Independenciasta ja jatkuu itäänpäin 2-3 engl. penik. Aluksi on siinä
hiukkasen vastamäkeä ja siihen on istutettu puita kumpaisellekin
syrjälle. Se muistuttaa vähän Boulevard S:t Micheliä Pariisissa, mutta
talot ovat kovin paljon matalampia ja puut sekä kauppapuodit
melkoisesti yksinkertaisempia. Liikettä ei luonnollisesti myöskään voi
toisiinsa verrata. Plaza Independencia on Montevideon etevin paikka. Se
on nykyään puilla istutettu ja on osaksi ympäröity kupukaarilla, joita,
kumma kyllä, ei Montevideossa ole muualla nähtävänä. Samalla torilla on
hallituksen palatsi ja ooperahuone. Vähän etempänä, pitkin Calle 18 de
Juliota, on Plaza Casancha, jossa vapauden muistopatsas seisoo
korkealla jalustalla. Se on naisen kuva, joka toisessa kädessään
pitää lyhyttä vitjaa, minkä muutama lenkki on murtunut, ja toisessa
vapaa-vallan lippua. Plaza Constitutionilla, lähempänä satamaa, on
tuomiokirkko, senaatti ja edustajatalo. Siihenkin on istutettu puita,
jotka vasta ovat aivan nuoria ja vähäpätöisiä. Keskellä kohoaa
muistomerkkinä arvokas suihkulähde. Kesäilloin siellä soittelee
sotilassoittokunta. Näiden paikkojen ja siihen yhtyvien katujen äärillä
ovat Montevideon etevimmät myymälät ja kahvilat, ja siellä tapaa
parhaiten kaupungin komeita keltaihoisia nuoria herroja ja naisia
heidän usein ylellisissä pariisilaispukineissaan. Espanjalaisen tavan
mukaan pitävät naiset päänsä peitettynä harsohunnulla ja, saman
epäkäytännöllisen tavan makaan, käyttävät viuhkainta päivänvarjostimen
asemesta.
[Kuva: Independencia torin varrella Montevideossa.]
Montevideon yleiset rakennukset eivät ylimalkaan ole mainittavan
kauniita eikä suurenmoisia. Molemmissa näissä suhteissa eivät ne
läheskään vastaa niitä, jotka ovat meidän pääkaupunkimme, Helsingin,
kaunistuksena ja uljuutena. Niitä ei myöskään ole aistikkaasti
sijoitettu, niin että työ ja rakennustapa olisi oikein helposti
nähtävänä. Ne ovat vaan muiden talojen yhteydessä jonkin kadun tahi
torin varrella. Poikkeuksena ei ole edes tuomiokirkkokaan, joka on
rakennettu espanjalais-roomanilaiseen stiiliin. Siinä on kaksi 133
jalkaa korkeata tornia.
[Kuva: Palatsi Montevideossa.]
Englantilainen kirkko on rakennettu kreikkalaisen temppelin malliin.
Sisäänkäytävän yläpuolella on kivitaulu, johon Jumalan kymmenen
käskysanaa on piirretty espanjan kielellä. Tämä rakennus sijaitsee
eräässä köyhässä kaupunginosassa ja sitä ympäröivät matalat talot ja
likaiset, rappiolla olevat kivimuurit. Hallituksen palatsi, plaza
Independencian varrella, on aivan uusi ja näyttää jotenkin
hyvältä, kun se näet on enemmän vapaana. Alikerros on peitetty
kupukaarilla, joiden alla päävahti ruskeine, punaisine tahi mustine
eläimellisille kasvoinensa ja monivärisine pukuhetaleineen ojenteleksen
kivipenkkilöillä. Senaatti- ja edustajatalo plaza Constitutionin
laidassa näyttää sitä vastoin hyvin vähäpätöiseltä, melkeinpä köyhältä.
Talon alinta kerrosta käytetään vankilana. Oven yläpuolella on
vapaa-vallan vaakuna, tehty lasipalasista ja metallilevystä. Ylinnä
maston nenässä liehuu sen lippu. Myöskin postitalo, jonka kautta
vuosittain yli 2,000,000 lähetystä menee, on ulkomuodoltaan hyvin
mitättömän näköinen. Sisäpuolelta se kuitenkin on jotenkin
käytännöllisesti ja tarkoituksen mukaisesti järjestetty. Bolsa
eli pörssitalo on maksanut 160,000 doll. ja on Montevideon
huomattavimpia rakennuksia. Sitä kuitenkin pidetään riittämättömänä,
ja piirustuksia on jo tehty uuteen rakennukseen. Ooperahuone on
(lähinnä Buenos-Ayres'in ooperahuonetta) suurin Etelä-Amerikassa.
Siihen mahtuu 3,000 henkilöä. Se rakennettiin vuonna 1856 ja tuli
maksamaan lähes 260,000 doll. Ulkomuodoltaan ei se juuri suurta
vaikutusta tee ja sitä paitsi on se kolmelta taholta muiden rakennusten
väliin litistetty. Eräs museokin on olemassa. Se on kuitenkin vielä
niin alullaan, ettei voi päättää mitä siitä saattaisi tulla.
Siellä on tauluja, muistopatsaita, keinoteollisuuden tuotteita,
kansantieteellisiä ja luonnonhistoriallisia esineitä, etenkin kiviä eri
seuduista Euroopassa, Uruguayssa y.m. Etelä-Amerikassa.
[Kuva: Näytelmähuone Montevideossa.]
Montevideo kunnostaa itseään erittäin hyväntekeväisyyslaitoksillansa.
Kaupungissa on 40 yhdistystä sitä tarkoitusta varten. Niissä on enemmän
kuin 12,000 jäsentä. Nämä yhdistykset uhraavat vuosittain vähintäänkin
250,000 dollaria laupeuden töihin. Yhdeksän eri laupeuslaitosta --
hospitaaleja, työkaluja, lastenseimiä ja köyhäinhuoneita -- on
olemassa. Niitä kustannetaan osaksi yleisillä varoilla, osaksi
yksityisillä keräyksillä. Näissä laitoksissa on sijaa vähintäänkin
4,000 henkilölle. Caridadhospitaali on suurin. Siellä on 480
sairassänkyä. Se on laaja kolmikerroksinen rakennus, korridoorit
leveät, ja pylväskäytävät ympäröivät suurta puilla ja puutarhakasveilla
istutettua pihaa. Kaikki on kivestä rakennettua ja pidetään hyvin
puhtaana. Rakennus muuten sijaitsee korkealla paikalla lähellä rantaa,
missä on runsaasti raikasta meri-ilmaa. Eräs uusi hospitaali oli
rakennettavana kesällä 1888-89 eräälle kukkulalle lähellä kaupunkia.
Siitä kenties tulee vieläkin uhkeampi kuin ensin kerrottu onkaan, se
kun näet on suureksi osaksi rakennettu marmorista kauniisen, puoleksi
moorilaiseen stiiliin.
[Kuva: Sairashuone Montevideossa.]
Sairaanhoitajina näissä armeliaisuuslaitoksissa ovat Montevideon
luostarien nunnat suurella uhrautuvaisuudella ja uskollisuudella, hyvin
usein menettäen henkensäkin kulkutautien raivotessa.
Torikauppaa varten on Montevideossa neljä kauppatoria, joissa on
avarat, lasikattoiset hallit. Erään niistä on kaupunki rakentanut
400,000 doll. kustannuksella. Erään toisen on muuan yhtiö rakentanut.
Sen kustannukset ovat nousseet 260,000 doll. Eräinä vuoden aikoina
voivat hedelmämarkkinat muodostua erittäin suurenmoisiksi. Joskus saa
silloin ostaa päärynöitä, jotka painavat 10 naulaa tusina. Appelsiinit,
persikat, banaanit ja ananit ovat yleisimmät hedelmälajit.
Vuonna 1888 rakennettiin kaupungin läntisimpään osaan lähelle satamaa
suurenmoinen kylpy- ja uimalaitos, jonka kustannukset nousivat 400,000
doll. Laajoja torvijohtoja on laitettu puhtaan, raittiin veden
saamiseksi. Joulukuulla alkaa kylpyvieraita saapua jotenkin paljon
Buenos-Ayres'ista, jossa kuumuus kesäaikana on erinomaisen rasittava.
Silloin usein Buenos-Ayres'issa liikkuu kulkutautejakin, joita
pakoon asukkaat hyvin mielellään muuttavat Montevideoon. Raikkaine
merituulineen ja puhtaamman ilmansa takia onkin Montevideo viehättävä
ja paljon käytetty turvapaikka. Etevin ravintola on Hotel Oriental,
rakennettu vuonna 1862, 200,000 doll. kustannuksella, näköalana satama
ja virta. Hotellien omistajina ovat usein italialaiset, joille
ylimalkaan ei tule omantunnon tuskia, jos nylkevät matkustajia niin
perinpohjaisesti kuin mahdollista.
Tulli- ja pakkahuoneet ovat nykyään rakennetut kolmekerroksisiksi.
Niillä on 15 acre'n lattia-ala sekä höyrykranat ja raitiotiet.
Laivatokkia on kolme. Suurin, Jackson and Cibils Dock, on 450 jalkaa
pitkä ja 80 j. leveä. Se voi nostaa aina 24:kin jalkaa syvässä kulkevia
laivoja. Se on sijoitettu Cerron juurelle ja sitä suojelee kivinen
aallonmurtaja.
Montevideon ulkosatama on avoinna tuulille kaakosta länteen. Etenkin
kaakkoisesta käy usein korkeita aaltoja, ja pamperotuuli puhaltaa
suorastaan lahdekkeen sisään. Sentähden pidetään tätä ulkosatamaa
maailman vaarallisimpana. Sen syvyys on ainoastaan 20-22 jalkaa, mutta
onneksi on pohja pehmeätä mutaa. Useita suunnitelmia aallonmurtajan
rakentamiseksi on tehty, mutta toistaiseksi ei yhtään niistä ole pantu
käytäntöön.
Kun otaksun, etteivät lukijat ole vastaan, jos luomme pikaisen
silmäyksen Montevideon asukkaihin, niin pyydän heidät ystävällisesti
mukaan Prado'on, missä sunnuntainen kansanjuhla vietetään. Ajakaamme
sinne diligenssillä esim. Paso del Molinon linjan vaunujen
lähtöpaikalta. Siinä saamme kuitenkin kauan seisoa turhaan, sillä kun
vaunut saapuvat asemalle, ovat ne jo täpösten täynnä joukkoa, joka
juoksee sitä vastaan. Mutta kun mekin teemme samoin, niin saamme sijat.
Ja sitte sitä mennään. Vastamäkilöissä seisoo ratsastajia, jotka
kiinnittävät nuoralla ratsunsa vaunuun ja pieksävät vetäjiä, joten
mennään aika laukkaa mäen harjalle. Vaunu on täynnä ihmisiä, jotka
puhelevat vilkkaasti ja naureskelevat. Siinä on nuoria ja vanhoja
kaikista kansanluokista. Sivuutamme toisen vaunun, joka niinikään on
täynnä väkeä, nuorisoa, joista muutamat soittavat harmonikkaa, viulua
tahi muita soittokoneita. Ohi ajaessa kaikui meidän vaunuissamme
ivallisia vihellyksiä. Kuljimme esikaupunki Paso del Molinon läpi.
Kadut ovat istutetut kauniilla, varjoavilla puilla, ja molemmin puolin
on huviloita, kalliimpia ja halvempiarvoisia, sievätekoisiakin,
enimmäkseen laajojen puutarhojen ympäröimiä, täynnä troopillisia ja
puolitroopillisia kasveja, niinkuin palmuja, akaasioita, mimoosia,
oranssi- ja viikunapuita, magnolioita, öljypuita, kukkasia y.m.,
toisinaan hyvin kauniita. Puoli tuntia kuljettuamme pysähtyy vaunu ja
sitte on meidän vielä mentävä kappale matkaa korkeapuisen kujanteen
läpi, ennenkuin olemme perillä itse juhlapaikalla. Sinne tultua näimme
monituhat-lukuisen ihmisjoukon. He huvittelevat itseään kaikilla
kansanjuhlaan kuuluvilla mahdollisilla tavoilla ja meluavat oikein
aikalailla. Rakettia lasketaan ilmaan, vaikka on sydänpäivä.
Niitä räiskytellään kaikkialla, oikein kokonaisia arkullisia
räjähdytetään ilmaan. Ajetaan alas pitkin "venäläisiä vuoria" naurun ja
korkeaäänisten ilohuutojen kaikuessa. Siellä täällä istuu indiaaneja,
jotka tulirovion yli lyödyillä seipäillä paistavat suuria lihapalaisia.
Niissä lihamöhkäleissä on usein nahkakin nylkemättä. Teurastettujen
eläinten päät ovat pistetyt puun oksiin tahi muihin semmoisiin
yltympärinsä. Tuo kaikki näyttää villiltä ja tuskin ollenkaan
maukkaalta, mutta antaa kenties uskollisen kuvan pampaksen tavoista.
Muualla seisoskelee ja istuskelee maakansaa ja sotamiehiä juoden
kansallisjuomaa máte'ta metallitorvilla eräänlaisista kuivatuista ja
ontoiksi koverretuista juurikasveista, joita yleensä käytetään
teekuppina. Talonpojat ovat ylimalkaan puetut ponchoihin, laajoihin
housuihin ja suuriin, leveälierisiin olkihattuihin. Siellä täällä
soitetaan ja tanssitaan. Me istumme ja juomme sikäläistä olutta, joka
on karvasta ja hyvin pahanmakuista juomaa. Pieniä italialaisia tyttöjä
kiertelee ympäri soitellen harppua ja viulua sekä pyytäen pikkurahoja.
Erään aitauksen sisällä keskellä ihmisjoukkoa on katettu pöytä, jonka
ääressä istuu hännystakkisia herroja ja vaaleapukuisia naisia. Siellä
pidetään puheita, taputellaan käsiä ja juodaan samppanjaa. Se on
eräs hyväntekeväisyysseura, joka täällä ulkona oli toimeenpannut
keräyspäivälliset ja arpajaiset. Herrassäätyiset olivat Montevideon
"seuran" jäseniä. Mutta ylimalkaan ne ovat köyhemmät kansanluokat,
jotka täällä itseään huvittelevat. Paitsi sotamiehiä, näkee kentällä
maalaisia ja indiaaneja sekä Montevideon satamatyömiehiä, pukuna mekot,
ympyriäiset siniset lakit ja useampaan kertaan ruumiin ympäri kierretyt
vyöt, neekerejä mustine kasvoineen ja suurine punaisine huulineen,
rokonarpisia keltaisia mulatteja, Canarian saarien asukkaita, joilla on
vilkkaat silmät ja hellät kasvonpiirteet, kiinalaisia, fetsilakkisia
turkkilaisia y.m. Kaikki ovat iloisia, vilkkaita, kovaäänisiä.
Aurinko säteilee, puut suhisevat merituulten puhaltaessa, raketit
paukahtelevat, savu kiemurtelee ilmaan indiaanien tulista, lippuja
riehutetaan. Siinä on väriä, riemua ja elämää kaikkialla. Vähän
kauempana on puisto ja kasvitarha sekä ravintola. Siellä ovat
seuran (societeetin) enimmät jäsenet juomassa hyvää brasilialaista
kahvia ja hyvin kallishintaista Strassburgin olutta. He näyttävät
eurooppalaisilta ja sivistyneiltä. Mutta semmoistenhan kanssa olemme
tutut ennestäänkin. Kotimatkalla täytyy taas koettaa tupata
diligenssivaunuun. Siihen päästyä vierimme kyllä pian kotiin.
Montevideoon saavumme kuutamolla, semmoisella kuin tropiikkiseudut
tarjoavat. M.m. voimme nähdä Eteläristin, joka ei kuitenkaan ole
maineensa arvoinen.
Jos tahtoo saada käsityksen miten syvälle eurooppalainen sivistys on
juurtunut Montevideon sivistyneitten asukkaiden luonteesen, niin ei saa
jättää joskus käymättä härkätappeluissa, joita pidetään kesäaikana
joka sunnuntai, mikäli ilma myöntää, sitä varten rakennetussa
amfiteaatterissa Plaza de Torosilla, kaupungin itälaidalla. Jos
härkätaistelut Montevideossa ovatkin vähän pienempiä laadultaan kuin
Espanjassa, niin korvaa sitä hevosten tuhlaaminen. On inhottavaa ja
säälittävää nähdä kuinka hevosraukat toinen silmä sidottuna, vaaraa
aavistamatta ja ilman vastustuksen merkkiä tahi pakenemisen
mahdollisuutta ajetaan härkää vastaan, joka aivan koneenmoisesti pistää
sarvensa niihin, yhteen toisensa perästä. Hevonen ja ratsastaja
viskataan tavallisesti heti nurin, jolloin viime mainitun alituiseen
onnistuu pelastaa itsensä toveriensa avulla. Jos ei hevonen ole heti
kuollut, vaan vielä jaksaa käydä, talutetaan se pois näyttämöltä,
haavat ommellaan nopeasti kiinni, ja se saa esiintyä uudelleen.
Nilkuttaen ja nähtävällä vaivalla horjuu se arenan poikki, kunnes
uudelleen joutuu härän huomioon ja tulee jälleen paiskatuksi nurin.
Joskus saa hevonen ensi ryntäyksellä surmansa, mutta usein se myöskin
jää makaamaan rajuihin suonenvetoihinsa, ja silloin, jos härkä on
kylliksi raju, saa nähdä senkin "mieltä ylentävän" näytelmän, että
härkä sarvillansa kiskoo auki koko hevosen ja viskoo sisälmykset ympäri
sinne ja tänne. Mutta vaikka hevosten kohtalo on hirvein ja herättää
suurinta inhoa, niin paljoa paremmin ei härkiäkään lellitellä. Niitä
piinataan tarpeettomasti neuloilla, piikeillä ja väkäkeihäillä, jotka
kiinnitetään niskaan. Vihdoin tulee näytännön loistokohta. Matadoori
tulee ja pistää pitkän miekkansa härän lapaluiden väliin ja alas aina
sydämeen. Hyvin vaikea pisto, joka harvoin onnistuu ensi yrityksellä.
Näkee härkiä, jotka, vaikka kolmekin miekkaa on kahvaan asti pistetty
niiden sydämeen, vielä kävelevät ympäri, vuodattaen verta hirveän
paljon suustaan ja sieraimistaan. Kun eläin vihdoinkin kaatuu
voimattomuudesta, annetaan sille surmapistos misericordella, joka
suurella varmuudella tähdätään selkäytimen pitennykseen. Riemusaatolla
viedään se sitte pois ja sijaan tuodaan heti uusi härkä ja uudet
hevoset. Eräänä iltapuolena tapettiin kuusi härkää ja 22 hevosta.
[Kuva: Härkätappelu Montevideossa.]
Kun näkee millä innolla katsojat seuraavat näitä verisiä näytelmiä,
kuinka he taputtavat käsiään sekä viheltävät ja ulvovat, kun joku
näyttelijä niiden mielestä näyttää olevan arka, ja nauravat, kun härkä
viskaa hevosen ja ratsastajan nurinniskoin tahi repii jonkin jo
kaatuneen rosinanten vatsan auki, niin silloin tuntee jotakin olevan
hullusti, täytyy luulla olevansa semmoisten ihmisten joukossa, joilla
ei kaikki ole paikallansa. Erittäinkin tuo sointuva nauru juuri
kaikkein inhoittavimmissa raateluissa on jotakin kovin inhottavaa.
Tulee ajatelleeksi verisiä sisällisiä sotia, teurastuslaitoksia ja että
ympärillä on samaa kansaa, jonka espanjalaiset esi-isät olivat juuri
nuo kolme vuosisataa sitte niin laajalti kuuluisiksi tulleet julmurit;
niin tuntee inhoa tätä teurastajakansaa vastaan ja häpeää siitä, että
heitä täytyy pitää kanssaihmisinä. Tasavallan presidentti on usein
läsnä härkätaisteluissa ja ottaa silloin vastaan veriseen taisteluun
menevien kunnianteon, niinkuin Rooman caesarit muinoin. Naisten
kunniaksi tulee mainita, että he enimmäkseen ovat poissa näistä
näytännöistä. Ainoastaan muutamia ylhäisimpien ja alhaisempien säätyjen
naisia on saapuvilla. -- Lapsiakin näkee joukottani seuraavan tappelun
menoa yhtä suurella kiihkolla kuin vanhemmatkin. Kaksi vuotta vielä
saapi näytäntöjä Uruguayssa harjoittaa, tasavallan suureksi häpeäksi.
Kaikista muista Etelä-Amerikan valtioista ovat härkätaistelut jo aikaa
poistetut.
Nuo komeat sairashuoneet ja hyväntekeväisyyslaitokset eivät suinkaan
ole oikein sopusoinnussa härkätappeluihin nähden. Mutta väestön
monenlaisuuden tähden on paljon kokonaan toisenlaistakin kerrottavana.
Sivistys on, näennäisesti pinnalla, jotenkin yleinen, mutta on vaan
huonosti perustettu. Se näyttää kokonaan maahan tuodulta tavaralta,
joka ei ainakaan vielä ole voinut vaikuttaa asukkaiden luonteesen.
Henkiset elintarpeensa tuo maa sentähden edelleenkin Euroopasta. Mitään
kotimaista kirjallisuutta tahi tieteenharjoitusta ei voi sanoa edes
alkaneeksikaan. Sillä niitä sanomalehtiä, jotka ovat olemassa, ei voi
siihen lukea. Jos tahtoo nähdä mitä tämä kansa lukee ja siinä
tarkoituksessa pysähtyy jonkin kirjakaupan akkunan ääreen, niin siinä
tavallisesti huomaa joukon ranskalaisia romaaneja, muotijournaaleja,
muutamia eurooppalaisia kuvalehtiä y.m.s. Yliopiston olemassa oloa
muistuttaa joukko filosofisia teoksia, Kantin, Spinozan, Leibnitzin,
Schellingin, Aristoteleen y.m., espanjan kielisiä. Muuten on suuri
houkutus pitämään sulana mahdottomuutena, että niillä kirjoilla on
lukijoita täällä härkätappeluiden ja ponchojen kotimaassa.
Piirikunnat.
Uruguaylaiset piirikunnat ovat hallintoalueita, vastaavat meidän
läänejä taikka Ranskan piirikuntia. Sentähden ei niillä missään
suhteessa ole semmoista puoli-itsenäistä asemaa hallitukseen nähden,
kuin mitä Argentinan maakunnilla on. Jos ei ota lukuun Montevideon
kaupunki-aluetta, joka jo yksinään muodostaa yhden piirikunnan, on
_Canelones_ pienin ja tiheimmin asuttu piirikunta. Se on heti
Montevideon pohjoispuolella ja sisältää 179 neliöleaguesin suuruisen
alan. Asukkaita on 44,000, enimmäkseen siirtolaisia Canarian saarilta,
ja ne elättävät itseään maanviljelyksellä. Nisu ja maissi ovat
pääasiallisesti viljellyt viljalajit. Tämä maakunta tuottaa nisua
enemmän kuin koko muu osa tasavaltaa ja on ainoa, jota voi pitää
jotenkin hyvin viljeltynä. Vuotuisen sadon arvo lasketaan 3 miljoonaksi
dollariksi. Karjanhoito sitä vastoin on verrannollisesti vähänarvoinen.
Maa on mäkistä, ei kuitenkaan vuorista, vaan täynnä viheriöitä
kukkuloita ja laaksoja, jotka aallontapaisesti pyöristettyinä
vuorottelevat. Mitään tärkeämpiä ylänköjä ei ole.
Piirikunnassa on kuusi pientä kaupunkia. Niistä ovat suurimmat
_Canelones_ (3,000 asukasta) rautatien varrella 30 milesiä
Montevideon pohjoispuolella, ja _Santa Lucia_, joka on kauniilla
asemalla S. Lucia-virran varrella ja joka jo kauan aikaa on
ollut Montevideon societeetin kesäisenä virkistysseutuna. Pienen
Piedras-seudun luona pohjoiseen päin Montevideosta on marmorilouhoksia.
La Plata-virran rannalla, luoteesen Montevideosta, on piirikunta
_San José_, 432 leaguesia, 25,000 asukasta. Huolimatta maan
hedelmällisyydestä ja edullisesta asemasta virran varrella ja
pääkaupungin läheisyydessä, on tämä piirikunta hyvin harvaan asuttu.
Siinä on ainoastaan 5 asukasta neliömile'llä, kun Canelones'issa
samalla alalla on 25. Maa on mäkistä ja siinä on runsas polttoaineiden
ja veden saanti. Maanviljelykseen nähden on tämä arvoltaan toinen
piirikunta lähinnä Canelones'ia. Vuotuinen tuotteiden arvo lasketaan
olevan 1,200,000 doll. Karjanhoito myöskin, etenkin lampaiden kasvatus,
on hyvällä kannalla. -- Piirikunnassa on monta kaunista estanciaa ja
kaksi kaupunkia, joista toinen, _San José_, on tasavallan etevin
sisämaakaupunki, samannimisen virran sekä myöskin rautatien varrella.
Montevideoon on matkaa 60 milestä. Kaupungissa on sähkölennätin, hyvä
hotelli ja 6,000 asukasta. Toinen kaupunki, Porongos, on vähäpätöinen,
asukkaita 1,500.
San Josén toisella puolen, La Plata-virran luona, on piirikunta
_Colonia_, alaltaan 214 neliöleaguesia, asukkaita 26,000. Se on
osaksi vuorista ja hedelmätöntä, osaksi hyvää laidunmaata. Sen läpi
virtailee useita puroja, joiden äyräät ovat täynnä kasvavia puita.
Karjanhoito on täällä kuten San Joséssakin pääelinkeinona. Kuitenkaan
ei ole maanviljelyskään arvoton, sillä vuotuisen sadon arvo nousee
lähes miljoonaan dollariin. Suurin osa viljeltyä maata kuuluu niille
neljäskolmatta maanviljelyskolonnalle, jotka täällä ovat tulleet
korkeamman sivistyksen tienraivaajiksi. Vanhin näitä kolonioita on
_Piemonte_, perustettu v. 1857. Siinä on 140 siirtolaista.
V. 1889 oli niiden lukumäärä jo noussut 2,200. Yritystä johti
eräs yhtiö Montevideossa, ja se näytti tuottavan hyötyä niin
hyvin yhtiölle kuin siirtolaisillekin. Yhtiö ei ole kustantanut
siirtolaisten matkaa Euroopasta, mutta sitä vastaan antanut heille
maata, maanviljelyskaluja, siemenviljaa, karjaa y.m., josta
siirtolaiset korvaukseksi maksoivat 1/3 satoa ensimmäisinä neljänä
vuotena. Sen ajan kuluttua saivat siirtolaiset maan täydellisesti
omistaa. Jokainen semmoinen maapalsta oli 70 acren suuruinen.
Siirtolaiset ovat Piemontista, Pohjois-Italiasta, enimmäkseen
protestanttisia, hyvin työteliästä väkeä. Heillä on mukavia taloja,
viinitarhoja, hedelmäpuistoja y.m. Maa on hedelmällistä ja antaa usein
15-20 jyvää yhdestä. Sato on noin tonni jokaista asukasta kohti.
Yhtä hyvinvoipa on lähellä oleva sveitsiläinen kolonia _Nuova
Helvetia_, perustettu vuonna 1861, vaikkapa sen perustajat petoksen
kautta menettivät omaisuutensa yrityksessä ja olivat pakotetut
konkurssiin. _Canaria_ ja _Cosmopolita_ ovat pienempiä kolonioita,
mutta menestyvät yhtä hyvin. Niissä on asukkaita 500 à 600
henkilöä. Tavarain vientiä varten Montevideoon on kolonioilla
yhteensä 15 kuunaria ja höyryvenhe, jotka kerran joka viikko käyvät
Montevideossa. Maan vanhimpia kaupungeita on _Colonia del San
Sacramento_. Sen satamaa pidetään kaikkein turvallisimpana La
Plata-virralla. Läheisyydessä on linnoituksia, joita Englantilaiset
vuonna 1765 pommittivat, ja joita ei sitte enää ole laitettu
kuntoon. Asukkaita on 1,500. Kaupungista on jokapäiväinen laivakulku
Buenos-Ayres'iin, rautatie San Josén kautta tulee sitä yhdistämään
Montevideoon. Sataman ulkopuolella, 2 1/2 engl. penik. matkan päässä,
on linnoitettu saari Martin Garcia, kuuluva Argentinan tasavaltaan.
Se suojelee kulkua Paranáan ja Uruguayhin. Siellä sijaitsee
Argentinan merisotakoulu, ja kauan on työskennelty sen linnoitusten
lujittamiseksi. _Carmelo_ ja _Hisgueritas_ ovat pikku-paikkakuntia
rannikolla pohjoiseenpäin.
Piirikunta _Soriano_, ala 347 neliöleaguesia, asukkaita 22,000, on
Uruguay- ja Rio Negro-virtojen välillä Colonian pohjoispuolella. Se on
hedelmällistä, kaunista ja vesirikasta maata. Metsänriistaa ja kaloja
on runsaasti. Asukkaat harjoittavat melkein yksinomaan karjanhoitoa.
Etevin kaupunki on _Mercedes_ Rio Negron varrella. Siinä on 4,000
asukasta.
Kaupunki on jo kauan aikaa ollut kylpypaikkana sen vuoksi, että
vesi siellä on hyvin väkevästi Sarsaparillalla sekoittunutta
(impregneerattua). Piirikunnassa on vielä kaksi pienempää kaupunkia:
_Soriano_ (perustettu vuonna 1624, tasavallan vanhin kaupunki) ja
_San Salvador_.