Näitä rivejä kirjoitettaessa tulee ummelleen vuosi kuluneeksi
Holger Drachmannin kuolemasta. Suuriin ja vilpittömiin kaipuun ja
kunnioituksen osotuksiin hänen haudallaan yhtyivät silloin, runoilijan
oman isänmaan kanssa, kirjallisuuden ystävät myöskin meidän maassamme,
jopa kaikkialla, missä suurta ja kaunista runoutta rakastetaan.
Sillä Holger Drachmann oli epäilemättäkin nykyisemmän Tanskan sekä
kyvyltään nerokkain ja loistavin että myöskin tuotannoltaan runsain ja
monipuolisin runoilija.
Nyt kun hänen kynänsä tuotteita, suorasanaisessa muodossa, toinen sarja
tarjotaan suomalaiselle yleisölle -- ensi kerran julkaisi sikermän
hänen kertomuksiaan suomenkielellä Juhani Aho v. 1896 -- lienevät
moniaat sanat kirjailijasta ja hänen elämäntyöstään tämän kokoelman
ohella paikallaan.
Holger Drachmann syntyi Köpenhaminassa 1846. Hänen isänsä, Anders Georg
D., oli lääkäri, mutta harjoitteli sen ohessa "muusain, vikkeläin
vesain" ammattia. Pojan Holgerin ensimäiset taiteilijataipumukset
näyttäytyivät maalaustaiteen alalla, jota hän ylioppilaaksi tultuaan
1865, jonkun aikaa harrasteli ja harjoitteli Lontoossa. Sieltä 1871
kotiin palattuaan hän nerokkaan, kuuluisan maanmiehensä Georg Brandesin
hehkuvan hengen sytyttämänä ratkaisevasti antausi runoilijan uralle.
Jo seitsenkymmenluvun alulla Drachmann vallankumouksellisilla
lauluillaan "Engelske Socialister" (Englantilaisia sosialisteja),
"Digte" (Runoja) sekä eräillä suorasanaisilla kertomuksillaan perusti
runoilijamaineensa ja oli ennen pitkää, kahdeksankymmenluvun alulla,
kohonnut Tanskan realististen kirjallisen suunnan yhtä tunnustetuksi
kuin ihailluksi johtomieheksi.
Drachmannin kirjallinen tuotanto oli suorastaan suurenmoinen.
Jo kirjailijakautensa ensimäisen vuosikymmenen umpeen mennessä oli hän
julkaissut 15 teosta, niiden joukossa 1877 ilmestyneen "Der ovre fra
Graensen" (Rajan takana), isänmaallis-intomielisiä kuvauksia Saksalle
menetetystä Sönderjyllannista, jotka saivat laajan lukijakunnan, useita
lyyrillisiä runokokoelmia kuten "Sange ved Havet" (Lauluja mereltä),
"Daempede Melodier" (Hillittyjä säveleitä), "Ungdom i Digt og Sang"
(Nuoruutta runossa ja laulussa), näytelmän "Strandby Folk" (Strandbyn
väkeä) sekä joukon merimieskertomuksia.
Edelleen seurasi, vuosien vieriessä, Drachmannin kynästä
herkeämättömällä tuottelijaisuudella teos toistaan, useimmat Tanskan
kirjallisuuden arvokkaimpia, pysyvimpiä tuotteita: ihana runokokoelma
"Sangenes Bog" (Laulujen kirja), "Den hellige Ild" (Pyhä tuli),
romaani "Forskrevet", lauluja, kertomuksia ja suuri joukko näytelmiä.
Jo hänen näytelmänsä yksinään muodostavat kirjallisuuden. Niitä on
nim. Köpenhaminan teattereissa esitetty kaikkiaan 23 kappaletta,
alkuperäisiä, jota paitsi Drachmann on näyttämölle toimittanut moniaita
käännöksiä. Suomenkielelle käännetty on hänen seikkailukomediansa
"Det var en gang --", "Oli kerran prinsessa", tanskalaisen yleisön
varsinainen lempikappale, jota jo Drachmannin eläessä oli Köpenhaminan
kuninkaallisessa teatterissa näytetty kaksisataa kertaa.
Drachmannin kirjallisuudessa näkyy kaikkialla rohkea ja voimakas,
kauttaaltaan oppositsionelli, omaluonteinen ja itsenäinen henki. Hän
oli runoilijana räiskyvä meteoori, täynnä säkeniä mitä erilaatuisinta
valoa, aina loistavaa, kaunista ja sytyttävää. Hänen lauluissaan,
samoin kuin suorasanaisissa kertomuksissaankin, helkkyy kielen
erinomaista suloa ja kauneutta, tyylin ja rytmien sointua verrattomasti
rikkaampaa ja täyteläisempää kuin kenelläkään muulla tanskalaisella
kirjailijalla.
Drachmann oli ennen kaikkea nuoruuden ja elämän runoilija. Koko hänen
kirjallisuutensa oli oikeastaan "Nuoruutta runossa ja laulussa".
Kaikkeen, mitä hän kirjoitti, valautui hänen ikinuori sielunsa hetken
tunnelmineen ja mielialoineen semmoisella voimalla ja avoimella
uskollisuudella, että kirjailijan teoksissa pitkin matkaa oikeastaan
lukee hänen omaa sieluansa ja henkilöänsä. Näissä seikoissa, alati
pulppuavassa nuoruudessa ja kaikkivaltiaassa persoonallisuudessa
onkin, muodon taiteellisen mestaruuden ohella, Drachmannin runouden
varsinainen kiinto ja erikoisuus. "Ei näkymättömänä vesimerkkinä, vaan
suuremmilla kirjaimilla kuin mitä koskaan oli Tanskassa nähty, on hänen
_minänsä_ kirjoitettuna koko hänen runouteensa", lausuu Georg Brandes.
Koko olemukseltaan "epäporvarillisena" ja kumouksellisena oli
Drachmann alinomaisella sotakannalla kaikkea n.s. olevata, virallista,
sovinnaista vastaan, kaikkea vastaan mikä oli mahtia ja valtaa kunhan
se ei ollut -- lemmen ja elämänilojen.
Lyyrikkona hän yleensä maansa kirjallisuudessa pitää yksinvaltaa,
ja hänen lemmenlauluissaan, olipa sitten aiheena Edith tai Suleima,
Dorrit tai Snefrid taikkapa _hän_ ylimalkaan, on hänen runottarellaan
aivan lukematon joukko ihania, hurmaavia sävelsointuja, niissä
helisee säejakso säejaksolta semmoista vienoa, säihkyvätä, raikasta
kauneutta, jolla ei ainakaan pohjoismaiden laulurunoudessa ole vertaa.
Suomenkielellä on hänen runojansa toistaiseksi näkynyt ainoastaan
jokunen yksityinen sipale käännettynä.
Mutta suorasanaisena kertojana, pienissä kansanelämän kuvauksissa, on
Drachmann yhtä raikas ja välitön. Hän rakasti kansaa sen arkitouhuissa,
kalastajaa, merimiestä, käsityöläistä, näki ja tunsi ja eli heidän
elämäänsä sekä tunnelmissa että jokapäiväisessä toimessa. Ja tätä
merikansan väkeä ja meren aavaa ja uhmaa laulaessaan ja kertoessaan
Drachmann, "meren runoilija", herkkä romantikko ja satujen seikkailija,
samalla oli luonnon ja todellisuuden mestarillinen kuvaaja.
Mikään varsinainen aatteiden ja ohjelmien ajaja ei Drachmann
milloinkaan ollut. Siltä puolen arvosteltuna koko hänen
kirjailijatoiminnassaan oli paljon ja arveluttaviakin ristiriitoja.
Henkilönä hän oli sama "kulkuripoika" -- "Den farende Svend" -- jona
hän runoudessaan esiintyy: levoton, monipäinen, täynnä vastakohtia,
rakastettava rakastelija ja seikkailija elämänsä loppuun saakka. Niinpä
ei hänen lemmenlaulujensa runotarkaan ollut mikään mielikuva, taikkapa
vain kerran tiellä väikähtänyt pappilantyttö kuten Goethen Friederike
Brion tai Petöfin aikaisin kuollut Etelka. Drachmannin runon hengetär
oli köpenhaminalainen varieteelaulajatar oikeata lihaa ja verta, ja
kulkee hän innostavana, hedelmöittävänä, hurmaavana voimana kautta koko
hänen kirjallisen tuotantonsa, niinkuin hän kulki todellisena ystävänä
runoilijan elämässä.
Ne kertomukset, jotka nyt julkaistavassa suomenkielisessä kokoelmassa
esiintyvät, on valikoitu Drachmannin teoksista "Sømandshistorier"
(Merimieshistorioita), jonka toinen painos ilmestyi 1901, ja "Tarvis",
viimemainittu kuvauksia Kärntin alppimailta.
Helsingissä, tammik. 1909.
_Severi Nuormaa_.