Lukijalle.
Syksyllä 1832 kuuli Lönnrot Kuhmon kappelissa Huutoahon talon ukolta
laajan kertomuksen Venäjän rajalla muinoin eläneestä mahtavasta
rosvosta nimeltä Vorna. Hän oli asunut erämaassa nykyisen Kiannan
ja Kuhmon Venäjänpuoleisella rajaseudulla, josta hän oli tehnyt
ryöstöretkiä molempiin valtakuntiin. Ollen suunnattoman väkevä
oli hän kerran tällaiselta sissiretkeltä palatessaan noussut
sauvomalla Oulujoen Pyhäkosken, jota voiman näytteitä ei ollut
kukaan sitä ennen suorittanut eikä suorittane koskaan jälkeenkään
päin. Mainitaanpa vielä, ettei hän huolinut sauvoessaan nousta edes
seisomaan, vaan lykki veneensä putousten niskaan perässä istuen.
Pällissä, kiivaimmassa kohdassa, oli hän toki laidasta paremmin tukea
saadakseen kohonnut polvilleen.
Rantamaasta oli hän eräällä retkellään ryöstänyt kaksi ylhäistä
neitoa, ja aikoi naida toisen heistä. Neidot saivat kuitenkin hänen
päätöstään verukkeilla viivytetyksi. He opettelivat hiihtämään,
ja pakenivat, kun Vorna oli kerran mennyt ryöstöretkelle Vienan
rantaan. Nyt alkoi vaivaloinen ja seikkailurikas pakomatka, joka
päättyi siihen, että naiset joutuivat erääseen suomalaistaloon, jossa
heidät otettiin ystävällisesti vastaan ja jossa heitä luvattiin
puolustaa. Pian saapuikin Vorna paikalle; suomalaismiehen ja Vornan
välillä alkoi nyt ankara taistelu. Huomatessaan vastustajansa niin
taitavaksi miekkamieheksi, ettei voinut häntä masentaa, viskasi
Vorna aseensa pois ja karkasi häneen käsiksi, kaataen hänet alleen.
Mutta silloin tuli suomalaisen avuksi hänen koiransa, purren Vornaa
pahasti, jonka tämän johdosta täytyi nousta koiraa häätämään;
silloin pääsi suomalainen taas jaloilleen. Vorna oli saanut nyt niin
pahoja haavoja, että hän luopui taistelusta, jääden suomalaisten
hoitoon. Hänen miekkansa ja keihäänsä piilotettiin ja neidot pääsivät
pakenemaan edelleen. [El. Lönnrots svenska skrifter. Utgifna af Jenny
af Forselles. I. En finsk berättelse, pp. 79-95.]
Oulun kihlakunnan kertomuksessaan esittää A. H. Snellman (Virkkunen)
Vorna-tarinoita. Vorna oli mahtava jättiläinen, joka asui vaimoineen
Vornanniemessä Kuhmoniemen kohdalla Venäjän puolella rajaa.
Ammatiltaan hän oli rosvo, joka vuosittain teki hävitysretkiään
rantamaahan, sauvoen raskaan lastinsa koskia ylös. Kerran jäi
kuitenkin Pyhän Pälli sauvomatta, josta tuli sananlasku:
"Ei pääse pojat puoletkana,
Ei kolmannetkana urohot
Päälle Pällin korvan
Ilman nuorin nousematta,
Tervaköysin tempomatta,
Kun ei voinut Vorna päästä".
Hänen vainoretkistään kansa lopuksi kiusaantui niin, että läksi
kostomatkalle Vornanniemeen, piiloutuen lahden taa vastapäätä
väijyksiin. Vorna heidät kuitenkin huomasi, ja huusi lahden poikki,
että hakkaisivat pilkan mäntyyn, jolloin hän ampuisi siihen. Miehet
tekivät niin, ja Vorna ampui keskelle, niin että mänty halkesi.
Ei uskallettu sellaista urosta mennä ahdistamaan. Hailuodosta
hän vihdoin ryösti naisen, jota hakemaan pian saapui suomalainen
sissijoukko. Heidän tullessaan Vorna sattui saunaan, jonne hänet
salvattiin. Hän täytti housunsa tuhkalla, ryntäsi ulos ja iski
niillä vainoojiaan, sokaisi silmät ja pääsi pakoon. Silloin sai
eräs piirittäjistä ammutuksi häntä nilkkaan, jolloin hän kaatui ja
joutui kostajain vihan uhriksi. Sama kertoja esittää myös tarinoita
Hilpasta, suuresta hiihtäjästä, jonka vertoja ei Suomessa ollut.
Tarinat ovat Vorna-toisintoja. [A. H. Snellman: Oulun kihlakunta.
Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja. 1887. Ss. 130-132.]
Rurik Calamnius kertoo Suomussalmen seurakunnan historiassa
[Rurik Calamnius: Suomussalmen seurakunnan historia. Oulu 1912.]
pääasiallisesti samansisältöisiä Vorna-tarinoita. Niistäkin
selvästi näkyy, kuinka tavattoman syvään muisto tästä voimakkaasta
karjalaississistä on rajaseudun rahvaan mieleen painunut.
Luonnolliselta tuntuu, että todellinen henkilö on niihin aihetta
antanut, joskin lienee vaikea tällaisten tarujen pohjalla hänestä
mitään varmempaa todistetuksi saada ja joskin Vorna-tarinoihin
lienee sekautunut annos paholaissatujakin. Kaikkialla ja varsinkin
rajaseuduilla, missä vuosisataiset sodat ja vainot ovat raivonneet,
on olemassa rikas tarina-aarteisto, joka kuin runsas ruoho kukoistaa
sen ympärillä, mitä menneisyydestä on perintätietoa jäänyt. Se
tarjoaa verratonta aiheistoa sille, jonka mieltä tämä ala viehättää.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmissa mahdollisesti olevia
Vorna-toisintoja en tunne.
Tekijä.