Ylistetty ollos mahtava Humbugi!
Sinä olet se voima, joka maailmaa hallitsee
ja eteenpäin vie!
Minne joutuisimmekaan me ihmislapset,
mikä olisikaan kohtalomme,
jos sinä, oi Humbugi, maailmasta katoisit?
Mutta sinä et katoo, ennenkuin maailma
katoo!
Sinä olet ikuinen kuin ihmissuku!
Ylistetty ollos ikuinen Humbugi!
Näin kerran Rakkauden.
Se tuli maailmaan ja kulki hiljaa ja ääneti.
Ei se etsinyt omaansa.
Kaikkensa se antoi, kysymättä, pyytämättä.
Mikä oli sen palkka?
Tuska.
Jota suuremmaksi Rakkaus kasvoi, sitä tulisemmaksi
tuli tuska.
Ei tuntenut maailma Rakkautta.
Sen hellyyttä sanottiin tunkeilevaisuudeksi.
Sen uhrautuvaisuutta sanottiin tyhmyydeksi.
Sen uljuutta sanottiin julkeudeksi.
Ja kylmyydeksi nimitettiin sen puhtautta.
Pois ryöstettiin siltä Rakkauden nimikin.
Köyhänä ja alastomana se ajettiin maailman
poluilla paleltumaan.
Mutta silloin astuit esiin sinä, oi Humbugi.
Sinä otit Rakkauden rikkirevityn viitan, silasit
sen silkillä ja kiiltävällä kullalla ja levitit
laajana hartioillesi.
Torvilla toitottaen ja lippuja liehuttaen sinä
vaelsit valtateillä, vaatien itsellesi Rakkauden
nimen ja palkan.
Ja sinä saitkin ne, oi mahtava Humbugi,
sillä sinun voimasi on suuri.
Ylistetty ollos, voimakas Humbugi!
Näin kerran Hyvyyden.
Se oli luottavainen ja lämmin.
Se tahtoi unohtaa vihan.
Se tahtoi auttaa avuttomia.
Maailma polki sen jalkoihinsa ja tahrasi lialla
sen valkean viitan.
Epäluulolla lamautettiin sen ojennettu käsi.
Ivalla tukahdutettiin sen kutsuva ääni.
Pala palalta se surmattiin.
Silloin tulit sinä, oi Humbugi, loistavassa
asussa astuen.
Siinä huusit julki sen, minkä Hyvyys oli
vaiennut.
Sinä vaikenit silloin, kuin Hyvyys oli puhunut.
Ja maailman silmät seurasivat sinua ihastuksella.
Kun sinä, oi Humbugi, pukeuduit Hyvyyden
asuun, rakensi maailma alttarin, jossa
se sinulle polttouhria suitsutti.
Ylistetty ollos, loistava Humbugi!
Näin kerran Neron.
Tulta sen silmät iskivät ja säkenöitä säihkyi
sen säilä, kun se rohkeana julisti sodan
sinua vastaan, oi voimakas Humbugi!
Ensi iskulla katkesi kurkihirsi linnastasi ja
ammottava aukko syntyi lahonneeseen
seinään.
Vapise, vapise, oi Humbugi!
Jo ovat päiväsi luetut!
Jo lähenee valtasi loppuaan!
Mutta tyynenä kokosit sinä kantajoukkosi,
oi Neroakin nerokkaampi Humbugi!
Kateus kierosilmä tarttui ojennettuun käteesi.
Viha polvistui povellesi.
Typeryys typsähti syliisi.
Hiljaa ja varmasti sinä hiivit Neroa vastaan.
Hiljaa ja varmasti varastit Nerolta aseet.
Mutta Nero ei lakannut taistelemasta, ennenkuin
sinä, oi Humbugi, sen kuolleena
jalkoihisi poljit.
Sinä poljit Neron jalkoihisi ja pusersit ulos
sen sydänveren viimeiseen pisaraan
asti.
Se sydänveri muuttui hohtaviksi helmiksi.
Ne sinä keräsit, oi laupias Humbugi, ja ripustit
kaulaasi iki-ihanaksi koristukseksi.
Ylistetty ollos nerokas Humbugi!
Oi Humbugi! taivaanko tyttäreksi sinua sanoisin,
vaiko manalan hengettäreksi?
Et ole kumpikaan, voimakas Humbugi.
Keskivälillä aina liehut.
Maa on oikea olopaikkasi.
Siellä on ikuinen kotisi, siellä valtaistuimesi!
Ota kruunu päähäsi ja nouse oikealla niinelläsi
joukkoja johtamaan.
Sillä sinä olet maailman voimista mahtavin.
Kaikki, kaikki maailmassa on humbugia,
paitsi sinä oi Humbugi!