Niitä oli runsaasti kolmesataa siipeä. Arvattavasti ne olivat Kongon
joukkoja. Olin aavistanut, että tässä uuden voimakoneen ympärillä
ensimmäinen taistelu syttyisi.
Ree-Kian oli siihen varannut parhaimpansa. Siipien kaarteista saattoi
nähdä, ettei niitä ohjannut mikään luola-punainen, vaan mies, joka oli
siipeensä eläytynyt. Se oli Kongon joukkoa sekin, mutta sen sieluna oli
Masonin valioväki.
Sääli oli nähdä sen epätoivoista kamppailua. Auringon jälkilieska vielä
tavoitteli zenitiä, itäinen taivas jo uhkasi sysimustalla synkeydellään
ja tuossa valon ja varjon suurenmoisessa karkelossa aseeton
vartiojoukko kiiti päättömänä kouruna vihollisrintaman ylitse, alitse,
editse -- valossa välähtäen, varjoa varjona leikaten. Polttajaketjun
rynnistäessä keskustaa kohti se äkkiä iski nuolena siipien niskaan,
paiskasi painollaan pari kolme kohti maankamaraa -- ja tankojen
suitsutessa suistui itse samaan armottomaan maaliin.
Kymmenesti se uudistui ja kymmenesti Kolmannen Piirin kamara niitti
rikkaan sadon.
-- Toverit! kuului äkkiä ääni yli kaikkien muiden äänien. -- Me saamme
apua! Gordonin joukko on tulossa!
Se oli Ree-Kianin syvä basso. Hänen koneensa viilteli ilmaa vartioväen
selkäpuolella.
-- Toverit! huusi se jälleen. -- Tästä ottelusta riippuu kaikki!
Muistakaa, että voitonehto hohtaa tuossa allamme! --
Sen katkaisi äkisti mieletön mylvinä. Yhtäältä se tuli riemuna,
toisaalta epätoivon kirkunana. Taistelevien sikermää paloitteli
huikaisevien heijastajain elävä viuhka.
-- Gordon! Gordon! erottui kasvavana kuorona.
Se oli hirveätä. Valojen kadotessa piirittäjäin ketju tiheni
yhtenäiseksi seinäksi. Tarvittiinko enää Austrian joukkoja -- Kongon ja
Gordonin polttajat jo uhkasivat tukehuttaa pienen lauman.
Silloin -- näin yksinäisen siiven liitelevän hohteisen laatan pintaa,
näin puolustajain joukon imeytyvän liikkumattomaksi keoksi ja oivalsin
vihollisen valmistuvan ratkaisevaan hyökkäykseen.
-- Toverit kuului kuin syvältä maan kamarasta. -- Me olemme hukassa!
Gordonin joukko ei tule!
Ree-Kianko tuolla tavoin puhui!
En ehtinyt ajatella ajatustani loppuun. Kiljuvana kiilana pyrähti
keskusjoukko kohti tummenevaa taivasta. Sen arvaamaton liike oli
paljastanut polttajajoukolle voimakoneen jättiläissilmän, ja jyrisevin
riemuhuudoin se laskeutui hyljätyn aseman katteeksi.
-- Ree-Kian! tahdoin huutaa. -- Roisto! Petturi!
Mutta kiila nousi pienenä varjona tähtitaivasta kohti, hajaantui ja
painui koilliseen.
Ja silloin polttajain parvessa kävi kohahdus. Voimakoneen keskustasta
oli puhaltunut jättiläismäinen lieska, joka sähisten piirsi ilmaa
vaihtelevassa kaaressa. Mieletön parku pääsi piirittäjäin suista,
vimmatusti ämpyillen tiheä joukko pyrki pakenemaan. Mutta siipi
töksähti siipeen, vioittunut kone sulki kymmeneltä muulta pakotien
ja murhaava tulenlieska karisti siipiä kuin muinaisuuden haulipanos
lentäviä otuksia.
Vain pieni osa äsken riemuinneesta lentueesta pääsi pakoon. Kuin
pyörryksissä töytäillen ne pyrkivät korkeuteen. Kolmisenkymmenen siiven
vahvuisena joukkona tuo jäännös sitten näytti alistuvan välttämättömään
ja pyyhälsi terävänä kiilana pohjoiseen.
Masonin jättiläispolttajan vetäytyessä ulkokultaiseen kuoreensa
seurasin etenevää lentuetta. Koillisella taivaalla häämötti taaja,
liikkuva varjo. Yhtäkkiä se piirtyi hienoksi viivaksi ja viiletti
kärjellään luoteiseen.
Ah! Se ei ollut Ree-Kianin joukko; se oli huomattavasti suurempi.
Ainakin tuhatkunta siipeä käsitti sen lähenevä rintama. Pohjoiseen
kiitävä pieni kiila teki tylsän kaaren länteen, painautui maata kohti
-- ja ajoi suoraan ahdistavan vihollisen nieluun.
Kipinäsarja suuren lentueen keskustasta ilmaisi sananvaihdon syntyneen.
Sitä seurasi pienen joukon keinuva laskuliike. Se oli antautumisen
merkki.
-- Morris-Jeon miehet! kuulin Ree-Kianin äänen. -- Näette, että me
olemme voitolla. Parissa silmänräpäyksessä voisin syöstä ruumiinne
maahan. Mutta me emme tahdo murhata. Me tarvitsemme aseita. Äitienne
sielujen kautta, polttajat, vannotteko yhtyvänne kansan yritykseen?
-- Vannomme! pääsi pienestä joukosta.
-- Oikein! Kun Morris-Jeoa ei enää ole, on Tai-Kian-Jeo teitä kiittävä.
Kongon ja Gordonin miehet, Tshung-Kingiin! Lian-Tsao jää miehineen
voimakoneelle. --
* * * * *
Neula oli luiskahtanut kädestäni. Korvissani soivat yhä Ree-Kianin
ylpeät sanat:
-- Kun Morris-Jeoa ei enää ole, on Tai-Kian-Jeo teitä kiittävä.