HILMA (katsoo heidän jälkeensä). Iloa ja riemua! -- Kelpaa heidän.
(Menee istumaan tuolille pesän eteen.)
KAISA. Sellaisia honkkelia molemmat! Niinkun valkean vaaraan herättivät
minunkin, vanhan ihmisen.
HILMA. Onko kotona tapahtunut mitään erityistä?
KAISA. Mitäpäs täällä? Yksin olen ollutkin melkein koko päivän.
Miinakin tuli vast'ikään. Koko talo onkin muuttunut autioksi kun
kirkkomaa.
HILMA (arasti). Roopesta ei ole kuulunut mitään?
KAISA. Ei ole. -- Voitko uskoa, kun...
HILMA. Siellä tulee joku. Ehkä se on Roope.
GRÖN (tulee ulkoa. Hilma väistyy etualalle pöydän luo. Grön tarkastaa
Hilmaa. Katselee sitten ympärilleen, mutta ei huomaa Kaisaa. Menee
Hilman luo). Mitä sinä täällä väen pirtissä teet! Menisit kamariisi,
tai olisit tullut sinne minun puolelleni. No, mitä lääkäri sanoi?
Kerroppas mitä hän tiesi? (Menee Hilman luo ja panee kätensä hänen
olkapäilleen.)
HILMA (väistää). Minä en käynyt lääkärissä.
GRÖN. Missä sitten?
HILMA. Uotsolassa.
GRÖN. Ph! Jonkun iskijä-muijan luona kai. Jos kerran olet sairas, niin
miksi et mennyt kaupunkiin, niinkun olit luvannutkin.
HILMA. En minä ole sairas. Minä vaan valhettelin.
GRÖN. Mitä se merkitsee?
HILMA. Ei mitään. Tahdoin vaan päästä rauhaan teidän nuuskimisistanne.
GRÖN. Mitä sinä nyt puhut? Sano missä kävit!
HILMA. Etkö kuullut? Uotsolassa.
GRÖN. Kenen luona siellä?
HILMA. Tuomarin.
GRÖN. Mitä? Tuomarin? Mitä sinä siellä teit? (Hilma ei vastaa.) Mitä
teit tuomarin luona?
HILMA. Ei minun tarvitse tehdä teille tiliä käynnistäni.
GRÖN. Vastaa minulle, mitä sinä teit siellä. (Hilma ei vastaa.)
Kuuletko, mitä minä kysyn? (Tarttuu Hilman käsivarteen.) Kuuletko?
HILMA (riuhtasee itsensä irti). Älkää koskeko minuun.
GRÖN (malttuu). Oliko sinulla olevinaan jotakin asiaa tuomarille?
HILMA. Oli. Se koski teitä, jos tahdotte sen tietää.
GRÖN (hämmästyy). Minua?
HILMA (katsoo Gröniä). Niin teitä. Tahdon päästä erilleni holhouksesta.
GRÖN. Hahaha! Vai tahdot sinä niin. No, mitä tuomari sanoi? Eikö hän
nauranut sinulle?
HILMA. Ei.
GRÖN. Äh! Akkojen lörpötystä! Vasta kolmen vuoden päästä olet sinä
laillisessa ijässä. Hm! Mennä puhumaan tuomarille sellaisia tuhmuuksia.
HILMA. Minä tahdonkin vaan päästä -- teidän holhouksestanne.
GRÖN (suunniltaan). Niinkö sinä sanoit tuomarillekin?
HILMA. Niin minä sanoin.
GRÖN. Tomppeli! Ymmärrätkös kuinka typerä sinä olet? Ymmärrätkös?
HILMA. Tuomari sanoi, että menettelin viisaasti.
GRÖN. Tuomari sanoi! Mikä sinua sinne lennätti! Etkö ymmärrä, että olet
alentanut minun arvoani, minun, jonka kanssa ai'ot mennä naimisiin.
HILMA. Minä en aio naimisiin teidän kanssanne.
GRÖN. Etkö aio?
HILMA. En. Sanoinhan sen jo aamulla.
GRÖN (huolettomasti). Hilma kulta! Sinä olet todellakin sairas. Sinä et
ajattele, mitä sanot. Olemmehan me kihloissa ja...
HILMA. Minä en ole kihloissa teidän kanssanne. Saittehan romunne
aamulla takaisin.
GRÖN. No, se nyt ei merkitse mitään, jos ne ovat sinun huoneessasi, tai
minun. Ja sitä paitse, pidänhän minä sinusta niin paljon.
HILMA. Älkää kaunistelko! Luuletteko, ett'en minä tiedä minkätähden te
tahdotte minua vaimoksenne? Sanokaa suoraan vaan! Te tahdotte minua
sentähden, että minä olen rikas ja te tarvitsette rahaa. Luuletteko,
ett'en minä tiedä mihin pulaan te joudutte, kun ruvetaan vaatimaan
tiliä holhouksestanne, josta pääsisitte vapaaksi kun naisitte minut.
GRÖN. Kuinka hävyttömästi sinä uskallat puhutella minua!
HILMA. Hävytöntä ehkä. Mutta puhdistakaa itsenne, jos voitte. Aamulla
pyysin nähdä isävainaajan velkakirjoja. Näytittekö niitä? Ette. Teillä
ei ole niitä enää, ei ainakaan kaikkia. Jumala tietää onko ollenkaan.
-- Missä on Ojalankin velkakirja? Missä? Voitteko sanoa sitä? Minä
sanon sen teille. Se on Ojalan hallussa, teidän kuittaamananne. Mutta
missä on rahat? Sanokaa te se?
GRÖN. Mistä olet onkinut noita juoruja?
HILMA. Poikkesin Ojalassa ja näin omin silmin teidän
nimikirjoituksenne. Sitten menin tuomarille ja jätin asian hänen
haltuunsa.
GRÖN. Minä kuulin tuon jo! -- Siinä teit typerästi, sanoinhan sen. --
Mutta jättäkäämme tämä. Jälestäpäin meillä on kyllä aikaa selvitellä
holhous-asioita. Nyt minulla on sinulle jotain muuta puhuttavaa.
HILMA. Minulla ei ole mitään puhumista teille.
GRÖN. Olen ajatellut, että ensi sunnuntaina voitaisiin kuuluttaa meidät
ensi kerta.
HILMA. Ettekö te käsitä, kun sanon, että se on mahdotonta. Ei teidän
lipeäkielisyytenne pysty minuun tällä kertaa. -- Jättäkää minut
rauhaan!
GRÖN. Herkeä jo! Älä lennä korkeammalle kun siivet kantavat. Sinä et
näy olevan ollenkaan selvillä asioista. Sinun etusi tässä on
kysymyksessä, eikä minun.
HILMA. Mikä etu?
GRÖN. Etkö sinä tiedä, että sinä olet äidiksi tulemassa?
HILMA (katsoo hämmästyneen Gröniä).
GRÖN. Etkö tiedä sitä?
HILMA. Mitä te sanotte? Minäkö olisin...?
GRÖN. Pitäisipä sinun se tietämän paremmin kun minun.
HILMA (tyrmistyneenä). Jumala varjelkoon! Siinä tilassako minä...
(Putoaa hervottomana penkille).
GRÖN. Näetkös nyt, että naimisjuttu koskee sinua lähemmältä kun
luulitkaan.
HILMA (itkee katkerasti).
GRÖN. Joko huomaat, että ainoa pelastuksen mahdollisuus on avioliitto
meidän välillä. Mutta sen pitää tapahtuman niin pian kun suinkin.
HILMA. Oh! Kuinka kurjasti te olette tehnyt.
GRÖN. Nyt on kysymys ainoastaan tulevaisuudesta. Sinun pitää pelastaman
maineesi ennen kaikkia.
HILMA. Ja myydä itseni teille maineeni hinnaksi. Sitä en tee koskaan.
GRÖN. Sinä et ajattele, mitä puhut!
HILMA. En. Minä en tahdokaan ajatella.
GRÖN. Sinä hourit. Tiedätkö mikä sinusta sitten tulee?
HILMA. Tulkoon mitä tahansa?
GRÖN. Tiedätkö mikä sinä jo olet?
HILMA (tuijottaa häneen). Mikä minä olen?