Lisää. Sanokaa sille skoirille, että meidän on, vähä niinkuin halu
saada hänestä kuulla ja miksi se ei itse kirjota, se on vähän
mukavaa, ja luutnantti Bottler kans vähä epäilee."
"Ruffin on arvatenkin se Luola-Donald, joka korjasi kirjeenne ja piti
teidän nimessänne kirjevaihtoa onnettoman Houghton raukan kanssa?"
"Täytynee melkein uskoa. Mutta kuka on vanha aatami?"
"Luultavasti Adam Gardiner poloisesta kömpelö sanasutkaus."
Muut kirjeet käsittelivät samaa asiaa, ja pian molemmat saivat
lisäselvitystä Donald Beanin vehkeistä.
John Hodges, Waverleyn palvelija, joka oli jäänyt rykmenttiin ja
joutunut Prestonin luona vangiksi, ilmestyi nyt heidän luoksensa. Hän
oli hakenut päällikkönsä ruvetakseen taas hänen palvelukseensa. Tältä
mieheltä he saivat kuulla, että vähän sen jälkeen, kuin Waverley oli
lähtenyt rykmenttinsä pääkortteerista, muuan kaupustelija nimeltä
Ruthven, Ruffin tai Rivane, sotamiesten kesken "viekkaaksi Willeksi"
mainittu, oli usein käynyt Dundeen kaupungissa. Hänellä oli näkynyt
olleen runsaasti rahaa, myyskenteli rihkamaansa hyvin halvasta, aina
valmiina kestitsemään tuttujansa olutkapakoissa, ja osasi tunkeutua
Waverleyn skvadroonassa monen sotamiehen suosioon, saaden ystävikseen
varsinkin kersantti Houghtonin ja erään Timsin, joka myös oli
aliupseeri. Näille hän Waverleyn nimessä ilmaisi suunnitelman, että
heidän oli rykmentistä karattava ja saavuttava hänen luokseen
ylämaahan, jossa ylämaalaiset klan'it jo kuuluivat suurin joukoin
tarttuneen aseisiin. Miehet, jotka olivat kuin jakobiiteiksi
kasvatetut, mikäli sellaisilla yleensä oli mitään valtiollista
vakaumusta, ja tiesivät isäntänsä sir Everardin aina kannattaneen sen
suuntaisia periaatteita, menivät hyvin helposti ansaan. Kun Waverley
oli kaukana ylämaassa, tuntui tämä seikka heistä riittävältä aiheelta
hankkia kirjeensä kaupustelijan välityksellä; ja hänen hyvin tunnetun
sinettinsä näkeminen riitti vahvistamaan ne suulliset sopimukset, joita
hänen nimessään tehtiin, mutta niiden vaarallisuuden vuoksi ei voitu
paperille panna. Vehe tuli kuitenkin ilmi osallisten liian aikaisten
kapinapuheiden vuoksi. Viekas Wille osottausi nimensä arvoiseksi, sillä
heti kun ruvettiin epäilemään, katosi hän tietämättömiin. Kun
sanomalehdessä oli julaistuna Waverleyn erottaminen, nousi suuri osa
hänen skvadroonaansa ilmikapinaan, mutta toiset tukahuttivat sen ja
riisuivat kapinoitsijoilta aseet. Sotaoikeus tuomitsi Houghtonin ja
Timsin ammuttaviksi, mutta myöhemmin heidän sallittiin vetää hengestään
arpaa. Houghton, joka siten pelasti nahkansa, osotti syvää katumusta,
kun eversti Gardinerin nuhteet ja selitykset saivat hänet vakuutetuksi,
että oli todellakin ollut mukana kovin häpeällisessä rikoksessa. On
huomattava, että tämä mies poloinen, päästyään asiasta tähän
käsitykseen, samalla oli varma siitä, että yllyttäjä oli toiminut ilman
Edwardin valtuutusta, lausuen: "Jos se oli häpeällistä ja vanhaa
Englantia vastaan, niin ei squire asiasta mitään tiennyt; hän ei
milloinkaan ole tuuminut eikä tehnyt mitään häpeällistä, eikä myöskään
Sir Everard eikä heistä kukaan ennenkään; siinä uskossa tahdon elää ja
kuolla, että Ruffin keksi kaikki omasta päästään."
Se vakaumuksen varmuus, joka hänessä oli tässä asiassa ilmennyt, sekä
hänen väitteensä, että Waverleylle osotetut kirjeet oli annettu
Ruthvenin käsiin, olivat eversti Gardinerin mielessä vaikuttaneet
muutoksen, josta tämä oli eversti Talbotille puhunut.
Lukijalle lienee jo aikoja käynyt selväksi, että Donald Bean Lean oli
tässä juonessa suorittanut kiusaajan osan. Hänen vaikuttimensa olivat
lyhyesti seuraavat: -- Toimeliaan ja juonikkaan älynsä avulla hän oli
jo kauvan palvellut chevalierin uskottuja ala-asiamiehenä ja vakoojana,
vieläpä niin laajaperäisesti, ett'ei sitä aavistanut Fergus
Mac-Ivorkaan, jonka suojeluksessa hän oli, mutta jota hän pelkäsi ja
vihasi. Tietysti hän yhä tavotteli tilaisuutta johonkin rohkeaan
vehkeeseen, joka tuottaisi hänelle menestystä tämän politiikan
alalla ja samalla vapauttaisi hänet nykyisestä, vaarallisesta
rosvonammatistaan. Pääasiassa oli hänen toimekseen annettu ottaa selvää
rykmenttien miesluvusta Skotlannissa, upseerien luonteesta j.n.e., ja
jo kauvan hän oli silmällä pitänyt Waverleyn skvadroonaa, jota arveli
yllytykseensä erittäin taipuvaksi. Vieläpä hän arveli, että Waverley
sydämessään kannatti Stuartien asiaa, ja varmistui tässä luulossaan
senkin johdosta, että toinen niin kauvan oleskeli jakobiitin,
Bradwardinen paroonin luona. Kun siis tämä, mukanaan Glennaquoichin
palvelija, kävi hänen luolassaan, ei rosvo voinut mitenkään käsittää
pelkän uteliaisuuden olevan siihen aiheena, vaan uskoi herkästi, että
hänen omaa kykyään haluttiin käyttää johonkin tärkeään juoneen rikkaan,
nuoren englantilaisen turvissa. Se seikka, että Waverley ei vähääkään
välittänyt viittauksista, jotka olisivat johtaneet selvityksiin, ei
muuttanut hänen luuloansa. Tätä menettelyä hän piti viisaana
varovaisuutena, joka tosin tuntui hieman loukkaavalta, koska hän
pelkäsi olevansa syrjäytettynä yrityksestä, jonka menestykseen
tarvitaan keskinäistä luottamusta; siksi hän päätti turvata itselleen
asian kulussa oman osansa, huolimatta siitä, annettiinko hänelle
varsinaista tehtävää vai eikö. Tässä tarkotuksessa hän Waverleyn
nukkuessa anasti hänen sinettinsä, voidakseen sitä osottaa
tunnusmerkkinä sotamiehille, joiden luuli nauttivan kapteenin
luottamusta. Saavuttuaan ensi kerran Dundeehen, rykmentin olinpaikkaan,
hän huomasi ensi arvelussaan erehtyneensä, mutta samalla hänelle
avautui uusi toiminta-alue. Hän tiesi, ett'eivät chevalierin ystävät
palkitsisi mitään palvelusta niin runsaasti kuin jos hänen onnistuisi
houkuttaa joku osa vakinaisia joukkoja lipunpettäjiksi. Siinä mielessä
hän keksi ne vehkeet, joihin lukija jo on tutustunut ja jotka
selvittävät kaikki ennen Waverleyn matkaa Glennaquoichista sattuneet
selkkaukset ja hämäryydet. Eversti Talbotin neuvosta Waverley oli
palvelukseensa ottamatta nuorukaista, jonka antamat tiedot olivat
näihin vehkeisiin luoneet runsaasti lisävaloa. Hän vakuutti Edwardille,
että miehelle koituisi vahinkoa, jos hänet sekotettaisiin tähän
epätoivoiseen hankkeeseen, ja että asian kääntyessä miten päin tahansa
hänen todistuksensa kelpaisi ainakin selvittämään niitä seikkoja, jotka
olivat saaneet Waverleyn antautumaan tähän yritykseen. Waverley laati
sen vuoksi lyhyen selonteon tapahtumista isällensä ja sedällensä,
varottaen heitä kuitenkaan koettamasta nykyisissä oloissa vastata hänen
kirjeeseensä. Sitten Talbot jätti nuorukaiselle kirjeen, joka oli
osotettu erään lahdessa risteilevän englantilaisen sotalaivan
päällikölle ja jossa pyydettiin laskemaan kirjeentuoja maihin
Berwickissä ja antamaan hänelle passi ----shireen. Miehelle annettiin
tarpeen mukaan rahaa suorittaakseen matkan niin pian kuin mahdollista;
myös käskettiin hänen palkata joku kalastaja viemään itseään rannalta
sotalaivaan. Tämä suunnitelma onnistuikin täydellisesti, kuten
jälkeenpäin selveni.
Kyllästyneenä Callum Begin palvelijatoimeen, kun epäili tämän
tarkotuksena olevan myös vakoilla isäntänsä puuhia, pestasi Waverley
palvelijakseen Edinburgista erään yksinkertaisen nuorukaisen, joka oli
lakkiinsa ottanut valkean kokardin joutuessaan raivoisan lemmenkateeksi
Jenny Jopin vuoksi, koska tämä oli koko yön tanssinut vaan
musketöörikorpraali Ballockin kanssa.