SÖDERDAL. Meidän valtakuntamme on nyt perustettu maan päällä. —
Istukaa, miehet, pöydän ympärille! (Vasemmalta kuuluu revolverin
laukaus). — Häh?
RULIN. Mitä hittoa?!
PIHLAJA (joka on aukaissut salin oven). Tyttö verissään lattialla.
(Kaikki menevät saliin ja palaavat kantaen Ainia sisään).
VIEMÄRI (revolveri kädessä). Pannaan sohvalle, sohvalle.
SÖDERDAL. Viedään sinne.
LYHYKÄINEN. Mihinkäs hän ampui itsensä?
SÖDERDAL. Jahka katson. Odottakaa! (Tutkii polvillaan lattialla).
Sydämmeen, suoraan sydämmeen.
PIHLAJA. Mikä hitto tytölle tuli?!
SÖDERDAL. Ei hänestä enää kalua synny.
VIEMÄRI. Ja mistä hän tämmöisen kelpo browningin sai?!
RULIN. Aivan käsittämätöntä. Se on ihan harvinainen tapaus
itsenmurhastatistiikassa, että nainen ampuu itsensä.
EETU (peräovella). Mikä se oli?
LYHYKÄINEN. Ravintolan palvelija vain tässä...
EETU. Ampui?... Kuoliko?
SÖDERDAL (nousten ylös). Kuollut on.
EETU. Aaah! (Peittää kasvonsa käsiinsä ja hoipertaa ulos).
Esirippu.
Neljäs näytös.
Pihamaa Jyrykosken tehtaan isännöitsijän asunnonedustalla. Vasemmalla
asuinrakennus, jonka kuistikolle eli verannalle portaat nousevat
perältäpäin. Kuistikon yläpuolella on parveke, jonne pääsee
yläkerroksesta lasioven kautta. Kuistikolla on pöytä ja muutamia
tuoleja ja maassa, kaiteen alapuolella, viheriäseksi maalattu
kiikkulauta. Oikealla puolella on syreenipensaikko ja sen keskellä
puoliympyrään tehty penkki. Perällä koivuja, joiden, keskitse tie
painuu taustalla järveksi muodostuvan virran rantaan. Koko ajan kuuluu
loitommalta kosken kohinaa.. Aamuhuurut kohoavat uomasta äyrästä pitkin
haihtuen metsään. On kevät. Ilma on kirkas ja leuto.
EETU (tulee, hiljaa viheltäen, oikealta pensaikon läpi. Hän on puettu
kehnoon työmiehen pukuun, partansa on ajettu, mutta sängellä, ja
silmälaseja hän ei käytä. Seisoo kotvan kuistikon edessä, katsellen
rakennusta, ja menee sitte pensaikkoon, jonka penkille heittäytyy
selälleen).
SULO (tulee perältä ja aikoo nousta kuistikolle; samassa hän huomaa
Eetun). Kah! Kuka siellä vetelehtii?
EETU (nousee istualleen). Onpahan vain...
SULO (palaa alas pihalle). Mitä sinä täällä teet?
EETU (istuu edelleen). Enpä mitään. Heittäydyin vain vähän lepäämään.
SULO. Ei tämä kellekään mikään makuuhuone ole. — Mitäs sinulla on
tekemistä täällä? Mitä tahdot?
EETU (pää kumarassa). Olenpahan vain työnhaussa.
SULO. Minkä työn? Etkös tiedä, että täällä on lakko tehtaalla?
EETU. Mistäpä sen tietäisin?! Vastikään tulin tänne.
SULO. Mistäpäin sitte olet? Ja kuka?
EETU (astuu esille). Eipä näy herra Vaaranen minua tuntevankaan.
SULO (katselee; viivytellen). Eikös...? — Eetu Kokkohan olet?
EETU. Sama juuri.
SULO. Sitähän minä... Enpä todellakaan... Siitäpä onkin jo hyvän
aikaa... Kaksi vuotta umpeen, kun täältä läksit.
EETU. Onhan sitä senkin jälkeen tavattu.
SULO. Eipäs. Milloinka?
EETU. Viime syksynä. Suurlakkoviikolla.
SULO. Nyt erehdyt. Missä niin?
EETU. Kaupungin "Seurahuoneella". Samana päivänä, jolloin...
Muistattekos? Ja melkein samassa huoneessakin, jossa...
SULO. Mitä sinä?! Kuule, siitäkö sinä...? Oletkos sinä... Haamuko sinä
olet, vai?
EETU (nauraa kuivakiskoisesti). Ha-ha-ha! Mikä haamu?! Ei niitä
nykyaikaan enää näyttäydy. Ilmi elävä ihminen vain.
SULO. Sinähän olet ollut ulkomailla? Missä sinä olet ollut? Kerro!
EETU. Mitäs niistä!...
SULO. Mistäs sinä nyt olet tullut? Viimeksi? Missä olet ollut? Häh?
EETU. Vähän joka paikassa. Viimeksi Lapin puolella sisälmyksiäni
jäähdyttelemässä. Riittääkös se?
SULO. Ja nyt olet työn puutteessa, sanot?
EETU. Eikös se näy päältäpäinkin, mihin säätyyn kuulun?!
SULO. Odotahan! Jospa minä sittenkin voisin auttaa sinua: — antaa
sinulle työansiota.
EETU. Vaikkako pyörät on pantu seisomaan?
SULO. Mitä se sinua liikuttaa? Ethän sinä täkäläisiin kuulu etkä liioin
järjestyneihinkään.
EETU. Muka vain kolmen markan mies, joka kelpaa luomaan kunniansa mille
tunkiolle tahansa? Kost’ jumala.
SULO. Mitä sinä nyt joutavia! Ethän sinä siltä rikkuri ole.
EETU. Ei, hyvä herra, kyllä minä vaikka kuolemaani asti säätyni
oikeuksia puollan, niinkuin aatelismies ainakin.
SULO. Oma tahtosi! Tee niinkuin sinua huvittaa. Ja itsepähän sitä aina
oikuistaan kärsiä saa. Ikävä vain, että usein syyttömätkin saavat
toisten oikuista kärsiä. Niinpä täälläkin tehtaalla: sadat saavat jäädä
palkattomiksi muutamain yltiöpäitten villityksestä, jotka täällä ovat
lakon saaneet aikaan. Esa Virtanen, jonka itse autoin eteenpäin, se
täällä nyt muitten johtajana teuhaa.
EETU. Vai niin ylös se Esa...?
SULO. Eikä tyydytä enää mihinkään. Isännöitsijä oman talonkin
näyttämöineen ja lukutupineen melkein ilmaiseksi heille hommasi, vaan
ne vielä vaativat, että vähennäppäs sitä ja annappas tätä yhtä mittaa,
yhtä mittaa.
(PALVELIJA tulee sisältä kuistikolle, kantaen kahvilekkeitä, jotka
panee pöydälle, katettuaan sen ensin valkoisella pöytäliinalla, ja
poistuu sitte).
SULO. Kas siinä! Insinööri on jo noussut ylös ja tulee, näköjään,
kuistikolle vieraineen kahvia juomaan. Saat nyt poistua täältä, Eetu,
muualle.
EETU. Hyvä, hyvä, mennään, ettei heille silmään tikkua tulisi. (Menee
perälle).
BJÖRKLUND (tulee sisältä kuistikolle). Aa! Huomenta, herra Vaaranen.
(istuutuu pöytään).
SULO. Hyvää huomenta, herra insinööri.
BJÖRKLUND. Mitä uutta?
(Samassa alkaa kuulua suuren kansanjoukon laulamana "Internationale").
SULO. Siinä se juuri on, mistä ai’oin tulla teille ilmoittamaan, herra
insinööri.
BJÖRKLUND. No? Mitä niin?
SULO. Työväki kerääntyy kaikki talolleen asiasta keskustelemaan. Minkä
olen tietooni saanut, aikovat he tehdä loppuvaatimuksensa ja lähettää
edustajia luoksenne niistä päättämään.
CEDERVALL (ilmestyy paitahihasillaan parvekkeelle). Huomenta! Huomenta!
Mitä pentelettä tuo tietää?
BJÖRKLUND. Juuri sitä, mitä ollaan aavistettu.
CEDERVALL. Kas, täältä näkyy hyvin, kuinka tuo satapäinen lohikäärmeen
hirviö kiemurrellen kulkee mäkeä ylös työväen talolle.
BJÖRKLUND. Ja sitte saamme kohta ottaa vastaan heidät täällä. — Tule
alas juomaan kahvia, Kosti.
CEDERVALL. Saakelin hurtat! (Menee sisään).
SULO. Minä en luule, että tämä hyvin päättyy, herra insinööri.
BJÖRKLUND. Oletteko kuullut mitään tarkemmin heidän vaatimuksistaan
tänäpäivänä?
SULO. Niistäkin olen saanut vihiä. Alimman tuntipalkan tulee olla 35
penniä. Sitte 9-tunnin työpäivä. Työhön on otettava vain järjestyneitä
työmiehiä. Ja ilman perusteellista syytä ei saa ketään eroittaa työstä.
CEDERVALL (on pukenut takin päälleen ja tulee sisältä kuistikolle).
Tietysti tämä on kaikki vain niiden helvetin yllyttäjien syy.
SULO. Minun täytyy ilmoittaa, että epäiltäviä henkilöitä todellakin on
alkanut liikkua tehtaan lähistöllä.
BJÖRKLUND. Mitä sanotte?
CEDERVALL (istuutuu pöytään). Siinähän se on. Sitähän olen saarnannut:
meillä on liika vähän poliiseja.
BJÖRKLUND. No-o?!!
CEDERVALL. Mitä: no? Ei ollenkaan: no, veli hyvä! Oikeastaan meillä ei
ole poliiseja lainkaan. — Sanokaapa, herra Vaaranen, onko saatu selkoa,
ketä nuo epäiltävät henkilöt sitte ovat?
SULO. Yhden minä olen tuntenut tehtaan entiseksi työmieheksi, — Eetu
Kokoksi.
CEDERVALL. Sehän on siis jo tunnettu henkilö. Mutta ne muut? Sanokaapa:
onko poliisi saanut heistä selkoa, keitä ne ovat? Tietysti — ei?
SULO. Ei, minun tietääkseni.
CEDERVALL. Siinäpäs se on. Sanoinhan aivan oikein: meillä ei ole
poliiseja ollenkaan, — sillä ne eivät mihinkään kelpaa. Maaseudulla
varsinkaan.
BJÖRKLUND. Mitäpä niillä sitte tekisi, vaikka niitä olisi yksi joka
asukasta kohti.
CEDERVALL (deklamoiden). Sanon vain: kotimaisen hallituksen on
huolehdittava, että poliisivoima lisätään tarpeelliseen määrään ja
että se on moitteeton, käytettäköönpä siihen vaikka miljooneja.
Salapoliisilaitosta meillä ei ole ja sekin on saatava toimeen niin pian
kuin suinkin. Sen vaatii yksilön ja yhteiskunnan turvallisuus joka
suhteessa. Se huomataan meillä jo joka ikinen päivä.
BJÖRKLUND. Minä pyytäisin, herra Vaaranen, että olisitte hyvä ja
seuraisitte työväestön toimia ja mahdollisimman pian pitäisitte meitä
tapahtumain kulussa.
SULO. Koetan parastani, herra insinööri. (Menee).
BJÖRKLUND (taputtaa Cedervallia olkapäälle). Niin, niin, niin, veli
Kosti! Tähän sitä on tultu. Kun kuuntelin sinun äskeistä puhettasi
poliiseista ja muusta, niin muistuivat mieleeni vuosia sitte teille
lausumani ajatukset.
CEDERVALL. Mitä? Mitkä niin?
BJÖRKLUND. Ei olisi pitänyt ruveta tulen kanssa leikkimään eikä tarttua
miekkaan. Nuo välikappaleet, joita on käytetty omia tarkoitusperiä
saavuttaaksemme, — niinkuin yllytykset kutsunta- ynnä muissa asioissa
ja suurlakkohommat, niin ihanat kuin olivatkin, — ne sittenkin nyt
toisissa muodoissa kääntyvät meitä itseämme vastaan.
CEDERVALL (vihastuen). Minä en käsitä, Aarne, miksi sinä aina viitsit
joutavia jaaritella?? Tässä nyt ei ole kysymys muusta, kuin mitenkä
nykyisessä asemassamme pahetta, tuota roskajoukon sortovaltaa, on
vastustettava. Ja siinä ei siveyssaarnat eivätkä Raamatun lauseet auta,
vaan, niin sanoakseni, reaalipolitiikka.
BJÖRKLUND. No, no, no, veliseni! Ei nyt noin kuitenkaan panna
pahaksemme. "Jos on syy sysissä, niin on sepissäkin", sanoo suomalainen
sananlasku. Ja se on melkein sama kuin "ken tuulta kylvää, se myrskyn
niittää".
CEDERVALL. Äsh! (Nousee ylös). Kas siinähän Söderdal ja Rulin jo ovat.
(Menee alas).
(SÖDERDAL ja RULIN tulevat perältä).
BJÖRKLUND (menee myös alas). Aikaiseenpa jo olettekin liikkeellä?
(Tervehdystä ja kättelyä).
SÖDERDAL. Hyvä, että eilen illalla vielä saatiin telefonitse tieto
siitä, mitä täällä on tekeillä.
RULIN. Ja tänään sen jo tietää koko maailma.
CEDERVALL. Entäs muut johtokunnan jäsenet?
RULIN. Oskar saapuu paikalla.
CEDERVALL. Siinähän meitä jo tarpeeksi onkin.
SÖDERDAL. Lyhykäinen on matkoilla. Jantusta ja Hajalaa taas ei ole
saatu käsiimme.
CEDERVALL. Saavat tyytyä meidän päätöksiimme.
BJÖRKLUND. Tuossapa herra neuvosmies jo onkin.
PIHLAJA (tulee perältä). Huomenta, huomenta! (Kättelyä). No, hyvät
ystävät, jokos se nyt on tullut meidänkin vuoromme?! Täällähän alkaa
asiat mennä huut helvettiin.
CEDERVALL. Mitenkä niin? Eipä suinkaan. Se riippuu meistä itsestämme.
RULIN. Jos annamme perää...
SÖDERDAL. Taikka panemme kovan kovaa vastaan.
CEDERVALL. Joka on minun neuvoni. Suljemme tehtaan ja annamme eropassit
joka ainoalle sorkalle.
PIHLAJA. Ja samalla annamme itsellemme oikein tuntuvasti pöksyille.
BJÖRKLUND. Tjah-hah-hah! Viisainta taitaisi olla, mutta — — mitäs minä
asiaan sekaannun — — Ettekös, hyvät herrat tee niin hyvin ja käy sisään
keskustelemaan. (Menee edeltä).
SÖDERDAL. Kyllä. Mennään sisään.
CEDERVALL. Tulemme paikalla. Mene vain edeltä. (Björklundin mentyä).
Minua tuo Aarne todellakin lopulta vähän kummastuttaa. Tuntuu aina,
kuin hän kuitenkin olisi meitä vastaan ja työväen puolella.
RULIN. Hän koettaa viisaasti risteillä Scyllan ja Charybdiksen välillä.
CEDERVALL. Mutta ajaa itsensä ja meidät karille sittenkin. Saatpa nähdä.
PIHLAJA. Hänellä on kuitenkin hyvät tuntosarvet. Ei haittaisi tarkemmin
kuulla, mitä hän neuvoo.
SÖDERDAL. Mennään sisään sitte.
CEDERVALL (mennessään). Tietysti hän neuvoo taipumaan, suostumaan,
alistumaan. Mutta se ei ole minun luonteeni mukaista. Sitä en voi. En
voi alistua minkään itsevaltiuden, tiranniuden, mahtikäskyn, väkivallan
alle, tulkoonpa se ylhäältä- tai alhaaltapäin, en.
RULIN (naurahtaen). Mutta muita kyllä voit vaatia, pakoittaa j.n.e.
(Kaikki menevät sisälle).
SULO ja EETU (tulevat perältä kiivaasti puhellen keskenään).
SULO. Mutta minä sanon sinulle vielä kerran, ettet sinä nyt pääse
insinöörin puheelle. Sanoin sinulle myöskin jo, että hänellä on
vieraita, johtokunnan neuvottelu.
EETU. S’ei ole totta. Valehtelet vain.
SULO (tempaisee häntä portaiden luona käsivarresta syrjään). Kuulitkos
sinä?! Minä sanon sinulle, että sinä et saa mennä. (Juoksee itse ylös
kuistikolle).
EETU. Sepä on saakeli! Kyllä minä teille näytän, mitä minä saan ja mitä
en.
SULO. Vai uhkaamaan sinä tässä vielä rupeat!
EETU (oikea käsi housun taskussa). Eipä, totta tosiaan, maksa
vaivaa edessä pelotellakaan tuommoisia mitättömiä miehiä, kuin te
olette. Eihän niitä varpusia viitsi ampua muut, kuin kylänpojat
jousipyssyillään ja pienillä kivillä. He-he!
SULO. Niinpä sitte, jos mahdat ollakin suurempi herra kuin kylänpojat,
saat odottaa vastaanotto-vuoroasi, sen takaan.
EETU. Sulo Vaaranenko se sitte taaskin täällä tehtaalla komentaakin —
ovenvartijana?
SULO. Hän ei olekaan koskaan herroja ylemmäksi pyrkinytkään. Täyttää
vain muiden käskyjä.
EETU. Minä siis käsken ja vaadin, että heti paikalla ilmoitat
insinöörille, että minä tahdon häntä puhutella.
SULO. Niin paljon ehkä voin sinulle mieliksi tehdä, jos sen niin
välttämättä vaadit — mieltäsi lauhduttaakseni.
EETU. Sen vaadin — muutenkin.
SULO. Vaan minä tiedän kuitenkin jo edeltäpäinkin, ettei hän tahdo eikä
voi sinua puheelleen ottaa. Kohta, näet, saapuvat tänne työläisten
lähettämät edustajat.
EETU. Minä olen työläisten edustaja, minäkin.
SULO. No, ja mitä asiaa sitte on minun ilmoitettava sinulla
isännöitsijälle olevan?
EETU. Tahdon tarinoida vähän sekä sinusta että itsestäni. Saat
kernaasti olla siinä läsnä, jos tahdot.
SULO. Siinä tapauksessa saat pysyä poissa. — Oma syysi!
EETU. Hyvät Sano sitte, että niin armottomasti vatsaani hiukaisee.
SULO. Työtä olen sinulle tarjonnut. Kun et siitä ole huolinut, niin
vastannee kai vielä vatsasikin puolestaan.
EETU. Hah-hah! No, sano sitte, että minua janottaa niin saamaristi,
aivan kuin rikasta miestä helvetin tulessa.
SULO (naurahtaen). Kyllä. Mielelläni. Ehkä sinulle piiskaryyppy
lähetetään. (Menee sisään).
EETU (astuu pari askelta kuistikkoa kohti ja pysähtyy sitte
kiikkulaudan eteen). Sanonko minä vielä jotakin vai joko minä —
vaikenen? — — Minä tiedän, että minun on tehtävä tili, loppusuoritus,
mutta kenen kanssa, se on kysymys. Jonkunko toisen vai itseni kanssa?
— — Kun minä kysyn omalta tunnoltani — hitto sen ties’ mikä kapine
se oikeastaan on, mutta aivan kuin Jumalan ääni, jostakin kaukaa,
milloin pilvien tuolta puolen, milloin maan syvimmistä uumenista,
kaikuu se tämän maailman lo’an tahraaman takkinikin alta korvaani,
— niin, kun siltä kysyn: kuka ja miksi? Vastaus tulee aina, vaikka
kuinka sitä koettaisin käännellä ja väännellä itselleni edullisemmaksi,
— vastaus tulee aina: sinä itse — omasta tahdostasi! (istuutuu
penkille). Mutta eläpäs! Silloin astuvat esiin nuo kreivit ja
vapaaherrat — ylpeys ja itserakkaus meidän säädyssämme — ja sanovat:
Jumala on sinut semmoiseksi luonut, tuommoisen heikon tahdon sinulle
kummilahjaksi antanut, sen tautta sinun tilistäsi on niin ja niin
paljon vähennettävä. Ja kun itse et ole kyennyt elämääsi oikein
suunnittelemaan, niin olisi velvollisuus ollut yhteiskunnan. — — Kas
siinä se syntipukki, saakeli vieköön, onkin! Siitä pitää taittaa
niskat, niin että rusahtaa! Vaan mikäs herra se yhteiskunta sitte on?
Se on jokainen minun lähimmäiseni, joka — mitä? (Nousee ylös). Joka
ei ole voinut minun elämääni täydelliseksi, onnelliseksi tehdä. Joku
on sanonut, että pitäisi semmoista lähimmäistä rakastaa enemmän, kuin
itseään. Mutta se on helkkarin vale! Vihata sitä pitää, kostaa sille
pitää! Silloin tunnet elämäsi niin onnelliseksi, sydämmesi kelluu kuin
rasvassa. Se ei ole Jumalan ääni, vaan saatanan oppi! Hah-hah-hah! Ja
ihmisistä, meikäläisistä, langenneista, se on niin saatanan kaunis.
(Etäältä alkaa kuulua "Internationale", samoin kuin alussa), Ahaa!
Sieltäpä jo kuuluu laulu ja soitto! Kokous on päättynyt. Nyt sitä
tullaan tänne. Tulkaa, tulkaa, niin saadaan vielä kuulla ja nähdä
ihmislasten ikuista taistelua elämän merellä olemuksen hiljaisen riemun
eteen. (Hän vetäytyy syreenipensaikkoon ja painautuu piiloon sen
taakse. Laulu ja soitto lähenevät lähenemistään).
SULO (tulee ulos kuistikolle, katselee ja kuuntelee). Tulevat! — —
Tulevat! (Menee sisään ja palaa taas kotvasen kuluttua ulos).
BJÖRKLUND (jonka takana ovella näyttäytyvät myös CEDERVALL ja muut,
tulee kuistikolle). Minä otan vastaan heidät täällä ulkona.
CEDERVALL. Ei. Sitä et saa tehdä. Anna lähetystön tulla sisään
puheellesi.
SULO. Sitä samaa minäkin neuvoisin, herra insinööri.
BJÖRKLUND. Pelkurejapa olette!
CEDERVALL. Pane sinä vain elämäsi alttiiksi, jos tahdot Mutta me emme
näyttäydy ollenkaan.
SULO. Se on parasta sekin. Sillä luultavasti he eivät tiedä johtokunnan
jäseniä täällä olevan. Jos sen tietäisivät, niin eihän sitä voi
aavistaa, mitä jonkun päähän tuossa kuohuksissa olevassa laumassa
yhtäkkiä voi pälkähtää.
CEDERVALL. Voisivat sytyttää talon tuleen tahi Herra ties mitä tehdä.
Me menemme. (Vetäytyy muitten kanssa sisään).
SULO. Tuossa niitä jo näkyykin. Olkaa niin hyvä tekin, herra insinööri,
menkää sisään!
BJÖRKLUND. No. Ehkä on parasta... Saamme rauhassa... sisällä neuvotella.
(Laulu ja soitto lakkaa. Piha alkaa vähitellen täyttyä ääriään
myöten työläisistä. Esille astuu lähetystö ESA VIRTASEN johtamana).
ESA. Työläiset ovat päättäneet tulla lakon johdosta neuvottelemaan
tehtaan isännöitsijän kanssa ja pyytävät 6-miehiselle lähetystölleen,
jota johtamaan minä olen valittu, puheillepääsyä. Olkaa niin hyvä ja
ilmoittakaa tämä isännöitsijälle.
SULO. Kyllä. Hyvä on. Varsin mielelläni. (Menee sisään).
ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Lauletaanko taas, toverit?
ESA. Toverit! Minä pyydän, että nyt ei laulettaisi. Se voisi häiritä
neuvotteluamme. Koetetaan pysyä niin tyyninä, kuin suinkin.
TYÖLÄISET. Hyvä, hyvä, hyvä!!
ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Ei lauleta sitte.
SULO (palaa kuistikolle). Isännöitsijä pyytää lähetystön tulemaan
puheilleen.
ESA (ja hänen mukanaan viisi miestä menee sisään).
SULO (seuraa heitä).
(Työläiset alkavat ensin hiljaa, vaan sitte yhä äänekkäämmin puhella
keskenään. Lauseista ei kuitenkaan saa täyttä selkoa. Vähän ajan
kuluttua ilmestyy EETU pensaikon välistä ja tunkeutuu joukon keskitse
rakennuksen seinäviereen kuistikon portaiden taakse, ajoittain näkyen,
ajoittain painuen joukon peittoon).
ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Kauanpa nuo viipyvät.
TOINEN ÄÄNI. Eipä taideta suostua vaatimuksiimme. (Edelleen sekavaa,
äänekästä puhelua).
ESA (ja lähetystön muut miehet palaavat kuistikolle). Toverit! (Kaikki
vaikenevat). Meidän on lähdettävä uudelleen talolle neuvottelemaan.
Meidän vaatimuksiimme isännöitsijä, kuten hän sanoi, johtokunnan
määräysten mukaan, ei suostunut. (Lähetystö astuu alas pihaan. Kuuluu
pitkä vihellys jostakin joukon takaa. Muuan huutaa "alas", toinen
"ulos" ja kohta yhtyy koko lauma huutamaan: "isännöitsijä, ulos!")
BJÖRKLUND (tulee vähän ajan kuluttua kuistikolle ja asettuu kaidepuiden
luo, tehden kädellään merkin, että hän tahtoo puhua).
SULO (on häntä seurannut ja asettuu parin askeleen päähän hänen
viereensä, katsomon puolelle).
(Joukko vaikenee).
BJÖRKLUND. Tahtoisin teille puhua pari sanaa, hyvät yst..,
EETU (on noussut portaiden aliastimelle, josta ampuu BJÖRKLUNDIA ja
SULOA kohti kolme revolverin laukausta ihan peräkkäin, ja tunkeutuu
sitte joukon läpi perälle päin).
BJÖRKLUND (kaatuu, huudahtaen, maahan) .... ystävät!—-Ah!
SULO (aikoo ensin auttaa häntä, mutta tarttuu sitte, huudahtaen, omaan
käsivarteensa ja juoksee sisään).
(Yleinen hälinä ja hämmekki).
(CEDERVALL, SÖDERDAL, RULIN ja PIHLAJA ovat hätääntyneinä tulleet ulos
kuistikolle ja nostavat Björklundin ylös).
CEDERVALL. Mitä te teette, mitä te teettekään, ihmiset?!
SÖDERDAL. Aarne, minne?... Kuinka sinä tunnet itsesi?
BJÖRKLUND (puoleksi pystyssä, muitten kannattamana). Minä en... ...
en... syytä ketään... teistä.. (Osoittaen työläisiin).... Viekää!
SÖDERDAL. Viedään, viedään!
PIHLAJA. Tule! Kannetaan pois.
RULIN. Mikä kauhea rikos taaskin on tehty.
CEDERVALL. Ja viattomasti. (Menevät kantaen Björklundia).
ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Kuka se oli?
TOINEN ÄÄNI. Ja minnekä se katosi?
ESA. Vähän tutun näköinen mies.
ÄÄNI. Tuolla poliisit jotakin tännepäin retustavat.
TOINEN ÄÄNI. Saivat kiinni, näköjään.
ESA. Niin näkyvät. Tänne tuovat. (Kansa väistyy kahden poliisin tieltä,
jotka taluttavat EETUA).
ESA. Tämähän on Eetu Kokko.
EETU. Niin on. Ja hän se ampui. Elköön muita syytettäkökään.
(CEDERVALL ja SÖDERDAL tulevat ulos kuistikolle. Ovessa näkyvät RULIN,
PIHLAJA ja SULO vasen käsi siteessä).
SÖDERDAL. Minun on surullinen velvollisuuteni ilmoittaa, että
isännöitsijänne on kuollut. Toinen luoti sattui vatsaan, toinen
rintaan, lähelle sydäntä. Hän lähetti viimeisen, anteeksi antavan
tervehdyksensä työväellensä.
(Masentunutta vaitioloa joukossa).
EETU. Mitä, kurja, olenkaan tehnyt?!
SÖDERDAL. Siinäkö murhaaja?
EETU (pää kumarassa). Tässä.
SÖDERDAL. Ja kolmas luotisi haavoitti konttoristia vasempaan
käsivarteen, vaan ei vaarallisesti.
CEDERVALL. Mikä on miehen nimi?
EETU. Cedervall! Enpä tietänyt teidän olevan täällä. Ettekö tunne?
Eetu Nyman eli Kokko.
CEDERVALL. Nyman?! Nyman?! En. En.
EETU. Hah-hah-hah-hah!
CEDERVALL. Mutta olkoon mies kuka tahansa, — kuoleman rangaistus on
näistä rikoksista tuomittava, että niistä vihdoin loppu tulisi.
EETU (pää pystyssä). Miksikähän sitte oikeastaan viattomat kuolevat ja
varsinaiset syylliset (osoittaa kuistikolle) jäävät eloon?!! (Lyhyt
äänettömyys; hänen päänsä painuu alas ja hän kääntyy murtuneena
työläisten puoleen). Oi, toverit! Nyt näen: mieletön on ollut tekoni.
Kamalan rikoksen olen tehnyt. Eksytetty olin ja eksyksiin jouduin.
Olkoon tämä teille varoitukseksi. Eläkää toisin kuin minä! Eläkää
rakkaudessa keskenänne, niin elätte rauhassa ja onnessa! Se oppi se
voittaa lopulta sittenkin. — Mennään!
Esirippu.
Loppu.