SIMSON. Mitä tämä merkitsee? (Katselee häntä.) Mutta ihana sinä olet!
Huumaava yrtti, pyörryttävä hulluus olet sinä! (Koskettaa hurmautuneena
häntä olkapäähän.) Miksi pakenit, Delila!
DELILA (vaikenee yhä).
SIMSON. Et vastaa...?
DELILA (värähtäen). Kysy Simsonilta -- hän sen tietää!
SIMSON. Sinun äänesi vapisee?! (Istahtaa.) Mitä minä tiedän? Hetken,
jolloin käsivarrellani lepäsi ihanin ihmislapsista. Toisen hetken,
jolloin minun sydämeni heräsi, ja minun iloni oli paennut minun luotani.
Kolmannen hetken, jolloin minä löydän hänet kuin vuorikauriin kallion
rotkosta, enkä tiedä miksi hän lymyy. -- Vastaa minulle, Delila!
DELILA (kuin ennen). Kysy Danin jalopeuralta -- hän sen tietää!
SIMSON. Niin, jalopeura minä tahdon olla! Nuori jalopeura, joka tietää
saaliinsa, ja saaliinsa tempaa! (Tarttuu häneen väkevästi ja kohottaa
istualle, mutta Delila painautuu itsepintaisesti takaisin.) Mitä?!
(Kohottaa hänen päätään.) Sinulla on kyyneleet ihanissa silmissäsi!
(Heltyen.) Miksi? Minä rukoilen sinua!
DELILA. Kysy Danin jalopeuralta, miksi hänen huulensa vuotavat
rakkautta, mutta hänen sydämensä on kaukana!
SIMSON. Sinä puhut syntiä, Delila!
DELILA (yhä intohimoisemmin). Kysy Danin jalopeuralta, miksi hän
rakastaa salaisuuttansa enempi kuin minua!
SIMSON (nousee). Taasko? Yhäkö sinä vaivaat sieluasi tuolla
päähänpistollasi? Ja minun sieluani sinun sielusi kanssa.
DELILA (yhä itsepintaisemmin). Kolme yötä olet sinä minua pettänyt. Tämä
on neljäs!
SIMSON. Pettänyt! Sinua? (Äkkiä synkistyen.) Minäkin voisin sanoa: kolme
yötä sinä olet minua pettänyt, Delila!
DELILA (ponnahtaa tyrmistyneenä istualleen). Minä?!
SIMSON (syytöstään lieventäen). Niin, sinä, Filistean tuhatoikkuinen
ihme! Kolme yötä sinä olet ollut minulle niinkuin huumaava yrttitarha.
Mutta kolme yötä sinä olet samalla ollut niinkuin oikullinen lapsi, joka
kaivaa ruusun ja liljan sormillansa etsien kukoistuksen salaisuutta.
DELILA (nauraa rauhottuen). Kukkasistako sinä puhut, Danin sankari? --
Olkoon niin! Kolme yötä sinä olet levännyt minun puutarhassani, jonka
muurin ylitse ei yhdenkään miehen ajatus ole tähän saakka uskaltanut.
Kolme yötä sinä olet levännyt minun puitteni varjossa, mutta et niinkuin
sankari, vaan niinkuin vakooja, sillä sen tietää Israel ja sen tietää
Filistea: sinä kannat salaisuutta sydämessäsi!
SIMSON (uudelleen synkistyen). Sinä et tiedä, Delila, mitä puhut! Kolme
yötä minä itse --
DELILA. Kolme yötä sinä olet levännyt minun käsivarrellani niinkuin
Israelin vakooja! (Kohoaa ylemmäksi.) Minä halveksin sinua!
SIMSON. Delila!
DELILA (kohoaa yhä ylemmäksi). Älä lähene minua!
SIMSON (harmistuen). Totisesti! Minä joudun narriksi naisen edessä.
Kolme yötä minä olen hänen tähtensä unhottanut minun tehtäväni
salaisuuden, neljäntenä hän sanoo minua vakoojaksi.
DELILA (jännittyneenä). Sinun tehtäväsi -- --? (Pidättyy äkkiä, kääntyen
ivallisena poispäin.) Sinun tehtäväsi salaisuuden!
SIMSON (tulistuen). Mitä?! Minä luulin sen naisen olevan ylpeän, että
minun rakkauteni häneen on ollut niinkuin hulluus -- sen sijaan hän
pilkkaa minua!
DELILA. Ja minä luulin sen naisen, joka on unhottanut heimonsa ja
sukunsa ja syttynyt mieheen, joka on tehnyt hänen kansallensa pahaa
enempi kuin Israel kaikkena elinaikanansa -- minä luulin sen naisen
olevan yhden pikku salaisuuden arvoisen!