En sano onko opettaja Touhio mies vai nainen. Jos sanon että hän on
mies, luullaan heti, että tarkoitan opettaja A:ta. Jos taas sanon että
hän on nainen, pidetään sitä kavalana salaviittauksena opettaja B:ta
vastaan. Semmoiset seikat ovat niin vaikeita täällä meidän
suurkaupungeissa. Siitä syystä en sano. Enkä myöskään sano onko hän
kansakoulun, vai tyttökoulun, vai lyseon, vai yliopiston opettaja.
Samasta syystä. Ja oikeastaan nuo ovatkin sivuasioita. Olipa hän mies
tai nainen, ei se vähääkään muuttaisi häntä, ei heikontaisi, ei
vahvistaisi, ei sulostuttaisi, ei jäykentäisi. Opettaja Touhio sanoo
aina itse että miehen ja naisen välillä ei oikeastaan ole mitään
eroitusta. Se on vain tyhjää taikauskoa se, että muka on.
Vielä vähemmän se merkitsee, _missä_ hän on opettaja. Pääasia on että
tiedämme, että hän on _opettaja_ tuon sanan kaikkein mahdollisimmin
laajassa merkityksessä.
Mutta sekään ei sentään ole kaikkein tärkein asia. Opettaja Touhiossa on
yksi ominaisuus, joka tekee hänet merkkihenkilöksi: Hän tietää kuinka
maailma on parannettava.
Onhan meillä jokaisella himmeä aavistus siitä, että tämä maailma olisi
parannuksen tarpeessa. Hyvin harvoilla kumminkaan on selvillä kuinka tuo
parantuminen olisi aikaansaatava, vaikka kyllä voisimmekin yhtä ja
toista ehdoittaa, joka ehkä hiukan auttaisi.
Mutta opettaja Touhio tietää: Maailma on parannettava esitelmillä.
Siitä syystä hän jakaa ihmiskunnan kahteen ryhmään: hyödyllisiin ja
hyödyttömiin, s. o. sellaisiin, jotka pitävät esitelmiä ja sellaisiin,
jotka eivät pidä. Ja siitä syystä opettaja Touhio on valinnut
elämäntehtäväkseen saada mikäli mahdollista koko ihmiskuntaa pitämään
esitelmiä. Ja hänen työnsä kantaa yhä uusia hedelmiä.
Ennenkuin tunsin hänet, ajattelin häntä aina jonkunmoisella
kateudensekaisella epäluulolla. Mitä hän nyt oikeastaan oli sen parempi
kuin minä ja monet muut? Enkä minä ymmärtänyt että ihmiset niin nöyrästi
tottelivat häntä, kävivät esitelmiä kuuntelemassa ja pitämässä. Mutta
sitten tutustuin häneen ja ymmärsin. Tapaus oli seuraava:
Olin kerran tohtori Vuoren luona hakemassa apua yskälleni. Koska nyt ei
ollut vastaanottotunti, puhelimme kaikenlaisista asioista, m. m.
opettaja Touhiosta. Tohtori Vuori, tulinen mies, käytti jotenkin
voimakkaita sanoja ilmaistakseen että hän ei ainakaan ihaillut opettaja
Touhiota. Minä säestin häntä kykyni mukaan. Tämä sielujemme sopusointu
tuntui innostuttavan tohtoria. Hän nousi seisomaan ja lausui tarmolla:
"Toivoisinpa tosiaankin, että hän kerran tulisi minuakin vaatimaan
esitelmän pitoon! Kyllä minä vastaisin!"
Ihmisen ei koskaan pitäisi tuolla lailla kerskailla. Sen kuuli Nemesis.
"Kling-kling-kling", kuului ovikellon ystävällinen kilahdus. Hetken
kuluttua astui sisään palvelija ja ilmoitti, että opettaja Touhio
pyytäisi puhutella tohtoria.
Tohtori säpsähti. Minusta näytti kuin hän olisi aavistanut tulevaa
onnettomuutta.
Hienotuntoisesti nousin heti ylös lähteäkseni pois, mutta tohtori pyysi
minua jäämään. Ojentautuen suoraksi hän vakuutti mielellään suovansa
että muitakin oli näkemässä kuinka _hän_ kaikenlaisia humbugeja
kohtelee. Arvelin että onhan se opettavaista, ja jäin.
Tohtori vilkasi peiliin ja asettui ryhdikkääseen asentoon. Ovi aukeni,
ja sisään astui opettaja Touhio. Pari sekuntia nuo molemmat katsoivat
äänetönnä toisiaan ikäänkuin mittaillen voimiaan. Sitten lyhyen
esittelyn jälkeen tohtori pyysi vierastaan istumaan.
Opettaja Touhio loi hitaan ja tutkivan katseen ympäri huonetta ja sitten
tohtoriin. Huone ei ollut aivan hyvässä järjestyksessä. Sen saattoi
myöskin lukea opettaja Touhion silmistä. Tohtori näytti hiukan
hermostuvan. Vihdoin avasi opettaja hiukan vasenta puolta suustaan ja
sanoi:
"Tulin kysymään tahdotteko pitää esitelmän ensi sunnuntaina puoli
kahdeksan Valon vuosijuhlassa?"
Se on omituista kuinka mitättömän pieneksi ihminen tuntee itsensä, kun
se, joka häntä puhuttelee, ei viitsi avata koko suutaan, vaan ainoastaan
toisen puolen. Tohtorin hermostus eneni silminnähtävästi.
Kun hän ei mitään vastannut, vetäytyi opettaja Touhion suun sama vasen
puoli hiukkasen hymyyn. Se ei enentänyt tohtorin itseluottamusta. Hän
koetti kumminkin rauhoittua ja vastasi nopeasti:
"Olen hyvin kiireellisissä töissä nyt, enkä ehdi siis tehdä mitään -- se
on -- tarkoitan -- --"
"Jaa -- ah", kuului hitaasti opettaja Touhion vasemmasta suupielestä ja
hän loi pitkän, läpitunkevan katseen tohtoriin. Sitten hän lisäsi
puoleksi itsekseen: "Paljonhan sitä aina on töitä, jos kansan hyväksi
jotain tulisi tehdä."
Tohtori näytti nolatulta, mutta virkkoi jotain sanoakseen:
"Ehkä tohtori Kallio joutaisi."
"Paraan te mainitsittekin!" kuului syvästi halveksiva hymähdys.
Tohtori Kallio oli tohtori Vuoren vaarallinen kilpailija avoinna
olevasta piirilääkärin virasta. Huomasin että opettaja Touhion
halveksiva hymähdys ei tuntunut aivan epäonnistuneelta tohtori Vuoresta.
Hän loi minuun nopean katseen, joka näytti sanovan että "kyllä hän
sentään jotain näkyy ymmärtävän." Mutta ääneensä hän virkkoi
jalomielisesti:
"Onhan tohtori Kallio varsin ansiokas tiedemies."
"Soo-oh", virkkoi opettaja Touhio säälivästi. Ja kun tohtori ei tuohon
osannut mitään vastata, lisäsi opettaja: "Mitäs hän on tehnyt kansan
hyväksi?"
"Jaa -- hm --" alotti tohtori verraten suopeasti, mutta ei jatkanut sen
enempää.
Minusta oli jo kauan tuntunut nololta ja väkivaltaiselta luonnon
masentamiselta istua noin vallan ääneti. Arvelin että nyt oli otollinen
hetki, jolloin minunkin sopisi sanoa jotain, joka osottaisi että
ymmärsin asioita. Alotin siis:
"Voihan sitä ihminen tehdä hyötyä ja työskennellä kansan hyväksi,
vaikk'ei pidä esitelmiäkään."
"Soo-oh, vai voi", kuului hyvin hitaasti opettaja Touhiosta päin. En
katsonut häneen, sillä minusta oli niinkuin rauhallisempi katsoa ulos
ikkunasta. Siitä huolimatta tunsin, että hän minulle puhuessaan ei
viitsinyt avata edes koko vasenta puoltakaan suustaan. Koetin kumminkin
rauhoittaa mieleni ja esimerkkien avulla valaista rohkeata väitettäni.
Alotin taas:
"Onhan niitä ollut suuria miehiä maailmassa, semmoisia kuin Goethe ja
Shakespeare ja Byron ja -- -- --"
Valtava nauru keskeytti minut.
"Ha-ha-ha-haa! Byron, ha-ha-haa! -- Goethe -- Shakesp -- ha-ha-haa!
Ha-ha-haa!"
En ollut koskaan kuullut kenenkään niin vilpittömästi nauravan äsken
mainituille suuruuksille. Tunsin itseni niin epämiellyttävän naiiviksi.
Tohtori, joka oli ystävällinen mies, tahtoi hiukan parantaa asiaa ja
asettua jonkunmoiselle välittävälle kannalle.
"Eihän sitä ollenkaan tiedä", virkkoi hän, "vaikka esimerkiksi
Shakespeare olisi pitänyt esitelmiäkin, koska häntä pidetään niin
suurena miehenä."
Opettaja Touhio ponnahti seisomaan kuin nuoli ja hänen silmänsä
kiilsivät.
"Sitähän minäkin olen sanonut! On todellakin hauska kuulla, että meidän
etevä tiedemiehemme tohtori Vuori on tullut samoihin tuloksiin. Juuri
siitä voitte pitää esitelmän, juuri Shakespearesta ja hänen -- -- --"
"Ei -- ei -- enhän minä -- en tahdo semmoista väittää -- ja en mitenkään
jouda -- ja -- --" änkytti tohtori kauhistuen.
Opettaja Touhio ojentautui äkkiä suoraksi, astui aivan lähelle tohtoria,
loi häneen ankaran katseen ja virkkoi painavasti koko suullaan:
"Sanokaa suoraan tahdotteko vai ettekö tahdo uhrata yhtä ainoata lyhyttä
tuntia elämästänne kansan hyväksi?"
Minä huomasin kuinka hikipisarat kohosivat tohtorin otsalle, kun hän
syyllisen näköisenä sopersi:
"Tietysti -- kyllähän minä aina -- mutta --"
"Sitä teiltä odotin! Sallikaa minun puristaa kättänne. Ensi sunnuntaina
siis puoli kahdeksan! Minä kyllä pidän huolen ilmoituksista. Hyvästi!"
Ja ennenkuin ennätimme tointua, oli opettaja Touhio hävinnyt.
Syntyi syvä äänettömyys. Vihdoin virkkoi tohtori pyyhkien otsaansa:
"Mitä minä oikeastaan lupasin?"
"Mikäli minä ymmärsin, lupasitte pitää esitelmän Valon vuosijuhlassa
ensi sunnuntaina", sanoin lempeästi, sillä minun kävi sääli tohtoria.
"Mikä se on se Valo?"
"En minä suinkaan tiedä."
"Hm --. Ja mistä minä lupasin puhua?"
"Eikös se ollut Shakespearesta esitelmäin pitäjänä?"
"Shakespearesta! Minäkö? Minä lääkärinä pitäisin esitelmän
Shakespearesta! Jolta en muutoin pariinkymmeneen vuoteen ole lukenut
riviäkään! -- Olenko minä joutunut pois järjeltäni?"
"Jaa, en minä suinkaan tiedä", kiiruhdin vastaamaan, ja samalla aloin
nopeasti poistua. Tohtorin silmissä paloi jotain, jonka puhkeamista en
tahtonut odottaa.
Siitä päivin en ole koskaan puhunut ylenkatseellisesti opettaja
Touhiosta.