GRÖN. Kohtalo! ontto lauseparsi. Minä luon itse itselleni kohtalon.
KAMRERSKA. Hyvä Filus, sinä olet liian itsekäs. Sinä olet tottunut
liian mukaville päiville elämässäsi.
GRÖN. Niin, niin juuri! Ala nyt saarnata taas!
KAMRERSKA. En minä saarnaa. Minä sanon vaan, että sinä olet tottunut
vaatimaan elämältä liian paljon.
GRÖN. Niin minä vaadinkin. Elämän täytyy antaa minulle, mitä minä
tahdon. (Äänettömyys.) Hilma luulee leikittelevänsä silmittömän pennun
kanssa, mutta siinä hän erehtyy. Ja Roope sitten -- -- se se juuri
minua kaikkein enimmän harmittaa, että joku renki voi sekaantua minun
asioihini. Äh! Se voi tehdä minut ihan hulluksi.
KAMRERSKA. Minä olen ihan kun puulla päähän lyöty. Hilma tuo kihlat
takaisin. Hilma, joka ... kuinka hän siinä asemassa --
GRÖN. Asemassa! Mitä sinä ... -- miksi sanot sen noin salaperäisesti?
Mitä sinä tarkoitat?
KAMRERSKA. Älä nyt ole olevinasi! Kyllähän sinä ymmärrät. -- Hänen
tilaansa minä tarkoitan.