Kesä ja syksy kuluivat palattuani Pariisista tuomatta mitään
sellaisia muutoksia, joita ansaitsisi mainita. Elimme nyt niin
yksinkertaisesti ja huomaamattomasti, että ne tulot, joita minulla
nyt yhtämittaa oli, riittivät yli menojemme.
Seuraavan vuoden helmikuussa syntyi ensi lapsemme -- poika. Äitini,
sisareni ja rouva Vesey olivat vierainamme yksinkertaisissa
ristiäisissä; rouva Clements oli myöskin tässä tilaisuudessa läsnä
vaimoni hoitajana. Marian oli poikamme ristiäitinä; Pesca ja herra
Gilmore olivat myöskin kummeja, vaikka jälkimäinen ei ollut läsnä.
Voin tässä lisätä, että kun herra Gilmore vuosi myöhemmin palasi,
avusti hänkin antamalla muutamia tätä juttua koskevia tietoja,
kirjoittaen pyynnöstäni sen kertomuksen, joka on otettu kirjan alkuun
ja joka on, vaikkakin alkupuolella sovitettuna, viimeinen saamani
avustus.
Ainoa tärkeämpiarvoinen tapahtuma, joka on kerrottavana, sattui pikku
Walterimme ollessa 6-kuinen.
Siihen aikaan lähetettiin minut Irlantiin piirustamaan joukko
näköaloja sitä lehteä varten, johon minä työskentelin. Olin poissa
lähes 14 päivää, jolla aikaa olin säännöllisesti kirjevaihdossa
vaimoni ja Marianin kanssa paitsi kolmena viime päivänä, jolloin
olinpaikkani oli kovin epävarma voidakseni saada kirjeitä.
Kotimatkani loppuosa sattui yöllä, ja kun aamulla saavuin kotiin, ei
siellä suureksi hämmästyksekseni ollut ketään vastaanottamassa minua.
Laura, Marian ja lapsemme, kaikki olivat poissa eilispäivästä saakka.
Vaimoni jättämä lippu, jonka palvelijamme antoi minulle, lisäsi
vain vieläkin kummastustani, kun se ilmoitti heidän matkustaneen
Limmeridge-Houseen. Marian oli kieltänyt Lauraa kirjoittamasta
tarkemmin, hän pyysi, että minä heti kotiin tultuani tulisin perästä
-- täydelliset tiedot saisin Limmeridgeen saavuttuani. Samalla
kehotettiin minua olemaan aivan rauhallinen. Siihen päättyi kirje.
Oli vielä liian aikaista ehtiä matkustaa aamujunalla. Saavuin
Limmeridge-Houseen iltapäivällä.
Puolisoni ja Marian olivat molemmat yläkerrassa. Suuremmaksi
ällistyksekseni olivat he muitta mutkitta sijoittautuneet siihen
pieneen huoneeseen, joka kerran oli ollut työhuoneenani, kun minä
järjestelin herra Fairlien piirustuksia. Samalla tuolilla, jolla minä
muinoin tavallisesti istuin maalatessani, istui nyt Marian lapsi
polvellaan, Lauran seisoessa tuon tutun pöydän ääressä ja selaillessa
sitä pikku albumia, jonka minä aikoinaan olin piirustanut hänelle
täyteen.
"Mikä taivaan nimessä on tuonut teidät tänne?" kysyin minä. "Tietääkö
herra Fairlie...?"
Marian esti minun lausumasta sanaakaan enemmän ilmoittamalla minulle,
että herra Fairlie oli kuollut. Hän oli saanut halvauskohtauksen eikä
koskaan voinut toipua siitä. Herra Kyrle oli ilmoittanut heille hänen
kuolemastaan ja neuvonut heitä heti matkustamaan Limmeridge-Houseen.
Nyt alkoi valjeta minulle suuri ja tärkeä muutos oloissamme. Laura
puhui, ennenkun minä itse olin ehtinyt selvittää täydellisesti
ajatuksiani. Hän hiipi luokseni iloitakseen siitä hämmästyksestä,
joka vielä kuvastui kasvoissani.
"Rakkahin Walter", sanoi hän, "täytyykö minun todellakin sanoa sinulle
rohkean päätöksemme syy matkustaa tänne? Pelkään, rakkahin, että voin
vain selittää sen rikkomalla sopimuksemme ja palauttamalla ajatuksemme
menneisyyteen."
"Mitään sellaista ei tarvita ollenkaan", sanoi Marian. "Me voimme
olla yhtä selviä ja paljon hauskempia suunnatessamme ajatuksemme
tulevaisuuteen." Hän nousi ylös ja ojensi minulle lapsen, joka
jokelsi ja kohotti kätensä minua kohden. "Tiedätkö, kuka tämä on?"
kysyi hän ilokyynelten kimmeltäessä hänen silmissään.
"Minunkin hämmästykselläni on rajansa", vastasin minä. "Tottahan
tunnen lapseni."
"Lapsi!" huudahti hän koko entisen aikansa iloisuudella.
"Voitko puhua niin huolettomasti yhdestä Englannin suurimmasta
tilanomistajasta? Tiedätkö, näyttäessäni sinulle tätä loistavaa
vesaa, kenen luona sinä olet? Luultavasti et. Salli siis esittää
kaksi kuuluisaa henkilöä toisilleen: herra Walter Hartright --
Limmeridgen perijä."
Siten lausui hän. Kirjoitettuani nämä viime sanat olen kirjoittanut
kaikki. Kynä putoo kädestäni. Se pitkällinen työ, joka monena
kuukautena on ollut hauskana tehtävänäni, on loppunut. Marian on
ollut elämämme hyvä enkeli -- Marian päättäköön kertomuksenkin siitä.