-- Miten?
-- Hän ei ole kuollut Lunan räjähdyksessä --
-- Elävien joukossa hän ei myöskään ollut. -- Hän _voi_ olla, oi suuri
Tai-Jeo.
-- Tai-Leon!
-- Ja jos on, niin ei mikään estä hänen henkeänsä innostamasta
joukkoja. Minä en pääse siitä tunteesta, joka minut valtasi kokiessani
hänen henkeään häätää.
-- Tai-Leon! Tarpeeksi puhuttu! Nyt on kysymys siitä, onko meidän
räjäytettävä Tshung-King vai eikö. Luuletko Tai-Hudsonin ja Tai-Maran
voivan sen toimittaa, Tai-Maon?
-- Toivoisin sitä, vastasi mies ohjaustaululta. -- Toivoisit, Tai-Maon!
Se ei ole paljon.
-- Ei paljon, oi suuri Tai-Jeo. Mutta tässä silmänräpäyksessä toivoisin
muutakin: toivoisin tietäväni, mikä on tuo hohde tuolla edellämme.
Huudahtaen miehet kavahtivat jalkeille.
-- Se on huuruseinä, jota heijastajamme valaisee, sanoi joku.
-- Silloin se ei välimmiten katoisi, niinkuin nyt, Tai-Wang-Hang. Se on
vaunu.
-- Vaunu! huudahti Morris-Jeo naisestaan irti kiskoutuen. -- Silloin
täällä on väkeä, Tai-Maon!
-- Sanoinhan, oi suuri Tai-Jeo, että tunnelin suu ei ollut koskematon.
Joku on tullut tänne meidän edellämme.
-- Suuri Kaikkeus! Me ajamme sitä takaa! kähisi Morris-Jeo painaen
kasvonsa näkölaatalle. -- Lisää vauhtia, Tai-Maon!
Kauempaa en viivytellyt. Heidän kauhun jännittämät kasvonsa ajoivat
kauhua minunkin sieluuni. Oliko La-Li tuolla edelläni? Miten hän
oli saanut vaunun liikkeelle? Ja siinä tuokiossa säikähdin: olinhan
jättänyt vaunun sellaisena kuin se oli seisahtunut! Virran palatessa se
tietystikin oli lähtenyt liikkeelle. Mutta, suuri Jumala, sen suuntahan
oli ollut Tshung-Kingiin! Itseäni sadatellen ja voimatta uskoa, että
La-Lin vaunu siinä oli, saavutin valoläikän. Se _oli_ vaunu. Ja se oli
ääriään myöten täynnä punaisia miehiä, jotka hälisten kurottautuivat
näkölaatan yli.
-- Meillä ei ole muuta neuvoa, sanoi ääni. -- Sillä on keveämpi kuorma.
Puolen hetken perästä se on meidät saavuttava. Ensimäisellä ulokkeella
sammutamme valot, tyhjennämme vaunun ja lähetämme sen täyttä vauhtia
heitä vastaan.
-- Se on liian kevyt.
-- Tarpeeksi raskas, elleivät vähennä vauhtiaan. Se ääni oli tuttu. Ja
miestä hakiessani äkkäsin nurkassa La-Lin kasvot.
-- La-Li! olin kevennyksestä huudahtamaisillani. Mutta silloin juuri
tuttuääninen vilahti joukossa, ja minä näin luonnottoman ruman,
tummanahkaisen korvan.
Siinä oli Rai-Sun.
-- Kirous! huusi hän. -- Minä en suotta karannut Tshung-Kingin
vankilasta enkä myöskään halua sinne takaisin. Jos Tai-Mara säästi
minun henkeni omiin tarkoituksiinsa, on minulla sitä suurempi syy
säästää se omiini. Nainen, eikö sinun miehesi jo herää?
-- Hän on sairas, sammalsi La-Li neuvottomana ruumistani hyväillen. --
Minä en tahdo häntä herättää --
-- No silloin kannamme hänet vaunusta. Minä en tahdo sinua pahoittaa,
nainen, mutta minä en saata ymmärtää, miksi hänen pitää nukkua juuri
nytkin. -- Pojat! Nuo tuolla takanamme ovat juuri ne, joiden rytinää
läksimme karkuun tunnelin ovelta. Ja Kaikkeus sen tietää, että heidän
käsissänsä olisimme nyt, ellei tämä nainen vaunuineen olisi ollut
paikalla --. Suuri armias Kaikkeus! -- Mikä, sanoitkaan, oli miehesi
nimi, nainen?
-- Lao-Koo, änkytti La-Li pelästyneenä katsellen miestä, joka oli
kumartunut ruumiini yli.
-- Lao-Koo! Miksi en minä sitä äsken kuullut! Lao-Koo! Oi armias
Kaikkeus! -- Oi, herrani suuri henki! -- Minä olen saanut nähdä sinun
kasvosi siis vielä kerran! --
Sekunnin hän piteli päätäni käsiensä välissä ja sitten hän nousi.
-- Se on hän! -- Se on hän! huusi hän. -- Toverit! Mitä tuolla ylhäällä
korvamme kuuli huudettavan! "Joo-Keen kapina! -- _Joo-Keen_ kapina!"
Veljet! Edessänne on Joo-Kee! -- Suuri Tai-Kee! Ah! mitä minun silmäni
ovat saaneet nähdä! --
Silloin painauduin pelkän myötätunnon pakosta ruumiiseeni. Ja kun
silmäni avasin, näin edessäni haltioituneen lauman.
-- Rai-Sun! sanoin kykenemättä kättäni liikuttamaan. -- Minä olen
Tai-Kee ja väki tuolla ylhäällä tietää myöskin, että olen Tai-Kee-Jeo.
Purista kättäni, Rai-Sun, ja salli minun vielä hetkeksi jättää
ruumiini. Sillä tuolla takananne kiiluvassa vaunussa on entinen Tai-Jeo
seurueineen, ja minulla on heille jotakin sanottavaa.
Ja kuulematta Rai-Sunin ihastunutta änkytystä jatkoin samaan
hengenvetoon:
-- Aja! Aja eteenpäin, kunnes näet Morrisin tulevan takaisin. Sitten
seuraat matkan päässä heidän kintereillään ja jäät raiteelle, kunnes
annan uuden määräyksen. -- La-Li, rakkaani, suutele minua!
-- Oi tule takaisin, Lao-Koo! helähti ääni.
-- Minä tulen, La-Li! --
Tuossa tuokiossa olin takaa-ajajain vaunulla. La-Lin äänen helähdys
kannusti soinnullaan minua toimeen.
-- Morris-Jeo! sanoin julkeasti. -- Anna vaunusi seisoa. Joo-Kee, jonka
olemassaoloa vielä äsken epäilit, on päättänyt hetkeksi anastaa aineesi.
Se iski kuin salama hermostuneiden valvojain joukkoon. Morris-Jeo oli
horjahtanut näkölaatalta ja tuijotti värisevin huulin tyhjyyteen.
-- Tai-Leon, virkahti hän kuin apua pyytäen.
-- Tai-Leon ei sinua voi auttaa enempää kuin tuonnoin palatsisi
pyhätöissä. Tai-Maon, katkaise virta! Suurelle Morris-Jeolle tahdon
rehellisesti tarjota tilaisuuden voittaa tahi hävitä, ja siinä
tilaisuudessa toivon teidän kaikkien toimivan tuomareina. Laskeudu
maahan, Morris-Jeo! Kun aineesi siitä jälleen nousee, on siinä asustava
henki päättävä, kuka meistä on Tai-Jeo.
Ei äännähdystäkään lähtenyt valvojain huulilta. Äänettömänä oli
Tai-Maon jättänyt paikkansa, ja Morris-Jeon kasvoilla ilmeili
kauhunsekainen kiukku.
-- Tai-Leon, sanoin, -- tällä hetkellä voisin antaa miesteni tuhota
aineenne tähän paikkaan. Mutta silloin jäisi ratkaisematta sanasi,
jotka äsken herrallesi sanoit. Morris-Jeo, antakaamme tämän tuokion
määrätä, onko edessäsi alhaisin orja vaiko -- Tai-Jeo!
Ryntäys oli hirvittävä. Morris-Jeo oli puristautunut seinäpielen
varaan, ja hänen levoton katseensa iskeytyi kiinteästi läsnäolijoihin.
Minun ylpeyteni sanoi minulle, että juuri siinä asennossa minun oli
hänen aineensa anastettava. Ja kuitenkin -- ensi hyökkäys kimposi
takaisin kuin hermottomasta kivestä, toinen tuskin kykeni edes
polvitaivetta vavahduttamaan, ja vasta kolmannella tajusin tuokioksi
sukeltautuneeni pimeään.
Kuolema ja kirous! Hän oli lysähtänyt istualleen, ja hiki kihosi
suurina karpaloina hänen päälaelleen, mutta yhä hänen katseensa
tuijotti liikkuvaan pisteeseen, ja hänen kätensä tavoitteli seinästä
tukea.
-- Nyt! huusin pinnistäen tahtoni neljänteen hyökkäykseen. -- Nyt!
toistin pelottelulla häntä heikontaakseni. -- Noiden käsien piti
raueta, tuon pään piti veltosti lepoon painua ja noiden jalkojen piti
voimattomiksi kangistua. Ah! Kuinka suloista oli noihin meheviin
rintoihin pälyä, miten hivelevää tuon pehmoisen reiden lämpöä hipoa!
-- Miksen käännähtäisi puoliksi, miksen halaisi tuon kaulan hohtavaa
hipiää, koskettaisi korvan helakkaa lehteä. --
Jotakin heltisi. Naisen käsi valahti kaulalleni, ja hänen huulensa
suippenivat hellään kuiskeeseen.
-- Suuri Tai-Jeo, tuli jostakin ääni, -- totisesti sinä tiedät, mikä
sieluasi paraiten sitoo. Elä anna otteesi hellitä!
En, totisesti en! Minä purin itseni naisen suuteloon, tahdoin nauttia
kaikin aistimin -- ja juuri kun olin nautinnon ylimmilleen opastanut,
riuhtauduin irti kevytmielisen olennon sylistä ja ponnahdin Tai-Leonin
eteen.
-- Voitto! huusi sisimpäni, ja samaa kertasin Morris-Jeon huulilla.
Ja siinä tuokiossa tunsin jäsenten tottelevan tahtoani.
Suurten Valvojain kasvoilla leikitteli epävarma kirkastus. Tai-Maon
peräytyi askeleen, ja Tai-Leon tuijotti tutkivasti silmiini.
-- Morris-Jeo! huusin pakottaen koko tarmoni aineeseen. -- Minä voisin
esiintyä sinun nimessäsi ja Valvojasi eivät aavistaisi petosta. Mutta
minä tahdon, että sinun äänesi todistaa totuuden. Siispä sanokoon
henkesi, jota tällä sekunnilla pidän äärimmäisen eristettynä, mikä on
totuus! On olemassa vain yksi ainoa Tai-Jeo, ja se on Tai-Kee-Jeo, joka
tällä hetkellä kohottaa sinun kätesi käskyyn.
-- Kuolema ja kirous! jyrähti vastaan. -- Voiko Kaikkeus tällaisen
häväistyksen sallia? Tue minua, Tai-Leon!
-- Tai-Leon! -- Tai-Leon! yllytti kauhistuneiden valvojain kuoro.
Silloin katseeni kohtasi Tai-Leonin katseen. Astuin hänen eteensä ja
tartuin hänen laihaan käsivarteensa.
-- Tai-Leon! sanoin. -- Luuletko voimasi siihen riittävän? Jos luulet,
olen huomenna antava hengellesi tilaisuuden siihen. Mutta nyt --
valvojat, Tai-Morrisin ääni ei teitä enää häiritse; me käännymme,
Tai-Maon!
Vain lyhyen tuokion hän epäröi; sitten käsi tavoitti maassa lepäävää
tankoa.
-- Tyhmyyksiä! naurahdin. -- Se riistäisi vain Morrisilta aineen ja
pakottaisi minut anastamaan sinun ruumiisi. Ja se olisi silmitöntä
ajanhukkaa. Me käännymme, Tai-Maon!
Mutta ennenkuin hänen haparoiva kätensä oli ehtinyt tarttua kampeen,
työnsin pelästyneenä hänet syrjään. Seuraavassa silmänräpäyksessä virta
katkesi ja vaunu hiljensi vauhtia kymmenen miehenmitan päässä La-Lin
vaunusta.
-- Tshung-Kingiin! huudahdin päästäen virran koneeseen.
Se oli kuin lieskaa suurten Valvojain silmille. Näyttipä hetkisen siltä
kuin olisi tuo pelästyksen ilmeily ulottunut heidän raajoihinsakin.
Mutta vaunun nopeasti kiihtynyt vauhti karkoitti heidät sen aukoilta,
ja heidän silmänsä pitkittivät sanatonta puhetta.
-- Oi henki, tuli vihdoin Tai-Leonin huulilta, -- Tshung-Kingiin emme
enää pääse.
-- Sama ovi, joka teidät tänne päästi, on päästävä teidät takaisin
ylös, sanoin, -- ja minun väkeni on odottava teitä käytävän yläpäässä.
Tai-Maon liikahti.
-- Oi henki, sanoi hän katkerasti, -- aukolle ehdittyämme on
Tshung-Kingin sora syöksyvä niskaamme. Olemme vielä kolmentoista asteen
päässä.
-- Sitä suurempi syy kiirehtiä, Tai-Maon. Heidän kasvonsa vääristyivät,
ja koneen kiihtyvä surina näytti tärisyttävän niiden hermoja.
-- Valvojat! sanoin pahaa aavistaen. -- Kuka on antanut siitä
määräyksen ja kenelle? Sinä sen tiedät, Tai-Leon!
-- Morris-Jeo, änkytti hän painautuen Tai-Wang-Hangin vapisevan
lihamassan turviin. -- Tai-Maran on se tehtävä, kun kaikki toivo on
mennyttä.
Tunsin sielussani värinän, joka pakotti hien lainatun ruumiini iholle.
-- Tai-Leon! -- Tai-Maon! -- Sallitteko tätä? kirkaisi Morris-Jeon
kaukainen ääni.
-- Oi suuri Tai-Jeo --, ulisi Tai-Leon.
-- Tai-Jeo on edessäsi! keskeytin. -- Ja niin totta kuin tämä Tai-Jeo
kahlitsee Morrisin aineen ja hengen, on se myöskin rusentava teidät,
jollette hänen tahtoaan tottele!
Se näytti sammuttaneen heidän silmiensäkin kiihkon. Vajaan
neljänneshetken kuluttua matkanmittaaja saavutti Tshung-Kingin pyöriön,
ja vauhdin hiljetessä vaunu luisui pääaukioon.
-- Nyt! sanoin takanamme hohtavaa läikkää osoittaen. -- Ylös
Tshung-Kingiin! Tai-Maon, avaa tie!
-- Vaunu! kirkaisi Tai-Wang-Hang ja lähenevän läikän pelkkä näkeminen
pani Tai-Maonin sormet liikkeeseen.
Tuossa tuokiossa olimme nostolaitteessa ja kiidimme kohti Tshung-Kingin
kauhuja, jotka raskaina näkyivät lepäävän suurten valvojain
omillatunnoilla. --
* * * * *
Ovet aukesivat käytävään. Siinä vilisi taaja punaisten joukko.
-- Kansa! huusin molemmat käteni kohottaen. -- Suuri Tai-Kee-Jeo
puhuu nyt teille Morris-Jeon huulilla. Toverit! Minä jätän hänen
neuvonantajansa, suuret Valvojat, teidän huostaanne. Viekää heidät
Tai-Jeon palatsin aukioon!
Ja kansanjoukon puhjetessa ymmärtämyksen yllyttämään riemuun otin
vapisevan Tai-Leonin käden omaani.
-- Sinä ja Tai-Maon, sanoin ankarasti, -- viekää minut Tai-Maran
luokse! Kautta Kaikkeuden, katsokaa tuota laumaa! Se voisi syödä teidät
elävältä ja nauttia jänteittenne rauskeesta.
Suuri Tai-Leon peitti väristen kasvonsa.
-- Joudu, oi henki! hoputti hän toveriinsa katsomatta.
Me juoksimme halki valoisan soikion, sivuutimme sinne tänne ämpyilevät
joukot, jotka Tai-Kee-Jeon viimeisin maine jo oli saavuttanut, ja
painuimme pimeään sivukäytävään.
-- Tänne, sanoi Tai-Leon avaten arvettoman seinän, jonka takana pimeys
yhä vain näytti sakenevan.
Seuraavassa tuokiossa hän hapuili seinävierustaa, sormet koskettivat
jotakin, mistä lähti hiljainen pärinä, ja samassa silmänräpäyksessä
valahti esiin valoisa aukko, jonka pohjalta meihin tuijottivat
Tai-Hudsonin silmät.
-- Morris-Jeo! kuului aukion perältä. -- Olen juuri antanut määräyksen.
Neljänneshetken perästä on Tshung-Kingin nielevä räjähdyksen vyöry. Sen
aloittaa Piirien nesteputkisto, se jatkuu keskuskammioiden kohdalla ja
jättää vain eteläisen aukon, josta pääsemme suoraan Lunan tunneliin --
-- Onneton! kirkaisin tuntien Tai-Maran terävän äänen. -- Peruuta
käsky! Suuren Kaikkeuden nimessä, peruuta se!
Hän hypähti kontaktikoneen istuimelta, kääntyi päin ja mitteli minua
purevin katsein.
-- Peruuta! huusin raivostuneena rynnäten hänen eteensä. -- Muuten,
kautta suuren Kaikkeuden --
-- Morris-Jeo! puri hänen äänensä. -- Sinäkö käsket peruuttamaan --?
Ja samassa -- oliko hänen läpitunkeva silmänsä ymmärtänyt Tai-Leonin
ilmeen? -- hän puraisi kieleensä, tuijotti silmiini kuin katseensa
sieluuni imien ja venäytti suupielensä selittämättömään virneeseen.
-- Joo-Kee! tunkihe sirinänä hänen ikeniensä lävitse, ja hänen
jäntereinen vartalonsa pinnistyi kuin hyökkäykseen.
-- Niin, Tai-Mara, sanoin järeästi, -- Joo-Kee, Lao-Koo, miten paraiten
haluat. Mutta, samoin kuin iskin Lao-Koon kämmenen korvalliseesi
Tieteen palatsissa, samoin olen nyt täydentävä teon tällä Morris-Jeon
kädellä, ellet Tai-Kee-Jeon käskyä kuule.
Ja jaksamatta odottaa hyökkäsin koneen kimppuun. Sen näkölaatalla jo
vilahti naama, ja huulillani kumpusi jo hätäilevä peruutuskäsky.
Ja silloin -- Tai-Maran käsi vilahti silmieni editse, näköpiiri häipyi,
ja kontakti oli sormissani kuin elottoman ruumiin varvas.
-- Tai-Mara! kivahdin kauhistuen. Hänen suupielessään pilkehti hymy.
-- Morris-Jeon käsky on täyttyvä, sanoi hän tyynesti.
Silloin kuohuvan vihani tukehdutti määrätön kauhu. Oliko Tai-Maran
armoton käsky nielevä tuon satatuhantisen joukon, joka käytävissä
voittoa juhli.
-- Nielköön se silloin myöskin sen aineen, jonka omistaja määräyksen
antoi! huudahdin huoneesta hyökäten ja käytäväin pimeikköön painaltaen.
-- Tunneliaukoille! -- Tunneliaukoille! karjuin vastaani sattuville
joukoille. -- Etelään! -- Etelään! -- Jos aineenne säästää tahdotte!
Ja hämärästi muistaen kontaktineulan aseman kiiruhdin pohjoiseen, jossa
ravintokeskuksen piti sijaita.
-- Morris-Jeo! huuteli joku kintereilläni. -- Morris-Jeo! Oi suuri
Tai-Kee-Jeo, odota! -- Odota! -- Odota! --
Tunsin Tai-Leonin piipittävän ja Tai-Maonin syvän äänen -- ja minä
tiesin olevani oikealla tolalla.
Pimeästä käytävästä tulvahti vastaani juokseva polttajaparvi.
-- Tai-Jeo! -- Tai-Jeo! kuulin siitä ääniä. -- Oi suuri Tai-Jeo! --
Lanka on jo sytytetty!
-- Missä? -- Missä?
Ja silloin näin sen sokkelon perällä maata matelevan. Vähäisenä
kipinänä se koukerteli edelläni. Ponnistin viimeisen voimani ja
heittäydyin koko painollani sen yli.
Pääni oli jysähtänyt seinään, ja samassa tuokiossa luikersi kipinä sen
rakoon.
-- Joo-Kee! -- Joo-Kee! -- Pelasta minun ruumiini! huusi jostakin
Morris-Jeon ääni. -- Joo-Kee! - Joo-Kee! -- Juokse takaisin, juokse --
ja sinä saat olla ainoa Tai-Jeo! --
Minua nauratti. Edessäni oli revähtänyt tulinen kita ja sen sylky
lennätti ruumiini hirvittävään pinteeseen. Jyrinän särkiessä
korvakalvoa olin kuulevinani yhä Morris-Jeon ruikutuksen. Ja sen
itkunsekaiseen sadatukseen menetin tajuntani. --