lindegrenin ollessa
esikuntapäällikkönä ja jääkäriluutnantti Lindström--Hägglundin
toimiessa rintamapäällikkönä.
Kipinä, joka iski ruutisäiliöön sytyttäen vapaussodan ilmiliekkiin
Viipurissa, hävitti samalla kaikki alkuperäiset suunnitelmat, esti
kokonaan niiden täytääntöönpanon. Räjäyttämättä jäi Raivolan luona
oleva rautatiensilta, valtaamatta tärkeät kohdat muualla radan
varrella. Nyt oli työskenneltävä hetken vaatimusten mukaan ilman
ennakolta tehtyjä laskelmia, ilman minkäänlaisia taisteluvälineitä.
Kaikki oli luotava tyhjästä, yksinpä taisteleva sotajoukkokin.