Auringon terä leikkasi kuin veitsellä töyräitten jonoa, kun joukkojen
keskitse laskeuduin Tshung-Kingin pääaukkoon.
-- Toverit! huusin kihisevään tungokseen. -- Vartioikaa aukkokäytäviä.
Ei yksikään polttaja saa niitä lähestyä. Eteenpäin! Kongon voima on
kohta sytyttävä Tshung-Kingin valot.
-- Tai-Jeo! -- Tai-Jeo! raikui joukkojen innokas huuto, ja tämän
vilpittömän mylvinän vyöryessä kintereilläni tunkeuduin kohti
Tshung-Kingin suurta valtareittiä.
Jäljessäni juoksi kymmenkuntamiehinen joukko, ja kun valo äkkiä
hulmahti käytävien valkoisesta kiilteestä, huomasin heidän käsissään
hyökkäykseen työntyvät polttotangot.
-- Oi suuri Tai-Jeo, läähätti etumainen heistä, -- salli meidän seurata
sinua Morris-Jeon pesään. Me emme tahdo suojella Ree-Kianin ruumista,
mutta me tahdomme puolustaa sitä ainetta, mihin henkesi on asettunut.
-- Se voisi maksaa teidän aineenne, toverit.
-- Kongon valiojoukko on sen ilolla uhraava, oi suuri Tai-Jeo.
Katselin hänen silmiinsä. Masonin rinnalla olin tuon naaman muinoin
nähnyt.
-- Kara-Pao, sanoin muistini äkkiä selvetessä. -- Sinä olet veljesi
Kara-Hunin arvoinen. Kaikkeus suokoon sinulle huokeamman kuoleman. Tule!
Ja hänen miestensä päästäessä kaikuvan ilohuudon syöksyimme kohti
Tai-Jeon palatsin aukiota.
Puolustusväen, joka valon palatessa oli rynnännyt esiin suojistaan,
valtasi tuossa tuokiossa sitä järkyttävämpi pakokauhu. Aliaukion
seinät revähtivät selkiselälleen ja edessäni oli jälleen huone, johon
muutama kierros sitten astuessani olin tuntenut sielussani mykistävän
kouristuksen.
Nytkin sen seiniä avarsi peilien monistava rengas, ja planeettien
suurenmoinen kehä kierteli kuvassa loimottavan auringon hehkua. Mutta
polttajain pelottava rintama ei enää toistunut kuvastimien pohjilla
eikä tankojen liikkumaton jono ajanut kipinän kauhua tulijaan.
Kirkuen ja sadatellen ämpyili aseensa jättänyt parvi seinävierustan
sokkeloihin, ja vartijakammioiden perältä sitä täydensi naisten
mieletön parku.
-- Morris-Jeon luokse! huusin täysin voimin. -- Nostolaite on tuossa!
Meidän tankomme polttavat vain sen, joka vastarintaan nousee!
Vaunun seinät lennähtivät selälleen ja sen vartijat katosivat kuin
lasku-auringon kilo. Kara-Paon miehistö jakautui kahtia, ja toinen
puoli heistä kohosi mukanani korkeuteen.
Säpsähdin.
"Sinulle, joka tähän olet astunut, on suuri Kaikkeus avaava sylinsä tai
kitansa", loimotti vastaani tuttu lause.
-- Tuonne! huusin seinää osoittaen. -- Tuon esteen takana on
Morris-Jeon pesä!
Ja siinä minulle vasta selvisi, että edessäni tosiaankin oli este. Ei
yksikään vartija ollut mylvintäämme pakenemassa, ei ainoakaan ääni
vastannut tuon mestarillisen maisemasommitelman puitteista. Kaikkialla
hiljaisuus, syvempi kuin hyljätyn Tshung-Kingin tunnelin.
-- Polttakaa! huusin tuntiessani Ree-Kianin hengen pirullisen
syyhytyksen. -- Polttakaa seinä!
-- Se ei auttaisi, vastasi Ree-Kianin hetkeksi vapautunut henki. --
Morris-Jeo on jo aikoja sitten huutoasi paennut.
Näin miesteni kauhusta jähmettyvän. He vainusivat hengen läsnäolon
eivätkä kyenneet kädellään tankoon koskemaan.
-- Kara-Pao! sanoin väkisin intoani hilliten. -- Jos Ree-Kianin
aineeton henki voi miehesi tuolla tavoin säikyttää, niin mitä
tekisikään hänen aineensa ja henkensä yhdessä. Anna tankosi minulle,
Kara-Pao!
Ja sillä hetkellä tajusin, että raakuus oli välttämätön porras kansan
sydämeen.
-- Ree-Kian! huusin siepaten tangon Kara-Paon kädestä. -- Sinä olet
osoittanut olevasi kansan vihollinen surmatessasi sen suurimman
auttajan, Tai-Masonin. Ree-Kian, sinä olet osoittanut olevasi
kapinoitsija kapinan sydämessä noustessasi asemaan, joka sinun
kyvyllesi ei kuulunut. Ree-Kian, yhä jatkuva niskoittelemisesi
osoittaa, että sinä olet suurempi kansan vihollinen kuin Tai-Jeo
konsanaan sitten Tai-Wang-Jeon päivien. Siksi, Ree-Kian, julistaa
Tai-Kee-Jeo sinut aineesi menettäneeksi ja päästää Masonin voimakoneen
virran sinun tarpeettomaan ruumiiseesi.
-- Kirous! parahti Ree-Kianin ääni. -- Sinä et sitä uskalla!
-- Enkö! No, vaaratta ei koskaan suuria töitä tehdä. Jos ruumiisi tuska
nielee minun henkeni, olemme henkinä tapaava toisemme aineittemme
ulkopuolella. Ja toivokaamme silloin, että meillä kummallakin on
tarpeeksi paljon päättämättömiä asioita mielessämme ehtiäksemme
selvittää välimme ennen Kaikkeuden sieluun sulautumista. --
Tai-Ree-Kian, mene rauhaan!
Mieletön sadattelu oli Ree-Kianin ainoa vastaus. Kauhun jähmetyttämäin
miesten tuijottaessa käteeni käänsin polttotangon rintaani ja sain
kosketettua virranpäästäjää.
Suuri armias Kaikkeus! Ka-Haran kamppailu, Kara-Hunin tuskat eivät
olleet mitään tämän tukehduttavan poltteen rinnalla. Tunsin sydämen
läkähtyvän veren paetessa ja tajusin aivoissa kirveleväin hihnain
katkeilevan. Hyvä Jumala! -- Olinko sittenkin sitonut henkeni liian
kireälle, olinko lopultakin kadottava yhteyden oman aineeni kanssa!
-- La-Li! -- La-Li! -- Pitikö sinun jäädä elottoman ruumiini seuraan
tuonne Tshung-Kingin tunnelin synkeyteen! --
Armias Kaikkeus! Siinähän lepäsi Ree-Kianin eloton ruumis. Se, mikä
siitä oli jäljelle jäänyt. Polttotanko oli niellyt sen keskikohdan ja
törötti nyt kylmänä käden elottomassa kouristuksessa.
-- Kara-Pao! sanoin tähdäten koko sieluni orjan sieluun. -- Avaruus on
ottanut vastaan Ree-Kianin hengen. Polta sen aine!
Vielä tuskasta väristen näin Kara-Paon oivaltavan käskyni.
-- Tai-Jeo! -- Tai-Jeo! elostui joukko ja rajattomassa riemastuksessaan
se päästi kymmenen tangon lieskan Ree-Kianin jätteille.
-- Tai-Jeo elää, sanoin silmäten autiota huonetta, jossa Tai-Wang-Jeon
kuva tuijotti aitiokoristeihin. -- Tai-Jeo elää. Mutta Morris-Jeo on
paennut. Kara-Pao, minä jätän Tai-Jeon palatsin sinun ja sinun miestesi
huostaan. Voitto ei ole meidän, ennenkuin olemme Morris-Jeon
löytäneet. --
* * * * *
Loistavien kammioiden lepoverkoilta ei himokas syleily silmääni osunut.
Vain niiden hämärissä käytävissä parveili pelästynyt joukko, jonka
ainoana pyyteenä näytti olevan pimeimpiin sokkeloihin pääseminen.
Siinä sysäsi punainen polttaja valkoisen virkaveljensä valoon, siinä
piiloutui ohuthipiäinen kammionainen maassa kyyröttäväin vartijain
väliin ja valtateille erehtynyt pakolainen kiiti kirkuen yhtäälle,
kunnes jonkin käytävän suulla häämöttävä punaisten parvi peloitti hänet
henkihieverissä toisaalle.
Tai-Simonin palatsia hakiessani minut pysäytti muutamassa valokossa
kuulemani tuttu ääni.
-- Se on totta, Tai-Hudson, sanoi se. -- Akseli on viskautunut
kuudentoista asteen kulmaan, ja auringon läheneminen on huomattava.
Se oli Tai-Suan. Siinähän hän istui kontaktikoneessaan, ja muuan toinen
tähysti minulle tuttuun putkeen.
-- Sen on vaikuttanut, jatkoi Tai-Suan, -- joko koneiden suhdaton
voima tahi sitten kapinallisten voimakeskuksen asema juuri siinä
polttopiirissä. Todettiinhan, historian mukaan, jo Tshung-Kingin
heliotoolipeilin valmistuttua samantapainen ilmiö, joskin se silloin
vähitellen tasoittui. Mutta nyt -- sen voi jo havaita paljaalla
silmällä.
-- Tai-Suan! virkahti putkeen tähystävä mies. -- Maa on hukassa!
Kaltevuus on nyt kuusitoista ja kahdeksan minuuttia. Meidän
kiertonopeutemme vähenee. Ja puolessatoista hetkessä olemme lähenneet
aurinkoa viidelläkymmenellä tuhannella.
-- Mitä sanot? Ah! tämä on auttamatonta perikatoa! Morris-Jeo pakenee
tunneleihin ja aurinko syöksyy vastaamme! Tai-Juang, mitä sanot tästä?
Eikö juuri siihen maallisen ja taivaallisen järjestelmän pitänytkin
meitä ajaa?
-- Tai-Suan, minä ajattelen Marsin väitöksiä. Niissä kenties sittenkin
oli perää. Ja tämä tavaton voimankäyttö --
Minä en kuunnellut enää. Tajunnassani takoi yksi ainoa kuulemani:
"Morris-Jeo pakenee tunneleihin --". Tunneleihin!
-- Kansa! huusin sivuuttaessani käytävien väen. -- Miehittäkää jokainen
käytävä, etsikää jokainen soppi! Pidättäkää jokainen Tai, joka
tiellenne osuu! Tieteen palatsiin ette kuitenkaan saa tunkeutua eikä
kenenkään aineelta henkeä riistää. Tämä on Tai-Kee-Jeon määräys!
Ja kuullessani, että sanani olivat tunkeutuneet muutamain herkempien
tajuntaan riensin alas Tshung-Kingin tunnelikeskukseen.