On valtameren kuohuissa pien saari autio,
kivinen linna yksin vain sen ainut asunto.
Ja komeroissa linnan sen on rautakahleissaan
maan parhaimmat, he uhreja on hirmuvaltiaan.
He nosti kalvan tulisen, kun kansaa painoi ies
ja vannoi: "maassa sortajaa ei salli vapaa mies".
Mut kurjat palkkasoturit ja mahti tyrannin
sai voiton. Sankarien tie vei synkkiin tyrmihin.
Siks valtameren saarella komeroluolissaan
nyt kituu joukon johtajat. Ja kauhu täyttää maan.
Lyö hyrskyt rannan paasihin, soi tuulet ulvoen,
ja merikotkat lentelee ylitse laineiden.
Ja karjuu karu kallio ja laine lakkapää;
maan orjuutusta katalaa ja konnain häpeää.
Mut linna harmaa, äänetön on tylppötorneineen
kuin hautapatsas surmatun ja suuren ihanteen.