Kuninkaan talo.
Pablon haava parani pian. Kummallinen vanhus, joka nyt oli
tavallisessa ihmisen puvussa, hoiti häntä huolellisesti ja keskusteli
usein hänen kanssaan. Vaikka ukko olikin niin ihmeellinen ja aika
ajoin sekapäinenkin, oli hän kuitenkin tavallaan oppinut mies. Hän
oli todellakin saanut kasvatuksensa Guatemalan pappisseminaarissa.
Nyt hän eleli rauhassa ja vaatimattomasti muutamien uskollisten
palvelijain seurassa viljellen maata ja kasvattaen hedelmäpuita.
Pablo oli kertonut hänelle lapsuudestaan señor d'Iralan luona
ja haaksirikosta, joka oli heittänyt hänet kasvatusvanhempainsa
huostaan. Mutta hän salasi sukuperänsä ja oli ankarasti kieltänyt
Tenangaa ilmaisemasta mitään hänen suhteestaan Chamulpoon.
Vuoteella maatessaan hän usein hellää rakkautta tuntien muisteli
valkoista sisartaan ja kiitollisena kartanonomistajaa ja tämän
lempeää puolisoa. Hän halusi kiihkeästi päästä kenraali Aranan
luo saadakseen vihdoinkin selvyyttä tulevasta kohtalostaan, joka
yhä vielä oli epävarma. Jos hän oli oikein ymmärtänyt, oli hänen
isänsä jättänyt jälkeensä omaisuuden, joka tekisi hänet muista
riippumattomaksi.
Hän ei tahtonut näyttää kummalliselle Tanubille rinnassaan olevaa
merkkiä; ukon omituinen käytös ja ihmeelliset puheet kammoksuttivat
häntä. Pabloa, joka oli saanut hurskaan katolisen kasvatuksen,
oudostutti ukon läpeensä pakanallinen käsitys uskonnon asioissa;
mayojen vanhat jumalat herättivät hänessä tosin mielenkiintoa, koska
hänen esi-isänsä olivat niihin uskoneet, mutta heidän jumalmaailmansa
oli hänelle vieras.
Usein Pablo muisteli vihamielisesti kavalaa Chamulpoa, joka niin
julmasti oli janonnut hänen kuolemaansa.
Maassa raivoavasta kansalaissodasta ei Tanubin hiljaisessa sopukassa
tiedetty mitään. Eräänä päivänä istui Pablo, joka jo sai olla
jalkeilla, tuuhean algarobe-puun varjossa muistellen del Rocaa.
Tenanga oli lähtenyt metsälle. Silloin astui Tanub hiljaa nuorukaisen
luo, ja hänen tummat silmänsä loistivat ystävällisesti.
"Tahtooko maya-kansan lapsi nähdä kuninkaiden talon? Tänään on sopiva
päivä", hän sanoi.
Pablo ei tosin ymmärtänyt, mitä vanhus tarkoitti, mutta hän vastasi:
"Mielelläni." Tanub kuukki sauvaansa nojaten kyyryselkäisenä edeltä
metsän halki. Kun he olivat kulkeneet puoli tuntia äänettöminä, hän
sanoi: "Ylennä sielusi, lapsi, tuolla on kuninkaiden palatsi."
He astuivat viidakosta puiden ympäröimälle aukeamalle, ja Pablo
huudahti hämmästyksestä. Hiljaisessa aarniometsässä kohosi heidän
eteensä kuninkaanlinna, jonka vertaista hän ei ollut kuvissakaan
nähnyt. Kolmikymmenportaiselta korokkeelta kohosi mahtavan
rakennuksen vielä hyvin säilynyt päätyseinä; kymmenen pimeää
käytävää johti pengermältä sisään. Sataviisikymmentä jalkaa pitkä
julkisivu oli runsaasti koristettu korkokuvin ja ornamentein. Tuo
kuninkaallinen rakennus keskellä hiljaista metsää vaikutti valtavasti
Pablon mieleen. Raunioinakin vielä ihana linna oli kerran ollut hänen
esi-isäinsä asuinpaikka, täällä he olivat hallinneet mahtavina.
Poissa olivat nyt maya-ruhtinaat ja kurja heidän kansansa; köyhänä ja
voimattomana seisoi nyt vanhan kuningassuvun viimeinen jäsen palatsin
edustalla.
Ääneti seisoi vanhus sauvaansa nojautuen; ääneti liikuttunut
nuorukainen, jonka poskille hitaasti vierähti kyynel. Kauan he
seisoivat siinä kumpikin ajatuksiinsa vaipuneena.