Niin kuumasti paistoi päivä Johanneksen tummille kasvoille, kun hän
seisoi kirkasvetisen Jordanin rannalla ja saarnasi parannusta. Kuuma
oli etelän päivä, kuumemmat Johanneksen sanat, ja kansaa tulvasi hänen
luoksensa Jerusalemista, Judeasta ja koko Jordanin ympäristöstä. — —
Viileä ilta teki tuloaan, ja Johannes istui uupuneena joen rannalla.
— Niin saapui Jesus ja pyysi häneltä kastetta, mutta aluksi kielsi
Johannes sen.
Ja Jesus riisui itsensä ja astui polviaan myöten solisevaan veteen.
Niin kauniina poimuili hänen nuorekkaan vartalonsa kuva väreilevällä
pinnalla, niin iloisesti porehti vesi hänen jaloissaan, ja kirkkaat
kuplat ponnahtelivat ylös hänen kuultavaa ihoansa kohti — Pohjalla
uinuvat jokisimpukat aukoivat kuoriansa ja ahneesti joivat sitä vettä,
joka Jesuksen päälaelta valui.
Mutta taivas aukeni, ja kirkas valo säteili korkeudesta, kun siunauksen
henki kyyhkysenä laskeusi Jesuksen päälaelle. —
Sitten istuivat kastettu ja kastaja tummien cypressien alle ja myöhään
yöhön puhuivat siitä valtakunnasta, joka tuleva on. - Kiihkoton Jordan
vienosti solisi, kukkivat myrtit levittivät suloista tuoksua, ja
kirkkaita tähtiä syttyi — —
* * * * *
Assa, köyryselkä vanhus saapui eräänä helteisenä päivänä pienen
poikansa kera Jordanille. Hillitön jano ahdisti heitä, ja poika aikoi
juosta virtaan, sillä niin häntä päivä poltti, mutta Assa pidätti
hänet, sillä hän tunsi paikan ja kiven, jolle Jesus oli vedestä
noustessaan astunut.
Hän lankesi polvillensa sille sileälle paadelle ja suuteli sen kuivaa,
kuumaa pintaa. Mutta siinä, missä hänen huulensa kiveä koskettivat,
pulpahti kirkasvetinen, kylmä suihku, ja Assa joi siitä.
Mutta pienokainen, joka ei malttanut odottaa, kumartui yli paaden
reunan ja joi lämmintä ohikiitävää vettä, silloin näki hän joen
pohjalla suuria simpukoita. Koko kiven vedessä oleva reuna oli täynnä
niitä.
Ja he alkoivat poimia niitä, mutta se oli hyvin työlästä, sillä vanhus
ei antanut pojan astua siinä veteen. Ja kun he aukaisivat ne simpukat
sillä kivellä, niin löysivät he niistä runsaasti helmiä, ei sinerviä,
valkoisen hohtavia, vaan punaisia veripisaran muotoisia.
He lankesivat maahan polvillensa ja kiittivät Jumalaa, joka oli antanut
köyhille rikkautta. — — —
* * * * *
Niin saapui Assa Jerusalemiin ja möi kaksi helmeä, joista kultaseppä
ihastuneena maksoi suuren hinnan, mutta ne muut helmet kätki vanhus
visusti ja matkusti laivalla Roomaan.
Ja matkalla syntyi ankara myrsky, ja laivan päällikkö sanoi, että
raivostunut Poseidon vaati kalleimman lahjan laivassa olijoilta.
Kalpeat naiset heittelivät kultaisia rannerenkaitaan, mutta meri ei
vaan asettunut. Silloin etsi Assa helmilippaastaan helmen ja kulki
vanhuuttaan vavisten laivan keulaan, mutta naiset nauroivat sitä, että
köyhä vapiseva vanhus koitti Poseidonia viihdyttää. Ja Assa pudotti
kuohuihin punaisen helmen. Mereen tultuaan keinui se aaltojen harjoilla
valkoisten vaahtihelmien ympäröimänä ja se säteili hetken punaista
valoa. Sitten painui se aaltojen helmaan, ja meri tyveni.
Mutta onnelliset naiset suutelivat vanhuksen kurttuisia käsiä, vaan hän
esti sen ja sanoi:
— En minä, vaan Jesus Natsarealainen sen teki! — Ja kaikki tahtoivat
kuulla hänestä. — — —
* * * * *
Roomaan tultuaan pyysi hän päästä keisarin puheille, sillä hän oli
kuullut, että keisarinna Skribonia sairasti vaikeata kaulatautia, ja
hän uskoi, että punainen helminauha parantaisi hänet.
Mutta Juutalainen kun oli, oli hänen vaikea päästä keisarin puheille,
sillä keisari pelkäsi Juutalaisia. Kun hän vihdoin monen vaivan jälkeen
pääsi keisarin eteen, kertoi hän helmistänsä. Mutta keisari suuttui ja
huusi:
— Palestina on minulle surun maa, Juutalainen ei tuo mitään hyvää! —
Ja Assa heitettiin vankeuteen. Vaan kun Skribonia eräältä palvelijalta
sai kuulla, että vankilassa virui ihmeellistä helminauhaa kantava
Juutalainen, välähti hänessä paranemisen toivo. — —
Musta yö laskeusi keisarillisen palatsin yli. Skribonia makasi
tuskissaan valvoen kuumalla vuoteellaan ja silloin päätti hän mennä
Juutalaisen Assan luo.
Uskollisen palvelijansa saattamana hiipi hän yli kuun valaiseman
palatsin pihan ja saapui vankilaan. Kuu paistoi pienestä
rautaristikosta vanhuksen kasvoille, joka nukkui. Raskas ovi kiljahti
valittavasti, Assa heräsi.
— Olen keisarinnasi, Assa —, puhui Skribonia.
— Valtiattareni, tässä ovat palvelijasi ihmeitä tekevät helmet! —
Ja sitten kertoi Assa, mistä ne olivat löydetyt, kuka oli Jesus
Natsaretista.
— Minä uskon niiden voimaan, huudahti keisarinna, suuteli helmiä ja
asetti ne kaulallensa. Heti tunsi hän, kuinka uuden elämän voima
virtasi hänen suoniinsa, ja hänen oli niin huokea hengittää. Iloisena
juoksi hän linnaansa muistamatta edes kiittää vanhusta. — — —
Mutta kun hän seuraavana aamuna kutsui Juutalaista palkitakseen häntä,
oli Assa — — poissa, sillä Jumalan työt ovat armo!