Olet armias, oi jumal-äiti
pyhin katsannoin, sulomuodoin.
Noin kenkään ei voi hurmata maan tomun lasta.
— Uni varhainen, min lapsuusvuosina näin,
olet sä.
Sinut näin, sua huoneestain
en sallinut siirtää.
Pääs hohtoa katselin aamuin, illoin
siunaustasi vuottain.
Jumal-äiti sä armias, hellä,
sinä, jolla on murheista raskain
oman rintasi alla,
joka poikasi ristillä näit.
Sinä rakastaa taidat.
Oi auta! —
En lapsi, en ehjä mä enää,
en kiedottu untuvavaippaan.
Pyhä Maria pilvistä alas
käy aurinkohehkuna armas
mun alastomuuteeni kurjaan
ja luolaan, kussa mä makaan
lian, liejun ja ryysyjen päällä!
Sä katso:
olen silpoma itseni, muitten
ja pirstoja vain joka puolla.
Sydänhaavat koskena vuotaa,
käsi voimaton, jalka ei liiku.
Sinä yksin kirkas
nyt pimeyteeni mustaan
valo saata!
Tule ihmelunnahin, lohduin,
vala öljyä haavoihin syviin,
minut nosta!
Jumal-äiti, sä kuulet
maan lasta,
Sinä lemmessä suuri.