Tammi ja Lehmus.
Hakiessamme suojaa suvipäivän paahtavaa palavuutta vastaan kävimme
istahtamaan tuohon lehtipuu-käytävään, jossa kesä-yön hämärästä
muistuttava tumma varjo virvoittaa nääntyvää kulkijaa.
Siimes oli nytkin viileä ja raitis, vaikka lehtisuojan ulkopuolella
auringon kuuma helle tuntui aivan polttavalta.
Sinä ihmettelit suoja-paikkamme raikasta raittiutta, sen puhtautta ja
säädyllistä kuntoa. Me katselimme tarkemmin päällämme olevaa lehtistä
suojaa ja huomasimme toisella puolella tammen, toisella lehmuksen, jotka
toisiansa kohti ystävällisesti ojennetuilla oksa-käsivarsillaan meidän
ylitse kannattivat tuota viheriäistä lehtiteltaa. Ja samaa näimme
kauempanakin: tammi seisoi lehmuksen, lehmus tammen vieressä, tammet ja
lehmukset vieretysten lehtirakkauttansa levittämässä.
Heidän historiansa?
Tammen ja lehmuksen historia on satu hyväntahtoisesta
vieraanvaraisuudesta ja samalla hyväntapaisesta hurskaudesta ja
jumalanpelvosta. Sillä muinais-aikana oli itse jumalien korkea isä
vieraanvaraisuuden suojelija ja ylläpitäjä, jollenka semmoisena
varta-vasten annettiin nimi Zey Xenio. Kun siis vieraanvaraisuutta
hyväntahtoisesti harjoitettiin, silloin ylijumalaa palveltiin, ja
tämmöisen hurskauden palkitsi Zey yhtä varmaan, kuin hän rankaisi
vieraanvaraisuuden rikkojan. Senpä tähden olikin vieraanvaraisuus
yleinen hurskas tapa, ja sitä harjoitettiinkin yhtä hyvin tuntemattomia
kuin tunnetuita kohtaan ilman eroituksetta.
* * * * *
Tähän aikaan asui matalassa majassa Frygian viljavassa maakunnassa vanha
parikunta. Köyhiä he olivat, mutta sentään onnellisia. Sillä he olivat
kohtaloonsa tyytyväiset, kiittivät kuolemattomia jumalia heidän
antamastansa hyvästä ja elivät ainaisessa rauhassa ja keskinäisessä
sovinnossa ja rakkaudessa.
Mutta yltä-ympärillä oli ylellisyyttä ja nautintoa. Taivaan korkeat
jumalat suosivat tätä maakuntaa ja olivat sille antaneet suuren
rikkauden, niin että ihmiset täällä saattoivat onnellisesti elää ilman
huoletta ja vaivatta.
Vaan eipä ihmislapset kauan voineet turmeltumatta kannattaa taivaallista
onneaan. Jumalien antamia varoja he käyttivät paljaastansa omiin
huviinsa ja alkoivat niitä ylenmäärin itsekkäästi nauttia. He söivät,
joivat ylellisesti ja vaatettivat itsensä ylpeästi purppura-pukuihin.
Tästäpä he joutuivat mieleltäänkin niin itsekkäiksi, että peräti
unohtivat kaiken hyvän, jota he nauttivat, olevan jumalien antamaa; he
kävivät kovin kopeiksi.
Nyt tapahtui, että ihmisten ja jumalien isä, itse Zey Olympolainen,
parhaillaan vaelsi ympäri maata, omin silmin nähdäksensä kuolon-alaisten
tapoja ja elämätä -- Zey Olympolainen ja hänen seurassansa Hermes, tuo
taivaallisten siivillinen sanansaattaja, nopsajalka.
Eipä nyt Hermes-jumalalla ollutkaan siivet jalassa. Eikä liioin
Zey-isälläkään hirvittäväinen ukon-nuoli kädessä. Jumalat olivat
päältänsä riisuneet taivaallisen majesteetin ja pukeuneet tavallisten
ihmislasten maalliseen muotoon. Vaan eipä tavallistenkaan ihmisten.
Sillä jott'ei yksikään voisi heitä tuntea, olivat jumalat ottaneet aivan
alhaisen ulkonäön, niin ettei todellakaan olisi heitä voinut Olympon
jumaliksi uskoa.
Näin matkustelivat he ympäri maata ja tulivat siihenkin maakuntaan,
jossa vanha parikunta asui. Jumalat huomasivat seudun rikkaaksi; he
tahtoivat siis nähdä, olivatko sen asukkaat yhtä hurskaat ja
hyväntapaiset kuin varakkaat.
He menivät ensimäiseen taloon, joka heidän edessänsä oli, ja koputtivat
sen ovea päästäksensä sisään. Ovea ei aukaistu. He menivät toiseen
taloon ja koputtivat siellä. Ovi kyllä aukaistiin, mutta kun nähtiin
vierasten halpa ulkomuoto, niin se jälleen suljettiin. Kuinkapa
olisikaan semmoisten mitättömien sopinut tulla niin rikkaasen taloon?
Toiveissansa pettyneinä menivät kestillisyyttä etsivät jumalat
kolmanteen taloon. Täällä heitä kohtasi kysymys "keitä he olivatkaan ja
mitä heillä täällä oli tekemistä". Neljännessä taas saivat kuulla
uhkaavia sanoja "kiertävistä kerjäläis-joukoista" ja "hävyttömästä
kerjuudesta" j. n. e.
Näin sanotaan heidän kulkeneen kaikissa tämän paikkakunnan taloissa,
eikä missään löytäneen hurskautta ja kestillisyyttä, vaan ilmeistä
ylpeyttä ja itsekkäisyyttä. Ja kestillisyyshän kuitenkin muinaisuudessa
oli suurimmassa arvossa pidettyjä hyveitä, jota ihmiset, jopa itse
jumalatkin vaativat. Mutta ikään kuin liiallinen auringon paiste saa
lähteen kuivumaan maan povehen, niin saa myöskin liiallinen rikkaus
sydämmen kutistumaan ihmisrinnassa. Senpä tähden näkivätkin jumalat
tässä paikkakunnassa paljon rikkautta ja ylöllisyyttä, mutta sen takana
paljon kovuutta ja tyhjyyttä.
Nyt ei heiltä enään ollut käymättä muuta kuin yksi hökkeli, joka oli
ylempänä vuoren rinteellä. Pikkuinen tuo oli ja muodoltaan vähäpätöinen.
Katto oli peitetty oljilla ja leikatuilla ranta-ruo'oilla.
Tännekin vielä läksivät jumalat.
Tuskinpa olivatkaan ensi kerran ovea koputelleet, ennenkuin ovi jo
aukaistiin ja ystävälliset äänet kehoittivat vieraita sisälle astumaan.
Syvästi kumarrettuaan, voidaksensa päästä matalan oven kautta, saapuivat
vieraat sisään, jossa heitä tervetulleiksi toivotti harmaapää ukko ja
hänen ijällinen vaimonsa.
Ukon nimi oli Filemoni, vaimon Baukis.
Samaa köyhyyttä, jota huoneen ulkopuoli osoitti, nähtiin myöskin sen
sisässä. Mutta täällä oli kaikki siistiä ja puhdasta: lavitsat ja pöydät
olivat kiiltävän valkoiset, vähäiset huonekalut hohtivat puhtahina.
Filemoni asetti esille lavitsan, Baukis sen komisti peitteellä, ja
vieraat käskettiin istumaan.
Sill'aikaa kuin Filemoni koetti aloitetulla kanssapuheella huvittaa
vieraita, yritti Baukis voimiensa jälkeen puhaltamaan tulta takan
sammuneisin hiiliin. Hän toi sisään kuivia lehtiä ja kuorta, pieniksi
halotuita puita sekä risuja, maassa kuivuneita. Tuli virkesi palamaan.
Nyt asetettiin pata tulelle. Ja sill'aikaa kuin Filemoni kävi
puutarhassa kaalia noutamassa, jatkoi Baukis puhetta vierasten kanssa.
Kaali pantiin pataan. Mutta pantiinpa sinne muutakin. Ylinnä
katon-harjan alla rippui orresta pienen talouden kalliin ruoka-aine --
savustettu sianselkä, juhlien varaksi säästetty herkkupala. Tämänpä otti
Filemoni kakshampaisella haarukalla alas, Baukis leikkasi siitä palasen
ja pani kaalien sekaan kiehumaan.
Mutta tiesivätpä köyhät asukkaat vieraillensa toimittaa tuota tavallista
kylpyäkin. Seinällä rippui pyökkipuinen sammio, joka täytettiin
lämpimällä vedellä, ja vanha Baukis itse pesi vierastensa jalat, kuten
tapa oli.
Nyt valmistettiin vuode, johonka pantiin suo-untuvilla täytetyitä
tyynyjä. Seinäkaapista otti Baukis peitteet, joita ainoastaan juhlina
käytettiin, ja peitti niillä vuoteen. Vanhoja nuo kyllä olivat sekä
yksinkertaisia, niinkuin muutkin kalut huoneessa, mutta juhlapeitteitä
sittenkin. Näille vieraat laskeuivat.
Ja kun ruoka nyt oli tulella kypsynyt, asetti Baukis vuoteen etehen
pöydän, jonka reunaa hän yltä-ympäri kaunisti lemuavilla
viheriöitsevillä minttu-kasveilla. Sitten toi hän ruoka-lajit esille
valetuissa savi-astioissa. Keskellä pöytää rehotti etevinnä tuo aimoinen
sianselkä. Sen ympärillä seisoi kaksikarvaisia öljymarjoja, Pallas
Athena jumalattaren hedelmiä, sekä selkeässä mahla-nesteessä
säilytettyjä syyskornellejä, jopa endivioitakin ja juoksettunutta
maitoa.
Kun vieraat näillä olivat poistaneet nälkänsä, niin tiesivätpä köyhät
asukkaat heille toimittaa jälistettäkin niinkuin kestissä ainakin.
Runsas ja antelias luonto antoi tähän kaikki aineet, mutta Baukiin
ahkerat kädet olivat välttämättömät välittäjät. Siinä oli pähkinöitä,
viikunia, ryppyisiä taateleita, päärynöitä ja omenia, jotka koreistansa
levittivät palsami-lemun huoneesen, jopa purppuran-värisistä
viiniköynnöksistä valittuja mehukkaita rypäleitäkin sekä, keskellä
pöytää, sulavan-näköinen mesikakku. Tämän ohessa pantiin esille
kruukullinen viiniä, jok'ei tosin ollut joutunut vanhaksi tulemaan,
mutta sentään oli hyvänmakuista kyllä, sekä kruukun viereen muutamia
pyökki-puusta leikatuita maljoja.
Siinä oli nyt vanhusten koko pidot. Kalliita ja ylöllisiä ruoka-lajeja
niissä ei ollut -- mistäpä olisikaan niitä otettu? -- mutta mikä niistä
puuttui, sen palkitsi yltäkyllin vanhusten iloinen hyväntahtoisuus.
Sentähden mieltyivätkin jumalat näihin laitoksiin ja nauttivat ruokaa
sekä viiniä, niinkuin ihmiset ainakin.
Mutta jopa tuli se hetki, jolloin vanhusten piti saaman tietää, mitä
vieraita heidän luonaan oli käynyt.
Baukis, joka itsekseen pelkäsi, ettei viini pienessä kruukussa
riittäisi, se kun oli viho viimeinen, mitä talossa oli, kurkisteli
pelvolla kruukkuun. Mutta kuinka vanhus hämmästyi, kun näki kruukun
olevan täpö täynnä. Ei hän ensin tahtonut silmiänsä uskoa; eipä hän
kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että kruukku yhä täyttyi sitä myöten
kuin siitä kaadettiin maljoihin.
Baukiin hämmästynyt näkö huomautti Filemonillekin tämän ihmeen.
Vanhukset katsahtivat toinen toiseensa ja ymmärsivät nyt molemmat
vieraittensa olevan jumalia eikä halpoja ihmisraukkoja.
Tämän huomattuaan he laskeuivat polvilleen lattialle jumalien eteen,
kunnioittivat ja ylistivät heitä sekä kiittivät sydämmen syvimmällä
nöyryydellä siitä, että ijankaikkiset Olympon jumalat olivat nähneet
hyväksi käydä heidän raukkojen matalassa majassa. He pyysivät myöskin
anteeksi, etteivät voineet valmistaa sen parempata pöytää korkeille
vieraillensa.
Hurskaan kiitollisuuden ja liikutuksen kyyneleet valuivat alas vanhusten
rypistyneitä poskia myöten.
Jumalat katsoivat mielihyvällä tätä uutta todistusta asukasten
hurskaudesta ja käskivät armollisesti heidän nousta.
Ja nyt olisit saanut nähdä pienen inhimillisen turhuuden todistuksen
vanhusten puolelta.
Baukis ajatteli, niinkuin emäntä ainakin, kuinka vähäpätöiset hänen
ruokalaitoksensa sentään olivat taivaallisille, ja mietiskeli miten
tuota parantaa. Nytpä juohtui vanhuksen mieleen, että heillä ulkona oli
lihava hanhi, joka elätettiin köyhän talon yövartiana. Kas tämäpä oli
vielä Olympolaisten kunniaksi uhrattava ja paistettava.
Saatuansa Filemoniltakin myöntäväisen silmänluonnin, riensi Baukis
hanhea kiini ottamaan. Mutta tämäpä lienee jotain pahaa aavistanut;
sillä pakoon se lähti kuin lähtikin, eikä antaunut ensinkään, vaikka se
aina muulloin kuljeskeli ihan vanhusten jaloissa, näin osoittaen
olevansa talon kolmantena asukkaana, yhtä arvollisena ja oikeutettuna
kuin suinkin muut.
Hanhi pakeni, Baukis perässä. Baukis ajoi ja kiivastui, mutta hanhi
kiivastui sekin ja rupesi huutaa kaakottamaan. Vanhus juosta könkötteli
ja yritti ojennetuilla käsillänsä hanhea saavuttaa, mutta hanhi
siipiänsä räpytteli ja teki tyhjäksi vanhuksen voimattomat ponnistukset.
Vihdoin hanhi kyllästyi tähän, mielestänsä luultavasti joutavaan,
leikkiin ja haki viimein raolle jääneen oven kautta suojaa itse jumalien
jalkain juuressa.
Hymysuin katsellen takaa-ajavan vanhuksen kiihkoa päättivät jumalat,
että hanhen henki oli säästettävä.
Vieraat nyt nousivat, läksivät mökistä ulos ja käskivät vanhusten heitä
seurata. Matka piti ylös vuorelle. Jumalat eivät olleet inhimillistä
muotoaan päältänsä riisuneet, vaan ainoastaan vartalojansa
majesteetillisemmiksi kohottaneet ja verhonneet kasvonsa sekä hartionsa
olympolaisella kirkkaudella, niin että laaksosta näkijät taisivat tuntea
heidät kuolemattomiksi olennoiksi.
Kunnioituksesta ja pelvosta vapisten seurasivat heidän jälkiänsä
vanhukset, hoipertelevilla askeleilla, kumpikin sauvan nojassa.
Kun jumalat olivat vuoren kukkulalle saapuneet ja Baukis ja Filemoni
vähän matkaa heistä jääneet, käskivät he näiden katsella taaksensa.
Vanhukset kääntyivät ja näkivät nyt hämmästyneinä koko seudun järveksi
muuttuneen, ainoastaan heidän pieni majansa oli jälellä.
Tämän hävityksen olivat jumalat matkaan saattaneet rangaistaksensa
ihmisiä heidän pahasta elämästään sekä kovuudestaan vieraita vastaan, he
kun eivät kestillisyyttä ensinkään harjoittaneet, vaan eleskelivät
rikkauden ja ylellisyyden itsekkäissä nautinnoissa.
Vanhukset seisoivat yhä vielä katsellen seudun ihmeellistä muutosta sekä
surkutellen naapuriensa äkkinäistä surmaa, kun heidän silmäinsä edessä
tapahtui uusi ihme.
Kas, tuo alhainen hökkeli, joka oli niin ahdas, että siellä töin tuskin
toimeen tultiin, se laajentuu nyt laajentumistansa ja muuttuupi. Harmaat
hakkaamattomat kivet, joittenka päällä seinät muka olivat seisoneet, ne
ovatkin jo muuttuneet kauniiksi perustukseksi, josta kalliit seinät
nousevat korkealle ilmaan; matala ovi, josta ei kumartamatta päästy
sisään, muuttuu väljäksi korkeaksi portaaliksi, jota kaunistaa ihanat
kuvaelmat; niiden noja-seivästen ja tukeiden sijaan, joiden avulla huone
oli pystyssä pysynyt, kohoaa rivi komeita marmori-pylväitä, joittenka
latvoihin nyt mukavasti nojaupi ulkoneva katto eikä tämä katto enään ole
oljilla peitetty; katso, kellertäväiset korret alkavat muuttua
ruskon-rusottavaksi ja pianpa hohtaa koko katto kullan loisteesta.
Alhaisen hökkelin asemesta oli noussut korkea jumalain temppeli.
Kummastuksesta äänettöminä seisoivat vanhukset, uutta ihmettä
ihmetellen, uutta ihanne-rakennusta ihaellen. Tästä heidät herätti
korkeat jumalat, jotka heitä nyt puhuttelivat ja sanoivat: "Teidän
jumalanpelkonne ja hurskautenne on tänään tullut silmäimme eteen,
anokaatte nyt mitä tahdotte, niin on se teille palkinnoksi toteuntuva".
Filemoni ja Baukis pitivät hetken neuvottelua. Jos heidän vanha
asuntonsa vielä olisi ollut olemassa, niin varmaan olisivat pyytäneet
päästä sinne takaisin, jossa olivat tottuneet elämätänsä hiljaisuudessa
eleskelemään. Mutta nyt oli se muuttunut. Kuitenkaan eivät raskineet
asuntopaikkaansa jättää. Filemoni esitti sentähden molempain puolesta
heidän hartahimpana toivotuksenaan että saisivat jumalia yhä palvella
heidän temppelissään ja vartijoina vartioida pyhää paikkaa, ja että he
niinkuin aina olivat sovussa eläneet elämänsä yhdessä, myöskin saisivat
yhdessä kuolla, niin ett'ei toisen tarvitsisi nähdä toisen hautaa.
Tämä heidän anomuksensa myönnettiinkin ja kävi paikalla toteen. He
pysyivät uuden temppelin vartijoina elämänsä loppuun saakka.
Myöskin heidän toivotuksensa toinen puoli, ett'ei heidän, näet,
tarvitsisi toinen toisensa hautaa nähdä, kävi sekin ihmeellisesti
toteen. Sillä eräänä päivänä, kun he, väsyneinä iästä ja vanhuudesta,
olivat pyhästä temppelistä astuneet ulos temppelin edustalle, missä
vielä viipyi se ihmisjoukko, joka kaukaa oli tullut uhrilahjoja
korkeille jumaloille kantamaan, ja vanhukset näille rupesivat kertomaan
temppelin ja paikkakunnan menneistä ajoista, -- niin Baukis yht'äkkiä
näki lehtiä puhkeavan Filemonista ja Filemoni niinikään Baukiista, ihan
kuin versoilevasta vesasta, ja pianpa peitti lehtevä latva heidän
kasvonsa. "Jää hyvästi, rakas, ystäväni!" oli ainoa, mitä ehtivät toinen
toisellensa virkata; seuraavassa tuokiossa he jo olivatkin muuttuneet;
Filemoni vahvaksi tammeksi, Baukis kauniiksi lehmuspuuksi.
Näin kävi hurskasten vanhusten.
Uskollisina kuni entisinäkin aikoina seisovat sentähden vielä nytkin
tammi ja lehmus toinen toisensa vieressä, ja harvoinpa puhutaan toisesta
toistakin mainitsematta.
Ja hyväntahtoisia he ovat niinkuin ennenkin; niin huonoa ja alhaista
matkustajaa ei ole, jolle he eivät varjo- ja lehtirikkaassa suojassansa
tarjoisi lepoa hänen vaivoistansa sekä virvoitusta päivän helteestä.
Ja tarkkoja sekä järjestystä rakastavia ovat he vielä, niinkuin
ihmisinäkin ollessaan. Sen jo huomaat heidän puvustansakin. Sillä joka
lehti niinkuin kaikki muutkin ovat ihan tismallansa, kaikki sillä
paikalla, missä sen oleman pitää, niin ettei mikään heissä ole
sattumalta siellä taikka täällä, niinkuin usein sitä näet muissa puissa,
esm. kataja retukassa taikka pukunsa puolesta jokseenkin huolimattomassa
leppä-puussa. Senpä tähden ja koska heillä sen lisäksi on aivan
kauniin-muotoisia lehtiä, käytetäänkin heitä lehti-käytävien pylväinä
puutarhoissa ja esplanadeissa, joissa ei kävisikään laatuun olla
huonosti vaatetettuna, siellä kun aina ihmisiä kulkee.
Ja samoin kuin he eläissään kauan kestivät ja palvelivat korkeaan ikään,
niin tekevät he nytkin, sillä niitä ei ole, jotka tulevat vanhemmiksi
tai ovat heitä kestävämmät. Ja niinkuin he ennen toisiansa rakastivat
vanhuuden päiviin saakka, niin he nytkin, ystävällisesti seisoen
toistensa vieressä, kaikella säädyllisyydellä avaavat sylinsä toinen
toisellensa.
Sisältö:
I. Tettinki eli Heinäsirkka.......... 1.
II. Heliotropi eli Päivänkukka....... 7.
III. Hyacintti....................... 13.
IV. Syrinx eli Paimenpilli........... 17.
V. Arakne eli Hämähäkki.............. 22.
VI. Alkeste.......................... 29.
VII. Ekho elikkä Kaiku............... 35.
VIII. Narcissi....................... 39.
IX. Filomela eli Satakieli........... 46.
X. Heliadit eli Merenkulta........... 51.
XI. Kypressi......................... 55.
XII. Bitoni ja Kleobis............... 59.
XIII. Kaarne ja Vares................ 63.
XIV. Orioni eli Kalevanmiekka........ 70.
XV. Tammi ja Lehmus.................. 76.