1:NEN EMÄNTÄ. Niin juuri. On sekin mukavaa, ett'ei ole oikeata emäntää
tällaisissa pitokomennoissa.
2:NEN EMÄNTÄ. Niin. Kun kerran on omaisia. Se rustmestarin sisarhan
olisi ollut juuri omiansa. Kun kerran oli täällä ja laatusteli koko
viimme talvenkin, niin olisi sitä nytkin voinut tulla.
1:NEN EMÄNTÄ. Olis mar' hyvinkin. Mutta kun kerrotaan että Hilma olisi
ollut pikkusiin päin silloin, kun matkusti sinne Tyrvääsen, ja että se
kamprelska nyt hoitaa sitä lasta siellä.
2:NEN EMÄNTÄ. Älkää hyvä ihminen! No, voi mun päiviäni! En minä ole
kuullutkaan. (Jatkavat keskustelua.)
1:NEN ISÄNTÄ. Kyllä siitä Purimo jalkojansa myöden taitaa hoiperrella.
2:NEN ISÄNTÄ. Ja niinkun se isäntä vainaja oli tyystä ja koittavainen.
Mutta pojasta polvenmuute, sanotaan.
1:NEN ISÄNTÄ. Kun isäntä ja emäntä yht'äkkiä muuttuvat
herraslaakaisiksi, niin tietäähän sen, ett'ei siitä hyvää koidu.
Kamarin ovet perällä avataan. Ensin tulee Kirkkoherra ja asettuu
paikoilleen perällä sohvan eteen. Sitten seuraa teltan kantajat, jotka
asettuvat kirkkoherran eteen ja nostavat teltan. Sitten tulee
morsiuspari, joita seuraa kaksi morsiuspiikaa ja kaksi sulhaspoikaa.
Hääväki on noussut seisalleen.
KIRKKOHERRA. Rakkaat ystävät, Teofilus Grön ja myös Hilma Katariina
Purimo, teidän pitää tässä visusti tietämän, että Jumala itse on
aviokäskyn säätänyt, ja on pannut miehen vaimon pääksi, että hänen
pitää oleman sen esimiehenä ja hallitseman häntä parhaaksensa Jumalan
pelvossa, häntä rakastaman ja kunniassa pitämän, usein hänen
heikkouttansa kärsimän, ja antaman niinkun pyhä Pietari sanoo,
vaimolliselle astialle niinkun heikommalle, hänen kunniansa.
Samalla muotoa pitää myös vaimon kuuleman miestänsä, rakastaman häntä,
päänänsä ja esimiehenänsä pitämän, ajatteleman että hän miehen
apulaiseksi luotu on. Hänen pitää kaiketi itsensä niin käyttämän, että
hän miehellensä kelpaisi, jolle hän on apulaiseksi annettu. Päältä
iskein: miehen ja vaimon pitää keskenänsä toinen toistansa rakastaman,
ja vielä enemmän kun isää ja äitiä. Niin heidän avioliittonsa pitää
oleman onnellisen ja autuaallisen, jonka me myös kaikki yhteisesti
tälle pariskunnalle sydämmestämme toivotamme. Amen.
Minä kysyn sinulta Teofilus Grön, Jumalan seurakunnan läsnäollessa, jos
sinä tahdot ottaa tämän ihmisen Hilma Katariina Purimon aviovaimokses,
ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä?
GRÖN. Tahdon.
KIRKKOHERRA. Minä kysyn sinulta Hilma Katariina Purimo Jumalan
seurakunnan läsnä ollessa, jos sinä tahdot ottaa tämän miehen Teofilus
Grön'in aviomiehekses, ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä?
HILMA (matalalla äänellä, mutta varmasti). En.
(Yleinen hämmästys.)
GRÖN. Mitä sinä ajattelet?
KIRKKOHERRA. Ajattele, ennen kun vastaat. (Painavammin.) Minä kysyn
sinulta Hilma Katariina Purimo, Jumalan seurakunnan läsnä ollessa, jos
sinä tahdot ottaa tämän miehen Teofilus Grönin aviomiehekses, ja
rakastaa häntä myötä- ja vastoin-käymisessä?
HILMA (varmasti). En tahdo.
NIMISMIES. Perhanan tollo!
KIRKKOHERRA. Morsian on kieltäytynyt. Vihkimis-toimituksesta ei siis
tule mitään.
(Teltan kantajat laskevat silkin alas. Hääväessä vilkkaita
kuiskailemista. Alkavat vähitellen poistua.)
GRÖN (Hilmalle). Tiedätkös sinä, mitä sinä nyt teit!
(Hilma tulee alas oikealle. Grön menee kamariin.)
YLIOPPILAS (menee Hilman luo ja ottaa häntä kädestä). Minä kunnioitan
teidän rohkeuttanne ja uljuuttanne. Sellaisella teolla mahtaa olla
vankat syyt tukenaan. Koettakaa nyt rauhoittua. Te näytätte niin
kiihkoiselta. (Menee nimismiehen kanssa jutellen.)
KIRKKOHERRA (Hilmalle). Te menettelitte omituisella tavalla. -- Te
olette pilkannut Herran pyhittämää toimitusta. Rukoilkaa Jumalalta
anteeksi syntiänne, saadaksenne rauhan omalle tunnollenne. Punnitkaa
katuvaisella sydämmellä rikoksenne painoa. (Menee.)
1:NEN NEITI. Tämähän nyt vasta oli skandaali. Hyi tuommoista! Mikä hän
on olevinaan, kun kehtaakin.
2:NEN NEITI. Mitäs häpyä tuollaisilla on! Se on ihan hirmuinen
skandaali rustmestarille.
3:MAS NEITI. Tuo tuossa ei näy pitävän rustmestaria niin kauniina ja
miehekkäänä kun moniaat. Hahaha!
1:NEN NEITI. Kyllä hän nyt aina tuollaisen löntön arvoinen on.
2:NEN NEITI. Lähdetään pois jo! Mitä täällä enää on tekemistä, (menevät
puhellen.)
1:NEN EMÄNTÄ. Ihan suotta se tuon länninkinsä noin viiniksi on
laittanut.
2:NEN EMÄNTÄ. Sanos muuta! Olisi tuota varten huonompikin tepsinyt.
(Niiaavat ovella ja menevät.)
1:NEN ISÄNTÄ. Ei kai tässä enään ole oleskelemista.
2:NEN ISÄNTÄ. Mitäpäs täällä. Kuivalta tää tuntuu parilla
kahvikuppusella. Olis sitä aarakkipunssi- tai totiklasi pitänyt saada
huulilleen.
1:NEN ISÄNTÄ. Hukkaan ne humalat taisi huipata tällä kertaa.
3:MAS ISÄNTÄ. Pois kai pitää. Eihän ne pidot parane, jos ei vieraat
vähene.
1:NEN ISÄNTÄ (yskäsee ja menee Hilman luo). Hyvästi nyt ja kiitoksia
paljon! Parhain se taitaa näin olla. Ainakin talon puolesta. Hyvästi!
3:MAS ISÄNTÄ. Hyvästi vaan! Sinussa on isävainaajasi yksipäisyyttä. Se
oli Tuomas vainaajakin sellainen. (Menevät.)
HILMA (katselee ympärilleen. Menee vasemmalle. Lyyhistyy sohvaan).
GRÖN (tulee kamarista. Näkee Hilman, kohottaa nyrkkiänsä ja aikoo
syöksyä Hilmaan käsiksi, mutta malttuu ja seisoo hetken tuijottamassa
häneen. Alkaa kävellä kiivaasti edestakaisin. Vetää kiinni jonkun oven
joka on jäänyt raolleen. Pysähtyy Hilman eteen). Katala! (Hilma
säikähtää. Nousee ja aikoo mennä.) Pysy paikoillasi! Piruko sinua
riivasi tuollaiseen tekoon? Tiedätkös, että olet häväissyt minut,
saattanut minut koko pitäjän pilkaksi? Tiedätkös sen?
HILMA. Minä pidin sanani teille, niin kun tekin piditte sananne
minulle. Lupasitte vapauttaa Roopen, ettekä kuitenkaan...
GRÖN. Vaikene! -- Jos heti paikalla puhuttelet kirkkoherraa ja korjaat
erehdyksesi --
HILMA. En koskaan.
GRÖN. Luuletko sinä noin helposti pääseväsi? Luuletko sinä kaikki
loppuvan siihen, että sinä kiellät? Etkö sinä käsitä, ett'en minä voi
jäädä tällaiseen asemaan. Ymmärrätkö, että minä vaadin ja minun pitää
saada sinulta hyvikettä.
HILMA (aikoo mennä). Tehkää mitä tahdotte. Minulta ette saa mitään.
(Alkaa vähitellen pimetä).
GRÖN (survaisee hänet takaisin.) Kirottu rutale! -- Sinä et hiisku
paikaltakaan, jos et lupaa puhutella kirkkoherraa.
HILMA. Laskekaa minut, tai huudan apua!
GRÖN. Lupaatko? -- Vastaa pian!
HILMA. En.
GRÖN. Ihminen! Ajattele mitä sinä puhut! Sinä et tunne minua tarpeeksi.
Sinä et tiedä mitä minä voisin tehdä.
HILMA. Voikaa te mitä tahdotte. Minä en enään pelkää teitä. Minä olen
tehnyt päätökseni.
GRÖN. Minä julistan koko hääseuralle, että sinulla on lapsi minun
kanssani.
HILMA. Tehkää se jos uskallatte. Sitä enemmän ne teitä halveksivat, kun
minä sittenkin teidät hylkäsin.
GRÖN. Älä kiihoita minua äärimmäisiin asti. Minä olen siinä tilassa,
jossa ihminen voi tehdä mitä tahansa. -- Kirkkoherra on ehkä vielä
täällä. Sano heti hänelle, että olit sairas, ett'et tietänyt mitä teit.
HILMA. Ennen olen ollut sairas, mutta en nyt enään. Ennen pelkäsin
teitä maineeni tähden ja Roopen tähden. Nyt minä olen päässyt niistä
houreista. Roope on kärsinyt rangaistuksensa ja minun maineeni
puhdistuu, kun kaikki asiat selvenevät. Silloin ihmiset ymmärtävät
minua. Ettekö näe, että olen teille kiitollinen, jos te itse
paljastatte kaikki.
GRÖN. Jumalauta, minä vannon, että sinä tulet minun kanssani vihityksi.
Tai jos et sitä tahdo, niin lastasi et sinä enään ikinä näe. Sen minä
piiloitan sinulta ijäksi päiväksi.
HILMA. Minä aavistin, että te senkin tekisitte. Ja sentähden Kalle ja
Miina kaksi tuntia takaperin ajoivat Tyrvääsen.
GRÖN. Äh!
HILMA. Ei taida olla helppo saavuttaa heitä.
GRÖN (hillitysti). Minä en tarkoittanut mitä sanoin. -- (Muuttuu
rukoilevaksi.) Ajattele sitä häpeätä, jonka äsken sain kärsiä, ajattele
minun loukattua rakkauttani, ajattele --
HILMA. Teidän itse-rakkauttanne, sanokaa!
GRÖN. Minun rakkauteniko --?
HILMA. Vaietkaa! Teidän suussanne muuttuu rakkaus kiroukseksi.
GRÖN. Ei, Hilma! -- Älä syytä minua tällä hetkellä. Jos minä en koskaan
ennen olekaan sinua rakastanut, niin nyt minä sen teen. Tällä hetkellä
minä rakastan sinua, minä tunnen sen, rakastan niin totta kun --
HILMA. Lopettakaa!
GRÖN. Sinä et ole koskaan minua ymmärtänyt, etkä koskaan tahtonut minua
ymmärtää. Enkö minä rakastaisi sinua, lapseni äitiä?
HILMA. Älkää puhuko minun lapsestani. Se ei koskaan saa tietääkään,
että sillä on konna isänä.
GRÖN. No hyvä! Tallaa vaan jalkojesi alle minun tunteitani. Tee se,
mutta kärsi myöskin seuraukset. Koska sinä et usko minun rakkauttani,
etkä taivu minun rukouksistani, niin kuulehan sitten tehokkaampia
syitä. Minun asiani ovat joutuneet rappiolle ja minä olen perikadossa
jos en saa niitä korjatuiksi. Ymmärrätkö -- perikadossa! -- Jos sen
ymmärrät, niin ymmärrät myös, että minä olen pakoitettu käyttämään
kaikkia keinoja saadakseni ne asemilleen taas. Ja minä käytänkin niitä.
Ole varma siitä! Minä taistelen äärimmäisyyksiin saakka päämääräni
saavuttamiseksi. Ja jos sinä edes osaksikaan aavistaisit, mitä kaikkea
minun kaltaiseni mies voi, kun hän puolustaa omia elinehtojaan, niin et
sinä noin uhalla asettuisi minua vastaan. (Roope ja Kaisa tulevat
ulkoa.) -- Minä sanon sinulle viimmeisen kerran: peruuta päätöksesi!
Anna vihkiä itsesi! Jos et sitä tee, niin täytyy minun poistaa sinut
tieltäni. -- Sinun jälkeesi perii lapsesi sinut ja minä perin lapseni.
HILMA. Te olette hullu!
GRÖN. Minä saatoin Roopen varkaaksi, minä voin saattaa sinutkin --
itsemurhaajaksi.
HILMA. Uskaltaisitteko --?
GRÖN. Olenhan sanonut, että minun täytyy uskaltaa vaikka mitä.
HILMA. Minä en ymmärrä teitä, enkä pelkää uhkauksianne.
GRÖN. Perkele! Ne eivät ole paljaita uhkauksia. Totta Jumal'auta, minä
tulen myöskin täyttämään ne.
HILMA. Sitä ennen olette te vankeudessa holhouksestanne.
YLIOPPILAS (tulee).
GRÖN. Haah! (Saa suonenvedon tapaisen raivokohtauksen ja hyökkää kiinni
Hilman kurkkuun.) Helvetin portto!
HILMA (lyykistyy sohvalle). Avuksi!
KAISA. Apua, apua!
ROOPE (riuhtasee rustmestarin erilleen Hilmasta). Kavahda murhamies!
YLIOPPILAS. Konna!
GRÖN. Mitä sinulla on täällä tekemistä? Pois varas minun huoneestani!
Pois!
ROOPE. Varas!?
GRÖN (kohottaa nyrkkiänsä). Varas niin! Ruoskittu hevosen varas!