AARNE BJÖRKLUND, Jyrykosken tehtaan isännöitsijä, insinööri.
KOSTI CEDERVALL, lakitieteen kandidaatti, asianajaja Helsingissä.
YNGVE SÖDERDAL, kaupunginlääkäri.
OSKARI PIHLAJA, neuvosmies.
ROLF RULIN, varatuomari, asianajaja.
AIMO WIEMÄRI, "Äänen" toimittaja.
HEIKKI LYHYKÄINEN, rakennusmestari.
JAAKKO JANTUNEN, maanviljelijä.
HERPERT HAJALA, maakauppias.
SULO VAARANEN, tehtaan kirjanpitäjä.
EETU KOKKO, nuori tehtaan työmies.
JULJAANA, hänen äitinsä.
AINI SAVIO, palvelija.
ESA WIRTANEN, satunnaisissa töissä tehtaalla, sittemmin johtomiehiä.
Muuta tehtaan työväkeä, miehiä ja naisia, palvelija ja kaksi poliisia.
Tapahtuu vv. 1904—1906: 1:nen ja 3:s näytös erään läänin
pääkaupungissa, 2:nen ja 4:s näytös Jyrykosken tehtaalla likellä
kaupunkia.
Ensimäinen näytös.
Ravintolan sivuhuone kaupungin "Seurahuoneella". Perällä ovi eteiseen;
vasemmalla (katsojista päin) ovi suureen ruokasaliin; oikealla kaksi
ikkunaa, joiden edessä tarjoilupöydät. Keskellä huonetta suurehko
ruokapöytä, siinä kaksi kukka-astiaa ja muutamia sanomalehtiä.
Pöydän kohdalla riippuu katosta kolmihaarainen lamppu. Etualan ja salin
oven välissä voileipäpöytä, vasemmassa peränurkassa uuni, oikeassa
sohva ja sen edessä pöytä.
Ilta. Huone on valaistu.. Ovet ovat kiinni. Ikkunaverhot ovat tiukkaan
suljetut.
EETU KOKKO (istuu etumaisen tarjoilupöydän ääressä, edessään teelasi ja
vehnäleipää, lukien sanomalehteä).
AINI SAVIO (tulee vasemalta, pöytäliina kädessä). Eetu! Nyt sinun pitää
kohta lähteä pois. (Alkaa kattaa keskellä olevaa ruokapöytää).
EETU. Miksi niin?
AINI. Tänne tulee muutamia herroja syömään illallista.
EETU. Enkös minä sitte ole yhtä hyvä herra, kuin hekin?
AINI. Etkä ole. Tiedäthän, että tämä huone on ensimäisen luokan
yleisöä varten ja siihen et kuulu sinä, vaikka olenkin antanut sinun
täällä istua ja lukea sanomalehtiä. Mutta ainoastaan sen tähden, että
ravintolassa tällä kertaa ei satu muita vieraita olemaan.
EETU. Miksi eivät ne herrat sitten syö tuolla isossa salissa? Sinnehän
ne paremmin mahtuisivat, jos he kerran niin suuria ovat.
AINI. Eihän sinun nyt tätä tarvitse pahaksesi panna, Eetu. Näethän,
että sinua kuitenkin pidän muita parempana.
EETU. Enhän minä panekaan, Aini hyvä. Mutta on kai toki lupa kysyä?
AINI. Se kyllä on.
EETU. Ja vastata ehkä voinet kysymykseeni myöskin, miksi he juuri
täällä tahtovat syödä, etteivät muut saa istua?...
AINI. Siksi vain, että se on suljettu seura. Neuvosmies Pihlaja on
tämän huoneen täksi illaksi tilannut.
EETU. Suljettu seura? Ketä ne sitte ovat?
AINI. Muuta en tiedä, kuin minkä sanoin.
EETU. Mistäs salaisuuksista niillä sitte täällä on keskusteltava, kun
eivät muiden kanssa julkisesti syödäkään uskalla?
AINI. Utelet taaskin enemmän, kuin mihin minä osaan vastata.
EETU. Pitääpä sen, todenperään aina huonon onnen minua seurata! Minä
kun luulin, Aini, että ainakin tänään saataisiin vähän enemmän olla
yhdessä ja puhella.
AINI. Ehkäpä nyt saadaan sitte toisen kerran.
EETU. Milloinka sitte toisen kerran?! Harvoinhan tähän tilaisuutta
on. Tiedäthän itse: minä päivät pitkään tehtaan työssä aherran ja kun
tänne joskus iltaisin tulen, niin on sinulla taaskin aina niin paljon
tehtävää.
AINI. Minkäs minä nyt sille sitte voin?!
EETU. Sinun pitää ottaa toinen paikka — muualla, Aini.
AINI. Mistäpäs sen nyt niin vain ottaa?!
EETU. Jos vain tahtoo, niin...
AINI. Ja vielä tämmöisen kuin tämä.
EETU. Siinäpäs se on! Tahdot vain täällä olla. Et tahdo täältä lähteä.
AINI. Mitä sinä...?! Saakos sitä nyt aina kaikkia, mitä tahtoo?! Ethän
sinäkään voi vielä minua luoksesi ottaa, vaikka kyllä...
EETU. Sehän se minuun niin koskee, ett'en voi... Ja kun sinä siitä tässä
vielä näinikään soimaat...
AINI. Enhän minä, Eetu... Mitä sinä nyt taaskin...?!
EETU. Ja sitte vielä se, että sinä olet täällä kaikkien jaloissa ja...
käsissä...
AINI. Elä, Eetu, nyt...!
EETU. Tietäähän sen ravintolassa! Ja ravintolan herrat! Eihän ne jätä
rauhaan.
AINI. Minun suhteeni saat olla ihan huoleti!
EETU. Vaikeapa taitaa olla vakuuttaa. Lujimmatkin ovat lopulta
joutuneet huonoille teille.
AINI. Minä pyydän, Eetu, annetaan jo olla tuosta puhuminen. (Vaitioloa).
EETU. Onkos tänne tänään ketään uusia matkustavaisia saapunut?
AINI. On. Yksi.
EETU. Kuka se on?
AINI. Muuan herra Cedervall, Helsingistä, näkyy olevan päiväkirjassa.
Asianajajaksi taisi olla merkitty.
EETU. Kostikohan Cedervall tuo on?
AINI. Niinpä rouva taisi sanoakin.
EETU. No — sitte. Sehän on niitä tehtaan johtokunnan jäseniä. Kyllä se
sitte tiedetään, mitä asioita se mies nykyään ajaa.
AINI. Mitä niin?
EETU. Eihän hän nykyään kuulu tekevän muuta, kuin niissä "passirinnan"
asioissa vain liikkuu. Asevelvollisia kieltää kutsuntaan menemästä joka
paikassa.
AINI. Sittehän sinäkin joudut hänen kanssaan tekemisiin.
EETU. Niin. Sehän se on vaikea vaali minullakin tänä keväänä edessäni.
AINI. Käyhän puhuttelemassa häntä, Eetu, niin ehkä pääset selville,
mitä sinun on tehtävä. Nythän on hyvä tilaisuus.
EETU. Olisihan se sitäkin. (Kotvan väliaika). Eiköpähän ne hänen
hommiaan varten sitte lienekin tätä huonetta tilanneet?!
AINI. Hyvin mahdollista. Eihän sitä nykyään saa mitään julkisia
kokouksia pitää, saati sitte semmoisten asiain pohtimista varten...
EETU. Niin tällä lailla kiertelevät hallituksen kieltoja. On niillä
konstit!
AINI. Eihän sitä kukaan voi ihmisiä yhdessä syömästä kieltää. Ja
siinähän sitä syödessä saa keskustella, kuin missä kokouksessa hyvänsä.
EETU. Eikä poliisimestarikaan pääse siihen nokkaansa pistämään.
Ha-ha-ha-ha!
AINI. Taitaapa nykyään jokaisen poliisimestarin ollakin parasta
ummistaa ainakin toinen silmänsä, ell’ei molempiakin, niiden herrain
puuhille, muuten saattaa käydä hullusti. Ja niinpä se meidän tekeekin
sen jälkeen, kuin neuvosmies Pihlaja, tohtori Söderdal ja tuomari
Rulin hänelle semmoisen potkun antoivat, että mies lensi nurinniskoin
rappusista pellolle. Eikä siitä mitään juttua syntynyt.
EETU. Sitähän se on. Hyvä kun sillä pääsee. Saattaa vielä niin käydä,
että toiseen maailmaan lennättävät.
AINI. Voi, voi tokiinsa! Semmoisenhan ne kertovat meidänkin kuvernöörin
jo saaneen uhkauskirjeen ja sen tautta hän nyt kulkee salapoliisi
jäljessään.
EETU. Ovat ne vain miehiä, jotka sen tekevät. — (Hetken mietittyään).
Minun siis on tästä lähdettävä pois?
AINI. Koht’sillään ne varmaan tänne tulevat.
EETU. Kuulehan, Aini! Mitäs, jos minä todellakin puhuttelen sitä...
PIHLAJA (tulee perältä). Ahaa! Täällähän pöytä jo on katettu. Se on
hyvä, se. — Vaan kukas tämä tässä on? Mitä miehiä?
EETU. Anteeksi! Minä tässä vain vähän sanomalehtiä katselin.
PIHLAJA. Tämä huone on tilattu. (Ainille). Sanoinhan minä jo, ettei
tänne saa ketään vieraita laskea.
AINI. Johan minä, herra neuvosmies... (Eetulle). Eetu hyvä, mene jo!
Johan minä taannoin pyysin.
EETU (Pilhlajan puoleen). Kah! Saanhan minä tästä vähemmälläkin lähteä.
(Menee perälle).
PIHLAJA. En tiedä kuinka et sen vertaa käsitä?! Tuolla ryssän
kätyrillä, kuvernööri-roistolla on urkkijansa joka paikassa. Eihän sitä
tiedä, mitä tuollakaan oli täällä tekemistä.
AINI. Se ei ollut mikään vaarallinen henkilö.
PIHLAJA. Mistä sen tiedät?
AINI. Se oli vain eräs tuttavani.
PIHLAJA. Jospa sitä nyt sitte sinuunkaan niin voi luottaa?
AINI (närkästyen). Onkos herrojen tähän saakka tarvinnut minua epäillä?
PIHLAJA. No, no. Ei nyt suututa turhan päiten. — Mutta muista: rahalla
emme ketään tahdo ostaa, mutta teoista kyllä osaamme kostaa. — Onkos,
muuten, poliisimestari käynyt täällä urkkimassa?
AINI. Ei.
PIHLAJA (voileipäpöydän ääressä). Fenniaako tämä on?
AINI. Kyllä.
PIHLAJA (ottaa ryypyn ja haukkaa päälle). No, jos poliisimestari tahi
kuka muu tahansa kysyy, ketä täällä on syömässä, niin tiedät vastata:
Jyrykosken tehtaan osakkaat. Meillä on yhtiökokous.
AINI. Hyvä. — Vaan onkos toimittaja Viemäri myöskin osakas?
PIHLAJA. Mitä se sinuun kuuluu?
AINI. Eikös hänkin tule tänne?
PIHLAJA. Entä sitte? Vaikka tulisikin.
AINI. Olisikos hänkin osakas, tuo juoppo, jolla itsellään ei koskaan
ole maksaa, vaan joka syö ja juo muitten kustannuksella?!
PIHLAJA. Tietysti on hän osakas. Minä lahjoitin hänelle eilen yhden
osakkeen.
AINI. Hah-hah-hah-hah! Silloin hänellä sitä ei enää tänään ole, se on
varma.
PIHLAJA. Suus kiinni, senkin —! — Onkos hän, muuten, käynyt täällä jo?
AINI. "Äänenkö" toimittaja? Tuollahan hän istuu salissa kahden
maalaisen kanssa.
PIHLAJA. Täälläkös ne jo ovatkin?! (Salin ovelta). Terve! Käykää tänne
sisään. (Tervehdys näyttämölaitosten ulkopuolella).
(VIEMÄRI, JANTUNEN ja HAJALA tulevat).
VIEMÄRI. Tultiin vähän liika aikaiseen, niin istuttiin ja tarinoitiin
lasin ääressä.
PIHLAJA (syrjään Viemärille). Sen kyllä jo huomaa sinusta! — (Muille).
Painakaa puuta! Muut osakkaat saapuvat myöskin kohta. — No, mitäs uutta
teidän puoleltanne, Jantunen?
VIEMÄRI. Kiitos! — Myötätuulihan tuo on tähän asti ollut.
PIHLAJA. Mitenkäs teillä päin, Hajala...?
HAJALA. Ei hätää mitään. Hyvä kuranssi!
VIEMÄRI (seisoo horjuen voileipäpöydän ääressä). Mitä helevetin roskaa
te nyt taaskin olette tuohon laittaneet? Ihan kuin sioille!
AINI. Mitä on millekin. — Ette saa koskea vielä.
(Menee vasemmalle).
VIEMÄRI (Ainin jälkeen). Häh?! — Sekös on koko kalkkuna!
PIHLAJA (tarttuen häntä käsivarteen). Kuule, Aimo! Olepas nyt vähän
siivommalla. Ell’et, niin pääset heti meidän seurastamme pois.
VIEMÄRI. Minäkö — pois?! Kukas se teille "ääntä"... toimittaisi...
silloin, te vanhat syömärit...?
PIHLAJA. Josko juomari olisi poissa, vai?
VIEMÄRI. Niin juuri, sinä hapan pihlajanmarjaterttu!
PIHLAJA. Hyvä, hyvä, veliseni, ja sen tauttahan me sinua, Viemäri
kuita, seurassamme siedämmekin.
VIEMÄRI. On se todellakin kumma, että minä ollenkaan olen tuttu
tuommoisen löyhkän laskijan kanssa.
PIHLAJA. Minä näen, Aimo hyvä, että sinun jo kauheasti tekee mieli
uudistaa tuttavuutesi tuon sohvan kanssa.
VIEMÄRI. Vai jo sinua nukuttaa? Ei minua vielä.
PIHLAJA. Vaikka ei, mutta kyllä sinä siltä heti nukut. Ja kun olet
puoli tuntia nukkunut, niin olet potra mies taas. Tunnenhan minä sinut.
Sitten voit juoda taas vaikka aamuun asti. Minä kyllä herätän sinut.
VIEMÄRI. Eipä tuo pahaa tekisi. — Mutta kuule, veli Oskari, herätätkös
sinä ihan varmaan? Ett’et vain jätä tähän minua ikipäiviksi lepäämään?!
Ett’et vain petkuta? Häh?
PIHLAJA. Ole huoleti. Käy pitkällesi vain. Noin.
VIEMÄRI. Mutta muistakin, Oskari: tuossa on kaksi vierasta miestä. (Käy
sohvalle ja nukkuu heti).
PIHLAJA. Hyvä, hyvä. — Onneton mies-parka. Vähän liiaksi viinaan menevä.
JANTUNEN. Mutta pää kuin partaveitsi.
LYHYKÄINEN (tulee perältä). Iltoja!
PIHLAJA. Siinähän meidän rakennusmestarimmekin jo on. Terve mieheen!
(Kaikki kättelevät häntä). No! Mitäs sinä olet rakentanut —
"ylösrakennukseksemme"?
LYHYKÄINEN. Kivijalka on vankka ainakin tässä kunnass — kutsunnan
suhteen. Salakäytäviä myyrille on kosolta ja loukkuja hallituksen
rotille niin paljo kuin tarvitaan.
HAJALA. Kyllä sinä olet koko mestari, se tunnetaan. Taidatpa
paukahuttaa itse maaherrankin nakkiin?
LYHYKÄINEN. Parastaan se ryökäle taaskin kuuluu tekevän saadakseen
nuorukaisia laittomiin kutsuntoihin menemään.
JANTUNEN. Mokomakin kurja kätyri!
HAJALA. Oikeuskäsitteitä vain kansassa hämmentää, — ei muuta.
LYHYKÄINEN. Eikä uhkauksistakaan välitä! Nähkääs: tässä on jäljennös
eräästä nimettömästä kirjeestä, joka hänelle on lähetetty.
PIHLAJA. Mitenkäs sinä sen olet saanut?
LYHYKÄINEN. Siinäkös mitä vaikeuksia olisi?! — Minullakin on
salaurkkijani, vieläpä itse lääninhallituksessa. Ja se tietää kaikki.
PIHLAJA. Annas kun luen. (Lukee). "Outte kai kuullunna miten sille
Popan perkeleelle kävi Helsingissä. Tuo tappaja oli kunnon mies, muuten
vuan tappo ihtesä, ja eikö lie niin salaa että ei oo julistanna sille
tuomijotaan jonka tähe se oli minusta niin rosvomaista, vuan minä,
jonka kohtalo on paiskannut teijän pyöveliksenne tahon teille ilmottaa
että teillä ois mahollisuutta puolustoo ihteänne, vuan minä en pane
ommoo henkeeni panttiin ensimäisessä häässä, jonka tähe minä katon
paremman paikan kun ’toisen kerroksen portaat’. Koittakee selevittee
sen tähe sielunne asijat kun ei tiijä milloinka Herra lähettää Teijät
minun kynsiini." — Se on oikein sille "perkeleelle".
HAJALA. Liika hienosti vielä kirjoitettu.
JANTUNEN. Siinähän se on vika vielä meidän puolella, ettei osata
kylliksi hävyttömästi kirjoittaa.
PIHLAJA. Eiköhän tästä vain puutu rakennusmestarin puumerkkiä, vai?!
LYHYKÄINEN. Isänmaan pelastamisessa ei kaivata nimiä, vaan miehiä.
RULIN (tulee perältä). Kas! Täällähän meidän piirimme päämiehet jo ovat
koossa — melkein kaikki. (Tervehdystä).
PIHLAJA. Ahaa! Veli Rolf Rulin.
LYHYKÄINEN. Täällä ollaan, täällä ollaan.
PIHLAJA. Ja muita odotetaan. Nyt puuttuu vain tohtorimme ja...
RULIN. Hän on juuri tulossa, hänkin, — tehtaamme uuden isännöitsijän
kanssa.
PIHLAJA. Johon nyt saamme tutustuttaa teitä muita, hyvät veljet.
LYHYKÄINEN. Sepä hauskaa.
JANTUNEN. Ja hyödyllistä.
HAJALA. Ja hyvin tärkeätä.
RULIN. Niinpä juuri. Sillä tuolla on tavattoman suuri merkitys,
mitenkä semmoisen, melkein koko lääniä hallitsevan, tehdaslaitoksen
isännöitsijä vaikuttaa alustalaisiinsa, — tässä tapauksessa, kutsuntaan
saapumisen tahi oikeastaan siitä poisjäämisen suhteen.
LYHYKÄINEN. Tiettävästi.
PIHLAJA. Sen tautta on hän nyt opastettava, — otettava käsiimme, jotta
voimme olla varmat asian onnistumisesta.
HAJALA. Ei kai siinä vaikeuksia synny. Eikös hän ole luotettava, oman
henkemme lapsia?
PIHLAJA. Sen saamme kohta nähdä.
RULIN. Ell’ei olisikaan, niin kyllä Kosti-poika hänet pehmittää.
Hänellä on kyllä Helsingin pääkortterin kaikki konstit vallassaan.
PIHLAJA. Saisivatpa jo tullakin, että päästäisiin naukkuun käsiksi.
RULIN. Kosti jäi pukeutumaan. Oli ottanut pienen ehtoollislevon.
(SÖDERDAL ja BJÖRKLUND tulevat).
PIHLAJA. Siinä! Hyvät herrat! Teitä juuri kaipasimme. Terve! — Ehkä
saan esittää? (Esittää). Insinööri Björklund ja herrat Lyhykäinen,
Jantunen ja Hajala. Tohtorimmehan on vanha tuttu.
SÖDERDAL (tervehtien). Kyllä. — (Katsoen sohvalle). No? Siinähän on jo
meidän puolueemme äänenkannattaja kellellään!
PIHLAJA. Kyllä se siitä virkoaa ja nousee kuin Phoenixlintu omasta
tuhastaan.
RULIN. Niin, nousee, kasvaa ja paisuu toimittamansa "Äänen" mukana ja
varjostaa siivillänsä vielä koko maamme.
SÖDERDAL (Björklundille). Hän, näetsen, illallisissa tavallisesti
hyppää yli preliminäärien ja ottaa osaa vain kahviin ja avec’iin.
PIHLAJA. Minä pyydän kuitenkin saada esittää. Hän herää paikalla, kuin
vain hiukan kosketan hänen herkkään omaantuntoonsa. (Lyödä läiskähyttää
Viemäriä selkään). Toimittaja Aimo Viemäri...
VIEMÄRI (hypähtää pystyyn).
PIHLAJA. ... ja insinööri Björklund.
BJÖRKLUND (katellen). Hauska tutustua.
VIEMÄRI. Samoin. (Kallistuu nukkumaan toiselle korvalleen).
RULIN (levittäen kätensä). "Nuku rauhatoin sydämmein!" — (Naurua).
PIHLAJA. Onneton mies-parka! Vähän liiaksi viinaan menevä.
JANTUNEN. Mutta pää kuin partaveitsi.
SÖDERDAL. Sen kyllä huomaa — "Äänen" pääsäveleistä. (VIEMÄRI kuorssaa
pitkään).
AINI (aukaisee peräoven). Täällä. Tehkää niin hyvin!.
CEDERVALL (tulee). Iltaa, iltaa! Terve mieheen! (Tervehtii LYHYKÄISTÄ,
JANTUSTA ja HAJALAA). Pitkistä ajoista taas! Mitäs kuuluu? Kasvaakos
meikäläisten osakkaiden luku, vai?
JANTUNEN. Täytyyhän sen.
HAJALA. Kun rahaa on ja rahalla saa vaikka mitä. (Cedervallin korvaan).
Ja häikäilemättä pakoitetaan.
CEDERVALL. Oikein. Kaikki keinot ovat hyviä, jotka maaliin vievät.
Nykyaikaan ei kelpaa enää muu, kuin jesuiittain oppi.
AINI (Pihlajalle). Ruoka on valmista. (Menee vasemmalle ja käy aina
välistä sisällä taas tarjoiluaskareissa ja lämpimiä ruokia tuoden).
PIHLAJA. Voimme siis käydä ruokiin käsiksi. Tehkää niin hyvin! Aika on
sitä paitsi rahaa myöskin. (Kaikki käyvät voileipäpöydän ympärille).
CEDERVALL. Taisinpa vähän pidättää arvoisaa seuraa, vai?
SÖDERDAL. Eipä mitään. Voitetaanhan ne rahat takaisin, jahka aika tulee
käydä "kuninkaitten kirjoja tutkimaan".
CEDERVALL. Pikku ruuvi siis syötyä?
RULIN. Ja "nakki" päälle.
PIHLAJA. Hsh!! Sen jälkiruoan me nautimme kaikessa hiljaisuudessa.
CEDERVALL. Minun huoneessani. — Mutta asiasta toiseen. Juuri kun olin
tänne tulossa, ilmestyi luokseni muuan nuorukainen, — tämän vuoden
kutsunnan poikia.
LYHYKÄINEN. Mitäs sillä oli tiedusteltavana?
CEDERVALL. Tuli neuvoa kysymään.
LYHYKÄINEN. Eikös se sitä lähemmältä saa?! Mistäs mies on kotoisin?
¨CEDERVALL. Jyrykosken tehtaalla sanoi palvelevansa.
RULIN. Siis Björklundin käskyn alaisia.
BJÖRKLUND. Muuhun, kuin tehtaan varsinaisiin asioihin, minä en ole
puuttunut.
CEDERVALL. Vielä, — on siihen lisättävä. Sillä muuhunkin on puututtava
— tätä nykyä. Me olemme kaikki kansanvalistuksen harrastajia, me, veli
Aarne.
LYHYKÄINEN. Minkäs neuvon annoit, jos saan luvan kysyä?
CEDERVALL. Käskin hänen tulemaan myöhemmin puheelleni. Lupasin antaa
vähän pitemmän opetustunnin.
LYHYKÄINEN. Minä olisin sen antanut heti ja hyvin lyhyen: "ell’et tee
niinkuin käsketään, niin ammutaan sinut paikalla kuoliaaksi."
BJÖRKLUND. Se olisi ainakin tepsivä keino. Silloin jäisivät kaikki
nuorukaiset kutsunnasta pois — kuolleina!
CEDERVALL. Et suinkaan sinä niitä sinne menemään tahdo, vai? Minua
hiukan kummastuttaa, että...
BJÖRKLUND. Minusta tämä on omantunnon asia. Pakoittaa en kenenkään
omaatuntoa haluaisi.
RULIN. Oho?! Etkö siis kieltäisi tekemästä väärin, — laittomuutta?
SÖDERDAL. Niin. Antaisit vain, passiivisena syrjästä katsojana,
rikoksen tapahtua silmäisi edessä, — ilman muuta?
BJÖRKLUND. Enkä. Minä sanoisin kyllä mielipiteeni, mutta mitään
oikeutta minulla ei ole tyrkyttää sitä kellekään niin, että sen kautta
sorran toisen tahdon vapautta, pakoitan häntä tekemään minun tahtoni
mukaan.
PIHLAJA. Suurin osa ihmisiä on lampaita.
SÖDERDAL. Jotka ovat paimennettavat.
RULIN. Ajettavat eksyksistä oikeaan karsinaansa.
LYHYKÄINEN. Vaikkapa raipalla ja nagaikalla.
HAJALA. Ainakin ovat ne houkuteltavat eksyksiin joutumasta kaikilla
viattomilla keinoilla.
PIHLAJA. Niinkuin limonaadilla ja vehnäsillä.
HAJALA. No, vaikkapa konjakillakin ja "skrommillä", nurkkatansseilla ja
rahalla.
JANTUNEN. Etupäässä, kuitenkin sanan avulla, painetun ja puhutun, —
minun mielestäni.
SÖDERDAL. Mutta tarvittaissa myöskin browningeilla.
LYHYKÄINEN. Ja kivääreilläkin.
CEDERVALL. Niitäkin saadaan, jos todella tarvitaan.