Oli kaksi pientä poikaa, Jussi ja Lassi, jotka eivät olleet koulussa
vielä. Jussi oli seitsemän, Lassi kuuden vuoden vanha.
Heidän päivänsä kuluivat niinkuin poikien tavallisesti siinä iässä.
Vähän he lukivat ja kirjoittivat kotona, mutta enimmäkseen he leikkivät
ja telmivät. Luulenpa, etteivät he olleet maailman vallattomimpia
poikia, mutta luulenpa, etteivät olleet kilteimpiäkään. Ei, eivät he
kilteimpiä kuitenkaan olleet.
He näet olivat jostakin saaneet sellaisen käsityksen tahi uskon, että
tämä maailma olisi ollut aika soma, ihan mukiinmenevä maailma juuri
sellaisena kuin he sen näkivät, ellei suurten taholta esteitä olisi
ollut. Se olisi ollut aika hyvä telmimispaikka kaikkine laitoksineen ja
vehkeineen. Kaikki paikat houkuttelivat, nuo sähköpylväät, nuo
katurännit, nuo portaitten kaidepuut, monenlaiset huonekalut, joiden
juhlallisempia tarkoituksia he eivät käsittäneet.
Mutta oli se yksi suuri vika maailmassa. Oli kiellettyä kaikki, mikä
houkutteli. Telmiä ei saanut. Vaikka olisi voinut telmiä tunnit,
päivät, vuodet, ei, sadatkin vuodet, uupumatta, koskaan kyllästymättä.
Jäsenet sitä tahtoivat. Ne tahtoivat huiskia ja kokeilla, pää tahtoi
olla alhaalla, jalat ylhäällä, kädet jalkoina ja jalat käsinä.
Mutta ne olivat sitten keksineet, nuo aikaihmiset, että jokaisella
lapsella piti olla äiti ja isä, jotka vartioitsivat lapsiansa. Se oli
se keksintö, joka oli harmillisin, vaikka se ei muuten ollut huono
keksintö.
Mutta ikäväksi ne tahtoivat tehdä maailman, nuo suuret. Kävellä aina
kahdella jalalla, ei heittäytyä koskaan maahan, ei nauraa, vaikka koko
maailma oli naurunaihetta täynnä ja vaikka itse maakin oli välistä
haljeta pelkästä naurusta.
Oikeastaan hauskasti oli luotu maailma, kun oli elukkamaailma ja oli
ihmismaailma. Elukat eivät olleet arvokkaita eikä niitä kehitetty.
Ihmiset olivat arvokkaita, ja niitä aina vain kehitettiin. Mutta elukat
olivat oikeastaan hauskempia. Niille voi jutella vaikka mitä, ja
varmaan ne enemmän tajusivat kuin mitä ihmiset luulivat. Ja elukat
eivät koskaan lapsia toruneet. Niin, ja elukoita kun oli vaikka
minkälaisia.
"Hei, maailma, hei", miten siinä oli oikeastaan hauska olla.
Se oli pallo näet tämä maailma, ja se pyöri itsekin vimmatusti aina.
Ihmekö, jos sen pojat pyörivät. Se oli pallo, sanoi isä, ja kaipa isä
sen tiesi. "Hei, pallo vain." Kukahan oli heittänyt sen pallon
kädestänsä pyörimään. Mutta suuri oli heittäjäkin silloin. Ja siinä
pallossa oli sodat ja tykit ja koneet ja kaikki, eri mantereet ja
kansat, siinä tapahtui kehitys ja kaikki muut suuret asiat, siinä eli
monet eri maailmat, eläinten maailma, lasten maailma ja aikaihmisten
eli jättiläisten maailma.