Tuntuu niin hyvältä tänä vuoden aikana, jolloin luonto täällä
Lapissakin julistaa kevään hyvää sanomaa, puhua siitä hyvästä
sanomasta, joka tuo maailmalle pelastuksen.
_Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan poikansa,
jotta kuka ikinä uskoo häneen, ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen
elämän._
Ihmiskunta oli elänyt kuin pimeää, raskasta talvikautta ennen
Vapahtajan tuloa. Olihan kyllä kevään enteitäkin näkynyt. Vanhan
Testamentin profeetat, varsinkin Sakaria ja Malakia, olivat olleet
sellaisia kevään ennustajia Israelin kansan keskuudessa. Samoin oli
pakanamaailmassa esiintynyt jaloja miettiä, joiden sana toisinaan oli
voimakkaasti liikuttanut ihmisten sydämiä. Mutta heidän vaikutuksensa
oli ollut lauhan suvipäivän kaltaista, joka keskellä talvea toisinaan
saapuu, sulattaen hiukan hangen pintaa.
Sen ohimentyä on pakkanen tavallisesti entistä ankarampi.
Ei ollut ihme, että ihmiskunta oli vähitellen menettänyt toivonsa.
Koittaako enää koskaan kevät kärsivälle maailmalle?
Rooman valtakunta oli ennen Vapahtajan tuloa lopullisesti asettunut
sille kannalle, että odotus oli turhaa. Pakanauskonnot olivat
menettäneet merkityksensä. Vanhoja jumalia pilkattiin. Ei kannattanut
uskoa mihinkään. Pilatuksen kysymys: »Mikä on totuus?» ilmaisee
selvästi roomalaisen maailman toivottomuuden.
Mutta kevät oli tulossa. Pienessä Juudanmaassa syntyi merkillinen mies,
joka sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä.» »Minä olen maailman
valkeus!»
Ja niinkuin toukomettinen surinallaan ilmaisee, että kevät on tullut,
niin rupesi ylt'ympäri Rooman valtakuntaa kaikumaan: »Jumala on
rakastanut maailmaa! Hän on lähettänyt poikansa!»
Merkillinen julistus, ihmeellinen oppi. Se ei asettanut minkäänlaisia
rajoja eri kansallisuuksille, ei mitään määrättyjä valmistustöitä
ihmisille, niinkuin pakanauskonnot, vaan se kuulutti yksinkertaisesti:
»Kuka ikinä häneen uskoo, se ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän.»
Se oli hyvä sanoma, joka kiiri yli vanhan maailman kuin lämpöaalto yli
talven kahleissa huokaavan maan. Syntyi liikettä, syntyi elämää. Routa
suli mielestä, talven valta oli murrettu. Oli tullut kevät, Jumalan
valtakunnan ihana kevätaika.
Tiedämme, että vuosisatoja sitten saapui tämä hengen kevät rakkaaseen
Suomeemmekin, saapui tosin sotajoukkojen ja aseiden kera. Mutta
kaikkialla, missä se kohtasi otollista maaperää, sen siunaukselliset
vaikutukset tulivat näkyviin. Kristinusko kasvoi kuin kuusi keväisen
mäen rinteellä ja aloitti Suomen kansa uutta tuon kuusen suojassa
elämäänsä.