Minä tahdoin ajatella tuon otsaluun alla, tuntea kyllästystä noissa
laihoissa nivusissa ja oikoa laiskalla nautinnolla noita vähän
vaivautuneita raajoja. Ja minä tahdoin käännähtää, ojentaa torjuvan
käteni tuon tympäisevän naisen puoleen ja sanoa: mene, nainen!
Suuri armias Kaikkeus! -- Eikö tuo itsepäinen velttous ottanut
karkotakseen?
Ah! Käsihän nousi, taipui -- torjui.
-- Mene, nainen! sanoi uninen ääni. -- Minä tahdon nukkua.
Ja ikäänkuin hengenpidätyksellä estellen toista veltosti vastustavaa
voimaa, työnsin Tai-Lanen kädellä pehmeän lonkan yli lepoverkon laidan.
Ja naisen ruumiin notkuttua punakeltaisesta kajasteesta seinän suojaan,
mutisin huulien sisäpuolella voiton varman huudahduksen:
-- Minä olen Tai-Lane, kaivoksen suuri valvoja! Samassa tuokiossa
seisoin lattialla. Tuntui siltä kuin olisi tonnin riippa olkapäitäni
painanut, ja jaloissa vapisi outo voimattomuus.
-- Tai-Tan-Li! huusin äänellä, jota olin kuullut Tai-Lanen käyttävän.
Silmänräpäyksessä Tai-Tan-Li ilmestyi eteeni, ja seinän takaa näin
vilahduksen polttajain ketjusta.
-- Mitä käsket, suuri Tai-Lane? sanoi hän.
-- Onko suunnitelmasi valmis, Tai-Tan-Li? kysyin lievän pyörrytyksen
vallassa. -- Anna kuulua!
-- Polttajat seisovat jo rivissä. Puolen hetken kuluttua he ovat
alhaalla, ja Shi-Kai osoittaa heille epäiltävät paikat.
-- Lähteekö henkesi heidän avukseen?
-- Jolleivät Shi-Kain neuvot auta, Tai-Lane. Soraseinän tutkiminen käy
raskaaksi irtauneimmallekin hengelle.
-- Olet oikeassa, Tai-Tan-Li. Mutta siitä huolimatta kuule neuvoni: me
annamme heidän itsensä ilmaista kätkönsä.
-- Miten, oi suuri Tai-Lane?
Silloin pälkähti mieleeni suunnitelma selkiselvänä. Tunsin Tai-Lanen
ruumiin vapisevan henkeni puistatuksessa.
-- Minä näytän, Tai-Tan-Li, sanoin astuen aukkoa kohti, -- Nämä
kaksisataa miestä -- Masonia muistellen masensin säälin tunteen
sisimmässäni -- saartavat Lao-Koon louhokseen La-Lin, Ka-Haran,
Kara-Hunin ja tämän apurit.
-- Ja Lao-Koon --
-- Minä olen määrännyt, Tai-Tan-Li, kivahdin Tai-Lanen kiivaalla
äänellä. -- Siis La-Lin, Ka-Haran, Kara-Hunin ja hänen apurinsa.
Pimeikön turvissa, mutta kuitenkin niin, että joku vangeista sen näkee,
sijoittaa joku polttajista kolmen sadanneksen räjähdyskoneen louhoksen
sisäpuolelle, ja muut pysyvät visusti aukon ulkopuolella, kunnes uusi
määräys annetaan.
Tai-Tan-Lin kasvoilla välähti tyytymättömyys.
-- Luuletko, Suuri Tai-Lane, että he pelosta kaivavat esiin aarteensa?
sanoi hän.
-- Luulenko! -- Sisässäni leimahti kärsimättömyys, joka oli liiaksi
omaa itseäni. -- Tai-Tan-Li, tämä on Tai-Lanen määräys, ja sinä,
turvallisuuden vaalijana, pidät polttajain etunenässä sen tarkoin
noudattamisesta huolen.
-- Tai-Tan-Li! kuulin pyörrytyskohtauksessa oudon äänen, --
Kaivosalueelle on tunkenut vieras henki!
Salamana se iski tajuntaani ja pani Tai-Lanen olemuksen otteessani
värisemään. Polttajain rivit alkoivat liikehtiä ja Tai-Tan-Li tuijotti
avuttomana eteensä.
Oli minun pelastukseni, että otteeni tuokioksi herpaantui. Samassa
tuokiossa tunsin toisen voiman yrittävän huuliani liikuttaa. Ja silloin
muistin Tai-Joonin varoituksen: on pidettävä jännitys mahdollisimman
lähellä tasapainoa; muuten saattaa tapahtua, että häädetty henki oman
ruumiinsa ulkopuolella kykenee toimimaan riippumattomasti.
Väkipakolla itseäni tyynnytellen virkoin veltosti:
-- Se oli jo kolmas kerta. Meidän toimintaamme seuraa korkeampi henki,
Tai-Tan-Li. Mene!
Hänen viittauksestaan polttajain lauma suoltui pimeään käytävään.
Kun rivin viimeinen oli kadonnut, palasi Tai-Tan-Li luokseni. Hänen
kasvoillaan kuvastui tekopyhä katumus.
-- Tahdoin salata polttajilta Lao-Koon jutun, sanoi hän hiljaa. --
Suuri Tai-Simon ilmoitti puoli hetkeä sitten, että hän Tai-Maran vuoksi
oli pakotettu peruuttamaan Lao-Koon kuoleman.
-- Ja mitä -- se merkitsee? epäröin hämmentyneenä.
-- Suuri Tai-Lane, Tai-Simon sen itse minulle ilmaisi, niinkuin
olisin asiasta ollut perillä, änkkäsi hän nähtävästi väärinkäsittäen
hämminkini. -- Ja sehän merkitsee siis, että on tilitettävä takaisin
kuusikymmentä sadannesta ja lähetettävä ne jollakin tekosyyllä
Tshung-Kingiin.
Aloin ymmärtää.
-- Eikö suuri Tai-Simon ole erehtynyt ajassa? Niin kauan ei Lao-Koo ole
ollut kuolleena, sanoin epävarmasti.
-- Kaksikymmentä nousua on siitä, kun suuri Tai-Simon sai
poltto-ilmoituksen. Täytyy keksiä veruke, tehdä henkilövaihdos. Olen jo
lähettänyt Kian-Tsaon metallia noutamaan.
-- No hyvä, sanoin uskaltamatta enempää haparoida, -- puhun asiasta
Tai-Simonin kanssa. Mene, Tai-Tan-Li!
Yksin jäätyäni minut valtasi tilanteen koko outous. Tunsin olevani
puutannaisena aavan ulapan yllä vaappuvalla yhden miehen siivellä.
Kummanko meistä tämä ahdas aine ulapan poikki kantaisi?
Silmäni osui kontakti koneeseen. Sen neula seisoi Tshung-Kingin
kohdalla. Mieleeni juolahti Tai-Simon, ja sormeni tavoittivat
virranpäästäjää.
Silloin näin käytävän pimeiköstä valoon suoltuvan kantajain jonon. Ne
pyrkivät taakkoineen lentokuormaston raitille.
-- Kian-Tsao! sanoin umpimähkään.
-- Suuri Tai-Lane, kuulin vastauksen, -- me tuomme kuusikymmentä
sadannesta Tai-Tan-Lin käskystä. Kolmekymmentä on tässä.
Katselin heidän työtään. Aivoissa tunsin kovan pinnistyksen; hiki
kihosi ruumiille.
-- Joutukaa! sanoin äkkiä.
Ja tuskin olivat miehet kadonneet käytävään, kun sormeni sysäsi
virranpäästäjää. Tarkistusneula tärisi Tai-Simonin palatsin kohdalla.
-- Pasuuna! huusin taakseni Tai-Lanen sanontatapaa matkien, --
Tai-Tan-Li ylös!
Tiesin tulleeni kuulluksi ja pistin pääni koneen hattuun.
Siinä jo vilahti Tai-Simonin tuttu naama.
-- Sinäkö, Tai-Lane! sanoi hän kerkeästi.
-- Minä, sanoin hätäisesti ja uskaltaen kaikki yhteen iskuun. --
Aarteemme on hukassa!
-- Tai-Lane, sinä suuri, keskeytti hän, -- se koskee vain
kuuttakymmentä sadannesta. Se on harmillista, mutta saanemme sen
korkoineen takaisin. Tai-Maralle merkitsee Lao-Koo niin paljon, että
hän kerta kaikkiaan ei _saa_ kuolla. Hänet on herätettävä henkiin.
Sinun tulee se selittää jollakin --
-- Kirous ja kuolema, Tai-Simon! tiuskasin. -- Kysymyksessä on kaikki.
Alueella liikkuu vieras, suuri henki. Jos paljastus tulee, ei metallia
saa löytyä. Meidän pitäisi se siirtää, hävittää --
Näin hänen kasvojensa vääntyvän. Syrjästä äkkäsin vilahdukselta
Tai-Tan-Lin naaman.
-- Armias Kaikkeus! huohotti Tai-Simon, -- sanot, että paikka oli
varma. Se merkitsisi -- ah! -- se voisi merkitä --
-- Asemasi, suuri Tai-Simon, puhumattakaan kunniastasi. Ja henkesi se
nuolaisee armotta.
-- Minun? Ah, suuri Tai-Lane, myöskin sinun ja Tai-Tan-Lin. Hävitä se,
räjähytä -- ei, ei, siirrä, kätke! Sinunhan on kolmannes --
-- Se on vähän, Tai-Simon. Puolet! tiuskasin, ja samassa säikähdin
kiihtymystäni. -- Mutta minä siirrän, minä yritän --
Sanani kuolivat Tai-Lanen hengen epätoivoiseen rynnistykseen. Hellitin
virran ja lepuutin tahtoani.
Katseeni kohtasi Tai-Tan-Lin kauhistuneen naaman.
-- Hukassa! sanoin. -- Pian! Metalli alas kaivokseen!
-- Kaivokseen?
-- Suuri armias Kaikkeus! -- Kaivokseen, kaivokseen! Joudu!
-- Lunarian sokeus! Neljäkymmentä tonnia tuossa paikassa kaivokseen! Se
veisi sadalta mieheltä kolme neljä hetkeä.
Tunsin vapisevani ilosta.
Ja samalla tunsin, etten hänen verukkeitaan pitemmältä kestäisi.
-- Kuolema ja kirous! Sen täytyy tapahtua! kivahdin. -- Kautta kaiken
hyvän, se on ainoa pelastus! Ajamme metallin läntiseen louhokseen.
Räjähdyskone on siellä. Telkeämme aukon. Vangit ja metalli samassa
sopessa! -- Mikä keksintö! Näetkö, Tai-Tan-Li, me odotamme, toivomme
viimeiseen hetkeen, ja jos tarkastuslentue saapuu, annamme koneen
räjähtää --
-- Metalliin?!
-- Se vie metallin ja vangit, möyrii umpeen koko läntisen louhoksen. Ja
jos sorassa pengotaan, Tai-Tan-Li, niin levitämme kätemme ja sanomme
levollisesti: se oli heidän työtään, kapinallisten kätköä. Joudu,
Tai-Tan-Li!
Hän ei enää siekaillut. Äkillinen kirkastus oli valahtanut hänen
hämmästyneille kasvoilleen.
-- Oi suuri Tai-Lane, sanoi hän, -- sinä olet nero!
Ja hänen äänensä kuului kohta käytävän pimeikössä.
Kolme, neljä hetkeä! kertasi tajuntani kärsimättömästi. Ja Tai-Lanen
ruumista alkoi vaivata kiusallinen näläntuntu. Käännähdin vasemman
seinän puoleen ja astuin askeleen. Se avautui, ja katseeni hipoi
haalakassa keltahohteessa kimaltelevia maljakkoja, joiden sisällystä
viehkeä kaunotar varovasti sormieli.
-- Oi suuri Tai-Lane, helähti ääni, -- hyytelö on sinua odottanut. Olen
sivellyt huuleni sen makealla hetteellä.
Kuin pakosta lähenin lepoverkon viekoittelevaa keinua. Mielihyvällä
lysähdin siihen ja annoin kauniiden hymyhuulien syöttää Tai-Lanen suuta
herkulla. Naisen käsi siveli ruumistani.
-- Olen väsynyt, sanoin nautittuani ravinnon. -- En, en halua mitään.
Tanssi minulle.
Tuo viimeinen tuli kuin vasten tahtoani. Naisen suloinen notkeus
ihastutti minua, ja toisinaan sain vastustamattoman halun koskea hänen
hipiäänsä.
Minun se ei ollut, tuo halu; se oli Tai-Lanen ruumiin. Ja välimmiten
olin antamaisillani sen voittaa. Mutta sitten häpesin. Enkö minä,
Lao-Koo, ollut nyt tuon pyyteissä mässänneen Tai-ruumiin herra?
Minä hymyilin keskellä kiusallista jännitystä.
Naisen tultua lähelleni katselin hänen kauniita jäseniään. Minua
huvitti päästää tajunjännityksen avulla Tai-Lanen henki kokonaan
ruumiinsa ulkopuolelle, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hellitin
jännitystä, kunnes tunsin hänen tahtonsa taistelevan kielenkannasta.
Mitähän, jos hänen henkensä liikapinnistyksen painosta tyyten
vapautuneena olisi hälyttänyt apua Tshung-Kingistä!
Se oli ajankulua, mutta se oli kiusallisessa yksitoikkoisuudessaan
hirvittävää. Minä aloin kauhistua omaa jännitystäni.
* * * * *
Aurinkokellon osoittaessa toista hetkeä työnsin naisen luotani. Melkein
pakahtuneena horjuin etuhuonetta kohti.
-- Tai-Tan-Li! huusin huoneen kolkossa yksinäisyydessä.
Joku tuli vastaani.
Se oli Kian-Tsao.
-- Herra, sanoi hän, -- suuri Tai-Tan-Li on kaivoksessa.
-- Oletteko lopettaneet työnne?
-- Viisitoista tonnia on vielä jäljellä, oi suuri Tai-Lane.
Enhän _voinut_ enää odottaa.
-- Silloin lopetamme, tiuskasin. -- Laittakaa viiden sadanneksen
räjähdyskone jäljellä olevan luo. Vie sana Tai-Tan-Lille: louhos
suljetaan.
Hän kiiruhti tiehensä.
Kuin kuumeessa mittelin huoneen siloista lattiaa. Tämä käsky kaipasi
kenties selitystä, mutta siihen ei minulla ollut voimaa. Minua vaivasi
kova kaipuu oman aineeni kahleisiin. --
-- Suuri Tai-Lane! kuului Tai-Tan-Lin hätäinen ääni. -- Louhos on
suljettu, kone on paikallaan. Mutta miten käy --?
-- Hyvin, Tai-Tan-Li, katkaisin utelun. - Kian-Tsao saa valvoa jäljellä
olevaa aarretta. Sinun paikkasi on nyt polttajain luona. Meillä on
kuusi hetkeä laskuun, siitä kolme lentueen tuloon. Jollen sitä ennen
anna määräystä, palaat tänne.
-- Yhdeksän hetkeä! virkahti hän. -- Purtujen mylvinä on helvetillinen.
Kaksi polttajaa jo olen menettänyt. He eivät pelkää tankoa.
-- Teitä on monta, Tai-Tan-Li. Mene! Sinun tottelemisestasi riippuu
pelastuksemme.
Kiivas viittaukseni kuoletti vastauksen hänen huulilleen. Hän totteli.
-- Ja nyt, Tai-Lane, kuiskasin hänen kadottuaan käytävään, -- nyt on
vaikein jäljellä.
Vapisten astuin kontaktikoneen ääreen. Vielä kerran viipyi katseeni sen
virranpäästäjällä.
-- Suuri Kaikkeus, enkö tällä säästä Tai-Lanen hengeltä tarpeetonta
riutumista viheliäisessä kuoressaan! höpisin itsekseni.
Kontakti irtosi. Kipinä sen nenässä hyppelehti kuin saalista vaanien.
Tai-Lanen ruumis, hiestä märkänä, kuroittui sen yli kyynärpäihin
nojaten.
Kuolema ja kirous! -- Ehtisinkö irtautua ennenkuin lihasjännitys
höltyisi? --
-- Mene, Tai-Lane! sihahti sisimmästäni. Ruumis vavahti, kyynärvarret
nytkähtivät.
-- Kirous! kahahti sen huulien väänteestä.