Koljon virran silta. Virta on kapea, sen yli vie silta, joka täyttää
koko etualan. Kaidepuu on taustan puolella. Tämän takana näkyy
vehmainen ranta molemmin puolin virtaa. Virtaa, joka on syvällä, ei
näy laisinkaan. Etualalla johtaa tie kummallekin taholle, vasemmalla
Laasolan kylään, josta Sikala tulee, ja oikealla Pitkäjärven kylään,
josta muut saapuvat.
MARTTI (tulee oikealta, pysähtyy sillalle, katselee oikealle ja
viheltelee hiljaa. Hän kuulee vasemmalta pensaikosta rapinaa, kääntyy
äkkiä ja kysyy). Kuka siellä pensaikossa on?
SIKALAN ÄÄNI (vasemmalta pensaikosta sillan korvasta). Sht!
MARTTI. Kuka siellä on? Ellet vastaa, niin vedän sinut niskasta esiin.
SIKALAN ÄÄNI. Sht! Älä huuda!
MARTTI. Kuka siellä on? Etkö saa ääntä suustasi?
SIKALA (tulee esiin, suuri piilukkoinen pyssy kädessään. Hän on puettu
rohtimiseen pukuun. Vanha mies,, piipunnysä hampaissaan). Mitä sinä
siellä kiljut! Minähän se olen.
MARTTI. Kas, Sikalan isäntähän se onkin, joka pensaissa kykkii. Mitä
te pyssyllä teette? Ette kai ole sorsia vahtaamassa? Ei niitä tässä
sillalla ole. Tuolla Koljon virran suussa niitä on ruohikko aivan
täynnä.
SIKALA. Niinkuin minä en sitä tietäisi, senkin lortti. Ikäni olen
täällä elänyt ja sorsia jahdannut jo pitkät ajat, ennenkuin sinua
edes oli ajateltukaan. Ja kallista ruutiako minä haaskaisin sorsiin.
Meneehän niitä katiskoihinkin enemmän kuin tahtoo.
MARTTI. Mitä te sitten täällä vainootte?
SIKALA. Ole hiljaa ja mene kyyryyn. Tuolla tulee taas.
(Kyyristyvät sillan korvaan ja katsovat hetkisen
vasemmalle, Sikalan tähdätessä.)
MARTTI. En minä näe mitään!
SIKALA. Saakelin kissa siellä vain oli!
MARTTI. Kissojako eno täällä pyytääkin?
SIKALA. Kivellä minä vieraat kissat hengiltä heitän, ei niihin ruutia
haaskata. Kaksijalkaisia kissoja minä täällä vahtaan. Ja jos vielä
yhdenkään näen, niin kinttuihin annan tästä, jotta paukkuu.
MARTTI. Varkaitako te pelkäätte. Eivät ne tule keskellä päivää.
SIKALA. Ne varkaat, joita minä vahtaan, tulevat juuri näin iltapäivällä
ja varsinkin lauantaina ja sunnuntaina. Ne on ne perkeleen nuoret
miehet, jotka juoksevat meidän talon nurkissa. Onko se nyt laitaa!
Minulta vievät piiat ihan alvariinsa pois.
MARTTI. Eihän sitä saa toisen palkollista houkutella pois. Laki sen
kieltää.
SIKALA. Vaan ei naimalaki. Kyllä vihkipallin kautta aina piian saa
pois. Minulla oli ensin piika tästä pitäjästä. Keskellä vuotta se
vietiin, ja minä tietysti jäin ilman palkollista. Sitten otin varmuuden
vuoksi piian Längelmäeltä. Oliko se sen parempi? Vieraspitäjäläinen
on aina oikein haluttu. Se meni miehen kaulaan niin että suhahti. Ja
nyt minä olen päättänyt, että meidän taloon ei saa tulla mikään nuori
mies, ennenkuin syyskorjuu on päätetty. Naikoot sitten vaikka miten
paljon haluavat. Mutta juuri tämä hein'aika ja sitten leikkuuaika! Ihan
luulisi, ettei ihminen osaa rakastaa muuna aikana. Odotahan, tuolla
taas liikkuu jotain! (Odottaa pyssy ojossa.) Se olikin vain meidän
talon Halli, joka on menossa sorsajahdille.
MARTTI. On sitä enollakin omat surunsa.
SIKALA. Sanohan muuta! Mutta mitä tämä vielä on. Verrattuna siihen
Lempäälän Sotavaltaan. Siellä herrasväki kuuluu olevan ihan
helisemässä. Ne Sotavallan piiat ovat ihan yhtäpäätä vihillä. Se talo
on ihan kuin naimamarkkinapaikka.
MARTTI. Mitä pahaa siinä naimisessa on? Onhan enokin ollut naimisissa.
SIKALA. Joo, jo kolmatta kertaa. Kyllä minä sen homman tunnen paremmin
kuin kukaan muu. Ensin sitä menee naimisiin sen vuoksi, että ei voi
olla menemättä. Sitten menee uudestaan, jotta saisi sellaisen, joka
olisi oikein lempeä. Mutta kun nainen aina on lempeä ennen häitä,
niin harvoin oikeaan osuu. Ja jos sitten siitä kapistuksesta pääsee,
niin menee vielä kerran naimisiin, jotta saisi sellaisen, jonka edessä
mies voisi sanoa: "Tuo nainen on parempi minua, minä en ole hänen
arvoisensa!"
MARTTI. Ja miten käy?
SIKALA. Huomaa, että sellaista naista ei olekaan maailmassa, jonka
edessä mies olisi huonompi. Kolme kertaa minä olen vihillä ollut, ja
tunnethan sinä tämän minun viimeisen akkani! Kun kolmasti on nainut,
niin on saanut elämässään kolminkertaisen saunan. Ensin on kraatarin
sauna; sitten soltun sauna ja sitten helvetin sauna! Ja minulle lyödään
joka päivä löylyä niin että kivet pihisevät kuin lauma hulluja kissoja.
Sen minä sanon sinulle, nuori mies, älä mene naimisiin. Tai jos menet,
niin valikoi sellainen kuin oma äitisi Liisa muori on. Oma sisarenhan
tuo on. Eihän veli tavallisesti sisartaan kiitä. Mutta niin on, että
se nainen tekee vaikka itse pääperkeleen hiljaiseksi, sellainen
rauhallinen luonto sillä on. Sinä et ole ollenkaan hänen kaltaisensa,
senkin kanalja, joka juokset tyttöjen perässä yhtäpäätä. Mutta se
sisareni on ihan kuin raamatusta otettu pyhä nainen, niin lempeä,
niin lauhkea. Hänen äänensäkin on jo kuin harppujen ja sympaalien
soittoa. Ja jos sinä, rakki, hänelle tuotat yhdenkään surun, niin minä
väännän sinun niskasi noin ja noin, jotta se keikkuu kuin pöllön pää
joka haaralle. Anna äitisi valita itsellesi vaimo, älä sitä itse tee,
sillä et sinä osaa sitä ollenkaan, koska luontosi on kevytmielinen
ja huikentelevainen. Jos itse valitset, niin hassusti valitset, saat
naisen, joka sinua pärmänttää aamusta iltaan ja viimein on mielesi
lattea kuin päälletrampattu ahven. Niin, niin, katsele sinä vain ja
mulkoile minuun kuin sonni, en minä pelkää. Kyllähän sinä olet komea ja
muotosi on juuri sellainen, joka tyttölapsia hurjistuttaa ja saa heidät
katsomaan silmät pyöreinä päässä kuin narratulla sammakolla. Himonsa on
jokaisella, onhan se hyttyselläkin. Mutta harvoin mies himonsa vallassa
viisaasti tekee. Ja sanonpa sinulle vielä jotain, kerron asioita, joita
ehkä et ole koskaan kuullut, jotta oppisit ja oikein ajattelemaan
rupeisit. Kun äitisi tuli siihen ikään, jolloin hänen luonnon lain
mukaan pitää mies saada, niin juoksiko tämä itseään näyttämässä
markkinoilla ja pidoissa. Kaukana se. Kotona hän istui ja rauhallisesti
teki työnsä. Mutta ajatuksensa olivat aina sittenkin miehissä, kyllä
sen huomasi, koska hän usein kangaspuun yli kumartuessaan kauniisti
punastui ja korvanipukat ihanasti heloittivat kuin kukkaset kesäisellä
nurmella, punaisina kuin tervakukkaset Ja silloin minä useasti
ajattelin, että pitääköhän tässä jo tuolle mies minun hankkia. Arvelin
alussa, että hän ei osaa itse valita, kun oli niin arka, ja pelkäsin,
että tulee joku maantienrosvo, heittiö, joka hänet koppaa. Mutta eikös
mitä, hiljalleen hän hommasi. Isäsi oli hiljainen poika, ei koskaan
tapellut, eikä koskaan ryypännyt. Ei häntä nähty talojen kodassa
silloin, kun viina kirkkaana tippui torvesta astiaan ja miehet kieli
ojolla sitä maistelivat. Äitisi pysytteli pojan lähellä, ei sanonut
mitään, ei vihkaissutkaan hänelle, oli vain kuin kaunis laululintunen,
joka miehen viereen aidalle pysähtyy ja siinä ilonsa sydämestään
purkaa. Ja miehen ei silloin tarvitse muuta kuin ojentaa kätensä ja
lintu suostuu hänen kädellään istumaan ja nokkimaan ruokaa, jonka mies
antaa. Niin teki äitisi, minun sisareni Liisa. Ja jos sinä hänelle
kerran surua saatat, niin ei helvetissä ole niin kuumaa paikkaa, joka
sinulle sopisi, vaan uusi pätsi on sinne sinua varten rakennettava, ja
kyllä minä sen muuraamisessa olen valmis olemaan, vaikka iankaikkisen
autuuteni sen kautta menettäisin.
MARTTI (on edellisen aikana milloin suuttunut milloin nauranut; nyt hän
on lopulta heltynyt ja seisoo kyynel silmässä enonsa edessä). Kyllähän
minä tiedän, ettei koko maailmassa ole kellään sellaista äitiä kuin
minun on. Ja kun hän kerran lähtee täältä, niin iankaikkista valkeutta
kohden hän lentää. Niinkuin johtaja-kurki etelään lähtiessä suuren
suven maahan ilman halkoo, jotta toisille olisi helppo lentää, niin
hänkin tekee ja isä ja minä sitten perässä räpyttelemme.
SIKALA. Noin sinä nyt puhut, kun olet alamittainen ja mielesi on
kakaran, joka vähästä heltyy ja silloin pyhiä lupauksia tekee. Mutta
olenpa sinua katsellut ja tiedän, että kun hameen näet, niin kaikki nuo
ajatukset ovat menneet. Mutta sen minä sanon, jos sinä hänelle surua
tuotat, niin saat nähdä, että kalikoita meidänkin mailla kasvaa ja
pisin niistä tanssii sinun selkääsi pitkin ja tanssiikin oikein polskan
tahdissa, tanssii kuin iloisissa häissä. Mutta tuollahan näenkin äitisi
tulevan. Katso, miten kauniisti hän astelee ja miten hänen käyntinsä on
kepeä kuin nuoren naisen.
(Molemmat miehet katsovat oikealle, josta Liisa tulee.)
LIISA (keski-ikäinen mutta hyvin nuorekas nainen, hiljainen ja
sydämellinen, tulee oikealta). Oikein arvasin, kun täältä sinua,
Martti, etsin. Isä kysyy sinua. Vallesmanni on siellä, ja isä tahtoo
puhua kanssasi.
SIKALA. Joko se juupeli on johonkin ansaan päänsä pistänyt, kun oikein
vallesmannia tarvitaan?
LIISA (hymyillen). Ei, veljeni, ei sentään niin. Pian poika tulee
täysi-ikäiseksi ja kun hän on ainoa lapsemme, niin olemme ajatelleet,
että meidän on kaiken varalta niin järjestettävä, että talo säilyy
hänellä ja hänen suvullaan.
SIKALA. Mutta, herranen aika, et kai sinä Liisa aio kuolla kupsahtaa
ihan tuossa tuokiossa?
LIISA. En suinkaan, mutta sanoohan sanakin, että meidän tulee tehdä
talomme ajoissa, koska kuolema voi tulla milloin tahansa. Älä viivy,
Martti, koska isäsi sinua odottaa.
MARTTI (hidastelee hiukan; sanoo sitten Sikalalle). Jos minua joku
kysyy, niin sanokaa, että kyllä minä tulen takaisin. (Menee oikealle.)
SIKALA (ärähtää). Öh! (Huutaa hänen jälkeensä.) Kyllä minä sanon
ahvenillesi, että odottavat, kunnes koukkusi tuot.
LIISA. Ketä hän odottaa täällä?
SIKALA. Likkoja tietysti, mitä muuta. Tässä hän kauniisti puhui ja oli
kuin nuorukainen ripille päästessään, nöyrä ja autuas, mutta kylläpä
heti tuli toinen ääni kelloon. Sellaista se nuoren miehen mieli on.
Vuoroin soi ääni kuin kirkonkello yhteensoitettaessa suvisunnuntaina,
vuoroin kilkattaa kuin juopuneen aisakello markkinoilta palattaessa.
LIISA (hiukan levottomana). Tiedätkö jotain?
SIKALA. Totta kai minä tiedän, kun minulla on silmät päässä ja ajatus
paikallaan.
LIISA. Ketä naista hän täällä odottaisi?
SIKALA. Ketä muuta kuin sitä Natukan morsianta, jonka tähden täällä
vilisee poikia kuin Vilkkilässä kissoja.
LIISA (nauraen). Sehän on vanha juttu se Vilkkilän kissojen juttu. On
kai siellä kerran niitä ollut, kun siellä oli hassu vanha emäntä, joka
ei antanut hukuttaa ainoaakaan poikasta. Mutta kun emäntä viimein oli
kuollut, niin kerrotaan, että seuraavana päivänä oli talossa sellainen
paukkina, että pois tieltä. Isäntä siellä ammuskeli pitkin nurkkia.
SIKALA (nauraen). Hahahaha! No on tuo taas niitä sinun juttujasi.
LIISA. Jutuistahan maailma elää. Mutta puhukaamme Martista ja
Reginasta. Eihän toki poikani toisen morsianta vahtaa.
SIKALA. Usko mitä uskot, minä tiedän. Olen katsellut jo kauan ja
ihmetellyt tätä peliä.
LIISA. En minä sitä Reginaa mielelläni talooni ottaisi. Onhan hän hyvä
työihminen, sen olen katsellut, mutta kovin on hänellä kepeä luonto.
SIKALA. Viisi vielä tytöstä, hyvä siitä voisi tulla, kun kurissa
kasvaisi, mutta kun siinä saa oikean kuorman, saa apen, anopin ja kaksi
kälyä ja kaikki riidanhaluisia ihmisiä.
LIISA. Jos sinä jollain keinolla voit tämän kaiken estää, niin olen
sinulle, veljeni, kovasti kiitollinen.
SIKALA. Siinä estämisessähän minä olen koko ajan ollut. Sitä varten
tuotin sen Mariankin tänne. Ajattelin, että totta kai niin kaunis muoto
ja lempeä sydän nuoressa miehessä nostaa ajatuksia. Mutta niin se
näyttää olevan, että kun mies saa valita pirun ja enkelin välillä, se
aina valitsee pirun. Se on kai sitä vanhaa riiastelua paratiisissa sen
käärmeen kanssa.
LIISA. Eevahan siinä riiasteli eikä Aatami.
SIKALA. Taisi niin olla, en minä niin vanhoja asioita enää niin
tarkalleen muista. Mutta mitä tulee tuohon Martin riiasteluun, niin
lopun minä siitä teen. Minä jään tänne pyssyni kanssa. Ellei muu auta,
niin annan paukahtaa.
LIISA (hymyillen). Kyllähän nuoren miehen rakkausjutut voidaan ilman
pyssyjäkin järjestää.
SIKALA. Sinä vilkutat niin veitikkamaisesti silmää. Nyt punot juonia,
aivan varmasti juonia.
LIISA. Ajattelen, että naisen täytyy käyttää viisautta silloin
kun voimansa ei kestä. Martin täytyisi saada selkäänsä. Sellainen
rauhoittaa aina nuorta miestä.
SIKALA. Pitääkö minun tässä vielä piiskuriksi ruveta sisareni
vekaralle?
LIISA. Et sinä Marttia voittaisi. Juha on hento, ei hän kestä Martin
rinnalla. Pidä sinä silmällä, mistä sopivan auttajan saat. Minä jätän
kaiken sinun varaasi. Nyt minun täytyy mennä, sillä eihän sovi olla
talosta poissa, kun vallesmanni on siellä. Ajattele nyt asiaa.
(Menee oikealle.)
MODIG (joka on tullut oikealta häntä vastaan, aikoo mennä sillan yli,
kun huomaa Sikalan pyssyn). Mitä varten isäntä täällä pyssy kädessä
vahtaa sunnuntai-iltana?
SIKALA. Riiastelijoitahan minä tässä odottelen.
MODIG (peräytyy). Pankaa pois se, jos vielä laukee.
SIKALA. Sotamieskö pyssyä pelkää?
MODIG. Sotamieshän juuri tietää, että se laukee.
SIKALA. Mistä kaukaa tämä vieras on, joka näin kesällä kruunun takissa
kulkee?
MODIG. Messukylästä minä olen ja tulin tänne katsomaan tyttöä.
SIKALA. Mitä tyttöä? Ei kai sentään meidän, tarkoitan Sikalan piikaa?
MODIG. Ei, ei sieltä päinkään. Sanoivat, että nuoret tulevat tänne
Koljon sillalle sunnuntai-iltoina tanssimaan. Minä odotan häntä täällä.
SIKALA. Onko se se Regina sieltä Natukalta?
MODIG. Mitä tuota rakkauttaan salaisi, sehän se on.
SIKALA. Antakaahan tänne kätenne.
(Tarttuu Modigin käteen, nostaa käsivarren ylös.)
Painakaahan nyt, saatteko alas.
MODIG. Mitä varten?
SIKALA. Painakaa, kun minä sanon.
(Miehet koettavat painaa toistensa käsivartta alas.
Kamppailu, jossa kumpikaan ei voita.)
Ei siitä tule mitään. Ette te kelpaa.
MODIG. Mutta eihän sitä rakkaudessa käsivoimia tarvita.
SIKALA. En minä sitä tarkoitakaan. Muuten vain täytyi koettaa. Te
olette jo liian vanha.
KALLE BROCKMAN (hyvin komea ja kookas, yli kahdenkymmenenvuotias nuori
mies, puettuna siniseen verkapukuun ja mustaan huopahattuun tulee
vasemmalta. Koko olemuksessaan on jotain herraskaista). Päivää, Sikalan
isäntä!
SIKALA. Jumala antakoon! Minne se siltavoudin nuori herra nyt on
matkalla?
KALLE. En pitemmälle kuin juuri tähän paikkaan.
SIKALA. No niin on kuin minua olisi tultu katsomaan.
KALLE. Voihan sitä isäntääkin katsella sen aikaa, kun muuta odottaa.
SIKALA. Kuinka se isä siltavouti jaksaa?
KALLE. Hyvinhän isä jaksaa. Leini vaivaa toisinaan, vaikka ei kai siitä
surua ole näin kesäkuumalla.
SIKALA. Pani kai poikansa tarkastamaan siltaa, kun juuri näin sillalle
lähetti?
KALLE. En minä siltoja tarkasta. Tulin katsomaan, miten täällä nuoret
hauskaa pitävät.
SIKALA. No, on sitten Säynäjärven puolella jo kaikki tytöt varattu, kun
tänne syrjäkulmalle asti täytyy tulla.
KALLE. Katsoo, missä koreimmat ovat.
SIKALA. Ettei vain se Natukalla oleva Regina olisi niinkuin mielessä.
KALLE. Kaunis tyttö.
SIKALA. Mutta kihloissa.
KALLE. Eipä ole vielä kuulutuksia ottanut. Onko kihlojakaan vielä
ottanut vastaan. Ei ainakaan näy mitään huivia päässä, joka olisi
kaupungista tuotu.
SIKALA. Onko nuori herra koskaan kantanut rukiita selässään?
KALLE. Onhan tuota koetettu. Mitä se tähän kuuluu?
SIKALA. Kai on koko tynnyri mennyt yhdellä kantamuksella.
KALLE. Menee siinä muutama kappa päällekin.
SIKALA (iloissaan). Se on kovin komea se Regina, kovin komea, sitä
kannattaa vahdata. Sulhanen sillä kyllä on jo...
KALLE. Juha on sellainen heikko kräpä, ettei siitä väliä. Puhaltaa,
niin menee kumoon.
SIKALA. Ja tässä on toinen, tämä sotilas, joka on tullut Messukylästä
myös samoille asioille.
(Kalle katsoo pitkään Modigiin.)
MODIG (väistyen). Minä olen vasta tarkastamassa. Ei ole vielä mitään
päätetty.
KALLE. Minä en juuri tahtoisi kruunun luita pahoin pidellä, mutta jos
meidän kahden välillä tulee yhteenotto, niin tilatkaa ensin hevonen,
jolla viette haaskanne Messukylään.
MODIG. Te häpäisette kruunua!
KALLE. Ei kruunu ole teidän häpeänne, mutta te olette kruunun häpeä!
SIKALA (asettuen väliin). Soh, soh, pojat, ei tappelua tytön tähden.
Ei, teillä, nuori herra, vaaraa ole tästä sotamiehestä, mutta toisin on
Heikkilän Martin laita. Hän on juuri nyt kotonaan, jossa on
vallesmanni, ja siellä keskustellaan siitä, että hän saisi talon. Ja
kun on talo, ja Heikkilä on hyvä talo ja Martti on ainoa poika eikä
siis tule koskaan mikään perinnönjako kysymykseen, niin...
KALLE. Missä se mies on, minä annan sille selkään!
SIKALA (viittaa oikealle). Se on tuo nuori mies, joka tulee juuri
tuolta.
MARTTI (tulee kovalla kyydillä; näkee. Modigin). Vai olette te vielä
täällä? Korjatkaa luunne mitä pikimmin.
MODIG. Tämä Orivesi on todella merkillinen pitäjä. Jokainen täällä ajaa
minua pois! Olen minä ennen nähnyt paremmin kunnioitettavan kruunun
sotilasta ja Porin rykmentin uljasta miestä.
MARTTI. Mutta ei sellaista, joka etsii vaimoa itselleen, vaikka toinen
vaimonsa vielä elää.
MODIG. Hän on niin heikko jo, ettei sen elämästä ole mitään taikaa.
SIKALA. Mitä ihmettä tämä on? Onko tuolla sotamiehellä jo vaimo?
MODIG. Se on sillä viisiä, että minun vaimoni on nilkku ja raihnainen
ja kaikin puolin muutenkin kulunut. Ja kun se kumminkin vähän ajan
päästä nuutuu ja sammuu, niin olen katsonut eteeni ja hakenut uutta.
SIKALA. Olen minä kolme kertaa ollut naimisissa, mutta en minä koskaan
ennen vaimon kuolemaa ole uutta hakenut. Niinhän se on kuin vanki, joka
jo tyrmässä tekee tepposia, ettei tarvitse ollenkaan pois lähteä.
MARTTI. Ja mitä tämä siltavoudin poika täältä hakee? Isäsihän sillat
tarkastaa etkä sinä.
KALLE. Mutta vaimoni tarkastan minä.
MARTTI. Ei sitä säynäjärveläisten tarvitse Pitkäjärveltä tulla vaimoja
hakemaan. Kyllä mekin oman kylän tytöt naimme.
KALLE. Emme me olekaan niin huonoja, että oman kylän tyttöihin
tyydymme, vaan ulkoa sen morsiamen olla pitää.
SIKALA (viattomasti). Tämä nuori herra on mielistynyt siihen Reginaan.
MARTTI. No, jo sitä hävyttömyys menee yli äyräittensä! Varo, etten
peittoa sinua pahanpäiväiseksi.
KALLE. Mitä siihen tulee, niin uskallanpa sitä hiukkasen epäillä.
Meidän puolella tapellaan jokainen vapaa ilta. Te täällä syrjäkylässä
elätte torkkuvaa elämää. Isäni on jo kuusi kertaa saanut minun
puolestani maksaa kipurahojakin, niin henkihieverissä on toinen ollut
minun käsissäni.
MARTTI. Koetetaanhan. Tahdon minäkin kerran maksaa kipurahoja.
SIKALA. Pojat, pojat, älkää tapelko, älkää tapelko. Muistakaa, että nyt
on sapatti. Ennen kello kuutta jos tappelette, niin tulee siitä suuret
sakot.
KALLE. En minä sakkoja pelkää silloin, kun sisuni kiehuu ja sormeni
syhyvät ja päälle tekee mieli mennä.
MARTTI. Onko sinulla kello?
KALLE. Ei ole.
MARTTI (Modigille). Onko siellä kelloa?
MODIG. Ei ole.
MARTTI. Mistä me sen ajan tiedämme?
SIKALA (viittaa virralle päin). Katsokaa tuon suuren kolutun puun
latvaa. Kun sen varjo osuu vastaisella rannalla olevan suuren kiven
keskelle, niin silloin on kello kuusi. Niin on täällä tiedetty aina
siitä asti kuin paavin oppi oli maassa ja sen mukaan päätettiin,
milloin iltarukous oli luettava.
MARTTI. Se puuttuu vielä monta korttelia.
SIKALA. Mutta kyllä se siirtyy pian. Odottakaa siihen asti.
MARTTI. Vai tällaiset nallikat sitä tyttöjä käyvät katsomassa. Kun et
riipu vielä mammasi hameen liepeessä.
KALLE. Ei niitä meidän puolella poikia olekaan äitinsä liepeissä
kiinni. Ei mahdu.
MARTTI. Hä? Eikö mahdu?
KALLE. Ei, kun niitä likkoja on niin vietävän paljon. Likkalapsia ihan
kuhisee raitilla, on niin, että päälle on trampata.
MARTTI. Hohoo, on sitä täälläkin lapsia osattu maailmaan saattaa. Ja
poikia onkin ja riskiä poikia rivittäin.
KALLE. Tiedäthän sinä, että huono se lehmäkin on, joka saa paljon
mullikoita, lehmävasikoita sitä hyvillä lehmillä on.
MARTTI. No, luulitkin jo hyvän väitteen löytäväsi, senkin Säynäjärven
ihmeellinen kakaroiden poikkeus.
KALLE. Minä en olekaan mikään kakara, vaan aviovuoteessa minä olen
syntynyt. Ja sisariakin minulla on. Mutta sinä olet ihan yksinäsi,
niinkuin tässä isäntä sanoi.
MARTTI. Mutta lapsia meillä on ollut oikein kosolta silti, on vain
haudattu, jotta ei liikoja tulisi taloon.
KALLE. Napukka, nappula, tarapaappa!
MARTTI. Hauku mitä haukut! Odotahan kun kello on kuusi, niin silloin
tiedät, miten tämä nappula hyppää ja lyö.
SIKALA. Saako yksinkertainen isäntämies kysyä, minkä vuoksi sitä täytyy
tyttöjä muualta hakea, kun omissa nurkissa niitä on niin paljon?
KALLE. Johan sanoin, että kaukaa morsian on tuotava, ei kukaan läheltä
sitä ota, ei muuta kuin köyhät, joilla ei ole hevosta, jolla morsiamen
toisivat. Mutta kun minä otan meidän mustan oriin tallista ja panen
sen valjaisiin, niin silloin kelpaa rattailla keikkua. Meillä on
rattaatkin, onko teillä?
MARTTI. Pidä suusi kiinni!
SIKALA. Kyllä minun täytyy oikeuden nimessä todistaa, että ei
Heikkilässä rattaita ole. Tietkin on tännepäin niin huonot, että mitä
niillä rattailla tekee.
KALLE. Ja sellainen vätys, jolla ei ole edes rattaita, jolla morsiamen
kotiaan toisi, vielä aikoo mennä naimisiin.
MARTTI. Tuo sitä morsiamen paatissakin, jos tarvitaan. Ja on meillä
reki ja kaunis ryijy siihen onkin.
KALLE. On meilläkin kaksi rekeä ja oikein sudennahkavällyt. Kelpaa
niiden alla morsiantaan vyötäröistä kiinni ottaa.
MARTTI. Me emme olekaan niin viluisia, että tarvitsemme vällyjä. Me
tulemme lämpöisiksi jo heti morsiamen vieressä.
KALLE. Luuletko sinä, kukon poika, että me sitten kylmiä olemme?
SIKALA (hilliten heitä). So, so, älkää nyt lämmitkö liikoja!
(Modigille.) Sopisi sitä esivallan palvelijan auttaa, ettei tapahdu
mitään sapattirauhan rikkomista.
MODIG. Minä en mene tappeluun muuta kuin esivallan komennuksesta. Ja
täällä ei ole minulla mitään esivaltaa.
SIKALA (antaa hänelle pyssyn). Pitäkää sitten pyssyä edes. Se sopii
teille.
MODIG. Ase onkin minulle rakkaampi kuin nainen! Pyssy on sotamiehen
morsian!
SIKALA. Mutta älkää sitä morsiantanne hypistelkö, jotta se ei paukahda.
(Antti Covéen tulee Juhan seurassa oikealta.)
ANTTI. No, mikä täällä on nuorilla miehillä, kun niin punoittavat ja
kädet ovat nyrkissä?
KALLE. Heikkilän Martti ja minä täällä vain keskustelemme.
SIKALA. Pojat hiukan rakentavat riitaa, mutta ei vielä ole muuten lyöty
kuin sanoilla.
ANTTI. Ja mistä täällä on riita rakennettu?
SIKALA. Onhan vain tyttö mielessä. Mistä miehet muuten riitelisivät,
niin vanhat kuki nuoretkin. Tämän Juhan Reginahan näillä on
parakraavina. Taitavat pojat väitellä siitä, kumman mielestä hän on
kauniimpi.
ANTTI. Olen tytön nähnyt ja kannattaakin siitä väitellä. Komea on,
kovin komea on. (Juhalle.) Kaikki käy hyvin. Älä anna riidan sammua.
Brockmanin Kalle on hyvä tappelemaan. Minä olen usein isänsä puolesta
saanut asioita sovitella. Katso sinä vain sivulta ja ole kuin muina
miehinä.
KALLE. Onko vallesmannilla kello?
ANTTI. Onhan se minulla?
KALLE. Mitä se aika nyt näyttää?
ANTTI (katsoen kelloaan). Kohta on kuusi. Ei puutu muuta kuin sen
verran, että ihminen synnintunnustuksen ennättää lukea sitä ennen.
KALLE (nostaa lakkiaan). Kiitoksia.
ANTTI (Sikalalle). Minulla olisi isännällekin asiaa. Kai isäntä joutuu
kanssani kotiaan tulemaan, jotta saamme rauhassa puhua kaikki selväksi.
SIKALA. Eihän minulla enää täällä ole mitään! Kyllä täällä jo tullaan
toimeen minuttakin.
(Ottaa pyssynsä Modigilta ja menee Antin seurassa.)
KALLE. Minä vaivainen syntinen ihminen... (Martille.) Odotahan!
MARTTI. Joka synnissä siinnyt ja syntynyt olen... (Kallelle.) Kunhan
minä pääsen loppuun! Minä olenkin lukusijoilla saanut kolme
ristiä synnintunnustuksesta.
KALLE. Älä häiritse, vaan lue!
(Pojat lukevat mutisten synnintunnustusta.)
REGINA (tulee oikealta). Mikä hiljaisuus täällä on?
JUHA. Nuo nuoret miehet lukevat vain synnintunnustusta.
REGINA. Mitkä lukusijat täällä nyt on?
MARIA (tulee vasemmalta). Mikä noita kahta vaivaa?
MODIG. Parasta on sinun, nuoren naisen, mennä vähän loitommalle, silta
on heikko.
MARIA. Mitä täällä tapahtuu?
MODIG. Parasta on mennä eikä odottaa.
KALLE (heiluttaen käsiään). No, joko olet päässyt loppuun?
MARTTI. Sinä hyppäsit varmasti. Odota vähän aikaa!
(Nielaisee viimeiset lauseet kovalla kiireellä.)
Tule nyt, jos tohdit!
KALLE. Ei tämä poika pelkää pieniä pirujakaan!
(Miehet iskevät yhteen. Maria ja Regina parkaisevat. Maria
tarttuu Kalleen ja Regina Marttiin vetääkseen heitä erilleen.)
MARIA (Modigille). Auttakaa, herran nimessä, näitä hulluja erilleen!
MODIG. En minä koskaan sekaannu sivullisten riitoihin.
REGINA. Juha, Juha, he tappavat toisensa! Tule auttamaan!
JUHA. Tapelkoot, jos heitä haluttaa!
(Miehet on saatu erilleen.)
KALLE. Älä roiku minun kaulassani silloin, kun minä tapella tahdon.
(Lykkää Marian syrjään.)
MARTTI (Reginalle). Ellet päästä, niin ravistan sinut tuonne virtaan!
(Irroittautuu hänestä.)
KALLE. En minä monesti olekaan näin mielelläni tapellut. Tulehan oikein
kunnialla painiin, jos tohdit.
MARTTI. Älä siinä suuta soita, leveämmäksi se siitä tulee. Pidä se
hiukan suipommalla, oikein pusumuntulla.
KALLE. Kyllä minä sinun munttusi niin kläämin, ettei sillä kuukauteen
suuta anneta, sen saat nähdä.
(Iskevät uudelleen yhteen. Modig pidättää Mariaa ja
Juha Reginaa, jotka yrittävät jälleen mennä joukkoon.)
MARIA. Martti, Martti, pidä paremmin puoliasi!
REGINA. Martti, Martti, älä hellitä!
MARIA. Älä sinä kihlattu morsian toisia nuoria miehiä turvaa, ole oman
sulhasesi kanssa!
REGINA. Mitä sinä vieraskyläläinen tämän kylän tappeluihin sekaannut.
MARIA. Minä rakennan rauhaa. Minä en tahdo, että he tappelevat!
REGINA. (on kiskaissut itsensä irti ja ryntää Mariaa kohden). Sinä olet
tullut tänne kalastelemaan tämän kylän poikia, et muuta. Mutta annahan,
kun minä hiukan pöyhin sinun keltaista tukkaasi!
(Käy häneen käsiksi, kun samassa Kalle ja Martti irtaantuvat ja
ensin katsovat suut silmät auki tyttöjen yhteenottoa. Sitten he
yhteisvoimin irroittavat heidät.)
KALLE. Pois tytöt tappelemasta!
MARIA (itkien). Minä haastan sinut käräjiin tästä päällehyökkäyksestä.
REGINA. Haasta mitä haastat! En minä käräjiä pelkää!
JUHA (vie Reginan syrjään). Ole nyt siivolla! Ei tämä sovi, että
naisväki tappelee julkisella paikalla.
MARTTI. Pitäkää likat syrjässä, etteivät he meitä häiritse!
MODIG (pidellen Mariaa). Ei tämä ainakaan enää täältä karkaa!
KALLE. Tule nyt uudella voimalla ja väellä, jos sinulla sitä vielä on.
MARTTI. Ei täältä voima lopu ennenkuin haudassa!
(Kalle ja Martti iskevät jälleen yhteen.)
REGINA. Martti, Martti, housusi repee!
MARTTI. Revetköön, kyllä nahka kestää!
KALLE. Ei se sinunkaan nahkasi parkittu ole. Kyllä minä sen vielä
halkaisen useammasta kohdasta!
MARTTI. Suuta sinulla on, mutta täällä on voimia, sillä täällä on
paljon ruiskakkoa syöty.
KALLE. Nariset vielä, sen saat nähdä!
MARTTI (lykkää äkkiä Kallen luotaan). Älä kamppaa! Sinä, jeeveli,
kamppaat!
KALLE. En kamppaa, itse sinä meinasit, mutta et onnistunut.
MARTTI. Minä en kamppaa koskaan!
KALLE. Kamppasitpa, yritit kampata, mutta minä olin kuin havutukki,
joka ei siitä välitä.
(Seisovat kumarassa eteenpäin, tujottaen toisiinsa.)
MARTTI. Sinä Säynäjärven kiiskenpoika!
KALLE. Sinä Pitkäjärven rakki!
MARTTI. Minä litistän sinut!
KALLE. Ja minä tramppaan sinut ihan liiskaksi!
MARTTI. Älä siinä suuta soita, vaan tappele, kun otollinen hetki on.
KALLE. Varo nyt rintaluitasi, jos sinulla, mato, niitä on.
(Iskevät jälleen yhteen. Kiivas paini, jota naiset kirkuen
ja ponnistellen kiinnipitäjiään vastaan katselevat.)
HENNA (tulee vasemmalta. Hän on keski-ikäinen nainen, jolla on nyytti
kainalossa ja kengät olallaan. Yllään hänellä on ainoastaan paita,
jonka yläosa on palttinaa ja alaosa pakkoa. Pudottaa säikähtyneenä
kenkänsä ja nyyttinsä maahan). Herra hyvästi varjelkoon, tappelevatko
nuo miehet?
MODIG. Se heillä on tarkoitus.
HENNA. Miksi ei kukaan estä heitä?
MODIG. Minun täytyy pidellä kiinni tätä likkaa ja Juhan tuolla tuota
toista.
HENNA. Onko tämä kristillistä menoa pyhäpäivänä! Erilleen, miehet,
erilleen!
(Ryntää heidän väliinsä, aikoo käsillään irroittaa heidät,
mutta miehet tyrkkäävät häntä ja hän putoaa istualleen
heidän väliinsä.)
Älkää, siunatut miehet, trampatko!
KALLE.(potkaisee häntä). Pois tieltä, akka!
HENNA. Ei saa potkia, en minä mikään koira ole!
MARTTI. Älä sekaannu meidän asioihimme!
MARIA. Nouskaa ylös ja taivaan nimessä erottakaa heidät!
REGINA. Tarttukaa kurkkuun ja vetäkää molemmat kumoon!
KALLE. Jos yrität, senkin ämmä, niin sinisenä olet vähän ajan päästä!
HENNA (nousee maasta ja siirtyy sille puolelle, missä Regina ja Juha
ovat). En minä henkeäni vaaraan pane!
REGINA. Auttakaa, auttakaa, ennenkuin tässä murha tapahtuu!
HENNA. Seiväs, seivät, mistä minä saan seipään!
(Katselee ympärilleen.)
KALLE (Martille). Sinä et uskalla oikein tarttua kiinni. Sinä
kiemurtelet kuin mato ongessa.
MARTTI. Itse sinä väistät, kun tunnet olevasi heikompi!
KALLE. Sitä ei ole minulle vielä kukaan tätä ennen tohtinut sanoa.
Herra jestas sentään, ihan pimenee silmissäni ja minä tahtoisin saada
jotain, jolla sinua löisin!
(Martti hyökkää äkkiä hänen kimppuunsa. Molemmat kaatuvat
maahan ja painivat siinä.)
HENNA (on löytänyt seipään ja ryntää heidän luokseen. Lyö Kallea, joka
on päällimmäisenä). Tuossa on sinulle, sinä tappelupukari!
(Kalle hellittää hiukan, jolloin Martti pääsee hänen päälleen.)
Ja tuossa on sinullekin, sinä riivattu!
(Miehet nousevat ja tarttuvat Hennaan.)
KALLE. Anna pois se seiväs!
HENNA. En anna!
KALLE. Anna heti paikalla!
MARTTI. Mitä sinä meitä kolhit!
(Tarttuu hänen kurkkuunsa.)
HENNA. Älä vie vaivaisen henkeä, kallis se minullekin on!
KALLE (vääntää seipään Hennan käsistä). Ei saa akat sekaantua silloin
kun miehet tappelevat.
(Heittää seipään virtaan.)
Kiitä onneasi, että olet nainen, sillä muuten pitäisin pientä pesäjakoa
sinun ruumiinosissasi!
MARTTI (lykkää Hennan sille puolelle, missä Maria ja Modig ovat). Mene
nyt, ennenkuin sinun pahemmin käy!
(Molemmat miehet sylkäisevät kouriinsa ja hyökkäävät
taas toistensa kimppuun.)
HENNA (veisaten). Älä pelkää lauma piskuinen!
MARIA. Tehkää mitä tahansa, jotta he eivät aivan raatele toisiaan!
HENNA. Nainen on luotu sitä varten, jotta hän rauhaa rakentaisi
maailmaan! Ja herra on heikkojen tuki ja turva!
(Menee miesten luo ja äkkinäisellä liikkeellä kumartuu
alas, tarttuu molempien koipiin.)
KALLE. Päästä irti, senkin epeli!
MARTTI. Älä minun kinttujani kisko!
HENNA. Herra on heikoissa väkevä, sanoo sana!
(Kalle ja Martti horjahtavat. He eivät päästä toisiaan
irti, vaan ovat yhä kamppailussa. He kallistuvat sillan
kaidepuuta vastaan.)
MARIA. Herranen aika, he putoavat virtaan!
REGINA (kiskaisee itsensä äkillisellä liikkeellä irti). Älkää pudotko!
(Ryntää miehiä auttamaan. Samassa kuuluu rysähdys, kun
kaidepuu menee poikki ja molemmat miehet putoavat virtaan.)
MARIA (vaipuu hervottomana maahan). Sinne ne menivät!
REGINA. Pian auttamaan, he hukkuvat!
(Regina ja Juha ryntäävät oikealle, Modig vasemmalle. Henna
on jäänyt istumaan keskelle siltaa, Maria nousee vähitellen.)
HENNA. Halleluijaa, halleluijaa, sanon minä!
MARIA (heikolla äänellä). Älkää siinä halleluijailko, vaan katsokaa,
miten heidän on käynyt.
(Nousee vaivalloisesti.)
Tuolla ne uivat virrassa!
HENNA. Kyllä kylmä kylpy heidän tappeluintonsa lopettaa!
MARIA. Nyt he alkavat jo nousta maihin. Hyvänen aika, miten märkiä he
ovat molemmat.
HENNA. Totta kai se märkä on, joka veteen putoo.
MARIA. Mutta kuka te olette?
HENNA. Minä olen Läpikäytävän Henna Längelmäeltä.
MARIA. Mutta mitä te täällä teette?
HENNA. Minä olin matkalla Eräjärvelle ja poikkesin tänne yösijaa
jostain saamaan.
MARIA. Tulkaa Sikalaan, niin saatte siellä olla yötä. Te olette tämän
kamalan tappelun lopettanut.
HENNA. Minulla on mies, joka aina silloin tällöin tahtoo tapella. Minä
olen monta kertaa ennen saanut tarrata hänen kinttuunsa ja minä tiedän,
että se aina auttaa.
MARIA. Mutta jos nuo miehet ryhtyvät uudelleen tappeluun.
HENNA. Tapellaan sitä Längelmäelläkin ja sen minä olen havainnut, että
jos nainen saa miesten tappelun ehkäistyksi, niin eivät he ainakaan
sinä päivänä uudelleen yritä. Sellainen se miehen luonto on. Oliko
näistä jompikumpi sinun rakkaasi, koska niin levoton olit?
MARIA. Rakastanhan minä sitä toista!
HENNA. Komeita olivat molemmat, voisi rakastaa vaikka molempia.
MARIA. Martti se minun ajatuksissani on, se harmaapukuinen!
HENNA. Ja mitä se toinen hänen kanssaan tappeli? Tykkää kai sekin
sinusta.
MARIA. Ei hän minusta välitä, enkä minä hänestä, mutta molemmat ovat
hullaantuneet siihen toiseen naiseeni joka sillalla oli.
HENNA. Ja onko tämä nainen... mikä hänen nimensä oli?
MARIA. Regina se on.
HENNA. Ja onko tuo Regina jommankumman niinkuin luvattu siippa.
MARIA. Ei, hän on sen nuoren miehen luvattu, joka häntä kiinnipiteli.
HENNA. No, taivaan tapernaakkeli, on sekin asia sekava! Ihme ja
kummakos, että tässä tapeltiin.
MARIA (alkaa itkeä). Ja kun minä näin, miten hän tuon siltavoudin
Kallen kanssa tappeli Reginan vuoksi, niin huomasin minä, etten minä
koskaan häntä saa.
HENNA (nousee viimein). Kylläpä ovat jäsenet kankeat, mutta järki ei
minulla ole kangistunut. Luota sinä minuun, kyllä minä sellaisen asian
järjestän. (Hiljaa.) Minulla on monet taiat tiedossa. Niitähän varten
minut on Eräjärvelle tilattu, kun siellä Juoppolan Kirsti ei tahdo
saada sitä, jota omakseen haluaa. Mies on, katsohan, lapsukainen, hyvin
itsepäinen olento, sitä täytyy kaikilla konsteilla osata ohjata.
MARIA. Voi, voi, jos te minullekin sellaisen keinon antaisitte, niin
kyllä minä sen muistaisin.
HENNA. Sinä puhuit äsken Sikalasta. Oletko sinä sen talon tytär?
MARIA. En, minä olen Sahrajärven Yrjölästä.
HENNA. Vai vallan Yrjölästä. Tunnenhan minä talon, hyvä talo, kaunis
talo ja suuri vilja-aitta onkin siellä. Hulipaalla vain on suurempi.
MARIA. Minä annan mitä ikänänsä pyydätte, jos te saatte Martin mielen
kääntymään minuun.
HENNA. Minä olen niin monen miehen mieltä kääntänyt ennenkin. Totta kai
sinä olet kuullut puhuttavan Läpikäytävän Hennasta?
MARIA. En ole, jos totta puhun.
HENNA. Olet niin nuori vielä. Hänestä puhutaan silloin, kun todellinen
hätä tulee. (Katsoo virralle päin.) Tuolla ne nyt menevät?
MARIA (katselee myös virralle). Jumalan kiitos, Juha vei Reginan
mennessään.
HENNA. Ei tarvinnut viedä. Ei kukaan tyttö katsele märkää miestä, jonka
housut ovat revenneet. Tuolla se sinipukuinen menee sen sotamiehen
matkassa.
MARIA. Eri puolille menevät. Kun tässä seisomme, niin estämme heitä
yhteen iskemästä.
HENNA (nauraen leveästi). Eivät ne iske ainakaan tänään. Johan minä
sanoin, että mies, jonka nainen on voittanut, on luontonsa menettänyt.
Ja sen minä tiedän, että kaksi märkää miestä ei koskaan tappele
keskenään. Niinkuin ei märät koiratkaan. Missä minun nyyttini on? Olipa
onni, ettei se virtaan pudonnut, sillä enhän minä Juoppolaan olisi
kehdannut mennä paitasillani.
(Nostaa nyyttinsä maasta.)
MARIA. Lähdetään Sikalaan!
(Lähtevät oikealle.)
Väliverho.