YLIPAPPI. Astarten iki-ihanan nimessä! Kuinka voisin minä olla muualla
kuin siellä, missä Filistean kohtalo ratkaistaan.
DELILA. Ja mitä tahdotte minusta?
YLIPAPPI (kiihkeästi). Salaisuus?! Oletko saanut salaisuuden...?
DELILA (hämmentyneenä). Salaisuus?! -- En! -- En tiedä! -- Puolittain!
-- Menkää!
YLIPAPPI. Jo puolittain! Kokonansa, kokonansa! Israelin miehet menivät
vihoissaan. Voitto on juuri kädessäsi! Revi se hänen sydämestänsä!
DELILA. Vaietkaa! (Kuuntelee. Hätääntyneenä.) Menkää, menkää!
YLIPAPPI (tekee kädellään vielä yllyttävän liikkeen, katoaa).
DELILA (kiihtyneenä). Hänen salaisuutensa?! (Mietteissään). Kummallisia
ihmisiä nuo Israelin miehet!... Mistä he puhuivatkaan...?
(Kuulee Simsonin askeleet, jää tyrmistyneenä odottamaan.)
SIMSON (ryntää kiihtymyksestä kalpeana sisään). Viiniä, Delila, viiniä!
DELILA (hämmästyneenä). Viiniä?
SIMSON (yhä rajummin). Filistean tulisinta viiniä! Tällä silmänräpäyksellä!
DELILA (jännittyneenä, aavistaen -- rientää säiliön luo, josta ottaa
maljakon ja jalomuotoisen pikarin).
SIMSON. Kaksi maljaa, Delila!
DELILA (yhä enemmän jännittyneenä -- tuo maljat, täyttää ne ja ojentaa
toisen Simsonille).
SIMSON (hurjasti). Minun äitini lupauksen malja!
DELILA (ymmärtää välähdyksenä kaiken, kohottaa kiihkeän riemun
valtaamana maljansa). Sinun äitisi lupauksen malja, Simson!
SIMSON (hurjasti ivaten). Minun äitini lupauksen malja! Simsonin
_ensimäinen malja_! Danin malja! Israelin malja!
(Juo. Samoin Delila, joka katselee häntä riemuisin,
odottavin silmäyksin.)
(Simson seisoo pitkän hetken omituinen hymy kasvoilla.)
Ja tämän ... tämän suloisen tulen ei pitänyt tuleman minun huulteni yli!
Viiniä, viiniä! (Ojentaa maljansa). Ei! (Heittää maljan lattiaan).
Sandaali! Sinun purppuranpunainen sandaalisi, Delila!
DELILA (yhä riemuisemmin) Mitä?!
SIMSON (painaa hänet pantterin niskalle istumaan) Sandaali, sandaali!
(Tarttuu Delilan jalkaan, josta riisuu sandaalin). Sinun elfen-valkea
jalkasi! Valtakunnan antaisin minä sinun lumivalkeasta jalastasi!
(Suutelee hurjasti Delilan paljastunutta jalkaa, kiertää kätensä
torveksi sandaalin kantareunuksen ympäri, ojentaa sen Delilaa kohti).
Viiniä, Delila, viiniä!
DELILA (hurmautuneena). Ah, Simson!
(Kaataa viiniä sandaaliin.)
SIMSON (hurjan kuohuvasti). Delilan malja! Filistean malja! Rakkauden
malja! Hulluuden malja!
DELILA (katselee häntä huumautuneena).
SIMSON (kävelee kuohuissaan). Israelin narrit! Heidän uskonsa on narrien
usko ja heidän jumalansa on karjanpaimenten jumala. (Ivaten). Tämän
jumalan nimessä he herjaavat sitä miestä, joka on tehnyt ainoat jalot
teot mitä Israelissa on tehty neljäänkymmeneen ajastaikaan. Tämän
jumalan nimessä he pelkäävät tanssia kuin ruttoa ja naista ihanuudessaan
kuin spitaalitautia. Tämän jumalan nimessä he vaeltavat Ekronissa,
näkevät enkeleitä ja tekevät lupauksia, joille jokainen Filistean
lapsikin nauraa! »Viiniä ja väkevätäjuomaa ei pidä tuleman hänen
huultensa yli» -- silloin heillä on sankari! Viiniä _on_ tullut minun
huulteni yli, ja kymmenkertaisten voimien tunnen minä kuohuvan
suonissani. Nyt vasta minä sankari olen! Nyt vasta minä tekoja teen,
joita maailma on ihmettelevä. Huomenna, huomenna minä olen näyttävä
heille uuden Simsonin!
(Hänen purkauksensa aikana Ylipappi raottaa ovea ja kurkistaa.
Delila peräyttää hänet kiivaalla liikkeellä.)
DELILA (tempaa maljakon ja rientää Simsonin luo). Viiniä, Simson,
viiniä!
SIMSON. Viiniä! Filistean tulisinta viiniä! (Katselee Delilan
kaataessa). Ihanana virtailet sinä salaperäinen neste... Kuinka paljon
iloa he ovatkaan minulta riistäneet! Mutta sen kaiken otan minä tänä
yönä kymmenkertaisesti takaisin! (Juo. Lähtee taas kuohuvana
kävelemään.) Nyt vasta minä elämän ymmärrän! Ei ole muita jumalia kuin
me itse ja meidän sydämemme rohkeus. (Katsahtaa, viinin alkaessa kohota
hänen päähänsä, Delilaan, joka seisoo hurmaavana ja houkuttelevana). Ah,
Delila! Et ikinä ole sinä ollut niin ihana kuin tänä yönä! Delila!
(Rientää hänen luokseen ja sulkee hänet syliinsä). Kansat ovat sinun
astinlautasi ja äitien kyyneleet vierivät kuin hiekkajyväset sinun
jalkaisi alla. (Tempaa hänet syliinsä, kohottaen pantterin niskoille
seisomaan). Pilvien korkeimmalle hattaralle minä tahtoisin sinut tänä
hetkenä kohottaa ja notkistaa maan kansat polvillensa sinun eteesi. --
Viiniä, Delila -- sitä purppuranpunaista tulta, jota minä olen ollut
ikäni paitsi!
DELILA (kaataa, katsoen häntä tutkivasti ja laskien sitten maljakon
pöydälle divaanin viereen).
SIMSON. Delilan malja! Ikuisen kauneuden ja ikuisen hulluuden malja!
(Juo pohjaan, jää katselemaan eteensä onnellinen hymy kasvoillaan.)
DELILA (kurottaa hänen kädestään tyhjän maljan, laskien sen taakseen
pöydälle ja kietoen toisen kätensä hänen kaulalleen). Rakastatko sinä
nyt minua...?
SIMSON (kuohuen). Miksi kysyt sitä, jonka tiedät? Kansani hätähuudot
minä hylkäsin, äitini lupauksen minä rikoin -- sinut minä olisin
tahtonut, vaikka se olisi maksanut minulle henkeni!
(Sulkee hänet hurjasti syliinsä.)
DELILA (kietoutuen hellänä ja huumaavana hänen ympärilleen). Niinpä olen
minäkin nyt sinun iankaikkisesta iankaikkiseen!
SIMSON. Iankaikkisesta iankaikkiseen! (Lyhyt äänettömyys). Delila, sinä
et tiedä, mitä minä tänä hetkenä sielussani tunnen?
DELILA. Mitä, Simson...?
SIMSON. Kamalan hulluuden tunnen minä sielussani. Ei ole sillä ihmisten
mittoja eikä rajoja. Tuosta sinun rinnastasi minä tahtoisin suonen
avata, ja omasta rinnastani toisen, ja juoda sinun vertasi ja sinä minun
vertani, ja niin vaipua kanssasi takaisin Manalan uumeniin, missä ei
ollut miestä eikä naista, vaan kaikki veret, himot ja halut, kaikki
hymyt ja kyyneleet, kaikki hekumat ja kärsimykset yhtenä tulisena
ikuisuuden järvenä, ilman kiistaa ja taistelua! Delila!
(Kohottaa hänet syliinsä.)
DELILA. Simson, minä pelkään!
SIMSON. Sinun kanssasi -- sinne -- mistä olemme tulleet -- (Painaa hänet
divaanille ja vaipuu itse hänen rinnoilleen, intohimoisesti syleillen).
Vieläkö pelkäät, Delila?
DELILA (Simsonin intohimon tempaamana vilpittömästi). En -- en -- en!
SIMSON. Nyt vasta minä ymmärrän rakkauden kaikkinielevän syvyyden. Ei
kansoja -- ei jumalia -- ei ihmisiä -- ainoastaan kaksi hehkuvaa
tulenliekkiä -- ympärillä ikuinen yö!
(Äänettömyys.)
DELILA (rupeaa äkkiä värisemään).
SIMSON. Mitä?! -- Sinä itket!
DELILA. Minäkö...?
(Hänen poskilleen vierivät kyyneleet. Syvä äänettömyys.)
SIMSON. Sano se minulle, Delila! -- Delila... Delila...
DELILA (Ei vastaa, ainoastaan värisee ankarasti liikutettuna. Hetken
päästä hän pudistautuu, kuin lumouksesta vapautuakseen).
SIMSON. Delila?!
DELILA (jonka silmiin on syttynyt väkevä välke). Onnellinen ...
onnellinen olen minä... Ja kuitenkin...
SIMSON. Mitä kuitenkin...?
DELILA. Onnellinen minä olen! Ja kuitenkin: miksi ei minun onneni ole
täysi? Miksi meidän välillämme pitää oleman se kuin siinä on...?
SIMSON. En ymmärrä minä sinua?!
DELILA (hiljaa). Sinun salaisuutesi, Simson...?
SIMSON (kuohahtaen). Iankaikkinen arvotus on nainen! Minä juuri sinulle
salaisuuteni ilmaisin, minä sen jalkojeni alle poljin, ja sinä yhä
kysyt!
DELILA (kohottaa hänen päänsä ja katsoo syvälle silmiin). Iankaikkinen
arvotus on nainen! Sillä minä en voi sinulle todistaa että sinä
valehtelet, ja kuitenkin minä sanon: et ilmaissut sinä kaikkea!
(Laskee hänen päänsä.)
SIMSON (tuskaisena). Eikö saisi minulla olla mitään itselläni?
DELILA. Ei!
SIMSON. Mutta jos se olisi harhaluulo; tarina, niinkuin se toinenkin?
DELILA. Niin en minä tahdo sinun sitä muuksi muuttamaan, ainoastaan sano
se minulle.
SIMSON (painokkaasti). Oletko sinä sitten minun?
DELILA (samoin). Olen.
(Äänettömyys.)
SIMSON. Minun sieluni on kuolemaan saakka väsynyt. -- Se _on_
harhaluulo, tänä yönä minä sen kaiken ymmärrän. Mutta se harhaluulo on
kulkenut minun elämäni läpi niinkuin langat kankaassa, niinkuin satu,
joka tosin on satu, mutta jonka kaltaista ei kukaan muu ole kuullut.
DELILA (hyväilee häntä yhä hellemmin). Sinun satusi, Simson...?
SIMSON (pienen äänettömyyden jälkeen, ankarasti liikutettuna). Sinä
salaisuutta kyselet ... katso: se lepää sylissäsi.
DELILA. Mitä?!
SIMSON (kohottaa molemmin käsin hiuksiaan). Tässä on minun
salaisuuteni. -- Ei yhdetkään keritsimet -- ei yksikään partaveitsi ole
ikinä niihin koskettanut -- sillä minä olen ollut Israelin nasiiri -- ja
ne ovat olleet Herralle pyhitetyt.
DELILA (katselee häntä hämmästyksen valtaamana). Mitä sinä sanot,
Simson?!
SIMSON (läpitunkevasti). Olenko minä nyt ilmottanut kaikki?
DELILA (vaivoin riemuaan hilliten). Totisesti, minä uskon: sinä olet
ilmottanut kaikki.
SIMSON. Niinpä salli minun nyt levätä -- en pyydä minä muuta.
(Painaa raskaasti päänsä hänen syliinsä.)
DELILA (jonka äkkiä tulee vaikea olla). Pahastuitko sinä minuun, Simson?
(Hyväillen.) Ah, anna se minulle anteeksi!
SIMSON. Mistä syystä minä olisin pahastunut. (Kietoo käsivarren hänen
ympärilleen). Ainoastaan salli minun nyt levätä...
DELILA (rajusti hyväillen). Lepää, Simson, lepää minun sylissäni.
(Äänettömyys, itsekseen). Sinun hiuksesi ... sinun ihanat hiuksesi!
Kuinka ihmeelliset ne ovatkaan! Viljavat kuin keritsemätön lauma vuoren
rinteellä... Mustat ja salaperäiset kuin yö... Raskaat kuin syksyn
rypäleet... Kuinka en minä heti arvannut, vaikka ne ovat ensi hetkestä
vetäneet minua kuin lumous? (Kohottaa niitä). Ah! Ihanina ja kuumina
hajoavat ne minun kasvoilleni ja rinnoilleni. Kuin tulta hengitän minä
niiden kuumaa tuoksua. (Hyväilee, suutelee, syleilee niitä). Ja nämä,
sinun ylpeytesi, sinun voimasi ja kukoistuksesi ovat nyt -- --
(Säpsähtää. Kallistuu Simsonia puoleen.) Nukutko sinä jo, Danin sankari?
SIMSON. En nuku, en valvo -- niinkuin haaksi keinuu minun sieluni syvien
vetten päällä.
DELILA (hiljaa). Syvien, ihanien vetten päällä. Nuku, Simson, nuku minun
rinnoillani -- kuin syvien, ihanien vetten päällä... (Ylipappi
kurkistaa taas ovesta, mutta vetäytyy takaisin heti nähdessään Delilan
kiusautuneen ilmeen. Delila käy levottomaksi, katsellen tuskaisena
ympärilleen. Painaa toisella kädellään Simsonia hiljaa poveansa vasten
samalla kurottaen pöytää kohti.) Kuin syvien, ihanien vetten päällä...
(Katselee etsien, huomaa pöydällä keritsimet, ojentaa kiihkeästi
kätensä, mutta kavahtaa äkkiä). Ei! ei! En koskaan ... sellaista...
(Äänettömyys). Ja kuitenkin -- minun sormiani polttaa -- minun sieluani
polttaa -- -- (Kurottuu uudelleen ja huomaa pöydän reunalla punaisen
nauhan). Minä tahdon ne kaunistaa! Minä tahdon ne vangita! Tällä
purppuranpunaisella siteellä! (Sitoo nauhalla. Kaksimielisen iloisesti.)
Kaksinkertaisesti ihanat ovat ne nyt, sinun yömustat laumasi -- --
(Hätkähtää). Joko sinä nukut, Simson...?
SIMSON. Kuin kaukaisen soiton hyminän kuulin minä vielä äsken sinun
äänesi... Miksi et soita minulle enää, Delila...?
DELILA (kuin laulaen). Nuku, Danin sankari, nuku ... kuin syvien,
ihanien vetten päällä... (Taas levottomana kuiskaten). Minun sormiani
polttaa -- minun sieluani polttaa -- (Kurottuu pöytää kohti). Minä
tahdon teidät käteeni -- minä tahdon tuntea sen tunnon, että sinä olet
minun vallassani -- (Uinutellen). Kuin syvien, ihanien vetten päällä...
(Tapaa keritsimet, mutta pudottaa ne jännityksessä lattialle.)
SIMSON (kohottaa hiukan päätään).
DELILA (epätoivon kiihkolla). Kuin syvien, ihanien vetten päällä ...
kuin syvien ihanien vetten päällä ... vetten päällä... (Odottaa
hengitystään pidättäen, ainoastaan hiljaa kädellään hiuksia hyväillen.
Kuulee jotain ja huomaa Ylipapin kiihtyneet kasvot oven raossa.
Suurimmassa jännityksessä: Pois, pois, pois!) Kuin syvien, ihanien
vetten päällä -- -- Joko sinä nukut, Danin sankari? (Ei kuulu vastausta.
Kumartuu ottaen keritsimet.) Kuin syvien, ihanien vetten päällä...
(Katselee Simsonia ja hänen hiuksiaan). Se ihmeellinen hetki on
tullut!... Vihaan niitä ... rakastan niitä ... vihaan ... rakastan ...
vihaan... Minä voin ne sinulta riistää ... minä voin ne sinulle
lahjottaa... (Äänettömyys). Tahtoisin ... ensin riistää ... sitten
lahjottaa... (Kietoo toisen kätensä hiuksiin ja avaa keritsimet). Minun
sormiani polttaa ... minun sieluani polttaa... (Kuin rukoillen) En tahdo
minä sinulle mitään pahaa! En tee minä sinulle mitään pahaa! (Työntää
hiljaa keritsimet). Tahdon ainoastaan tuntea kuinka minun keritsimeni
tunkeutuvat tuohon pyhään! Kuinka ne katkaisevat sen salaperäisyyden,
joka sinua ympäröi!
(Epäröi silmänräpäyksen, leikkaa sitten kalmankalpeana kolmessa
otteessa, puristaen silmänsä kiinni, kun keritsinten ääni
halkaisee hiljaisuuden. Sen tehtyä keritsimet vaipuvat lattiaan,
hän raukeaa herpaantuneena lepäämään, puristaen suonenvetoisesti
hiuksia kädessään ja painaen huulensa niitä vasten. -- Pitkä
äänettömyys.)
YLIPAPPI (katsoo ovesta ja kuiskaa jotakin, mutta kun ei Delila kuule
mitään, niin hän hiipii usean väkevän miehen seuraamana sisään.
Miehille, kuiskaten). Jotakin on tapahtunut. Nyt rynnätkää hänen
päällensä rohkeasti, hän on meidän!
DELILA (herää askelten äänestä, näkee filistealaiset, hämmästyy ja
herättää nopeasti Simsonin). Filistealaiset sinun päällesi, Simson!
SIMSON (herää, näkee filistealaiset ja naurahtaa ivallisesti). Filistean
hiiret, hah hah hah!
(Syöksähtää kuin myrskypilvi filistealaisia kohti, jolloin
he peräytyvät kauhistuneina ovelle. Mutta samana hetkenä hänen
ruumiinsa läpi käy ankara puistatus, hän tarttuu äkkiä päähänsä,
tuntee itsensä tyhjäksi ja alastomaksi ja kääntyy hämmästyneenä
Delilaan päin, joka on ponnahtanut ylös ja seisoo hiukset
kädessään, -- Simsonin kädet vaipuvat -- hänen päänsä painuu
raskaasti rinnoille.)
YLIPAPPI. Astarten nimessä, Filistean nimessä -- karatkaa hänen
päällensä!
DELILA (hämmentyneenä). Filistealaiset sinun päällesi, Simson! Lyö --
iske -- surmaa!
(Simson seisoo kuin kivettynyt. Filistealaiset hyökkäävät
riemuiten häneen käsiksi ja sitovat hänen kätensä selän taakse.)
YLIPAPPI. Suuri oli sinun sankaritekosi, Delila! Polvesta polveen ovat
Filistean pojat ja tyttäret sinua ylistävät!
SIMSON (seuraa vastustelematta filistealaisia, jotka äänekkäästi iloiten
vievät hänet ulos. Ainoastaan ovessa hän äkkiä pysähtyy ja katsahtaa
Delilaan kuin ikuiseen arvotukseen).
DELILA (joka yhä seisoo hiukset kädessä, painaa päänsä alas).