Mutta tällä kertaa huomasinkin ihmeekseni, että hänessä oli tapahtunut
sillä aikaa suuri muutos. Hän tosin juoksi uteliaana minua vastaan ja
yritti ensin kuunnellakin puhettani, mutta niin hajamielisenä, että
kaikesta päättäen hän ei käsittänyt puoltakaan siitä, mitä kerroin.
Mutta Karmazinovin nimen mainitessani hän havahtui ja joutui aivan kuin
pois suunniltaan.
— Ette saa kertoa, älkää mainitko tuon... hän huudahteli kuin
mielipuoli. — Kas tässä! Katsokaa! Lukekaa! Lukekaa!
Hän veti laatikostaan esille kolme paperilappua ja levitti ne
pöydälle. Ne olivat Varvara Petrovnan käsialaa, lyijykynällä kiireesti
töherrettyjä. Ensimmäinen niistä oli toissa päivänä Päivätty, toinen
eilen, ja viimeinen oli lähetetty tänään, vasta noin tunti sitten.
Ne eivät oikeastaan sisältäneet yhtään mitään. Kaikissa puhuttiin
vain Karmazinovista, ja niistä saattoi aavistaa kunnianhimoisen
Varvara Petrovnan olevan touhuissaan ja peloissaan siitä, että
Karmazinov ei enkä muistaisikaan käydä hänen, Varvara Petrovnan, luona
vieraskäynnillä! Kas tässä on ensimmäinen, joka oli lähetetty toissa
päivänä (ehkä jo kolme, neljä tai ehkäpä jo viisikin päivää sitten):
"Jos hän tänään lopultakin kunnioittaa teitä tulollaan, niin pyydän,
ei sanaakaan minusta. Ei pienintä viittausta. Muistakaa hillitä
kielenne älkääkä mainitko nimeäni.