Hilarius. Serafina.
_Serafina_ (vasemmanpuolisen pöydän luona, haparoi taskujaan). En voi
ollenkaan ymmärtää, mihin kummaan panin tavaralipun.
_Hilarius_. Vai niin — olisipa se vaan ollut minulla, niin —
_Serafina_. Mutta se olikin vaan sellainen pieni lippu!
_Hilarius_. Pieni lippu. Eihän tavaralippuja sovi laittaa niin
suuriksi, kuin sinun matkasäkkisi ovat, ja — hävittäisit sinä ne
sittenkin.
_Serafina_. Juurikuin minä en tekisikään muuta, kuin aina vaan hävitän.
Tämä on vasta ensimmäinen kerta eläissäni ja sinä olet jo hävittänyt
paljoa enemmän.
_Hilarius_. No — no — no, älähän toki kiivastu! Sanoinhan sinulle, että
olen itse siihen syypää, kuin annoin sen sinulle. Ei sinun ole siihen
syytä ollenkaan. Ethän sinä vaatine multa sen enempää?
_Serafina_. Kyllä tiedän jo mitä tarkoitat, juuri kuin en tekisi
muuta kuin vahinkoa, — juuri kuin en ymmärtäisi tehdäkään muuta kuin
vahinkoa. Hoho, jollei minua olisi, niin kuinkahan pitkälle olisit
päässyt, sinä, joka et ymmärrä järjestyksestä niin mitään? Mutta
hyvistä töistäni et puhu sanaakaan, vaan kas kun rupattamaan rupeat,
kyllä sinulla sitten sanoja on kuin paraassa sanakirjassa.
_Hilarius_. Mutta teehän nyt minulle mieliksi, ja anna minun edes
kerrankin olla oikeassa.
_Serafina_ (-päättävästi). En!
_Hilarius_. No tämähän vasta veikeätä on. Hän hävittää lipun, minä otan
syyn päälleni, sanon: se on minun syyni, se — siis minähän olen sen
oikeastaan hävittänytkin, — ja hän ei ole tyytyväinen sittenkään. Voi
sinua, muoriseni, kuitenkin!
_Serafina_. Kas, nyt olet mielestäsi taas onnettomin mies auringon
alla! — Katsokaa poloista, katsokaa ristinkantajaa — niin, niin,
murise nyt vaan tuolla lailla! — Sinä olet erittäin kunnollinen mies,
aivan moitteeton, sinussa ei ole vikaa vähääkään ja sinulla on vaan se
onnettomuus, että olet nainut! —
_Hilarius_ (kuivasti). Niinpä kyllä!
_Serafina_. Ja vaimosi on ristisi, jalkapuusi, kahleesi, joka on joka
paikassa tielläsi, joka tasoittaa maahan kaiken sen hyvän, minkä sinä
rakennat, — joka estää sinua olemasta Suomen, vieläpä Euroopan suurin
mies, joka ei osaa muuta, kuin tehdä pahaa, kääntää kaikki nurin,
hävittää —
_Hilarius_. Koska hävittämisestä kerran on puhe, niin voisinpa sinun
kanssasi hävittää monta kertaa kärsivällisyytensäkin, (levollisesti)
mutta minä en ole sitä vielä hävittänyt.
_Serafina_. Niin, niin — sinä olet uhri! Sinä kärsit kuin lammas!
Sinulla on paljon vaivaa saada kaikki taasen oikeaan järjestykseen,
mitä minä pelmutan. Ja sinä olet aina oikeassa, ja jos minä heikko
vaimo kärsin, niin se ei liikuta sinua; jos murhe murtaa sydämmeni ja
sieluni, niin sinulle on se samantekevä.
_Hilarius_. Eipä niinkään, — onhan tuttua, vanhaa virttä tämä kaikki!
Olehan nyt vaan ääneti.
_Serafina_. Ääneti, vai ääneti...
_Hilarius_. No pidä ääntä sitten!
_Serafina_. Enhän voi puhua — minun täytyy aina vaan antaa myöten;
saan ensin kärsiä vääryyttä, ja sitten pitäisi minun rukoileman vielä
anteeksi; ei, se on liian paljon se. Ah, tunnen jo, etten voi enää
kauan kärsiä sellaista kohtelua!
_Hilarius_ (sivulle). Nyt sanoo hän paikalla ottavansa eron.
_Serafina_. Äläkä luule, että me vaimot olemme luodut ainoastaan
kärsimään ja olemaan vaiti, ei, meitäkin on 19:s vuosisata
sivistyttänyt elikkä emansipierannut, mekin olemme oppineet ryhtymään
toimiin, ja saat olla varma siitä, että minäkin niihin toimiin kykenen,
— emmehän me ole kiinni taotut toisiimme.
_Hilarius_. Emme suinkaan!
_Serafina_. Ja jos kohtelet minua liian tylysti, niin minä, ijästäni
huolimatta, katkaisen nämä siteet. Saat nähdä, että jos minä suutun,
niin — otan kuin otankin eron sinusta.
_Hilarius_ (yhtaikaa). Eron sinusta! — Hyvä juttu, tulipa ripityksistä
loppu viimeinkin.
_Serafina_. Ah, kuinka tämä kiihtymys heikontaa hermojani!
_Hilarius_ (levollisesti). Kas niin, — näetkös, mitä varten yllyt sinä
sellaiseen raivoon! — Kuuleppas, papuseni, mene tuonne salonkiin ja
rauhotu hieman!
_Serafina_. Tuolla laukussa on etikkapulloni.
_Hilarius_ (hakee pulloa, erikseen). Annettuansa ensin etikkaa minulle,
suvaitsee hän nyt itsekin sellaista. (Ääneen) Tuoss'on, mammaseni,
tuossa, — (taluttaa häntä pois) levähdä nyt vaan hieman!
_Serafina_. Niin, levähdä — tällaisessa kiihkotilassa! — Sinä olet
minun teurastajani! (Menee oikeanpuolisesta ovesta.)