-- En _puolta hetkeä!_ räkätti kieleni. Ja sydämeni nauroi
yllätykselle: siinä lähelläni murjotti Oa-Jaon naama -- --
-- Hän on hengissä, oi suuri Tai-Simon, sanoi se.
-- Mutta poltetuin jaloin.
-- Suuri Tai Simon --
-- Entä kädet! -- kädet? Suuri Kaikkeus, se maksaisi kaksikymmentä
tonnia!
Viliseviä kasvoja. Haparoivia käsiä ylt'ympäri ruumistani. Ja
Tai-Simonin kyömynenä joka taholta puikkien.
-- Voitele, Oa-Jao! Voitele, Oa-Jao! Kautta suuren Kaikkeuden, se
maksaa kaksikymmentä tonnia --
Jotakin solahti huulieni väliin, jotakin herpautui ruumiini ympärillä;
ja sitten kipu jaloissani, kirvelevä tuska sormieni välissä. Ah! --
saatana! --
Tuon viimeisen sinkosin Tai-Simonin nenälle. Hänen kätensä oli
ravistanut vasenta jalkaani. Eikö se katkennut polvitaipeesta --!
-- Orja Lao-Koo! -- Lao-Koo! Kaksikymmentä tonnia --
Hän hieroi käsiään, kiilutti silmiään ja kaasi itse voidetta
jaloilleni. Se helpotti kummasti, tyynnytti, uuvutti. Ja minä siunasin
Tai-Simonin hirvittävää nenää ja hänen makoista suutaan, joka
ehtimiseen läpätti:
-- Oa-Jao, -- kaksikymmentä tonnia. Oa-Jao, -- lihakset ovat ehyet.
Oa-Jao, -- kymmenen nousua ja orja on aarre! -- Sen-Pat! vie orja
Tai-Simonin palatsiin. Tämä on suuren, ylen viisaan Tai-Morris-Jeon
määräys.
Ja minä olin näkevinäni hänen huulillansa hunajaa tuon vahvennetun
laatusanan kohdalla. --
* * * * *
Auringon paahteessa olin muistellut Tai-Joonia kateudella, Rai-Sunia
jonkinlaisen säälittelyn tunteella. Nyt oli edellinen mielestäni
profeetta ja jälkimäinen marttyyri, joka nyrkiniskulla oli pelastanut
minut omasta kovasta kohtalostaan.
Rai-Sun parka. Kukaties jo joku uusi uhri oli työntänyt sormensa hänen
silmäkuoppiinsa. Ja minä elin.
Miksi? Kaksi kertaa olin katsonut suurta, hehkuvaa maailmanvaltiasta
silmästä silmään -- ja nyt lepäsin vilpoisen luolan mukavalla verkolla
ja verrytin jalkojani, joiden kärventyneen ihon jumalainen palsami oli
pehmittänyt.
Miksi? Saadakseniko katsoa ihanan See-Sean kasteisia silmiä ja
tunteakseni hänen läsnäolonsa hetkien yksinäisyydessä? Lukeakseniko
hänen sormiensa hellävaraisesta hivelystä jatkoa ihmeelliseen satuun.
Suuri Kaikkeus! Siksikö?
Minä häpesin Tai-Joonin haamun edessä. Häpesin Rai-Sunin silmäkuoppien
tuijotuksessa. Eikö tuo kärventynyt luomakin hänen korvanlehdellään
kalvennut pelkästä pettymyksestä! Ja Tai Mason! -- Ree-Kiang! --
-- "Meillä ei ole metallia." -- "Kansa katsoo sinuun." -- "Lunarian
helvetti huutaa isän kirousta, äitien vaikerrusta, lasten itkua --"
Nat-jee! Sinunko siinä väräjävä äänesi, tutiseva kätesi, -- valoton
silmäsi! -- Nat-Jee! Kuolema ja kirous! Minä -- minä --