Pääsiäismaanantai ilta. Purimon pirtti, jossa on tavallinen hämäläinen
sisustus. Kaisa, ruotimuori, makaa muuripenkillä. Kaksi talikynttilää
palaa pöydällä.
TILTA (tulee lumisena, hameenhelmukset nostettuina ja sarsipalttoo
nuoralla uumalle sidottuna, kantaen halkoja, jotka heittää suurella
kolinalla pesän eteen).
KAISA (unen pökerryksissä kavahtaa pankoltaan). Herra siunatkoon ja
varjelkoon! -- Hyi! Mitäs tuolla tavoin ihmisiä säikyttelet! Hyvä
Jumala, kun oikeen... Sinä olet se vanha höntti! Olet mar sinä! Kun
suotta aikojaan noin tuulahuttelee.
TILTA (hakkaa lunta hameistaan). Kaikistapa sitä säikähtääkin. Niinkun
hyvästäkin!
KAISA. Vähemmästäkin -- maailmanlopun kolinasta. Ajattelin jo mitä
hyvänsä. Hyi sentään!
TILTA. Sellainen koiran ilma! Hyh!
KAISA. Vieläkö pyryttää?
TILTA. Niin ett'ei oikeen tahdo sekaan mahtua. (Riisuu palttoonsa ja
panee naulaan.) Sitä virkaa se on pitänyt aatto-illasta asti
nimeksikään herkeämättä. (Rupeaa ajamaan puita pesään.) Puutkin ovat
niin raatoontuneet...
KAISA. Täällä muurin raossa on kuivia tuohia. Annas kun koperoin.
TILTA. Ei tällaiset telhot hevin sytykään. Antakaa iso kasa!
KAISA. Tuossa on, kyllä noilla viriää. (Koettelee muuria.) Kuinka se
muurikin on niin voinut jäähtyä, vaikka on niin leuto ilma. Pane pesä
oikeen täyteen.
TILTA. Saunaksi kai tämä nyt sitten pitäisi lämmittää! -- Saisittekin
mennä pesään maata, kun olette noin viluinen.
KAISA. Kas tuota! Äyskii niinkun mikä hyvänsä vanhaa ihmistä! --
Muuripenkin lämpö taitaa sinullekin vielä maailmassa tehdä hyvää. --
Hoh, hoh! Niin sitä nuorena ollaan kopeita. Niin sitä ollaan, eikä
yhtään ajatella. Hoh, hoh! En minäkään sinun ijälläsi vilusta tiennyt
tuon taivaallista. Kesäkelteissä kävin kirkossakin monta kertaa tammi
pakkasella. Niin, niin, mistäs ne paremmat otti! Ja Jumalan sanaa
kuulemaan syntis paran täytyi mennä. Täytyi sitä elää ihmisiksi sentään
köyhänäkin. Täytyihän sitä, -- Herra siunatkoon, kun jättää pellit
kiinni. Katsos nyt miten tulee savua! Aukasetkos juuri joutuun sen. Voi
hyvänen aika sitä ajattelemattomuutta!
TILTA (aukasee pellin). Niin juuri! Voi, voi sentään. -- Olkaa nyt
tekin protkuttamatta! Olkaa jo! -- Kuka tässä enää muistaa mitään. Koko
talo on ihan mullin mallin. (Menee pöydän luo istumaan.) Kun se
Hilmakin niin yht'äkkiä sairastui.
KAISA. Sanos muuta kun asiaa! Ihan tervehän se oli vielä
lauantai-iltana. Eikös ollut?
TILTA. Oli kai, minun tietääkseni, koska hän oli laudallakin Roopen
kanssa.
KAISA. Niin aina! Voi, voi! Ei siitä Jumalan taudista tiedä, milloin se
kyntensä iskee. -- Joko se Roope on kotia tullut?
TILTA. Ei ole. Niin se hukkui kun porilaisen laukku lepistöön.
KAISA. Kuka nyt tuolla tavoin pilkkaa! Jos olisi hukuttanut itsensä,
mies parka.
TILTA. Hukuttanut! Nii' ja muu mitä se on tehnyt. Hevosella oli
lähtenyt jonnekin pääsiäisyönä. Selkähevosella. Ja sehän se pahin pulma
onkin. Rustmestari on lähettänyt kruunun miehet hakemaan. Pauhasi kun
hullu tänä aamuna ja sanoi, että Roope varasti sen hevosen.
KAISA. Herra siunatkoon, varastanutko? Eipä nyt maailman päivinä!
Roopeko olisi varas! Oikeinko hevosvaras?
TILTA. No, ei suinkaan lehmän varas, koska hevosen on ottanut.
KAISA. Ei ikä pitkun päivinä, sanon minä. Minä tunnen Roopen lapsesta
asti ... sellainen kelpo poika ollut elämänsä ijän. Kun kehtaattekin!
Hullujahan te olette kaikki tyynni! Ihan pähkä-hulluja!
TILTA. Älkää nyt huutako siinä! Ei se kumminkaan siitä parane. Tehty
kun tehty.
KAISA. Tehty. Siunaa ja varjele, kuinka hassuja te olette! Te ette
ymmärrä niin hituistakaan, ei sen verran, että silmäänsä. Eikö nyt
Roope saisi oman talon hevosella mennä, mihin ikinä häntä haluttaa?
Eikö vaan!
TILTA. Kylläpä se Miinakin osaa viipyä kirkkovieraissaan. Sietäisi sitä
nyt jo kotiakin tulla.
KAISA. Mene sinä vaan muihin asioihin, vaikka toisilla on henki ja
kunnia kysymyksessä! Voi, voi, sitä syntistä huolettomuutta! Sen verran
sitä välitetään toisista, kun ei vaan oma nahka ole orressa. Voi Roope
parka sinunkin kohtaloasi!
TILTA. Parasta kun ei teille puhuisi mitään. Mitä nyt kruununmiehet
hänelle voisivat, syyttömälle ihmiselle? Sen verran toki pitäisi
käsittämän vielä vanhanakin.
KAISA. Kun kerran niihin kaaliin joutuu, niin kyllä niissä sitten
pysyy.
TILTA. Nyt siellä tulee joku.
MIINA (tulee). Terveisiä kirkosta!
KAISA. Kissojen kirkonmenosta näin myöhään!
TILTA. Siinä se paha aina, kussa panetellaan. Minä täällä jo
päivittelin, kun ei ihmistä ollenkaan kuulunut.
MIINA. Pistäysin pikipäinsä vielä Vikelässä tullessani.
TILTA. No, ala riisua nyt, että päästään ehtoo askareille.
MIINA. Sukat ja kengät pitää muuttaa, ne ovat ihan likomärät. (Rupeaa
muuttamis puuhiin.)
TILTA. Niin kai, vähemmälläkin.
KAISA. Sellaisesta se leini lyöttäytyy ja hampaansärky. Laita itses
oikeen kuivaksi. Tule tänne pesän eteen lämmittämään jalkojasi. "Mitä
nuorena varoo, siten vanhana kärsii", sanoo sananlasku.
MIINA (ottaa tuolin ja istuu pesän eteen). Siellä Röyhiössä vasta
elämää oli pidetty silloin aatto-iltana. Tapeltu oli koko yö, kertoi
Vikelän Matti. Yhden läimäyksen oli hänkin saanut rysäänsä. Olisi kai
enemmänkin satanut, mutta pääsi porstuan kokille pakoon.
TILTA. Kas se! Häntä nyt kanssa tarvitaan joka paikassa suuhunsa
saamassa. Olivat tietysti kaikki humalassa?
MIINA. No, tiedäthän sen. Sellaisella elämällähän ne tästä menivätkin.
KAISA. Juopumus ja tappelu! Niin, niin! Ne eivät koskaan eroa
toisistansa. -- "Vaikiast' valittaa mahdamm', Täst' ihmisten ilkeäst'
tavast'." (Panee maata.)
MIINA. Röyhiö oli ilvaillut yliskyläläisiä. Siitä riita syntyi.
Yliskylän pojat antoivat isäntää vönttiin ja ajoivat pellolle.
TILTA. Se oli hänelle ihan parahiksi. Mitä hän viekotteli heitä sinne!
Ihan meidän kiusalla hän sen tekikin. Mahtaako meille enää koskaan
tulla väkeä pyhäiltoina? Tuskinpa vaan!
MIINA. Tulee tänäkin iltana.
TILTA. Vanha susiko tänne tulisi?
MIINA. Vikelän Vappu meni yliskylään, minä lähetin hänen mukanaan sanan
Passarin tyttärille! Kun kerran ne tulevat, niin tulevat muutkin.
TILTA. Mutta jos Hilma palaa tohtorista. Ei sairas ihminen voi tanssin
mellakkaa kärsiä.
MIINA (nousee). Nyt on hyvä, kun on kuivaa kavioissa. (Menee istumaan
peräpenkin päähän, vastapäätä Tiltaa.) Tiedätkös mitä minä sain kuulla
karvarin Kaisalta? Ei Hilma ollut ajanutkaan kaupungin tietä, vaan
poikennut Uotsolaan päin. Kaisa oli nähnyt.
TILTA. Onkos sielläpäinkin sitten joku tohtori?
MIINA. Eikä ole. Ei se tohtoria taitanut tavoittaakaan. Jumala tiesi,
minnekkä meni. Kylläpähän Kalle kertoo, jahka palaavat.
TILTA. No, eipä nyt vielä! Vai ei se sairas ollutkaan. Valehteli vaan.
MIINA. Kuka sen tietää mitä tuumia heillä on tekeillä.
TILTA. Kovin oli Hilmakin ärtynyt, kun tuli rustmestarin puheilta
aamulla. Ja kun sitte lähetettiin oikeen kruununmiehillä sitä Roopea
hakemaan. Voi, voi sentään!
MIINA. Sanos muuta, kun asiaa! Kuules!
TILTA. Mitä?
MIINA. Etkö sinä kuule kulkusten ääntä?
TILTA. Kuulen jo. Se on Hilma.
MIINA. Lähdetään nyt tavallista pikemmin askareille. (Rupeavat
pukemaan. Krassun ääni lähestyy ja pysähtyy rapun eteen.) Missä
maailmassa minun huivini on?
TILTA. Hyi, kun on tuo takkini ihan läpimärkä. -- Rapun eteen se
pysähtyi. Olisiko vieraita hyvässä lykyssä? (Kurkistaa ikkunasta.)
Herrajesta! Vieraita onkin! Tules katsomaan!
MIINA (menee akkunaan). No, sun turkanen! Näetkös, Lepsihän se on. Voi,
voi, kun nyt vielä tulee sulhasia tähän mylläkkään.
TILTA. Kukahan sillä Lepsillä nyt taas on mukanaan?
MIINA. Kai niille sahtia pitää antaa, vaikk'ei Hilmakaan ole kotona.
(Menee herättämään Kaisaa.) Muori! Kuulkaas muori! Nouskaa ylös! Tulee
sulhasia.
KAISA. Mikä on? Kuka tulee?
MIINA. Lepsi tulee poikia kaupalle.
TILTA. Tulevat jo porstuassa.
HILMA (tulee. Alkaa riisuutua. Heittää huolimattomasti vaatteitaan
sängylle).
TILTA ja MIINA (pyrskähtävät nauramaan).
KAISA. Voi noita hupsuja!
HILMA. No?
MIINA (nauraa). Me luulimme sinua Lepsiksi! Ha, ha, ha! Eipä hullumpaa,
voi olla.
TILTA. Sinä sitä ensin sanoit. Hahaha! Ja Lepsiltä sinä näytitkin.
MIINA. Sen teki tuo valkoinen huivisi. Näytti aivan kun Lepsi
partoinensa olisi noussut reen perästä. Hahaha!...
TILTA. Kyllä niitä kohta tulee sulhasia taloon, kun noin aaveet
kulkevat edeltäpäin. Hahaha!
MIINA. Se on totta! Saadaan nähdä vaan. Minä olisin ihan voinnut
vannoa, että se oli Lepsi. -- No Tilta! Mennään nyt vihdoinkin!