Herätessäni tajusin hämärästi, että joku oli maininnut nimeäni.
Pinnistin silmiäni, terästin kuuloani; mutta mustaa mustempi ympäristö
ei häirinnyt hengityksenikään kuulemista.
Lunarian sokeus! Sanoihan tajuntani, että rutonpanemain kuolinhuudot
yhä viiltelivät korvakalvoa.
-- Lao-Koo! kuului kuiskaus jälleen, ja joku liikahti käsivarsillani.
-- La-Li.
-- Sinä elät!
-- Missä olemme?
Ja jälleen hiljaisuus, jolla aikaa tajuntani riuhtoili taantumuksen
kahleissa.