Mitä kaikkea liikkuu ihmissydämessä, sen tietää yksin Jumala.
Taivaastaan hän katselee, kuinka hänen lapsensa täällä alhaalla
kestävät. Hän tietää, että taisteluita on paljon.
Maallinen köyhyys voi saattaa ihmissydämen hyvinkin ahtaalle: siinä
ovat lapset, jotka pyytävät leipää eikä äidillä ole antaa. Suuri suru
voi uuvuttaa ihmisen niin, ettei hän tiedä, kuinka siitä kykenisi
nousemaan: on kohonnut hautuumaalle yksi kumpu lisää, — kumpu,
joka kätkee rakkaan omaisen, — ehkä rakkaimman, mitä ihminen tässä
maailmassa omisti. Heikko terveys, joka ratkaisevalla hetkellä aina
pettää, on myös omiaan tuottamaan tuskia, jotka eivät varmaankaan
kuulu helpoimmin kannettaviin. Toteutumattomat toiveet, jotka lepäävät
kuin kuihtuneet kukkaset elomme polun varrella, muodostavat niinikään
osaltaan sen taakan, mikä on sydämelle laskettu. Syvä lankeemus, jota
on vaikea unohtaa, koskee ehkä kaikkein kipeimmin ja tuntuu vielä
kauan jälkeenkin päin. Oi, kuka voisikaan luetella kaikki ihmissydämen
kärsimykset! Me iloitsemme ja nauramme, mutta usein on sekin vain
teeskentelyä: sydämemme _itkee_. Olemme vain taitavia salaamaan
toisiltamme todellisen tilamme, mutta mitä se oikeastaan meitä auttaa.
Rakas kuulijani! Rukous on annettu meille sitä varten, että
voittaisimme taistelussa. Käytä sitä siis omasta ja lähimmäistesi
puolesta.
On lohdullista tietää, ettemme taistele yksin. Meillä on monta
osaveljeä ja -sisarta, jotka käyvät samaa epätoivoista kamppailua.
Rukoile niiden puolesta niinkuin Aaron ja Huur, jotka pitivät koholla
Mooseksen käsiä.
Roomalais-katolisilla kristityillä on — jollen väärin muista — eräs
juhla, nimeltä »Pyhän sydämen juhla». Meillä evankelis-luterilaisilla
ei ole mitään vastaavaa. Mutta tahtoisin ristiä tämän rukoussunnuntain
»kaikkien sydänten päiväksi» — kaikkien taistelevien ihmissydänten
muistopäiväksi. Se saisi myös muistuttaa lähimmäistemme sydämen
taisteluista t.s. siitä, että koko maailma on täynnä epätoivoisia,
sairaita sydämiä.
Mutta — samalla kuin se muistuttaisi meitä tästä, se myös kehoittaisi
meitä väsymättömään rukoukseen itsemme ja lähimmäistemme puolesta.
Jos tätä tosiaankin uupumatta harrastamme, saamme mekin taisteluista
rikkaan elämämme varrelle ehkä silloin tällöin pystyttää alttarin,
jonka nimi on: »Herra on minun lippuni». Ja sen alttarin ääreen on hyvä
kiitollisena polvistua. Amen.