Ei lauhkeat rannat ja ruohostot
ties vieriä vehmahaks luoneet.
Ei suojanas palmujen katveikot,
ei tuiskujen tullessa huoneet.
Vaan taival pitkä ja tuntematon,
meri hiekkainen joka puolla.
Voi musta myrsky sun aavikkohon
pian haudata. Kentällä tuolla
eräkulkijan luut monet kalvenneet.
Toki retkihin käyt, ei kauhut
sua estä, vuorten harjanteet,
syvät kuilut, virtojen pauhut.
Vilu, helle, nälkä ja ponnistus,
yönuotion ääressä pedot.
Jano viikottainen ja uupumus
vain kangastuksena kedot.
Niin aartehet kannoit. Kerran vain
sun lannistui jalo kaula,
ja sä itkit helmassa autiomaan,
kun kohtasi kuolon paula.