"Yksi haastaa ystävälle, ystävä koko kylälle". Niin tuli ilmi tämäkin
juttu, jonka ensin vaan uskottu jutteli uskotulleen.
Kahden kävelivät serkukset kaupungin katua, rouvaserkku ja neitiserkku.
He juttelivat:
-- Minä olen niin ihmeesti mieltynyt majisteriin ja majisterikin on
mieltynyt minuun. Et usko kuinka minun on hyvä ollakseni, kun joskus
jäällä yhdessä luistellaan ja muistellaan. --
-- Sinä lasket runoksi, serkkuseni! huudahti rouvaserkku.
-- Niin, sitä syntyy itsestään. Tiedäthän näytelmistä ja romaaneista,
kuinka lemmen liekki päästää runonsiteet valloilleen, ja silloin ollaan
kaikki runoilijoita kiireestä kantapäähän asti. -- Sinä katsot minua
niin pitkillä silmillä. Olenkin tietysti nyt hyvin kummallinen. Mutta
majisterikin on kummallinen siellä jäällä. Tiedäthän, että hän on
fennomaani niinkuin sinä ja minäkin. Sentähden hän melkein aina puhuu
suomea niinkuin sinä ja minäkin nyt. Mutta sen sijaan kuin me sitä
haastelemme enimmiten vaan näin kahden kesken ja suomalaisissa
seuroissa, niin hän laskettelee suomea vaikka millaisessa seurassa. Et
usko, mutta minun on silloin vähän vaikea olla. Minä sitten
jäljestäpäin häpeän, että niin on, mutta niin se on. Siellä luistaa
presidentin tytär, laamannin tytär ja pormestarin tytär. Heille
juttelevat pelkkää ruotsia hovioikeuden herrat, kanslian herrat ja
konttoriherrat. Pitäisikö minun sitten olla poikkeus? Olenko minä
sitten huonompi? -- Vaikka niinhän majisteri sanookin, ett'ei senvuoksi
tarvitse huonompi olla, että puhelee suomea, mutta -- -- -- sano sinä,
serkku, kun olet naimisissa, minkätähden minä olen semmoinen hupsu?
-- Sentähden, ett'et ole vielä naimisissa. Kun tulet majisterin
rouvaksi, niin osaat paremmin näkyä mitä olet. Me naiset useammiten
palvelemme niin paljon kuorta niinkauan kuin sydän löytää pään.
-- Elä haasta, serkku, noin! Onhan monta herra päätä, jotka ovat
olevinaan kiivaita fennomaaneja ja kuitenkin kainostelevat käyttää
suomea. He sanovat, että suomalaisuus on vaan ylevä, kaunis aate,
joka -- -- --
-- Jumala varjelkoon sinun sydäntäsi mokomista päistä, jotka eivät
ikinä pääse aatteesta työhön! Ehkäpä heissä sitten rakkauskin on vaan
kaunis aate, joka ei koskaan töissä ilmesty. Rakastu sitten sellaisiin!
-- Mutta sitäpä en tee. Ja sentähden olenkin majisteriin hyvin
mieltynyt. Hänellä sitä paitse on erinomaisen hyvä sydän. Et usko,
kuinka hyvä sydän! Pappa sanoo, että hänellä on koko terävä pääkin. Ja
mitäs tuolla päättömällä miehellä juuri tekisikään. Eikö niin, serkku?
-- No, no, serkkuseni; mutta onko majisteri sitten nyt jo omasi?
-- Enhän sitä sanokaan. Mutta voinhan jutella serkulleni mitä sattuu.
Ethän pane pahaksi; sinä niin hyvin ymmärrät minua. Sitä paitse asuuhan
majisteri juuri meillä ja mamma pitää hänestä niin paljon, vaikk'ei
mamma olekaan fennomaani niinkuin pappa ja minä...
-- Niin, sinä pidät hänestä kaikkein enin. Sitä parempi, serkkuseni.
Sovitte hyvin te kaksi liinaharjaa yhteen.
-- Sinä pilkkaat minua, serkku. Luuletko, ett'en voi olla hänestä
haastelematta? Näytänpä sen.
Ja sitten he astelivat vähän matkaa ääneti.
-- Te rouvat, kun olette naimisissa, ymmärrätte aina niin väärin nuoria
tyttöjä, aloitti uudelleen neitiserkku. Te arvaatte aina asiat ennen
aikojaan.
-- No, no, serkkuseni; minä lupaan ett'en arvaa mitään. Päinvastoin
vakuutan, että sinä olet majisterille ainoastaan hyvä ystävä, joka
hänen kanssaan kiistelet, oikeinpa vihastutkin toisinaan.
-- Sitä juuri teenkin. Mutta tiedäpäs, että koko ruotsalaisen
rouvaskoulun tytöt ovat häneen enemmin mieltyneet kuin minä. Luulenkin,
että he ovat kaikki aika fennomaaneja.
-- Ethän nyt luule liikoja, serkkuseni?
-- Enhän mitä. Kuulehan, kun juttelen! Muistathan kuinka heikkoa
syksyllä oli jää Salakkalahdessa?
-- Muistanpa niin sanotuksi.
-- Mutta majisteri ei peljännyt enkä minäkään sitten peljännyt. Mentiin
jäälle. Majisteri sitoi sekä riisui aina minulle luistimet. -- Näin
kahden voin sanoa, että jalkani oli silloin aina vähän juonikas. -- Ja
kuulehan, serkkuseni! Hän sanoi, että minulla on hyvin kaunis jalka!
-- No, no, serkku!
-- Oikein totta! Sitten hän luisteli ja minä luistelin ja sitten minä
lankesin. -- -- Taikka oikeastaan en minä olisi langennut, mutta kun se
nyt niin sattui.
-- Kelpasihan sinun langeta, kun majisteri oli nostamassa.
-- Kylläpä hän sitten olisi ollut aika puuhevonen, joll'ei olisi tullut
nostamaan!
-- Niin, niin, no sitähän tarkoitinkin. Mutta eihän sillä todisteta,
että rouvaskoulun tytöt ovat fennomaaneja?
-- Maltahan! Siihen tullaan. -- Oli viime syksy. Jää oli tarpeeksi
kiiltävää, mutta ei tarpeeksi vahva. Mutta tytöt tahtoivat olla aika
urhollisia, niinkuin usein tapahtuu, ja riensivät miehissä
iltahämärällä luistamaan. Tuota pikaa kiertyi heitä koko legiona
majisterin ympärille -- niinkuin tiedät, antaa majisteri tunteja
rouvaskoulussa -- ja kaikilla oli millä mitäkin sanomista, että minun
oikein pisti vihaksi -- vaikka kyllä minäkin häntä likenin. Mutta
olihan se eri asia. Kuitenkin oli jää niin heikko kuin kaksiöinen jää
oli. Se ritisi, se ratisi ja -- petti! Mutta tiedätkö, kuka silloin
upposi? Ei kukaan muu kuin juuri majisteri ja minä. Enhän voinut jättää
häntä siihen yksin, vaikka kyllä muut pakenivat. Minä tartuin häneen
kiinni ja niin yhdessä mentiin. Et usko, kuinka se tuntui
kummalliselta.
-- Ja sinä kuitenkin vielä olet tässä?
-- Emmehän tietysti sentään hukkuneet niin matalaan lahteen, vaikka
sitä on tosin koettu kaivaakin. Noustiin ylös kuin uitetut hanhenpojat
-- taikka oikeastaan majisteri nosti minut sekä itsensä. Sinä et usko,
kuinka minua hävetti. Mutta majisteri käänsi asian leikiksi, otti minun
käteni kainaloonsa ja niin yhdessä mentiin. Onneksi oli iltahämärä. En
ole koskaan niin sydämestäni toivonut pimeyttä kuin silloin. Ja
kuitenkin oli se ilta minulle niin rakas, mutta, mutta -- -- minä en
voi sitä sanoa.
-- Sinä et sitten kerro serkullesikaan? Minä en siis ansaitse
luottamustasi?
-- Anteeksi, serkku! Sinuunko en luottaisi? Niin, minä kerron. --
Ennenkuin päästiin kotiin, tarttui hän noin hellästi käteeni ja sitten
hän sanoi ja minä vastasin ja sitten -- -- -- minä en voi sitä sanoa.
Mutta tiedäthän itse, serkkuseni, kun olet jo naimisissa. Mamma ja
pappa sen jo tietävät. Enkä minä sen jälkeen enää olekaan hävennyt
käyttää suomea vaikka millaisessa seurassa.
-- Onnea, rakas serkkuni! Onnea! Sinusta tulee viisas vaimo. Joka ei
pääse naimisissa järkeensä, se ei pääse koskaan.
Ja sillä tavalla se jutelma päättyi.