Veljespelto se kynnetty vaivoin,
kasteltu kallehin verin,
riuhtoma on vihavyöryjen raivoin,
tallattu, tuhottu perin.
Tarttuos auraan, perkoa pelto,
riitojen ohdake revi!
Lie käsivartesi hervoton, melto,
työpä sen karkaisevi.
Veljesmielessä hellivin hoivin
kylvä tuhkahan, soraan.
Katso jo nousevi silmikko oivin,
lainehtivan näet oraan.
Min isät raivasi auhtoa suota,
viljeli kannokkomaita,
uutta nyt satoa sieltä sä tuota,
vauraaksi heimosi laita.
Veljespelto on yksi ja laaja,
oi, sitä ellös pilko.
Työn hikihedelmän oikea saaja
kansa on. — Sit elä ilko!
Veljesmielessä raatajakansa
käy oma onnesi luomaan.
Suuntaa toimesi aikoinansa,
kuin kymi, yhtehen uomaan!