Tuskin oli Tai-Hudson pistänyt päänsä kontaktikoneen hattuun, kun
ympärilleni ilmestyi joukko miehiä. Kullakin heistä oli vyötäisillä
olkapäihin kiinnitetty koneisto, josta puolireiteen killui ohut,
valkometallinen polttotanko, ja heidän esimiehenään oli minulle tuttu
leveänaamainen.
-- Bei-Woo, sanoi Tai-Hudson. -- Suuri Neuvosto luovuttaa orja Lao-Koon
sinun vastuullesi. Suuri Tai-Morris-Jeo tahtoo viipymättä kuulustella
häntä Palatsissa. Tämä on suuren Tai-Jeon määräys.
-- Suuren Tai-Morris-Jeon määräys on täyttyvä, oi suuri Neuvosto.
Bei-Woo luhisti olkapäänsä, suoristihe jälleen ja antoi miehillensä
merkin. Me astuimme päätyseinää kohti, jonka muinaismaailman
kirjavapukuisia, parrakkaita uroita esittävät lapselliset irvikuvat
väistyivät tietämme kuin harhanäky. Pysähdyimme huoneeseen,
joka pienuutensa nojalla erosi kaikista muista. Bei-Woo painoi
muuatta nappulaa, ja minä katselin hänen päänsä yläpuolella olevaa
jäykkäviivaista piirrosta, joka jollakin selittämättömällä tavalla
muistutti muinaisuuden höyryveturia. Sen vieressä kohosi räikeässä
keisarinvihreässä uiskenteleva sukkula, jonka kolme törröttävää
tappia toi mieleen entisajan panssarihirviön. Vastakkaisella seinällä
loikkasi tulipunainen otus, hihnasta vetäen pyörälaitetta, jonka päällä
tusinallinen parrakkaita äijiä riuhtoili kuin kuoleman kielissä. Juuri
kun olin tuntevinani otuksen vanhan uskollisen ruskomme kirkastetuksi
jälkeläiseksi, äkkäsin katossa valkoisen nastan, joka rätisten piirteli
eräänlaista pohjapiirrosta. Se kulki hetkisen pitkin suoraa viivaa,
hyppäsi sivulle, takisteli siellä jonkun pyöriösikermän lomitse, piirsi
jälleen pitkän viivan ja pysähtyi naksahtaen muita suuremman pyöriön
keskelle.
Silloin vasta ymmärsin, että olimme olleet kulussa. Eipä ihme, jos
kuvat yrittivätkin esitellä raakalaisten vaillinaisia kulkuneuvoja;
tämä oli Tshung-Kingin raitiovaunu.
-- Kuka häiritsee suuren Tai-Morris-Jeon lepoa? Kuka uskaltaa astua
Tai-Jeon Palatsin alueelle? kajahti ympärillämme, kun astuimme
ahtaaseen pyöriöön.
-- Bei-Woo, Kolmannen osaston Silmä, suuren Tai-Morris-Jeon käskystä,
vastasi johtajamme.
Olisi luullut seinien valotaulu-uroitten taukoamatta suitsuttavan
päällemme aseittensa hehkuvia suihkuja ja sen kiilusilmäisten lentäjäin
joka hetki nielevän joukkomme siipiensä paljoudella. Ylhäällä päämme
päällä haritti uhkaavana koko katon peittävä veripunainen käsi ja sen
kämmenessä loimotti oranssilla piirrettynä: