Sammakkolaiset olivat lähteneet huvikseen kalastamaan ja isä Kumu
neuvoi poikiaan:
— Noin pitää panna syötti onkeen ja sitten hujauttaa siima oikein
kauas. Ja kun kala nykäisee niin silloin se potkaisee ja kun se potkii
niin kauan ongessa kun luet yks' kaks' kol', niin silloin passaa vetää
se ylös.
Kumu korjasi silmälasejaan ja pojat tekivät työtä neuvottua.
Eipä kauan, kun ensimäinen kala tarttui onkeen ja veti siiman kireälle.
— Isä, nyt se jo potkasi, sanoi poikasammakko.
— No lue kolmeen ja kisko maalle.
No eihän se mitä pysynyt ongessa niin kauan. Meni menojaan. Siitä poika
valittamaan:
— Et sinä isä ymmärrä kalastuksesta mitään. Ilmankos mirriläiset
sanovatkin, ettei sammakkolaiset osaa kalastaa.
Ei syönyt enää onkea.
Koetettiin haavilla salakoita, jotka välkyttelivät suomujaan
kirkkaassa vedessä.
Eihän ne salakat haaviin mene, pitäisihän se tietää sammakkolaistenkin.
Tehtiin siinä työtä, että hiki valui isä Kumun otsasta.
— Minä menen ajamaan niitä, sanoi Kumu ja loikkasi veteen. Siitä
säikähti salakkaparvi, eikä näkynyt sen perästä.
— No nyt on ihme, kurnutti isäsammakko. — Pian tässä joutuu ihan naurun
alaiseksi. Mitäs tässä nyt kävisi koettamaan.
— Laitetaan rysä järveen, innostui poika rääpylä ja teki kuperkeikan
heinikossa ja sotkeutui sääristään lillukan varsiin.
Harakka Hajulainen oli tullut katsomaan ja nauraa tirskautti sammakon
pojan sotkeutuneilla säärillä ja koko kalastuksella.
— Mitä sinä siinä... räkätät, kivahti Kumu. — Ala lähteä, eli mätkäytän
kivellä mahaasi.
— Saan minä katsoa, sanoi harakka ja tirskautti taas pitkän naurun.
Siihen tuli jo toisiakin sammakkolaisia, muka kalastamaan hekin.
Sammakkovaari pitkä piippu hampaissa ja hänen arvoisa muorinsa,
suvultaan Korpirupelo, kirjavassa hameessaan. Näkö oli muorilla jo niin
heikko, että piti kaksia silmälaseja päässään.
— Mitenkä se kalastus nyt luonnistuu? kysyi.
— Hyvin, ilkkui Hajulainen. — Kokonainen kasa on jo kaloja tuolla
ojassa.
Muorisammakko paarusti katsomaan ja kurkisti niin innokkaasti, että
putosi ojaan. Vaarin piti mennä vetämään ylös, kun tarttui sääristään
pohjamutaan.
Harakkata nauratti yhä enemmän.
Mirriläisiäkin tuli jo paikalle ja alkoivat räkättää sammakkolaisilla.
Vaari suuttui. Hotaisi pitkällä piipullaan Hajulaista päähän, mutta kun
ei saanut sattumaan, rutasi sillä mirrivaaria.
No, eihän siinä muuta kuin tappelu, ja kovemman puoleinen. Mirrivaari
veti viimelopussa kynnellään sammakkovaarin mahaan niin pahasti, että
piti lähteä vaaria viemään kotiin.
Sammakkolaiset lähtivät etukynnessä hynttäämään, mirriläiset perässä,
nauraa räkätellen sammakkolaisten kalastuksella.
Harakka Hajulainen hyppi, ja hirnui mukana, mokomakin sammakkolaisten
kiusanhenki.
Tietää sen, että kostoa uhattiin. Kumu oli ihan vihaansa haljeta.
Oikeastaan kaikki olikin Hajulaisen syytä. Mitä tarvitsi tulla
tirskumaan toisilla, kun ei kerran itse kyennyt mihinkään, Houkutteli
rannalle vielä mirriläisetkin.
Mutta annahan olla...
Housun taskussa puitiin nyrkkejä.