Värit ne hehkuu ja kiiltää,
Valoa silmissä viiltää,
Välillä keltaista kultaa,
Juovina synkin musta.
Kaikki on katoovaa multaa.
Henki tuo lohdutusta.
Ruumis on tomua, tuhkaa,
Yksin se sortua uhkaa.
Jätätkö elosi harmaan?
Riennä jo sylihin armaan.
Sirkkani, tyttöni kallis,
Ehkä mun toivoa sallis?
SIRKKA. Onko tarkoituksenne kosia?
MAUNO. Se on sydämeni ja järkeni yhteinen päätös.
SIRKKA. Lyödään sitten kättä päälle.
(Seisovat ääneti käsikädessä).
MAUNO. Mitä ajattelet tällä kullalle hohtavalla hetkellä?
SIRKKA. Ajattelin, että nyt täytyy ostaa uusi matto sänkykamariin ja
että kurkut ovat peitettävät yöksi.
MAUNO. Kuinka voit hetkellä, jolloin elämän kellot soivat juhlavirttä,
ajatella matoisen maailman rientoja?
SIRKKA. Ajattelin myöskin, että tokkohan sinä elätät minua?
MAUNO. Sinun kauttasihan juuri toivon pääseväni ajattelemasta
toimeentuloa. Ainoastaan silloin voi henkeni kehittyä täyteen loistoon.
SIRKKA. Eiköhän se loista jo tarpeeksi?
MAUNO. Aineelliset huolet ovat pimentäneet sen valon.
SIRKKA. Kyllähän minulla on koti ja toimeentulo, mutta luulin vaan,
että mies aina elättää vaimonsa.
MAUNO. Minä en ole mies. Olen hehkuva hengenliekki, olen
äärimmäisyyksien olento, aatekudos. Voiko sellainen ansaita rahaa?
SIRKKA. Naimisiin tosin joudun, mutta aviomies — aatekudos! Kuule,
oletko koskaan ollut hermolääkärin luona?
MAUNO. En, sillä en tahdo, että hermoni parannetaan tai tehdään
tylsiksi ja karheiksi. Hermostuminen on juuri neron merkki. Oletko
koskaan nähnyt ensiluokan runoilijaa, jolla olisi hermot kunnossa?
SIRKKA. En ole juuri seurustellut runoilijain kanssa, mutta jos
hermostuminen kuuluu virkaan, niin kyllä sinä sitten olet kompetentti
siihen. Olemmeko nyt kihloissa?
MAUNO. Kyllä varmasti, mutta leimaaminen puuttuu. (Suutelee Sirkkaa).
SIRKKA. Kyllä sinä kuitenkin olet mies etkä vain aatekudos.
MAUNO. Etkö sinäkin panisi leimaasi alle?
SIRKKA. Mitä melua ulkoa kuuluu?
MAUNO. Kuulen isäntäni Virtasen äänen.
(Taimela ja Virtanen tulevat).
VIRTANEN. Vihdoin saan teidät käsiini. Nyt on kärsivällisyyteni
loppunut, mitta on täysi, ruukku halkeaa, armon aika päättyy.
Häädän teidät asunnostanne poliisin avulla. Saatte asua kadulla tai
Nikolainkirkon rappusilla, tai asemalla odotussalissa, silloin ei
teidän tarvitse huolehtia vuokranmaksusta. Mikä mies te olette, joka
ette maksa vuokraa?
TAIMELA. Hän on hermokimppu, sähkökeskus.
VIRTANEN. Tulkaa kotiin järjestämään asianne, muuten vangitutan teidät.
MAUNO. Teidän sydämenne riippuu halvassa mammonassa. Ettekö ymmärrä,
että pieninkin henkinen nautinto vastaa monen kuukauden vuokraa.
VIRTANEN. Mitä nautintoa te minulle annatte?
MAUNO. Annoinhan teille sonettini viime viikolla, omakätisellä
omistuksella päälle päätteeksi. Eikö sitäpaitsi se, että saatte antaa
asunnon aikamme etevimmälle runoilijalle, korvaa kurjaa tappiotanne?
TAIMELA. Te saatte elää hänen leimuavan sielunsa sähköittävässä valossa.
MAUNO. Aika, jolloin asuin luonanne, on kerran oleva teidän ylpein
muistonne.
VIRTANEN. Kun olette häädetty kadulle, voitte korvata asunnonpuutteen
runoillanne ja ostaa hapanta leipää maineellanne.
MAUNO. Nyt en siedä enempää. Tässä on morsiameni, neiti Taimela. Hän
saa tästä lähin järjestää tällaiset asiat.
TAIMELA. Mitä tämä merkitsee?
MAUNO. Kosiminen on onnellisesti suoritettu.
SIRKKA. Me olemme kihloissa.
TAIMELA. Entäs minä?
MAUNO. Minä annan teille siunaukseni.
TAIMELA. Periköön teidät pahus! Mitä minä siunauksella teen? Tunnen
miehen, jolle se olisi tarpeen.
SIRKKA. Rakas isäpappa, älä nyt ole penseä. Saat helposti johdettavan
vävypojan ja olet edelleenkin isäntä täällä.
MAUNO. Sovitaan pois, isäpappa. Kyllä me tullaan toimeen täällä
kolmekin.
TAIMELA. Järkevinkin nainen on hullu naima-asioissa.
VIRTANEN. Nyt minä olen saanut tarpeeksi toisten puhekohtauksista. Tämä
mies on minun.
(Ottaa Keväthenkeä käsivarresta).
SIRKKA. Mitä tämä merkitsee? Olkaa hyvä ja selittäkää asia, herra
Virtanen. Te ette siis ole saanut vuokraanne?