Meidän esivanhempamme käsityksen mukaan ei ollut luonnossa
mitään aivan hengetöntä. He eivät puhutelleet ainoasti karhua
niinkuin järjellä varustettua personaa, vaan myös semmoisissakin
luontokappaleissa kuin esim. rauta olivat huomaavinansa inhimillisiä
tunteita ja ajatuksia. Rauta oli synnytettäessä saanut sekaansa
käärmeen myrkkyä; siitä oli muka koko sen luonne pahaksi turmeltunut.
Se nyt piti vihaa ja äkää sydämessään ja tahtoi purra kaikkea, jota
pääsi likelle. Mutta paitsi sitä että kaikki luodut näin olivat
personoittuna, löytyi vielä luonnossa ääretön joukko olentoja,
jotka _haltijoina_ pitävät huolta luontokappaleista. Jokaisella
kiven, puun ja elämän lajilla, niin myös joka eri paikalla, jopa
joka ihmiselläkin oli tämmöinen haltija, joka siitä piti huolta,
ja auttoi, varjeli sitä. Jos ihminen tarpeikseen tahtoi käyttää
jotakuta luotua kappaletta tai varjella itseänsä siitä, piti hänen
kääntyä rukouksilla ja uhreilla näiden haltijain puoleen. Kaikki
haltijat muuten ei olleet yhtä voimalliset. Nuot yllämainitut yhteen
lajiin tai erityiseen paikkaan sidotut olivat mahtavampain haltijain
palvelijoita, joilla kullakin oli suuret alueet, koko elementit
hallittavana. Näitä olenneita sopisi siis eroitukseksi edellisistä
nimittää _jumaliksi_. Mahtavin ja ylin kaikista jumalista oli taas
ilman jumala, _Ukko_. Hän oli ikäänkuin heidän vanhimpansa. Mutta
jumaluus-tarussakin osoittaikse taas sama yksinvallan pelko kuin
valtiollisissa oloissa. Yli-jumalalla ei ole mitään valtaa pakoittaa
muita jumalia tahtonsa mukaan. Nekin ovat kukin piirissänsä aivan
itsenäiset, niinkuin suomalainen isäntä oli talossaan. Ainoa eroitus
jumalilla on, että Ukon vaikutus on avarampi, voimallisempi.
Sentähden häntä ylinnä rukoeltiin ja palveltiin.