(Tunnelma vesikopissa.)
Olen yksin, — ei, sinä luonani taas
ohimoilleni painat suudelmaas.
Olen yksin, — ei, käsivarrellein
sun kukkaisvartesi hennon vein.
Olen yksin, — ei, sinä kuulet kuin
ihanuuttasi laulan riemusuin.
Olen yksin, — ei, nyt helmassa yön
me solmimme kukkien helmivyön.
Olen yksin, — ei, kovan piinani näät;
tulet rauhana, sointuna, luokseni jäät.