Muistat pyramiidit partahilla
äiti-Niilin, jättirakennelmat.
Mielees herää sadun kuvitelmat,
palmukeitaat, ruskot rantamilla.
Näet raatamassa kurjat orjat
ruoskan, skorpioonein piinatessa,
hautakammioitten katvehessa
kivenhakkaajien piirrot sorjat.
Se on työtä suurten rakentajain,
oman tuskansa kun käsi uuras
kuolemattomaksi kiveen muuras,
painui itse maille tuonen rajain.
Suuret rakentajat kuoliko? Ei, yhä
keskellämme kädet ahkeroivat.
Elää jättityö, min muinen loivat,
kivipiirros kuolematon, pyhä.
Yhä työläiskätten voima ruskaa,
pyramiidejansa noin he muovaa,
aivot suorittavat työtä luovaa.
— Yhä orjain elo täynnä tuskaa.