Joonas ja veljensä Moonu olivat isänsä kuoltua olleet kasvatettavina
setänsä talossa Niemelässä. Pojilta oli äiti kuollut vielä aikasemmin.
Perintörahoja oli jäänyt niin, että kumpasenkin osuus teki nyt 4,000
markan tienoille. Tahi oikeastaan Joonalla oli rahoja sen verta, mutta
Moonu oli huilaillut perintönsä aivan vähiin.
Äsken kerrotun tapauksen jälkeen saivat juorut Joonaan ja Johannan
suhteista valtaavan vauhdin. Ne kietautuivat monimutkaisiksi ja
sekaviksi, sillä kukin lisäili siihen mitä toiselta kuuli. Aika olikin
oikein juorujen kukoistuksen aikakausi. Ihmisten mielenkiinto tarttui
herkästi kaikkeen jokapäiväisestä poikkeavaan. Sellaista harvoin
sattui. Mutta milloin sattui, silloin myöskin tilaisuutta hyväkseen
käytettiin.
Joonas oli jonkun kerran käynyt Kuppilan Miinan lutissa. Tämä oli siitä
heti innostunut pitämään Joonasta sulhasenaan. Miina oli rikas. Luuli
saavansa Joonaksen, jos vain itse haluaa. Ja hän halusi. Mutta nyt
tulikin kylään yht'äkkiä Johanna. Tempaa Miinalta sulhasen. Teerelän
tytär! Sehän oli häväistystä. Köyhä, melkein vieras kylässä, talo
huonossa maineessa ja velkainen. Kuinka olisi mahdollista että Niemelän
Joonas sellaisen vaihtokaupan tekisi? Sitä ei Miina tajunnut, eivätkä
useat muutkaan. Ne jotka tajusivat, nauroivat. Mutta Johanna sai monta
itkua itkeä, kun hänelle toiset kyläjuoruja kulettivat. Niemelän
emännälle saakka jo kontittajat kävivät Joonaksen hulluutta
valittamassa. Mutta tämä oli hiljainen ihminen, eikä sekautunut asiaan.
Suurempaa toimeliaisuutta kuin kukaan toinen, osoitti kuitenkin
Nevaluhdan emäntä, Kuppilan Miinan täti, oikeastaan kuin äiti, syystä,
että sisarensa Kuppilan emäntä oli jo kuollut. Täti oli toivonut
risti-äidin hellyydellä Niemelän Joonaasta sisarensa tyttärelle
kunnollista elämänkumppalia. Tämä vilpitön toivo näyttikin jo yhtenä
aikana lupaavan toteutua. Mutta siihen toivo sitten suli ja täti sai
sisarentyttären kelvollisesta naittamisesta uutta huolta. Niin helpolla
ei hän jo apajassa ollutta sulhasmiestä aikonut laskea. Senpä vuoksi
olivat nyt hyvät neuvot tarpeen.
Kiireesti toimitti emäntä eräänä aamuna askareensa ja valmistautui
kylään, tapaamaan ystäviään, n.k. Saaraleenaa, paria emäntää y.m. Oli
juuri aikeessa lähteä, kun Saaraleena astui tupaan.
"Ka Saaraleena!" äännähti ihastuen emäntä itsekseen, "hänpä tulee kuin
kutsuttu. Minä koetan mitä hänen liukas kielensä voi vaikuttaa asian
hyväksi".
Saaraleena tuli vaivaloisesti liikkuen, ja alkoi jo puoli ovessa
hoihkata:
"Hoh, herranen aika! Mihinkä emäntä on menossa, kun noin on
pyhäpohakas? Hyväpä teidän on vielä tuo siniraitainen hameenne! --
Mutta tottahan ne hyvänä pysyvät, kun on monta, ettei tarvitse aina
yhtä ja samaa hametta pitää. -- Toista se on köyhäin".
"Tulkaahan istumaan, Saaraleena".
"Tulin minäkin vaivainen juuri pahimmaksi teitä viivyttämään; mutta
pianhan mun asiani on ajettuna. -- Minä ajattelin pyytää emännältä
pientä villatukkoa neuloilla vaihtaa. -- Talvi tulee ja pitäis vähän
laittaa uusia lapoja sukkiin. -- Ho hoi! Köyhällä kurjalla on aina ne
köyhyyden tuskat, niin on, niin on".
"Ottakaa nyt tästä ensinnä voileipää; tuos kupis on piimää, saatte vähä
haukata. -- Minä sillä aikaa katson villoja, -- Mutta mitä sieltä
kylästä päin nyt kuuluu?"
"Kiitoksia. Jäs'kosthon, kuinka tuo emäntä on aina köyhälle hyvä!
-- No eipähän kylästä nyt tiedä muuta, mutta sitä nyt koko mailma
puhuu ja ihmettelee, kun Niemelän Joonas on ruvennut sitä Teerelän
tytär-hyväkästä hännystelemään. Niin on. Sanovat että niin on.
Merkillistä".
"Hyvin suotu! Mitä siitä puhutaan?"
"Onhan siinä puhumista, emäntäkulta! Kun poika on niin pössöö ja lakkaa
kulkemasta Kuppilan Miinalla; -- ja sitte sellaiseen rottalaan. Eikö
siinä ole puhumista, eikö jo?"
"Kuppilan Miina hänelle antoi vasikan-nahan!"
Saaraleena lyö käsiään yhteen.
"Kuule! Vai Miina se vasikan-nahan onkin antanut! Ja kylällä puhutaan,
että Joonas on antanut. -- No valehdellaan sitä vähemmäskin asias, jopa
hyvinkin. Niin tehdään. Joo".
"Se on sillä tavalla, että kun Joonas oli yhden kerran käynyt siellä
Teereläs, ja tuli sitten taas Miinan luttiin, niin Miina sanoo, että
hän pisti vasikan-nahat kouraan. -- Mutta sepä on hävytöntä, kun ne
ihmiset sen siihenlaihin ovat laittaneet, että Joonas olisi eron
tehnyt. -- Eihän vain ole Teerelän Johannan laittama touhu?"
"Mutta ainakin! Varmaani" Saaraleena löi käsiänsä yhteen.
"Pitäispä kiusalla laittaa Joonaan ja Miinan kaupat uusituksi kun niin
valehia laitetaan. Vaikka kyllähän Miina on vastahakoinen niin, etten
tiedä saisinko tuota myöntymään". Emäntää kutkutti nauru.
"Kuulkaas emäntä! Minä kävin tässä joku aika takaperin, kun jo
puhuttiin, ettei Joonas enää kule Kuppilan Miinalla -- niin minä kävin
Niemeläs, mutta en tavannut Joonasta kotoa, vaan emännälle minä sanoin,
että neuvokaa nyt sitä poikaa, ettei se suotta itseänsä heitä semmoisen
kiusauksen pesään kun Teerelään, ja jotta se avaisi silmänsä ja
katselis tarkemmin sitä 'flikkaa', eikä antaisi itseänsä ulkonäön
narrata. -- Minä sanoin, jotta kyllä se on kaunis nähdä, mutta karvas
maistella! -- niin minä sanoin".
"No ei se nyt sen puolesta, ettei Miina miestä saa --"
"Johan mä sen tiedän!" keskeytti Saaraleena. Emäntä jatkoi:
"-- Mutta koska ne sen nyt kerran ovat niin laittaneet ja tällänneet,
että Joonaan puolesta on ero tullut, niin saisipa se asia tulla
uusituksi, että ne näkisivät kenellä ohjat ovat, näkisivät jo. -- Onko
Saaraleena kuullut, että sen Teerelän tyttären pitäisi ruvenneen
ryyppimään?"
"Kaikkea vielä, hyvät ihmiset!" Saaraleena taas paukautti käsiä
polviinsa. "En ole tuota kuullut! Onko se mahdollista, kun on niin
panski ja ylpeä?"
"Kummalta se kuuluu, enkä minäkään tahdo sitä uskoa; mutta voihan
sukutauti tarttua".
"Niin niin, -- sukutauti --".
"Niin, sukutauti -- Mutta älkää nyt vaan muualla sanoko mun suuhuni
tätä, liekö tosikaan".
"Taikkama sitä sanoisin! -- Luultaisiin pian teitä tämän huudon
nostajaksi".
"Vaikka en usko itsekään".
"Niin todesta! -- Mutta Niemelän emäntäkään ei ainakaan tiedä vielä
tästä mitään".
"Mitä Niemelän emäntä silloin sanoi teille kun olitte siellä?"
"Kyllä se oli mielestäni hyvin murheellinen, mutta se on niin hiljainen
ihminen, ettei siltä saa oikein selkoa, mitä se kulloinkin ajattelee.
Mutta kun se nyt saa tämän kuulla --"
"Älkää nyt vielä sanoko Saaraleena. Saakoon muilta tietää, ei meiltä.
Se voi olla hyvinkin vain ihmisten puhetta. Vähäkö ne puhuvat pahaa".
"Kun te emäntä kulta tietäisitte!" huudahti Saaraleena. "Mutta te ette
tiedä ettekä usko muuta kuin hyvää kaikista ihmisistä. -- Nytkin
riihiaikana on Teereläs menty riihelle vasta, kun muut ihmiset jo ovat
tulleet eineelle. Ja aamusilla, heti kun silmänsä auki saavat,
riitelevät jo sängystä päin ja tappelevatkin usein niin, että väliin
ovat paitasillaan yhdes nipus. Niin se on. Kyllä se on semmoista elämää
siinä talossa, että sylkekää minun silmilleni, jos Joonas siellä tulee
toimeen yhdenkään vuoden, kun se sinne vävyksi menee, -- sen minä
sanon!"
"Onko Saaraleena milloinkaan puhunut Joonaalle itselle?"
"En, kun en ole häntä saanut käsiini. Mutta enköhän minä rupea
asiamieheksi, että siitä parista tulee aikanansa ero? Ja laitan, että
Miinan ja Joonaan kaupat uusitaan. Ne olisivat niin kovin sopiva pari.
Vai kuinka emäntä meinaa?" Saaraleena vakoili myyränsilmillään, minkä
vaikutuksen esitys teki.
"Eiköhän. Taitaisinpa minä saada sen Miinankin suostumaan, jos
viitsisin koettaa", arveli emäntä katsomatta Saaraleenaan.
"Ensi tilassa menen Niemelään!" lupasi Saaraleena.
"Mutta tottahan Saaraleena nyt niin paljo ymmärtää, ett'ette sano, että
teitä on Miinan puolesta pantu kauppoja uusimaan?"
Saaraleena katsoi loukatun omanarvontunnolla: "Luuleeko emäntä että
minä ensikertaa --"
"Niinpä niinkin! Vaan niinkuin sanoin, kyllähän Miina miehiä saa ja
olis jo saanutkin vaikka tusinoittain, mutta ei se kaikista huoli. En
tiedä mikä kumma häntä tuohon Joonaaseen veti. Mutta kun ikänä kuuli,
että poika oli kerran käynyt Teereläs, niin heitti kun heittikin
vasikan-nahat vasten naamaa ja sanoi, ettei hän ole kenenkään
hätävara".
"Se oli oikein! Kuka käski. Rikkahat niitä antaa vasikan-nahkoja, mutta
ei köyhät".
Emäntä meni ulos ja palasi pian takaisin tuoden villoja.
"Tässä on tuota -- ei niistä tarvitse neuloja antaa. Antakaa leilinne
tänne, niin minä panen siihen vähä piimää".
"Tuhansia kiitoksia, emäntä --sys kostohon".
Emäntä otti Saaraleenan leilin ja täytti sen piimällä, vieläpä pisti
leivän ja juustonkin tämän mosseloon.
Toinen lupasi toimittaa asian parhaan taitonsa mukaan ja kosteli
kymmeniä kertoja emännän antimista. Emäntä pyysi vielä, ettei häntä
tuohon asiaan sekoitettaisi.
Saaraleena lähti täynnä intoa. Kun oli vähään matkaan päässyt, puhkesi
hän itsekseen puhumaan: "Jumala suokoon, että nyt saisin tuon asian
tapahtumaan! -- Kyllä tuo emäntä sen maksaisi niin hyvin, ettei olisi
sitten taas vähään aikaan murhetta elannosta. Sitten minä koetan saada
sen Johannan suostumaan Kuppilan Iikkaan, kun se Iikka aina sitä pyytää
ja lupaa viisinkymmenin markoin. -- Ho hoi! eihän tämä toimi ole mitään
syntiä, kun Jumala on sen mulle kerran elinkeinoksi luonut --"
Nevaluhdan emäntä jäi seisomaan keskilattialle, kun Saaraleena lähti.
Hänen kasvonsa loistivat ja solmiellessaan päähuiviansa puheli hän: "Se
oli nyt hyvä, että sain tuon Saaraleenan asialle. Jos kukaan sitä
kunnolla toimittaa, niin se on juuri hän. Kyllä maar tuo Johannan
ryyppimisjuttukin pian leviää, kun sen Saaraleena kerta torveensa sai.
Kun ei se vaan nyt mun suuhuni sitä valehtelisi. -- Käyn nyt samalla
kylällä. Kun mä kerran pahat päähäni panen, niin sepä nyt kumma on jos
ei yhtä tytärtä rahojen mukana naitetuksi saa, vaikk'ei olisi
senkäänvertaa silmiä! Sanon vieläkin kerran, että..."
Emäntä sulki tuvan oven ja lähti sukkaa kutoen hiljaksensa tassuttamaan
kylällepäin.