KUNINGATAR. BOTHWELL (upseeriensa seurassa).
KUNINGATAR. Tervetullut!
BOTHWELL. Olemme kiirehtineet ottaaksemme osaa yhteiseen tuloretkeen;
mutta olemme kuitenkin myöhästyneet.
KUNINGATAR. Vastaan-ottamasta kiitostamme ja palkintoamme ette ole
myöhästyneet.
BOTHWELL. Rohkenen molempien saamiseen esittää ne herrat upseerit,
jotka minua seuraavat.
KUNINGATAR. Lordiluutnantin esitys on ylen-kyllä! Hyvät herrat, minä
olen teitä muistava.
(He tervehtivät ja menevät).
KUNINGATAR. Oi, Bothwell, te olette Skotlannin miekka ja
kuningattarenne kunnia!
BOTHWELL. Minä olen palvelijanne enkä muuta mitään.
KUNINGATAR. Tänä päivänä muistutatte meitä niin selvästi siitä
hetkestä, jolloin ensikerran teitä nä'imme. Te olitte aivan nuorena
taistelleet äitimme edestä, mutta ylivoiman karkoittamana tulitte
pakolaisena hoviimme Parisiin. Raitisna ja vahvana kuin vuorelainen
astuitte hienoihin huoneisin! Kuinka minua saatoittekin kotoani
ikävöimään!
BOTHWELL. Tulin taisteluista ja vaaroista, se tietysti antaa miehelle
arvoa tanssisalissa.
KUNINGATAR. Teidän suuret luonnonkirjanne koroittivat teitä noiden
halpain hovi-ihmisten yli; me kaikki havaitsimme teissä sen miehen,
joka sittemmin kukisti Murray'n kapinajoukon, ja nyt toistamiseen on
pelastanut sekä meidät että Skotlannin. Te olette olleet uskollinen
meitä kohtaan kaikissa vaiheissa, -- tuskinpa on toista Skotlantilaista
aatelismiestä, josta voisimme samaa sanoa.
BOTHWELL. Teidän armonne kiitos ei ole minulle niin kallis kuin teidän
luottamuksenne.
KUNINGATAR. Minä luotan teihin, -- huolimatta panettelemisista: minä
luotan teihin!
BOTHWELL. Koettakaa minua, koettakaa minua!
KUNINGATAR. Minulla ei ole mitään toista! -- Oi, Bothwell, sanokaa
minulle, kuinka voin päästä noista onnettomista uskonnonriidoista?
BOTHWELL. Siten että olette huolimatta niistä.
KUNINGATAR. Se on neuvo sekin! Ha, ha, ha!
BOTHWELL. Ko'otkaa johtajat ympärillenne, antakaa heille virkoja ja
tiluksia!
KUNINGATAR. En voi osoittaa suosiota johtajille; sillä he ovat
maanpakolaisuudessa.
BOTHWELL. Antakaa heidän palata!
KUNINGATAR. Majesteetin-rikkojain!
BOTHWELL. Kuka ei ole majesteetin-rikkoja Skotlannissa! Mitä haittaa,
vaikkapa levottomat aivot melua nostattavatkin, kun ne vaan
kukistetaan! Jaloa on elää pelkkien voitettujen kesken!
KUNINGATAR. Te ette suinkaan ole synkkä protestantti, te varmaankin
olette katolilainen?
BOTHWELL. Itse en ole oikein tarkasti punninnut eroitusta, mutta sen
olen huomannut, että mankujia on molemmin puolin.
KUNINGATAR. Ha, ha, ha!
BOTHWELL. Mutta, koska kuningatar kyselee minulta, niin sallittakoon
minun kysyä kuningattarelta: mikä palkinto teillä on siitä, että
vaivaatte itseänne näillä asioilla?
KUNINGATAR. Mikä palkintoko?
BOTHWELL. Minä en tarkoita tuota sisällistä palkintoa; sillä sen olen
teistä havainnut, että se vaan on ollut huokauksia ja kyyneleitä, --
mutta ulkonaista, valtakunnassa taikka kuningattarena?
KUNINGATAR. Se ei todellakaan ole ollut suuri tähän asti?
BOTHWELL. Ette kai lukene sitä palkinnoksi, että teidän armonne niin
runsaassa määrässä on saanut osaksensa kapinoita, petosta ja väkivaltaa
kaikkina näinä vuosina.
KUNINGATAR. Mutta minä saan apua!
BOTHWELL. Hm -- sitä ei taida karttua muuta kuin mitä minun
ratsurykmenttini voi pakko-veroituksella hankkia jonakin hauskana
päivänä! Paavilta saatte ehkä rukousnauhan, kuningas Filip'iltä vähän
Kypron-viiniä ja Katarinalta -- kun hän on oikein anteliaalla tuulella
-- pullollisen myrkkyä.
KUNINGATAR. Ha, ha, ha! Tuossa on enemmän totuutta, kuin koko vuosien
keskusteluissa.
BOTHWELL. Vielä asia, jos minun sallitaan...
KUNINGATAR. Puhukaa, puhukaa!
BOTHWELL. Te olette nuori, kaunis, nerollinen, ja kumminkaan ette
näiden juttujen tähden koskaan saa elää! -- Neljä kapinaa on jo
häirinnyt teidän lyhyttä hallitus-aikaanne. Mannermaan juonet ja
englantilaiset juonet repivät teitä repimistään. Milloin tahdotaan
teitä vangita ratsastusretkellä, milloin hyökätään kirkkoonne
jumalanpalveluksen aikana, milloin yön-aikana huoneisinne,
taikka murhataan uskollisia palvelijoitanne kaukana teistä tai
kuninkaallisessa läheisyydessänne! Ja tämä kaikki muka uskonnon tähden
ja vuoksi! Katsokaa miten huolenpitonne näistä asioista teitä
palkitsee, -- sill'aikaa nuoruutenne kuluu ja varistelee lehtiä kuin
ruusupuu myrskyssä!
KUNINGATAR. Niin, se on totta, se on totta!
BOTHWELL. Jos edes saisitte jotain aikaan kaiken tämän kautta, niin te,
kuin jalo ihminen ainakin, ette pitäisi lukua vaaroista ja vaivoista.
Mutta missä määrässä ovat uskonnon asiat selvinneet sitten kuin te
Skotlantiin tulitte? Samaa sekavuutta, samaa valhetta! --
KUNINGATAR. Niin, niin, aivan niin!
BOTHWELL. Joka kerran on ruvennut pyrkimään jonkun tarkoituksen
perille, ei aina huomaa että hän sitä kaartaa eikä lähesty. Vieras sen
havaitsee ja voi varoittaa. Minä olen tämä vieras, minä sanon teidän
armollenne: kaikki, mitä tähän asti olette miettineet ja tehneet tämän
maan uskonnollisissa asioissa, on vaan saattanut teidät perikadon
partaalle. -- Jättäkää sentähden nuo asiat siksensä; olkaa ihminen,
nainen, nuori, kuningatar! Onhan maailmassa sentään muitakin säveleitä,
kuin virsien, ja muitakin paikkoja kuin haudat! -- Tulkaa, antakaa
mulle kättä ja seuratkaa minua tanssiin! Taikka taistelu-kentälle
höyryvän hevosen selässä! Ottakaa elämän seppele ja pankaa se noihin
keväisiin kiharoihin, te olette kauniimpi kuin metsän haltiatar,
valloittakaa luonto, kuin hän, niin kauan kuin se vielä tuoksuu --
syksy tulee kyllä aikanansa!
KUNINGATAR. Mies, te tungette huoneeseni kuin auringon säde! Te olette
kuin laulu ikkunan alla; itse seison keskiajan luostarilinnassa, vanhat
kuvat synkissä holviloissa rupeevat hengittämään ja elämään, lapsuuteni
unelmat heräävät ja minä juoksen ulos avonaiselle altaanille. Näköala
siellä on kuin kirkas päivä ilon sinivärissä, ja siellä istutte itse
altaanin alla ja ojennatte minulle kättä ratsunne selästä, ja
vieressänne seisoo oma ratsuni satuloittuna, -- silloin painun minä
alas teidän luo, ja liikkeelle lähdetään, noiden maisemien kautta,
joita lapsuudessani uneksuin! Ympärilläni on taas Franskan hovi,
trubadurien iloinen joukko näkyy naisten liehuvien huntujen väliltä,
liput liepehtivät, tässä seurassa olen minä kuningatar ja ilo on
kuningaskuntani! Niin, viekää minut ulos kevään riemuihin! Pitäähän
elää ennenkuin kuolee!
BOTHWELL. Pitää, pitää!
KUNINGATAR. Ja älkää sitten jättäkö minua niinkuin kaikki muut; minä
tarvitsen juuri voimallista miestä avukseni, sillä minä olen kauhean
yksinäni!
BOTHWELL. Ei alakuloisuutta!
KUNINGATAR. Oi, minun kävi nyt niinkuin aina, kun ajatukseni lentää
tulevaisuutta kohti, minä tunsin kahleen painoa, josta en ikinä irti
pääse.
BOTHWELL. Ah, -- minä ymmärrän ... Darnley!
KUNINGATAR. Niin.
BOTHWELL. Minäkin olen nainut, mutta se ei koskaan kahleelta tunnu.