Kesäk. 29 p. v. 548 Teodora kuoli syöpään verraten pitkän sairauden
jälkeen.
Kunnioittaakseen keisarinna vainajan hautajaisia kokoontui
hänen ympärilleen Pyhään palatsiin suuri joukko hovimiehiä ja
arvohenkilöitä. Tricliniumissa lepäsi juhlamenojen vaatimusten
mukaisesti keisarinnan palsamoitu ruumis. Hän makasi kultaisella
vuoteella puettuna purppuraviittaan, diadeemi päässä ja punaiset kengät
jalassa. Verhoamattomiin kasvoihin ei kuolema ollut vielä painanut
leimaansa. Hän oli vain vähän tavallista kalpeampi ja näytti vaipuneen
rauhalliseen uneen. Suuren korokkeen ympärillä, jolla säteilivät
kalleimmat kruununjalokivet, paloi pylväitten päässä tuhansittain
hopeisia ja kultaisia soihtuja, yhä tihenevään ilmaan kohosivat
vahakynttiläin liekkien lomitse arabialaisten hyväinhajujen lehahdukset
ja palsamoimisaineitten raskas tuoksu. Vainajan jalkapäässä itkivät
eunukit, orjat ja keisarillisen palatsin kaikki naiset suuriäänisesti.
Viimeisen kerran vaelsi koko Bysantti juhlallisena kulkueena kuolleen
hallitsijattarensa ohitse. Patriarkka Menas kirkon palveluksessa
olevien lukemattomien pappien seuraamana, paavi Vigilius, saattueenaan
piispoja ja munkkeja, surupukuiset senaattorit, ylimykset, virkamiehet,
korkeat sotilashenkilöt, koko lauma palatsin ja hallituksen
virkamiehiä, sen jälkeen pitkä rivi naisia, vöin koristettuja
patriisittaria ja prefektien, konsulien, kvestorien, ylimysten ja
skolasterien puolisoita, hovinaisia ja palvelijattaria. Kaikki
tulivat arvonsa mukaisessa järjestyksessä esiintuomaan keisarinnalle
viimeisen kunnianosoituksensa. Pitkän juhlakulkueen loppupäässä tulivat
keisarillisen perheen jäsenet ja Justinianus itse, joka aivan kylpi
kyynelissä murtuneena sen menetyksen painosta, jota hän täydellä
syyllä piti korvaamattomana. Sille naiselle, jota hän oli jumaloinut,
hän toi nyt viimeisenä lahjana ja viimeisenä muistona kallisarvoisia
koristuksia, upeita kultakirjailuin ja jalokivin koristettuja kankaita,
kaikki surupukuun kuuluvat varusteet, joitten oli määrä seurata
vainajaa hautaan viimeisenä heijastuksena kaikesta siitä loistosta
ja komeudesta, jota hän oli niin suuresti rakastanut elämässään. Ja
sulkien vainajan ruumiin syliinsä iäkäs keisari kuiskasi kyynelten
vieriessä silmistä viimeiset jäähyväisensä puolisolleen.
Keisarin viittauksesta nostavat keisarilliset ruumiinkantajat paarit,
ja ylin juhlamenojen ohjaaja lähestyy vainajaa lausuen kolme kertaa
kuuluvalla äänellä kirkkokäsikirjan sanat: »Lähde täältä, keisarinna.
Kuninkaitten kuningas ja herrain herra kutsuu sinua». Ja paarien
takana järjestyy viimeisen kerran keisarillinen juhlakulkue palatsin
kaarikaton alla ja lähtee liikkeelle. Ulkona odottaa surupukuinen
kansanjoukko kulkueen saapumista; porteilla, pengermillä ja talojen
ikkunoissa nyyhkyttävät naiset hiukset hajallaan tai päästävät
äänekkäitä valitushuutoja. Kultahiekalla peitetyiltä ja kankailla
verhotuilta kaduilta nousee pyhä savu sakeina pilvinä ilmaan, ja
kansanjoukkojen keskitse, jotka odottavat jännittyneinä komeaa
näkyä, vaeltaa hitaasti valtava ruumissaatto. Pappien pyhät laulut
ja neitojen virrenveisuu sekaantuu surunvalituksiin, hopeatorvien
säveliin ja joukkojen vuorohuutoihin. Tuhannet soihdut valaisevat
välkkyvää kulkuetta, ja pitkää Mesekatua, Konstantinuksen torin poikki
ja Kapitoliumin kautta vaeltaa koko hovi vihkiäkseen Teodoran Pyhien
apostolien kirkossa viimeiseen uneen.
Basilikassa pidetään juhlallinen kuolinmessu, ja taas huutaa
juhlamenojen ohjaaja vainajalle: »Lähde lepoosi, keisarinna.
Kuninkaitten kuningas ja herrain herra kutsuu sinua». Sen jälkeen
otetaan pois kultainen diadeemi ja sijalle pannaan pieni purppuraside.
Lopuksi lasketaan kulta-arkku, jossa on keisarinnan ruumis, suureen
Hirapoliin vihreästä marmorista valmistettuun arkkuun, jonka Teodora
itse on aikoinaan tuottanut tuosta idän Saint-Denisistä. Hitaasti
hajaantuu kansanjoukko, ja murtunut Justinianus palaa hoveineen autioon
palatsiin.
Kun maaseudulla saatiin kuulla uutinen pelätyn keisarinnan kuolemasta,
palasi rohkeus ja toivo kaikkien niitten sydämeen, jotka olivat
joutuneet kärsimään hänen vuokseen. Johannes Kappadokialainen
tuli takaisin Konstantinopoliin ja kuvitteli voivansa saavuttaa
uudelleen Justinianuksen suosion. Artabanus hylkäsi sen puolison,
jonka Teodora oli pakosta työntänyt hänelle, ja luuli sopivan
hetken tulleen salaliiton solmiamiseen keisaria vastaan. Germanos
ja hänen poikansa otaksuivat iloisen toivehikkaina otollisen ajan
koittaneen pelastua siitä epäsuosiosta, jossa he olivat saaneet niin
kauan virua. Antoninakin, Teodoran suosikki ja ystävätär, unohti
hyväntekijättärensä ja koetti toisin keinoin turvata asemansa. Kaikista
tuntui siltä, että keisarinnan kuolema pakostakin toi mukanaan
sekä valtiollisissa että uskonnollisissa asioissa vastavirtauksen,
ja oikeaoppiset, jotka punoivat juoniaan keisarin ympäristössä,
pyytelivät jo häntä ryhtymään uusiin ja ankaroihin toimenpiteisiin
monofysiittejä vastaan, jotka levottomuus oli kerrassaan lamaannuttanut
heidän korkean suojelijattarensa kuollessa. Puhuttiin jo siitä,
että Pyhä palatsi oli puhdistettava niistä munkeista, jotka olivat
jo liian kauan läsnäolollaan häpäisseet Hormisdaksen palatsia.
Koetettiin jo kiihoittaa keisaria, nyt kun keisarinna oli kuollut,
pakottamaan väkivoimalla Kalkedonin uskontunnustuksen kannattajiksi
nuo kerettiläiset, jotka olivat petollisesti keinotelleet itsensä
keisarinnan suosioon ja uskaltaneet asettua vastustamaan keisarin
käskyjä.
Ei oltu otettu laskuihin sitä syvää rakkautta, jota Justinianus
tunsi Teodoraa kohtaan, ei myöskään sitä pitkäaikaista tottumusta,
joka oli opettanut hänet noudattamaan puolisonsa neuvoja, eikä
sitä toimenpidettä, että Teodora oli ennen kuolemaansa esittänyt
puolisolleen hartaimmat toivomuksensa ja laskenut hänen sydämelleen
kaikki ne, jotka olivat rakastaneet keisarinnaa ja palvelleet häntä
uskollisesti. »Innokkaasti haluten», niinkuin eräs aikalainen
sanoo, »noudattaa joka asiassa puolisonsa toivomuksia hänen
kuolemansakin jälkeen» keisari pysyi horjumattoman uskollisena niille
neuvonantajille, joilla Teodora oli ympäröinyt hänet, ja sille
politiikalle, jonka hän oli viitoittanut. Johannes Kappadokialainen
sai jäädä epäsuosioon kaikista ponnistuksistaan huolimatta, Belisarius
pysyi aina epäiltävänä henkilönä loistavista urotöistään huolimatta,
Petrus Barsemes ja Narses olivat edelleenkin keisarin suosikkeja ja
Antonina nautti vieläkin hänen luottamustaan Teodoran ystävyyden
muistoksi. Germanos ja hänen poikansa tosin pääsivät uudelleen keisarin
suosioon, mutta keisariperheen ruhtinaista oli vanhan keisarin suurin
suosikki kuropalaatti Justinus, jolle Teodora oli naittanut sisarensa
tyttären ja jonka hän oli määrännyt kruununperilliseksi.
Uskonnollisissa kysymyksissä Justinianus noudatti yhtä uskollisesti
Teodoran ohjeita. Kun keisarillisen palatsin naisten rakennuksesta
tavattiin vanha patriarkka Antimus, jonka Teodora oli kätkenyt sinne,
otti keisari suurenmoisesti vastaan tuon kerettiläisen papin, ja
yleiseksi hämmästykseksi nähtiin, että monofysiittien pääjohtajat
Antimus, Pietari Apamealainen ja Teodosius Aleksandrialainen otettiin
ystävinä vastaan palatsissa, ja keisarin tiedettiin yhdessä heidän
kanssaan koettavan keksiä keinoja rauhan rakentamiseksi kirkon
asioissa. Viimeiseen elinpäiväänsä asti Justinianus ponnisteli
toteuttaakseen sitä sovintopolitiikkaa, josta Teodora oli uneksinut.
Vigiliuksen, joka oli vangittu ja jonka oli ollut pakko paeta, täytyi
lopultakin taipua kiroamaan ne kolme lukua, jotka sitten yleinen
kirkolliskokous vuonna 553 juhlallisesti julisti pannaan.
Justinianus ei koskaan unohtanut sitä viehättävää olentoa, sitä
viisasta ja voimakasta auttajaa, jonka kohtalo oli suonut hänen
tavata. Hänen vuokseen tahtoi keisari pidättää palveluksessaan
kaikki ne, jotka olivat olleet lähellä häntä, ja uskollisesti hän
säilytti puolisonsa muiston viimeiseen päiväänsä asti. Vielä monta
vuotta myöhemmin oli hänellä tapana, tahtoessaan vannoa jotakin
oikein juhlallisesti, esittää valansa Teodoran nimeen, ja ken halusi
miellyttää Justinianusta, sanoi Teodoraa »suureksi, viisaaksi ja
kauniiksi keisarinnaksi», joka oltuaan eläessään puolisonsa uskollinen
apulainen rukoili nyt hänen puolestaan Jumalaa iankaikkisuudessa.
Myöntää täytyy, että tämä jumalointi oli jossakin määrin liioiteltua.
Tanssijatar Teodoralle ei luonto ollut suonut erikoisen paljon
niitä hyveitä, jotka vievät suoraa päätä paratiisiin. Keisarinna
Teodoralla oli hurskaudestaan huolimatta monta vikaa ja pahetta,
jotka tekivät hänet hyvin vähän soveliaaksi pyhimyksen kehää varten.
Mutta eräs piirre ansaitsee erikoista huomiota — nimittäin se, että
tällä poikkeuksellisen kunnianhimoisella ruhtinattarella, joka
valtiomiesominaisuuksistaan huolimatta kuitenkin aina pysyi naisena,
oli — vieläpä aivan kuolemaansa saakka — lumoavan ja hurmaavan
viehätysvoiman verraton taikamahti.
Viiteselitykset:
[1] Etevä kreikkal. historiankirjoittaja, joka eli 6:nnella
vuosisadalla j.Kr.; oli Belisariuksen sihteerinä tämän sotaretkillä.
Kuoli Konstantinopolissa n. v. 562. Kirjoittanut 8 kirjaa käsittävän
historian Justinianuksen aikaisista sodista, selostuksen Justinianuksen
teettämistä rakennuksista sekä Salaiset muistelmat (Anecdota)
nimisen teoksen, jossa hän kuvailee hyvin liioitellusti ja räikeästi
Justinianuksen ja Teodoran elämää ja hallitusta.
[2] Rohkenen kehoittaa lukijaa, joka haluaa tarkemmin tutustua
yksityiskohtiin tai Teodoran aikakauteen kokonaisuudessaan, perehtymään
julkaisemaani suureen teokseen _Justinien et la civilisation byzantine
au sixième siècle_ (Paris, Leroux, 1902).
[3] Perintöruhtinaan ja kanssahallitsijan arvonimi.
[4] Roomalaista tunikkaa muistuttava pitkä valkeahihallinen
päällyspuku, jota ensin käyttivät vain Rooman keisarit
Diocletianuksesta alkaen.
[5] Persian kuningas; oli Persian hallitsijana samaan aikaan kuin
Justinianus Itä-Rooman.
[6] Teoderikin kuoltua tuli Länsi-Rooman hallituksen johtoon hänen
tyttärensä Amalasvinta. Hän meni naimisiin orpanansa Teodahadin kanssa
ehdolla, että saisi pitää hallitsijavallan. Kavala Teodahad vangitutti
kuitenkin hänet ja murhautti pian sen jälkeen v. 535.
[7] Muinais-kreikk. kaupunki Marmarameren etelärannalla.
[8] Koston jumalatar.
[9] Koska onnettomuus ei ole minulle tuntematon, voin olla onnettomille
avuksi.
[10] Piispan virkapukuun kuuluva valkoinen, kapea, hartioita renkaan
muotoisena ympäröivä, edestä ja takaa lyhyen matkaa alas riippuva
vaate, johon on kudottu mustia ristejä.