Seuraavana aamuna herätti minut ihana auringonpaiste, autojen huudot ja
kuormarattaiden jyrinä kadulla.
Koko edellinen ilta tuntui epämääräisesti todellisuuspohjaa vailla
olevalta unelta. — Gare du Nord — hotelli — autobussi — Café de la Paix
— kultatukkainen nainen — Boulevard des Italiens — Metro — taiteilija
Mäki — Caritas. Koko tuo tapahtumasarja, joka ilman näennäistä järkevää
syytä oli johtanut minut taskukirjasta reväistyyn paperilippuun, oli
jotakin epätodellista, ikäänkuin aistimaailman ulkopuolella olevaa.
Pukeuduin ja lähdin ulos. Ihana kevät ympäröi minut, valkeat talot ja
säteilevä auringonpaiste. Ostin kukkaskioskista neilikan napinläpeeni,
ja häipyvänä mielikuvana vilahti ajatuksissani kuva kiinalaisesta
kupista ja kuihtuneesta neilikasta hymyilevän kuvan edessä.
Ja kun kerran olin antautunut ensimmäisen rakastajan koomilliseen
osaan, ostin vielä vaaleat hansikkaat, joita vanuttelin käsissäni,
jotteivät ne näyttäisi liian uusilta, sekä hopeapäisen kävelykepin. —
Sitten vasta hyppäsin taksiin ja osoitetta antaessani tunsin sydämeni
jyskyttävän kerrassaan koulupoikamaisella tavalla.
Hän asui upeassa hotellissa, jonka eteiskäytävää peitti pehmeä,
upottava turkkilainen matto.
»Mademoiselle Holm... oui, mais elle est sortie.»
Jonkinlainen lamaannus valtasi minut. — Jätin ainoastaan
käyntikorttini, johon olin merkinnyt hotellini osoitteen. Ja samalla
tunsin, että se oli koetinkivi. Ellei hän ilmoittaisi minulle mitään
itsestään, nyt kohta, aivan pian, olisin minä kadottanut pelin. Silloin
ei minulla olisi mitään toivoa. Olisin vain joku tavallinen tuttava
sadan muun joukossa, joka ansaitsi osakseen vain välinpitämätöntä
mielenkiintoa.
Kiertelin jonkun aikaa kaupungilla, ostelin pari pikkuesinettä, söin
yksin aamiaisen Duvalin ravintolassa Ooppera-avenuella.
Palasin hotelliini, ja avainnaulakossa huoneeni kohdalla oli pieni,
sininen pneumatique-kuori.
Otin sen käteeni, haastelin jotakin portierin kanssa, nousin hitaasti
huoneeseeni. — Siellä laskin kuoren pöydälle, niin että koko ajan
saatoin nähdä sen, — peseydyin, istuuduin nojatuoliin ja sytytin
savukkeen. Mutta sitten en enää kestänyt. Kiihkein sormin repäisin sen
auki pisteviivoja myöten.
»Rakas Ystävä.
Tulkaa luokseni tänään kello 3. — Olen ajatellut paljon Teitä ja
toivonut, että olisitte luonani. — Olen niin yksin. — Tai ei, tulkaa
heti, kun saatte tämän. Odotan Teitä huoneessani. — Muistakaa! tulkaa
_heti_.